Etusivu / Artikkelit / Matkailu / Jari Gustafsson –Suurlähettiläs suksilla

 

Suomen Japanin suurlähettiläänä toiminut Jari Gustafsson on innokas suksimies ja pyrkii mäkeen aina kun aikataulut sallivat. Jarin sukset ovat sukeltaneet puuterikätköihin monissa keskuksissa, mutta Japanin keskuksista on tullut hänen suosikkinsa. Pohjoissaari Hokkaidon Niseko, pääsaari Honshun Nozawa Onsen ja Hakuban alue ovat hänen lempikohteitaan. 

Jari Gustafssonin laskutaidot juontavat ratalaskusta, sillä Porvoosta kotoisin olevana sukset suuntasivat nuorena Slalom 66:n treeneihin. Työ on ollut vuosien varrella erittäin vaativaa ja välillä kalenteria ovat hallinneet muut kuin hän itse, mutta onneksi innokas hiihtomies on päässyt laskemisen makuun.

Intohimona puuteri

Yhteinen ”pyydahistoriamme” juontaa 1980-luvulta, jolloin suksemme sukelsivat puuterikätköihin pääasiassa eri puolilla Alppeja. Helihiihtoa ja vuoristo-oppaiden johdolla löydettyjä puuterikätköjä on moneen tarinaan, mutta mahtuu sekaan myös autolla ajelua ympäri Italian ja Ranskan vuoria lunta metsästäen. Lähes neljä vuosikymmentä yhteistä laskuhistoriaa on ainakin allekirjoittaneelle ilon ja aidon ylpeyden aihe, ja luulenpa, että yhteiset laskupäivät ovat piirtyneet myös Jarin puuterimuistiin.

Tammikuussa 2019 juhlistimme ystäväporukalla synttärisankarin toivetta laskemalla Hokkaidon parasta puuteria. Reissu sisälsi mahtavia hetkiä Jarin kontaktien ansiosta, mutta palkitsevinta oli kuulla intohimoisen laskijan sanat syvässä lumessa vietetyn päivän päätteeksi: ”Tää on parasta!”

Ystävät ovat saaneet nauttia mainion hiihtokaveruuden lisäksi Jarin kokkaustaidoista ja rennoista jutuista, josta pönöttäminen on kaukana. Mukana kuvioissa on myös yleensä toinen merkittävä 60-vuotias suksisankari, Tatu Lehmuskallio, jota myös juhlistimme Japanin reissulla. Pakko myöntää, että olin kerrankin kateellinen – itselleni.

Juhlaseurue Hokkaidolla

Tiukkojen paikkojen mies

Fukushiman suuronnettomuuden jälkeen suurlähettilään toimintaa kehuttiin ja palkittiin, mutta toisaalta se ei ole ihme, sillä Gustafsson on ollut todella tiukoissa paikoissa aiemminkin. Joskus haasteet ovat olleet Kaukasuksella hiihtoreissulta hengissä selviämisenä ja toisinaan poliittiset linjaukset ovat vaatineet jämäkkää otetta.

Suurlähettiläsaikanaan Gustafsson kiipesi ja laski Fujilla ja lomaili Japanin parhaissa hiihtokeskuksissa. Sujuva- ja suorasanaisella miehellä riittäisi tarinaa useaankin juttuun, häntä kuuntelee mielellään ja hän osaa kuunnella. Sivistys ja viisaus suorastaan paistavat hänestä, joten suomalaiset voivat olla tyytyväisiä korkean tason virkamiehen toimintaan TEM:n kansliapäällikkönä. 

Jari Gustafsson on oikeasti virkamies, joka uskaltaa tuoda asioita esille, ja toivoo jaksamista ja rohkeutta muillekin tekijöille. Hänen mukaansa Suomessa on jo kasvanut sukupolvi, joka on tottunut siihen, että töihin ei lähdetä.

Suomea rakastava

Nousevan auringon maan kansalaisten mielenlaadusta kertonee Gustafssonin tarina suomalaisesta, Suomessa tuntemattomasta hevibändistä. Suurlähettiläs oli kutsuttuna paikalle seuraamaan lavashowta. Paikka oli täynnä ja kaikki oli hiiren hiljaista ja sali pimeänä, kunnes ensimmäinen soundi pistettiin ilmoille –silloin räjähti. Hirveä älämölö ja käsien viuhtominen alkoi saman tien. Fanitus on ainutlaatuista Japanissa, joten ei ihme, jos edesmennyt Matti Nykänen, Janne Lahtela ja Kimi Räikkönen ovat kokeneet jopa tukalia hetkiä fanien keskellä.

Neljän suurlähettiläsvuoden myötä Jari Gustafssonille syntyi kattava käsitys japanilaisesta kulttuurista.

Japanilaiset ovat patriootteja ja erittäin uskollisia työnantajalleen

Lakkoja on todella harvoin ja työllisyystilanne on hyvä. Valtion yritysten johtajien palkat ovat maltillisia; tasa-arvo toteutuu Japanissa näiltä osin Suomea paremmin. Vanhoja työntekijöitä kunnioitetaan ja arvostetaan. ”Suomessakin voisi tehdä asioita toisin”, miettii Gustafsson nykyhetken tilannetta.

Gustafsson tietää, mistä puhuu. ”Kauppahuone Suomen” puolesta hän puhui marraskuussa 2018 Helsingin yliopistolla lähes tunnin kuulijoille näkemyksiään ja varoitti populismista ja eriarvoisuuden noususta. Kuuden pääteeman sisältö oli vaikuttavaa sanomaa, jossa korostui periksi antamattomuus ja ymmärrys ihmismielen vaikeistakin asioista. Hänen mielestään ongelmat on tehty ratkaistaviksi. Suomi toimii edelleen idän ja lännen välissä, vaikkakin kansainvälistyminen on ollut vauhdikasta viimeisten vuosikymmenien aikana.

Japanin tehtävien (2009-2013) jälkeen Gustafsson on toiminut Suomen Kiinan suurlähettiläänä ja vuodesta 2015 Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkönä. Suksilla liikkuva mies on kuin paraskin pujottelija niin kansainvälisillä markkinoilla kuin rinteillä. Kaiken lisäksi perhe on hänelle erittäin tärkeä ja perhejuhlassa sain todistaa perheenjäsenten aidon toisistaan välittämisen tunnelman. EDGE onnittelee nuorekasta 60-vuotiasta suksitaituria ja todellista herrasmiestä. 

Teksti ja kuvat JYRKI LEHTO

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook
Facebook
0