Etusivu / Default / Suomen pikkukeskukset – Talma Glacier

 

Vuoden 2016 lähikeskus panostaa lapsiin ja ympärivuotiseen toimintaan. Sipoossa, puolen tunnin automatkan päästä Helsingin keskustasta hyvien julkistenkin kulkuyhteyksien päässä sijaitseva Talma Ski on toiminut lähikeskusten ja lumilautailun edelläkävijänä jo lähemmäs 35 vuotta.

Hiihtokeskusta on kehitetty jatkuvasti vastaamaan ajan haasteisiin. Lumilautailijoiden ja freestyle-hiihtäjien suosima paikka toimii nykyään myös koko perheen ympärivuotisena elämyskeskuksena. Lasten lumimaailma Werneri Park on rakennettu suurella sydämellä.

Perheen pienimmät saavat lumituntumaa virikkeellisessä ympäristössä

Karusellit, snowtuubit ja seikkailuradat välineineen innoittavat lapsia. Talman rinnealue on tunnettu pitkästä lumikaudestaan ja hyvistä suorituspaikoistaan. Se palvelee kaikenikäisiä ja tasoisia laskijoita. Talma Ski perheyrityksessä toisessa sukupolvessa työskentelevä Jani Pihlajaniemi toivottaa myös kaikki ei hiihtävät lapset perheineen tervetulleiksi Talmaan.”Tarjoamme perheen pienimmille ympärivuotista Werneri Park- ja seikkailutoimintaa. Elämykset ja rinnealueella viihtyminen on yhteistä laatuaikaa perheille, meillä on myös hyviä kokemuksia viime kaudella avatun Action Parkin myötä”, Pihlajaniemi sanoo.

Talman avoin huippu kohoaa 55 metrin korkeuteen ja perherinteessä saa pisimmän 450 metrin laskun. Rinteitä on yhteensä kahdeksan ja hissejä seitsemän. Werneri Parkin opetus- ja harjoitusrinteet mattohisseineen muodostavat Etelä-Suomen laajimman lastenrinnealueen. Takarinteissä on kumpareikko ja pienempi snow park. Se kuuluisa isompi snow park tarjoaa vaativimmillekin temppuilijoille suorituspaikkoja: hyppyreitä, reilejä, pressejä ja boxeja. Etelä-Suomen ainoa halfpipeen tullaan kauempaakin harjoittelemaan. Parkkinsa ansiosta Talma on jatkuvasti pääkaupunkiseudun lumilautailijoiden ja freestyle-hiihtäjien kovassa käytössä.

Perheen pienimpien Werneriparkki mahdollistaa koko perheen yhdessäolon Talmassa ja sijainnilla Talmassa oleva viime vuonna avattu Action Park (taustalla) on lunastanut paikkansa ympärivuotisessa toiminnassa. Kuvat Talma Ski.

Lumilautailija Nooa Risku opiskelee Vuokatissa liikunnanohjaajaksi ja tekee työharjoittelua Talman vuokraamossa. Hiihdonopettaja Karim Alkurdi (oik.) säätämässä siteitä seuraavaa oppituntia varten. Kuva Marja Salokangas.

Hiihdonopetusta ja Ski Patrol -toimintaa

Talman hiihtokoulu valittiin vuoden hiihtokouluksi vuonna 2010. Lasten Werneri-hiihtokurssien lisäksi tarjolla on yksityistunteja ja erikoiskursseja eri lumilajien harrastajille. Hiihtokoulu toimii samassa rakennuksessa hyvin varustetun välinevuokraamon ja huoltotilojen kanssa.

Hiihtokoulun johtaja Aleksi Vesimäki ja noin 50 aktiivista hiihdonopettajaa vastaavat opetuksesta. Perinteisten hiihtokeskus palvelujen lisäksi Talma toimii Werneri- ja Kinos konseptien sekä rinneturvallisuudesta vastaavan Ski Patrolin koulutuspaikkana. Vapaaehtoistyötä tekevät Ski Patrol -päivystäjät ovat tuttu ja turvallinen näky rinteessä. Luokanopettaja Markus Koskinen päivystää kolmesti viikossa Talman Ski Patrol -tiimissä, johon kuuluu mm. opettajia, poliiseja ja sairaanhoitajia.

Talma on legendaarinen lumilautailu- ja freestyleväen kohtaamispaikka

”Koska kotirinteeni oli aluksi Serena, jänskätti mennä skidinä Talmaan, kun oli kuullut huhuja kovista laskijoista. Huhut eivät pitäneet paikkaansa, sillä laskijat olivat superkovia! Muistan, että pidempi ajomatka kannatti, koska lautailijat olivat siellä kingejä ja leikkikenttää riitti laskettavaksi”, hehkuttaa monen tuntema lumilautailija Aleksi Litovaara. Talmasta tuttuja menestyneitä lumilautailijoista mainittakoon Joni Malmi, Heikki Sorsa, Eero Ettala, Risto Mattila ja Lauri Heiskari. Freestyle-laskija Pekka ”FightBack” Hyysalo muisteli myös aktiiviuransa aikaisia hyviä laskukokemuksiaan Talmasta. Lumilautaseura Pakastin Helsingin riveissä kasvaa uusia tulokkaita, joista mainittakoon tulevaisuuden lupaus 8-vuotias Dennis Larkiala. Talma toimii myös freestyleseura Moebius ry:n kotirinteenä.

Talman parkki on Etelä-Suomen parhaita ja parkkilaskijoiden suosiossa. Otso Räisänen pyörittelee etustreetin isosta lipasta. Kuva: Mikko Kempas

Talma Ski on panostanut laadukkaisiin palveluihin ja oheisohjelmiin

Talman pihaan saavuttaessa, avoimen rinnealueen näkyessä taustalla, katse kiinnittyy keskeiselle paikalle pihapiirissä Action Park –seikkailupuiston toiminta pisteisiin, jotka parhaimmillaan kiertelevät puiden korkeudella. Werneri Park -alue, kota ja omiin tai yritystapahtumiin vuokrattavat tilat muodostavat toimivan kokonaisuuden. Talman ravintola näköalabistroineen tarjoaa laadukasta kotona tehtyä rinneruokaa. Talma Shopista löytyy varusteita niin talvi- kuin kesäkäyttöön ja aina mukavia tarjouksia.

Monipuoliset ympärivuotiset tapahtumat ovat räätälöitävissä omiin ja yritysten tarpeisiin. Lasten syntymäpäiväjuhlat ovat suosittuja ja niiden yhteyteen voi toteuttaa erilaisia aktiviteetteja vuodenajasta riippuen. Action Park –seikkailupuisto, frisbee- ja minigolf ja suosittu paintball–tarkkuusammunta ovat kestosuosikkeja. Talma Skin hyvin toimivien kotisivujen kautta pääsee tutustumaan keskuksen kokonaisvaltaisiin palveluihin.

Talma Active Park –seikkailupuisto on jo avoinna. ”Tervetuloa jatkamaan Talma-elämyksiä”, toivottavat Jani Pihlajaniemi ja Talma Skin väki.

Talma Active Park tekee Talman alueesta vierailemisen arvoisen paikan myös kesäaikaan. Kuva: Mikko Kempas

Talman parkista löytyy myös runsas valikoima erilaisia kaiteita.’

Talma Ski, Sipoo

www.talmaski.fi

www.facebook.com/Talma

instagram/talmaglacier

www.pakastinhelsinki.fi

www.moebius.fi

Teksti MARJA SALOKANGAS
Kuvat TALMA SKI, MIKKO KEMPAS & MARJA SALOKANGAS

Edellinen

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook7