Etusivu / Artikkelit / Cervinia – korkealaatuinen klassikko

 

Toblerone-vuoren eli Matterhornin Italian puolella sijaitseva Cervinia on todellinen alppihiihtäjän unelmakeskus. Huikeat maisemat, viihtyisä kylä ja taivaita kurkottavat rinteet saavat kaikentasoisten laskijoiden sydämet sykkimään. Jos rinteet eivät riitä sydämen sulattamiseen, niin sen tekevät viimeistään paikalliset herkut.

Cervinia on alppihiihtäjien kestosuosikki ja keskus kerääkin kävijöitä ympäri maailmaa. Toki italialaiset tietävät paikan maineen, onhan hiihtokeskus Italian korkeimmalla sijaitseva, mutta kansainvälisyys pomppaa Cerviniassa esille joka puolella.

Skandinaavit ovat pitkään olleet vakiokävijöitä ja STS Alppimatkojen hotelliprojekti keskelle kylää tuonee jatkuvuuden pitkälle tulevaisuuteen. Hotelli muuten rakennetaan ihan pelipaikoille, joten rinteet ja ruokapaikat ovat aivan vieressä.

Cervinian rinteet ovat Alppien aurinkoisella puolella. Kuva Jyrki Lehto.

Mussolinin merkitsemä

Itse Il Duce – Benito Mussolini, oli operoimassa hiihtokeskusta 1930-luvulla ja muutti diktaattorin valtuuksilla Breuil-nimen Cerviniaksi. Alkujaan Breuil merkitsi vetistä aluetta ja nimi on jäänyt elämään, mutta Cervinia on ottanut sittemmin paikkansa sekä nimenä että huippukohteena alppihiihtäjien silmissä. Yli 80-vuotias hiihtokeskus on vuosien saatossa noussut hiihtokeskusten eliittiin ja kyennyt kehittymään kaikin puolin monipuoliseksi kohteeksi.

Mussolini ymmärsi naiskauneuden päälle ja samaa voi sanoa hänen visiostaan Aostan laakson huippukeskuksesta. Upeat vuoret ympäröivät mahtavia rinteitä, joita lähtee esimerkiksi Plateau Rosalta. Rinteillä on tilaa ja leveyttä yllin kyllin ja etelänpuoleisten rinteiden ansiosta laskija suorastaan kylpee auringossa. Indian Parkissa viihtyvät puolestaan kaikentasoiset taiturit, ja pelkkä katsominenkin on hauskaa puuhaa.

Indian Parkissa pääsee myös parkkilaskufiiliksiin. Kuva Jyrki Lehto.

Cime Bianchin leppoisia rinteitä noin 3000 metrin korkeudessa. Kuva Jyrki Lehto.

Korkeutensa vuoksi Cervinia on altis tuulille ja lumisateella näkyvyys on heikko, koska puita ei ole tuomassa kontrastia. Kaikella on puolensa, joten ei kannata vaivata päätä asioilla, joihin ei voi vaikuttaa. Himohiihtäjä löytää varmasti tekemistä ja kokemista huonommallakin säällä ja vähemmän asiaan vihkiytynyt löytää kaupat, ruokapaikat ja muut aktiviteetit.

Plan Maison on Cervinian keskeisiä hiihtoalueita. Kuva Jyrki Lehto.

Huikea korkeusero

On huikaiseva kokemus laskea lähes neljästä kilometristä alas Valtournencheen reiluun 1500 metriin. Hilkkua vaille 2400 metrin korkeusero ja 22 kilometrin mittainen lasku on jotakin ainutlaatuista ja se kannattaa kokea. Laskemisessa on oma fiiliksensä, sillä Matterhorn eli Italian puolella Monte Cervino, on näkymältään erilainen kuin Sveitsin puolelta. Tulee tunne, että vuori on kuin suojelusenkeli, jonka sylissä on hyvä nauttia elämänsä laskuista.

Retkellä Zermattiin näyttää Matterhornkin tutulta. Kuva Jyrki Lehto.

Pelkästään Cervinian puolella riittää laskemista

Rinnetarjonta painottuu nautiskelijoihin ja leveiden rinnealueiden vauhtilaskijoihin. Aurinkorasva kuuluu ehdottomasti matkavarustukseen. Valtournenchen rinteet ovat yleensä ruuhkattomia ja jos huono sää sattuu osumaan, kannattaa suunnata alaspäin. Joskus voi käydä niinkin, että huipulla paistaa, kun alempana on sumua. Joka paikkaan asennettujen nettikameroiden avulla on kätevä tarkistaa tilanne sivuston www.cervinia.it kautta.

Sekä Cervinian että Zermattin puolella mahtavat jäätiköt hallitsevat näkymiä. Älä missään tapauksessa lähde jäätiköille rinteiden ulkopuolelle omin neuvoin. Kuva Jyrki Lehto.

Sveitsin yhteys

Varsinkin kokeneet laskijat arvostavat hiihtoyhteyttä Sveitsin Zermattiin, sillä tarjonta on vuoren toisella puolella haastavampaa. Huonolla säällä hissit saattavat mennä kiinni, joten on järkevää seurata säätilannetta, jotta ei jää jumiin Sveitsin puolelle. Muutenkin huonolla näkyvyydellä ei kannata lähteä seikkailemaan rinnealueiden ulkopuolelle, sillä korkean sijaintinsa vuoksi rotkoja ja pudotuksia on siellä täällä. Laskeminen merkityllä rinteellä on tietenkin turvallista.

Cervinian kattava hissiverkosto takaa erityyppisten rinteiden löytämisen helposti. Kuva Jyrki Lehto.

Usein muistutellaan passin mukaanotosta, mutta kerta se on ensimmäinen, kun sitä kysytään. Zermattin reissu avaa totta kai uusia mahdollisuuksia ja hienoja näkymiä legendaarisessa kylässä, jossa muun muassa Suomen alppi- ja freestylemaajoukkueet ovat vuosien varrella harjoitelleet paljon. On hyvä muistaa, että Italian puolella kahvit ja muut tarjoilut ovat paljon Zermattia edullisempia. Elämä on myös kaikin puolin leppoisampaa ja rennompaa.

Aistikas Cervinia iltavaloissa.

Helikopterihiihto on ainutlaatuinen kokemus

Sekin mahdollista toteuttaa Cerviniassa. Yleensä lennetään Col de Lysille Monte Rosan kupeeseen, josta avautuu uusi maailma koskemattomien laskujen muodossa. Opas on reissulle välttämätön ja reissun onnistumisen takaa riittävä taitotaso ja sopiva rohkeus.

Helikopteri on tiputtanut asiakkaat Col de Lysille. Helihiihto on Italian puolella huomattavasti Sveitsiä edullisempaa. Kuva Sami Pitkänen.

Aistinautintoja hiihdon jälkeen

Hiihdon jälkeinen elämä ei ole riehakkuudessaan Itävallan tasoa, mutta vauhtia voi hakea Yeti Barin kautta tai The Dragon Pubista. Päivälliselle pitää ehdottomasti suunnata Jour et Nuit –ravintolaan, jossa on varsin järkevään hintaan tarjolla loistavaa ruokaa ja omia viinejä, joita paikan omistaja tuottaa omistamastaan viinitilasta Toscanasta. Grivola ja La Grotta ovat myös kokeilemisen arvoisia ja on suorastaan ihme, jos pettyy hinta-laatu –suhteeseen.

Hyvää elämää eli dolce vitaa Cervinian tapaan. Kuva Jyrki Lehto.

CERVINIA, ITALIA

  • Kyläkorkeus 2050 m
  • Rinteitä 107
  • Ylin asema 3899 m
  • Alin asema 1524 m
  • Korkeusero 2375 m
  • Hissejä 54 kpl
  • Rinnekilometrejä 350
  • Kätevimmin matkat Cerviniaan: www.alppimatkat.fi
  • Lumiennusteet kattavasti: www.wepowder.com
  • Keskuksen oma sivusto: www.cervinia.it

Teksti JYRKI LEHTO

Kuvat JYRKI LEHTO & SAMI PITKÄNEN

 

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook5
 
 
 
 
cialis 20mg hinta suomessa osta viagra suomessa saako viagraa ilman reseptiä