Kansainvälistä urheilua ja etenkin suurimpien lajien lajilittoja ovat viime vuosina ravistelleet mitä erilaisemmat skandaalit. Tässä on kyse urheilun ja sitä ympäröivän yhteiskunnan suhteesta ja siitä, voiko urheilu kuvitella elävänsä omassa kuplassaan ja toimia välittämättä yhteistä pelisäännöistä. Näyttää siltä, että korruptioon ja muihin lieveilmiöihin puututaan entistä rivakammin ja toivoa on sen suhteen, että suunta olisi kohti avoimempaa ja eettisempää toimintaa.
Hiihtourheilun ylin toimielin eli Kansainvälinen Hiihtoliitto FIS näyttäytyy myös usein suurelle yleisölle jonkinlaisena norsunluutornina, josta ”hiihtopomot” määräilevät omien lajiensa urheilijoita ja toimijoita. On ehkä hyvä hieman selventää, mistä tässä on kysymys. Joten aloitetaan siitä, miten FIS sai alkunsa ja tutkitaan sen jälkeen, miten se toimii ja mitä se oikein tekee.
Norjasta kaikki alkoi
Hiihtolajeja harrastavien maiden ensimmäinen yhteinen elin, ”kansainvälinen hiihtokomissio”, sai alkunsa Norjan Chistianiassa 18.2. vuonna 1910, kun kymmenen maan kaksikymmentäkaksi edustajaa järjestivät komission perustamiskokouksen. Neljätoista vuotta myöhemmin nykymuotoinen FIS perustettiin Chamonix`ssa 1924 samaan aikaan, kun siellä olivat käynnissä ensimmäiset talviolympialaiset. Hiihtolajeja harrastavat maat näkivät tarpeen yhdistää voimansa, jotta hiihtolajien tulevaisuus olisi turvattu. 14 maan jäsenet pitivät historiallisen Chamonix`n perustamiskokouksen.
FIS, kuten kaikki muutkin lajiliitot, ovat aina jäsentensä perustamia ja toimivat tänäkin päivänä samalla periaatteella edistäen lajiensa elinvoimaa. Kansainvälisen yhdistymisen taustalla oli kehityskulku, jossa eri maissa oli synnytetty ensimmäiset hiihtoseurat ja kansalliset liitot 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Venäjän Hiihtoliitto on maailman vanhin, ja se perustettiin vuonna 1896. Sitä seurasivat Tsekkoslovakia, Yhdysvallat, Itävalta, Saksa ja Norja sekä Suomi ja Ruotsi vuonna 1908. Tästä syystä venäjän kieli on yksi FIS:n virallisista kielistä ranskan, saksan ja englannin ohella.
Tänä päivänä FIS on 135 jäsenmaan keskusorganisaatio, jonka vuositulot ovat 47 miljoonaan Sveitsin frangia. Se pitää päämajaansa Sveitsin Oberhofissa, ja sen säännöillä järjestetään vuosittain noin 7000 kilpailua. Sen lisenssiurheilijoita on noin 30 000.
FIS:ä johtaa Presidentti, joita on ollut vasta neljä koko sen olemassaolon aikana. Nykyinen presidentti Gian Franco Kasper on ilmoittanut jäävänsä pois tehtävästä mahdollisesti jo tämän kuluvan vuoden aikana tai viimeistään vuonna 2022, jolloin järjestetään seuraava kahden vuoden välein pidettävä kongressi. Se on FIS:n ylin päättävä elin. Yksi kansainvälisen urheilun ongelmista voikin johtua tästä lajipresidenttien yksinvaltiudesta ja liian pitkistä toimikausista. Liika valta saattaa altistaa venyttämään rajoja suuntaan, joka tukee vallassa säilymistä.
Selkeä päätehtävä
FIS:n jäsenten päättämä tehtävä sille on valvoa ja edistää kansainvälistä hiihtourheilua sen eri muodoissaan. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että FIS:llä on operatiivinen organisaatio, jossa on normaalin yhdistystoiminnan hallinnollisten vaatimusten lisäksi muun muassa eri lajien asiantuntijoita. He käytännössä johtavat eri lajien pääkiertueiden tai arvokilpailuiden toimintaa yhdessä paikallisten järjestäjien kanssa. Operatiivista toimintaa hallinnoi FIS Council, eli hallitus, jossa puhetta johtaa FIS:n presidentti. Suomen edustaja FIS:n hallituksessa on Martti Uusitalo.
Yksi merkittävimmistä johtamisen keinoista on kaksi kertaa vuodessa järjestettävät FIS yleiskokoukset, joissa eri maiden jäsenliittojen sinne lähettämät edustajat yhdessä sääntelevät eri lajien sääntöjä ja kilpailukalentereita. Tässä kohtaa eri mailla on mahdollisuus vaikuttaa paljonkin siihen, mihin suuntaan lajit kehittyvät tekemällä esityksiä vaikkapa sääntöasioissa. Toki päätökset tehdään yhdessä, mutta aina jonkun maan esityksestä ja tässä kohtaa lobbaus astuu kuvaan. Se, miten paljon kannatusta kukin onnistuu saamaan oman ajatuksensa puolelle, ratkaisee paljon. Suomen esityksistä tehtyjä sääntömuutoksia on esimerkiksi siirtyminen yhden kepin merkkaukseen pujottelussa, eli asioita voi kyllä muuttaa. Lopullisen siunauksen isoimmissa asioissa tekee neuvosto (council) ja lopulta kongressi kahden vuoden välein.
Valta otetaan
FIS on ikään kuin diktatuurin ja demokratian hybridi, missä yksittäisellä maalla on mahdollisuus saada valtaa ”valloittamalla” mahdollisimman monta edustuspaikkaa. Etenkin tavoitellaan puheenjohtajuutta niissä kymmenissä eri lajikomiteoissa, joita on nähty tarpeen perustaa pohtimaan yhteisiä asioita. Jokaisen komiteajäsenen on aina toki pohdittava lajin yleistä etua, mutta monta kertaa ajetaan myös omia. Yksinvaltiutta edustaa tietyllä tavalla neuvosto, eli hallitus ja presidentti. Tämä yksinvalta on toki käsitettävä niin, että totta kai lajiliitolla, joka yksinoikeudella hallinnoi omia lajejaan maailmanlaajuisesti, on täysi päätäntävalta sen asioihin. Urheilussa demokratia ei aina toteudu. Demokratiaa urheilussa ja kansainvälisissä liitoissa edustaa niiden jäsenten yhteinen päätäntävalta kahden vuoden välein siihen, kuka liittoja johtaa ja ketä sen hallituksissa istuu. Sillä välin kyseisillä instituutioilla on paljonkin päätäntävaltaa asioissa.
Alppihiihdon FIS organisaatio on järjestetty niin, että sen ylin johtava elin on Alppikomitea, jossa jäseninä ovat eri alakomiteoiden puheenjohtajat ja tärkeimpien sidosryhmien kuten tv- ja mediaoikeuksien omistajat. Alakomiteoita ovat esimerkiksi sääntökomitea, rinnekomitea ja maailmancup- ja Eurooppa-cup- komiteat. Suomella on FIS:ssä yleisesti ottaen hyvä edustus, ja alppihiihto ei tee siinä poikkeusta. Meillä on omat edustajamme kaikissa tärkeimmissä komiteoissa, joissa Jaana Karhila, Iiro Kaukoniemi, Arno ”Ökö” Heikkala vievät asioita eteenpäin. Freestylehiihdolla on lähes vastaava komitearakenne, ja siellä Suomea edustavat Jyrki Säämänen ja Janne Lahtela. Alppihiihdolla on olemassa ”Alppihiihdon hallitus” eli niin kutsuttu Executive Board, joka tavallaan valvoo eri alakomiteoiden päätöksiä ja sovittaa niitä isoon kuvaan, jotta kokonaisuus pysyy hallinnassa. Sen nykyinen suomalaisjäsen on Tanja Poutiainen. Allekirjoittanut istui siellä Tanjaa edeltävästi useamman vuoden ajan. Se on hieno vaikuttamis- ja näköalapaikka koko lajin kansainvälisen kehityksen kannalta.
Kehitystä toivotaan
FIS:n toivoisi jatkossa kehittyvän suuntaan, jossa uudistukset voisivat edetä hieman nopeammin, koska maailma ympärillämme muuttuu kovaa vauhtia. Olisi suotavaa, että johtamismallit ja päätöksenteko olisivat sen mukaan järjestetty. Muutoksen tekeminen on haasteellista, ja yksi keskeinen heikkouskin kansainvälisille lajiliitoille on saada esimerkiksi 135 jäsenmaan ajatukset aina menemään samaan suuntaan. Yksi esimerkki tästä on jo alppihiihdossa pidempään jatkunut haaste MM- kilpailuiden ja maailmancupien maakiintiöistä, joissa jokaisella jäsenellä pitäisi olla samat oikeudet. Käytännössä on tietysti hankala laittaa suuria alppimaita ja ”eksoottisempia” lumilajimaita samaan koriin jokaisessa asiassa. Miettiä voi myös sitä, kuinka FIS vastaa muun muassa kestävän kehityksen jatkuvasti kasvaviin haasteisiin. Se on varmuudella yksi keskeinen asia tulevaisuuden kokousagendoilla.
Teksti Janne Leskinen Kuvat FIS
