Home » Freestyle posts » Ski Sport Finlandin organisaatio valmiina uuteen kauteen

Ski Sport Finlandin organisaatio valmiina uuteen kauteen

Uusi kausi käynnistyy Ski Sport Finlandissa virallisesti 1.6. alkaen. Tuleva kausi tulee olemaan erityisen mielenkiintoinen. Kotimaisittain Levin ja Rukan maailmancupien kilpailut tulevat näyttäytymään entistä ehompina lajien näyteikkunoina maailmalle. Maailmancupeissa starttaa lukuisa joukko suomalaisia ja Korean talviolympialaiset tuovat oman lisämausteensa ja odotusarvon kauteen.

Uusi kausi on urheilullisessa mielessä operaatioiden osalta käynnistetty jo huhtikuussa, noin kuukautta aikaisemmin kuin edellisinä kausina. Valmennusjärjestelmää on terävöitetty ja selkiytetty tavoitteena operoida kansainvälisellä huipputasolla samalla huolehtien jatkuvuudesta. Maajoukkueissa valmentautuu potentiaaliset lähitulevaisuuden menestyjät sekä tulevaisuuden tekijät.

Uusi akatemiamalli alppihiihdossa virallisten alppikoulujen kanssa yhteistyössä toteutettuna on väylä ja ponnahduslauta maajoukkueryhmiin. Nuorten valmennusyhteistyöhön liiton ja seurojen välille on resursoitu uusi toimenkuva, liittovalmentaja. Aluekoordinaattoreiden painopisteeksi on tarkennettu lasten valmennuksen kehittäminen yhteistyössä seurojen kanssa. Freestylehiihdossa maajoukkuetoiminnot on painotettu kahteen lajiryhmään, kumparelaskuun ja freeski lajeihin. Freestylehiihdossa on käynnistetty kansallinen kehitysohjelma, jolla tavoitellaan uusia harrastajia, osaajia ja olosuhteita lajien pariin.

Maajoukkueiden valmennuksen vetovastuu on Janne Haaralalla alppihiihdon ja Janne Lahtelalla freestylehiihdon osalta. Myös maajoukkueiden valmennus- ja huoltotiimeissä jatkuvuuteen on kiinnitetty huomiota.

Kehittäminen on tuonut mukanaan myös muutoksia henkilöstössämme. Freestylehiihdon lajikokonaisuuden ottaa haltuun kesäkuusta eteenpäin Minna Karhu. Alppihiihdon liittovalmentajana aloittaa elokuun alusta Mikael Kurki. Kokonaan uuden Ski Sport akatemia Rukan valmennustiimin muodostavat Pasi Laitakari, Dubravko Lalic, Christian Leitner ja Jan Tuupainen.

Ski Sport Finland on vahvasti mukana Levin alppihiihdon ja Rukan freestylehiihdon maailmancupien kehittämisessä. Vastaavaksi tuottajaksi tapahtumiin on nimetty Natalia Lahtela.

Kuluneeseen kauteen tehtävänsä Ski Sport Finlandissa jättävät kumparelaskuvalmentaja Lauri Kolomainen sekä viestintäpäällikkö Mikko Suursalmi.
Ski Sport Finlandin organisaatio 2017-18

SSF palvelu- ja kehitystoiminnot   
Arno Heikkala, seura- ja koulutuskoordinaattori, alppi
Minna Karhu, freestylehiihdon lajivastuu
Mikael Kurki, nuorten liittovalmentaja, alppi
Natalia Lahtela, tuottaja, tapahtumat
Outi Linnonmaa, hallinto ja talous
Tiina Uusitalo, myynti ja markkinointi
Martti Uusitalo, myynti ja markkinointi
Marko Mustonen, toimitusjohtaja

Maajoukkueet, alppihiihto
Janne Haarala, päävalmentaja
Alessandro Serra, tekniikkajoukkueen vastuuvalmentaja
Jukka Leino, tekniikkajoukkueen valmentaja
Petri Tuomikoski, tekniikkajoukkueen valmentaja
Thomas Ericson, vauhtijoukkueen vastuuvalmentaja
Bozo Jaklin, naisten joukkueen vastuuvalmentaja
Elmo Saarelainen, naisten joukkueen valmentaja
Davor Lazeta, tyttöjen maajoukkueen valmentaja
Roman Rozman, para-alppimaajoukkueen valmentaja
Robert Kristan, tekniikkajoukkueen huolto
Jurej Sepec, tekniikkajoukkueen huolto
Robert Horvat, vauhtijoukkueen huolto
Bor Sepec, naisten joukkueen huolto
Brane Surla, tyttöjen maajoukkueen valmentaja & huolto
Petri Halonen, miesten fysioterapia
Urska Urankar, naisten fysioterapia

Maajoukkueet, freestylehiihto
Janne Lahtela, päävalmentaja, kumparejoukkueen vastuuvalmentaja
Tomi Uuniemi, freeski joukkueen vastuuvalmentaja
Eemeli Kallas, kumparelaskun haastajaryhmävalmentaja
Jussi Mononen, freeski valmentaja Rukan alppikoulu
Jarno Haikonen, fysioterapian konsultointi

Ski Sport Finland Training Center
Olli Cajan, päävalmentaja

Ski Sport Finland akatemia Ruka
Pasi Laitakari, valmentaja
Dobravko Lalic, valmentaja
Christian Leitner, valmentaja
Jan Tuupainen, valmentaja

Kommentit

kommenttia