Antti Autti ei ole ensikertalainen Japanissa. Moni muistaa edelleen eeppiset Closer- ja Yukiguni-lyhytelokuvat, minkä lisäksi Nipponilla on ollut iso rooli Antin filmografiassa ja uralla ylipäätään.
Edellisen vierailun jälkeen maailmassa on kuitenkin tapahtunut yhtä ja toista. Koronapandemia pysäytti matkailun, ja Antti on keskittynyt vahvasti seikkailuihin lähialueillaan Arctic Lines -dokusarjan kautta. Nyt ensi-iltansa on saanut uusi Hokkaidolla kuvattu filmi Kaettekuru. Minkälaisesta comebackista oikein on kyse?
Olet viime vuodet viettänyt lähellä kotia tehden Arctic Lines -projektia, mutta Japani on sinulle hyvin tuttu paikka. Mitä ajatuksia sinulla oli ennen matkaa?
”Ajatus siitä reissusta aika nopeasti meni siihen, että olisipa mahtava päästä laskemaan hyvää lunta. Se on varma paikka mennä laskemaan putskua. Projektin asetelma kuitenkin vei ajatukset siihen suuntaan, että ei olla menossa perus japow-meininkiin, vaan yritetään laskea jotain muuta, korkeammilla alueilla.”
”Mulla oli jo ennen reissua jännitys siitä, että onnistuukohan tämä, kun me sinne tammikuun puolessa välissä mennään? Onko se liian aikainen vaihe?”
Kuvaile vähän minkälaista Hokkaidon sää on tammikuussa?
”Normaalina talvena lunta tulee päivittäin. Aurinkokeliä on vähän. Vähäinen lumisade tarkoittaa yleensä korkeammilla metsä- ja vuoristoalueilla vähintään 20 cm lumisadetta. Toisin sanoen lumen laatu ja puuterin laskeminen on taattua. Huipputalvena, erityisesti La Nina ilmiön myötä laskemisesta voi tulla haastavaa, koska lunta tulee yksinkertaisesti liikaa. Silloin on haastavaa laskea.”
”Itselleni toimi muistutuksena, että ei niillä dumppipäivillä kannata lähteä splitillä mihinkään. Ennemmin laskee hissiputikkaa, kun ei siellä maastossa voi liikkua kauhean hyvin. Mitä siitä nyt voi sanoa? Lunta on pirusti. Eeppistä laskua. Aurinko ei paista kauheasti.”
Vaikuttaa ulkopuoliselle siltä, että laskeminen ja tapasi liikkua vuorilla on muuttunut viime vuosina, tätä edeltävän Japanin projektin jälkeen. Kerro miten itse näet asian?
”On se muuttunut sillä tavalla, että mä olen kiinnostunut linjojen laskemisesta. Laskeminen on muuttunut vapaalaskun näkökulmasta vaativammaksi. Olen kiinnostunut rakentamaan päivän sen ympärille että voisin laskea mahdollisimman pitkän ja haastavan laskun. Mua ei kiinnosta sellainen perus spottien kuvaaminen. Olen jollain tasolla siirtynyt mikroterrainista makroterrainiin – jossa sääolosuhteella ja kokonaisvaltaisella luonnon ymmärtämisellä on valtavan iso merkitys. Niitä mestoja ei voi laskea, jos sitä ympärillä vallitsevaa olosuhdetta ei ymmärrä perin pohjin. Pitää tajuta, että asettaa itsensä tietoisesti riskin alle – joka voi olla todella hurja riski jos olosuhteita ei ymmärrä.”
”Sitä ei voi verrata perus japanilaskemiseen, jossa vedetään pillowta, jolloin riskit rakentuu sen tempun ja spotin ympärille. Sekin on totta kai haastavaa, mutta mun laskemisen lähestyminen on ollut viime vuosina tosi pitkälti sitä isojen linjojen big mountain -laskemiseen liittyvää.”
”Se ei tarkoita ettenkö olisi tosi kiinnostunut laskemaan muitakin spotteja, ja ehkä myös palaamaan takaisin tulevaisuudessa siihen, että laskisin välillä vähän enemmän pienempiä spotteja ja pitäisin hauskaa. Lumilautailun pitäisi lähtökohtaisesti olla hauskanpitoa, ja näin, mutta tuolla reissulla tavoite oli kuitenkin laskea korkeammilla alueilla. Jotta niitä voi laskea, pitää mennä, viettää aikaa ja tutkia tilannetta siellä. Se monesti johtaa siihen, että omistat sen reissun sille, että opiskelet olosuhteita välillä enemmän kuin että laskisit.” (Antti naurahtaa)
Mitä tavoitteita tai toiveita sinulla oli matkalle? Miten ne toteutuivat tai jäivät toteutumatta?
”Kyllä varmaakin isoin haave oli päästä laskemaan se eräs spine-seinä, jonka olin nähnyt ennen koronaa. Sitä ajatellen ajankohta ei itse asiassa ollut huono. Se on eteläseinä, joka saa paljon valoa, ja myöhemmin kaudella se saattaa lämmetä liikaa. Se on myös aika vyöryaltis. Meillä sattui käymään asioita kuten lentojen myöhästyminen ja tavaroiden hukkuminen, ja myöhemmin kun olosuhde olisi ollut kohdallaan, lumi oli tullut niin kovalla tuulella, että mä en yksinkertaisesti pokannut laskea sitä.
”Tavallaan noi on ihan siistejä hetkiä, että vaikka sulla on unelma ja se ei onnistu, vaan teet sen vähän eri tavalla… niistä saa aika paljon irti. Olet olosuhteiden armoilla siellä. Se oli hieno päivä kun otin pakit sieltä.”
”Toinen siisti päivä oli se, kun käytiin laskemassa ”7-eleven kuru”. Se on jotenkin niin ei-Japania. Kunnon Hopeanuoli-mesta. Nuo on tuollaisia kerran elämässä -kokemuksia että lasket Japanissa jonkun rännin joka on nähtävillä, mutta kukaan ei mene sinne, koska siellä ei ole mitenkään taattuna kunnon lumi.”
Jos miettii pakkien ottamista…Onko sun ajattelu muuttunut turvallisuuden suhteen? Tulitko uudenlaisena ihmisenä Japaniin?
”No yleensäkin… control is an illusion. Eiks se sillein mene? Että tavallaan ympäristön hallitseminen ei ikinä ole sataprosenttisen varmaa. Mulla on tullut tietynlainen lähestyminen, että niitä pitää vaan mennä tsekkaamaan niitä mestoja. Jos ne toimii, ne toimii. Jos ne ei toimi, ne ei toimi.”
”Sieltä ei silti ikinä lähde tyhjin käsin pois, jos menee haistelemaan tilannetta ja tekemään havaintoja. Se päivä mäessä – vaikka ei voinutkaan tehdä sitä pääasiaa minkä vuoksi sinne meni – voi olla tosi kiinnostava ja opettavainen. Se on yksi syy miksi aloin tekemään Arctic Linesia, ja tämän tyyppistä projektia kuin millainen me tehtiin Kaettekurusta.”
”Tähän saakka olen tehnyt Japanissa projekteja joissa sen shotin pitää olla tosi hyvä että se päätyy johonkin edittiin. Siellä on kuitenkin tosi paljon päiviä, joista saat laskijana tosi paljon irti kun opit jotain uusia asioita. Ja niistä ei ikinä kerrota mitään tarinaa näissä traditionaalisissa projekteissa. Se harmitti mua, ja tuntui monesti itselleni budjetin ja rahan haaskaukselta matkustaa jonnekin ja todeta, että okei täällä on nyt huonot olosuhteet, mennään tekemään jotain muuta ja venaillaan. Minusta on kiinnostavaa kertoa sitä tarinaa, että okei nyt täällä on paskat olosuhteet – mitäs me meinataan tehdä asialle? Sen prosessin näyttäminen on mulle tosi kiinnostava ja tärkeä osa. Ehkä se katsoja pääsee siinä mukaan siihen, että mitä se vaatii, kun jotain hurjaa ehkä lopulta päästään vihdoin laskemaan.”
”Oma fiilis mulla on sellainen, että japanilaisesta laskemisesta on poistettu ego”
Miten arvioisit Kaettekuru-elokuvaa? Mihin olet tyytyväinen? Onko jotain mikä jäi tekemättä tai toteuttamatta johon haluaisit vielä palata?
”Kyllä mä olen tyytyväinen siihen laskumateriaaliin mitä me saatiin sieltä kuvattua. Se oli haastava projekti mun näkökulmasta. Kun haluaa kuitenkin yrittää kuvata myös läheltä niitä juttuja, niin se ei ihan täysin onnistunut, johtuen siitä, että se vaatii niin paljon oikeasti sitä halua tehdä sellaista kuvaa niiden linjojen kanssa. Mutta, ei se meikästä haittaa. Niitä hetkiä saatiin kuitenkin rakennettua sinne. Olin tosi tyytyväinen siihen ilmakuvaan mitä siellä saatiin tuotettua.”
”Mua jäi kuitenkin ehkä painamaan se, että kun me tavattiin niitä uusia tuttuja, se todellinen bondaaminen paikallisten kanssa – johon meikä on tottunut – alkoi vasta kunnolla sen reissun lopussa. Se johtui ehkä siitä, että he eivät olleet ja henganneet meidän kanssa koko aikaa. Jäin kaipaamaan sitä, että vaikka siellä luotiin uusia ystävyyssuhteita, me ei saatu sitä suhteiden tapahtumista taltioitua. Tämä johtui siitä, että reissussa tehtiin myös sponsorille työtä, ja se oli meille aika isotöinen juttu.”
”Mulla on se tunne, että kun mulla on nyt taas uusia ystäviä siellä, niin mielelläni menisin ehkä uudestaankin Japaniin kertomaan sen tarinan kuinka syviä ne ystävyyssuhteet minulle ovat, joita olen pystynyt siellä vuosien varrella luomaan.”
”Laskeminen on asia mikä yhdistää ihmisiä ympäri maailman. Jos meet vapaalaskemaan, ja haluat toimia sellaisessa maastossa jossa valintojen tekeminen on välistä haastavaa. Siellä syntyy ystävyyssuhteita ja siteitä ihmisten välille.”
”Mulle henkilökohtaisesti yksi mun uran parhaita saavutuksia on se, että mulla voi olla ystävä Japanissa, joka matkustaa Rovaniemelle tapaamaan minua oman perheensä kanssa. Tai minä sinne. Ne on mulle todella tärkeitä ja merkittäviä asioita.”
Niin ehkä se yhteys lähtee rakentumaan pienistä hetkistä. Mulle jäi esimerkiksi mieleen kun Yamaki-X tarjosi liköörisuklaan Sandanyaman rinteellä kesken tauon.
”Liköörisuklaata! Se oli kyllä kovin haikkisnäkki hetkeen hahaha!”
Kerro vähän näistä uusista tuttavuuksista ihan henkilöiden kautta?
”Meillähän oli mukana Haglöfsilta Daniel ja Haglöfs Japanin puolelta Taiki ja So. He auttoivat meitä saamaan asiat toimimaan, toimivat tulkkeina, säätivät droneluvat kuntoon ja näin. Heidän lisäksi tavattiin Yamaki-X ja Take, jotka ovat Haglöfsin tiimilaskijoita, ja legendaarisia vuoristolaskijoita, suksilaskijoita Japanista.”
”Yamaki on kiivennyt Alpamayon ja laskenut Mini-Alpamayon Etelä-Amerikassa. En tiedä mikä Mini-Alpamayo on, mutta ilmeisen jyrkkä mäki jossa melkein poski osuu seinään käännöksessä. Take on entinen freeskier, mutta edelleenkin sendaaja. Hän on topittanut Everestin ja Denalin. Matkustanut ympäri maailmaa ja tehnyt kirjoja siitä. Takella on ilmeisesti poikiakin, jotka ovat kovia freeskier-tyyppejä. Tällaisia elämäntapalaskijoita.”
”Heille se on sitä, että kun alkaa lunta tulemaan niin sitten lasketaan, ja lasketaan niin kauan kuin lunta riittää. Yamaki esimerkiksi kertoi meille, että hän kokee jopa velvollisuudeksi laskea. Laskeminen on osa normaalia elämää. Hän ei ajattele sitä minään eeppisenä elämyksenä, mutta se on hänelle sama kuin käveleminen. Hän ei koe että laskeminen olisi asia jota pitäisi haipata – se on vaan asia mitä tehdään.”
Tuohon liittyen; teitkö havaintoja Japanilaisten ajattelumalleista liittyen laskemiseen? Jos mietitään vaikka meidän tuttuja lumilautailijoita Shinyaa ja Gakua jotka jälleen tapasimme. Onko heillä jotain erityisiä, meistä eurooppalaisista tai skandinaaveista poikkeavia lähestymistapoja, jotka ovat sinulle kiinnostavia tai tehneet vaikutuksen?
”Kyllä se varmasti aina lähtee laudalla liukumisesta. Sillä ei ole niille niin väliä laskeeko jyrkällä vai flätillä, kunhan laskee. Oma fiilis mulla on sellainen, että japanilaisesta laskemisesta on poistettu ego, jollain tavalla. Ainakin näin se välittyy minulle.”
”Jos ajatellaan skandinaavista lähestymistä huippulaskijoiden näkökulmasta jonnekin Norjan vuoristoon… tai ei sen edes tarvitse olla huippulaskija… se aina kerrotaan se tarina siitä topittamisesta ja laskusta mikä tehtiin. Sehän on se narratiivi mikä aina kerrotaan näissä minunkin projekteissa. Mutta loppupeleissä sillä ei ole mitään väliä.”
”Sillä on väliä missä mestassa haluaa laskea kun olosuhteet antaa myöden. On tosi kiinnostavaa että se mentaliteetti Japanissa on tuollainen. Olen yrittänyt sitä sieltä itelleni paljon kaivaa. Mulla voi olla näitä tavoitteita, mutta niitä ei ole pakko tehdä nyt. Ne tapahtuvat sitten kun ne ovat tapahtuakseen olosuhteiden kannalta. Mun tehtävä on olla siellä kun ne olosuhteet on hyvät.”
”Mun tehtävä on poistaa jännitettä mun laskemisesta entisestään. Ja Japanissa näillä tyypeillä ei tunnu olevan sitä jännitettä juurikaan. Se on mun mielestä ihan helkkarin hieno asia.”
”Mä en tiedä, mutta mulla on sellainen olo, että jokaisen vähänkään egoistisen lumilautailijan tai topittajan kannattaisi mennä viikoksi laskemaan japanilaisen kanssa, tutustua heidän kulttuuriin freeriden näkökulmasta ja tuoda sieltä sitä kokemusta takaisin. Tällä tavalla toiminta olisi paljon rennompaa vielä, tietyllä tavalla.” (Antti nauraa)
Mun tekee mieli kysyä tähän liittyen, kun Yamaki-X halusi viedä meidät Kamihoro-vuorelle, ja vaikutti olevan aidosti todella tyytyväinen että me käytiin siellä, vaikkei se lasku sinänsä ollut mikään eeppinen. Vaikutti olevan hänelle tärkeä paikka, ja se oli sitä myötä minullekin tärkeä kokemus. Miten koit sen hetken? Tai oliko sulla muita mieleenpainuvia hetkiä?
”Highlight varmasti oli se, että pääsi niiden localeiden kanssa touhuamaan. Kamihoro – ihan hauskaahan siellä oli käydä ja siellä on siistejä linjoja – mutta siinä mä mietin, että tuossa on kuuden tunnin ajomatkan päässä [Rovaniemeltä] ihan samanlaisia ja parempia jopa. Eksoottisuudellaan se spotti loi sen tilanteen. Siellä oli höyryävä tulivuori.”
”Se oli hauskaa laskua, mutta jotenkin mulle paras päivä oli se 7-eleven kuru Yamakin ja Shinyan kanssa. Mulle se, että pääsin laskemaan sen Shinyan kanssa, jonka mä olen tuntenut tosi kauan aikaa, ja Shinya on näyttänyt mulle niitä spotteja, oli mulle tärkeää. Hänellä oli vapaapäivä, ja se, että mä sain ystävän tulemaan mukaan sinne. Mulla kuitenkin on syvempi yhteys Shinyan kanssa. Käytiin ramenilla ja otettiin rennosti. Kyllä tuollaisista kokonaisuuksista saa parhaat fiilikset.”
[Kamihorosta] ”Jos me suomijätkät oltais käyty siellä vetämässä, niin mä kertoisin että käytiin Simon ja Jaakon kanssa Kamihorolla, oli paska lumi. Mutta se, että käytiin Yamakin kanssa siellä, mentiin onseniin ja jauhettiin elämästä. Se, että pääset bondaamaan paikallisen kanssa luo siitä päivästä paljon syvemmän.”
”Se, että kuinka paljon laskeminen meitä yhdistää, niin sen kertominen on haastavaa. Ja se, että se näkyy, on vielä haastavampaa. Se ehkä jää tuosta leffasta puuttumaan.”
”Noiden edittien on pakko pyöriä tiettyjen aiheiden ympärillä. Pitää vaan keskittyä johonkin, ja jättää myöhemmälle ajalle muut aiheet. Muuten siitä tulee ihan hirveä sekametelisoppa.”
Ihmiset ovat kysyneet että miksi matkustit Japaniin vaikka olet painottanut Arctic Linesissa lähellä pysymistä?
”Lähtökohtainen, ensimmäinen syy on, että minulta kysyttiin haluaisitko tulla Japaniin? Meillä on siellä kuvaukset. Tarvitaan markkinointimateriaalia sinne brändille, jonka urheilija mä olen. Vastasin, että en voi pelkkien brändikuvausten vuoksi sinne matkustaa. Mun täytyy samalla tehdä siellä jotain mistä saan itsekin jotain irti. Sanoin, että voisin tulla yrittämään Hokkaidolle alpine-laskemista, koska en ole sitä ikinä tehnyt.”
”Päätin lähteä sinne, koska olen kuitenkin kansainvälisen brändin lähettiläs. Mun työnkuvan kannalta mä en voi tehdä mun uraa pelkästään pohjoisesta. Mä matkustan lentämällä niin vähän kuin mahdollista, mutta tietyt mahdollisuudet jotka edesauttaa omaa uraa, kavereiden työtä ja brändiä joka kokee sen tärkeäksi. Mun täytyy tehdä niitä asioita edelleen.”
”Olen aloittanut Arctic Linesin kautta ison muutostyön, ja se kantaa jo jollain tasolla hedelmää, mutta pitää muistaa se, että jos pääasiallinen ammatti on laskeminen tai mikä tahansa urheilu, ei voi kuvitella että sitä voi pelkästään kotoa käsin tekemään ammatikseen. Se on yksinkertainen totuus.”
Päätetään siihen, että jos sun pitäisi tiivistää sellaiselle joka ei tunne sinun tarinaa tai välttämättä lajiakaan, mistä Kaettekuru kertoo? Mitä vastaisit?
”Se kertoo minun matkasta Japaniin, takaisin paikkaan jossa olen tutustunut vapaalaskemiseen, ja uusista haasteista mitä haluaisin siellä tehdä sekä uusista ystävistä joita opin siellä tuntemaan. Lyhyesti ehkä näin.”
Kaettekuru katsottavissa alta:
Teksti ja kuvat: Simo Vilhunen
