Etusivu / Artikkelit / Keskukset / Rukan avajaisviikonloppu

 

Rukan ennätysaikainen kausi avataan Saaruassa perjantaina 4.10.2019 klo 9:30. Avauspäivänä ja -viikonloppuna lasketaan Saaruan ja Ruka Parkin säilölumella. Avajaisviikonlopulle on luvassa mm. Test Centereitä ja muuta ohjelmaa. Hisseinä toimii avausviikonloppuna Gondoli (B) ja SaaruaExpress (H) tuolihissi. Hissit ovat avoinna 4.10. alkaen klo 9.30-19.

Rukalla laskukauden alkuun ei vaadita pakkasta ja lumetuksen käynnistämistä, sillä rinteet avataan lumella, jota säilöttiin keväällä talteen noin 112 000 kuutiometrin verran. Tällä lumimäärällä saadaan auki kolme täyspitkää laskettelurinnettä, joista ensimmäisenä perjantaina lasketellaan Saaruan rinteessä numero 13. Seuraavat kaksi rinnettä pyritään saamaan auki mahdollisimman pian avauspäivän jälkeen. Tänä syksynä rikotaan jälleen ennätyksiä, sillä edellinen ennätyksellisen aikainen rinteiden avaus oli 5.10.2018.

– Näin aikainen rinteiden avaaminen onnistuu meidän säilölumiosaamisen ansiosta. Teemme kauden avaukseen tarvittavat lumet lumitykkien avulla talven parhaimmilla pakkassäillä ja säilömme ne eristeiden alla kesän yli. Tämä on huomattavasti energiatehokkaampaa verrattuna siihen, että lumetus käynnistettäisiin syksyn pikkupakkasilla, kertoo Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen.

Edellisen talvikauden uutuushissi, Village-2-Valley gondoli aloittaa myös liikennöinnin perjantaina ja kuljettaa Rukan kylästä Saaruan huipulle ja Ruka Valleyn puolelle laskettelijoiden ja lumilautailijoiden lisäksi myös jalankulkijat ja pyöräilijät. Pyörän kanssa gondolia voi hyödyntää siihen saakka, kunnes maahan saadaan luonnonlumi. Lähestyvät syyslomat ovatkin Rukalla varsin täynnä tekemistä, kun samalle päivälle on mahdollista yhdistää esimerkiksi laskettelua, maastopyöräilyä ja patikointia Rukan ja Oulangan kansallispuiston poluilla. Myös Rukan ensilumenlatu avataan säilölumella pe 11.10. Valaistu latu kulkee Rukan kylästä Kaltiolammelta Kelorinteelle ja samaa reittiä takaisin.

Rukan laskukauden avajaisissa on luvassa muun muassa kauden uutuusvälineiden Test Center, alle 10-vuotiaiden oma lumilautailumaa Burton Riglet Park sekä #rukaparkchallenge -videokilpailu. Paikalla nähdään muun muassa Suomen Lumilautaliiton maajoukkuelaskijoita, kuten Enni RukajärviEmmi Parkkisenniemi ja Mikko Rehnberg.

Hissit ovat avoinna 4.10. alkaen klo 9.30–19 päivittäin. Suomen laskukauden avausta Rukalta voi perjantain aikana seurata myös Rukan hiihtokeskuksen Facebook-sivulla live-lähetyksissä klo 9:20, klo 10:30 ja klo 11:30.

OHJELMA

PERJANTAI 4.10.
klo 9.30 – 19 Hissit avoinna
klo 15 – 18 Test Center & Dj Resupekka Saaruassa
klo 15 – 18 Burton Riglet Park Saaruassa
klo 20 alkaen Raappana & Dj Resupekka Hanki Baari

LAUANTAI 5.10.
klo 9.30 – 19 Hissit avoinna
klo 11 – 15 Test Center & Dj Resupekka Saaruassa
klo 10 – 15 Burton Riglet Park Saaruassa
klo 15 – 18 Jägermaister x Dj Resupekka After Ski Hanki Baari

Tervetuloa avaamaan talvikausi 2019–2020 lumen koordinaateille!

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook
Facebook
0