Teksti ja kuvat: Teemu Moisio
Sellaista urheilijaa ei varmasti löydy, joka ei jossain vaiheessa olisi unelmoinut ammattilaisuudesta omassa lajissaan. Kansainvälisiä arvokilpailuita, maailman kiertämistä, tietynlaista vapautta ja elämistä omassa huippu-urheilijan kuplassaan, ulkona lähes kaikesta normaalin yhteiskunnan ja arjen harmaudesta. Kaikkeen kuitenkin turtuu: loputtomaan koti-ikävään, mahdollisiin vastoinkäymisiin ja niiden yksin voittamiseen. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän pitää treenata sekä kuunnella kehoaan ja sitä enemmän elämä muuttuu kurinalaiseksi ja ennen pitkää liekki sammuu. Entä jos liekki ei sammukaan, vaikka välillä tulisi lunta tupaan enemmän kuin ansaitsee? Samu Torsti on laskenut Suomen alppimaajoukkueessa vuodesta 2010 alkaen ja sitä ennen nuorten maajoukkueessa vuodet 2008 ja 2009. Torstin joukkuekavereina ovat olleet Tanja Poutiainen-Rinne, Kalle Palander, Jukka Leino, Sami Uotila, Sanni Koivuranta, (ent. Leinonen) Merle Soppela sekä lukuisat muut maamme alppihiihtohuiput.
Intohimon oktaaniluku
Etanolin oktaaniluku on 171, Samu Torstin intohimon lienee määrittelemätön.
Torstin ensimmäinen maailmancupin startti oli joulun alla vuonna 2009 Alta Badian suurpujottelu Italiassa, johon hän starttasi kilpailun nuorimpana laskijana. Kilpailu päättyi kuitenkin keskeyttämiseen ensimmäisellä kierroksella. Kilpailun voitti Torstia 12 vuotta vanhempi, isäntämaan Massimiliano Blardone.
Torstin maajoukkueuran alku ei ollut mikään ensimmäisestä startista suoraan tähtiin -tarina. Samu ehti kiertää useamman vuoden Eurooppa cupia ja maailmancupia ennen ensimmäisiä pisteitä, kunnes kaudella 2014-2015 alkoi tapahtua.
– Laskin ensimmäiset maailmancupin pisteet Beaver Creekissä joulukuussa 2014. Sijoitus oli 13. Tästä homma jatkui samaan malliin viikon päästä Åressa ja vielä kerran maaliskuussa 2015 Kranjska Gorassa. Olin kauden jälkeen suurpujottelucupin starttilistan sijalla 27. Tuon kauden jälkeen löimme pitkäaikaisen valmentajani Tuomas Uotilan kanssa päät yhteen ja totesimme, että pitkä työ on edessä. Minulla oli tiettyihin olosuhteisiin ja rinteisiin hyvät ominaisuudet, mutta myös isoja puutteita ja pistetilin aukeamisesta huolimatta karsiutumisia ja keskeytyksiä tuli liikaa. Myös ehkä yksittäiset tulokset ohjasivat liikaa odotuksia, eikä todellinen taso ollut täysin selvillä, muistelee Samu.
Kun liekki meinaa sammua
Seuraava kausi alkoi lupaavasti maailmancupin puolella Val d´Iséren 26. sijalla, mutta sen jälkeen laskeminen muuttui alavireiseksi ja kausi täyttyi karsiutumisista ja keskeytyksistä.
– Tuon kauden jälkeen mietin tosissani lopettamista ja suksien naulaamista seinään, mutta Tuomas ehdotti, että mennään vielä kauden jälkeen Suomulle katsomaan homma kertaalleen ja kunnolla läpi. Jossain siellä Suomun Keskirinteen ja Martin välimaastossa se sitten taas napsahti ja liekki alppihiihtämiseen roihahti. Tärkeimpänä oppina oli tajuta, mitä oikein haluan. Toki haluan voittaa ja menestyä, mutta ennen tulosurheilua tulee tässä lajissa todella paljon muutakin, kuten intohimo täydellisen leikkaavan käännöksen tekemiseen ja ymmärtämiseen, mitä kaikkea siihen liittyy. Tässä lajissa on vain niin, että hyvin suuressa merkityksessä ovat mahdollisimman täydellisesti tehdyt käännökset sekä oikealle että vasemmalle, kertoo Samu.
Minulla kirjoittajana, kuvaajana ja eräänlaisena alppihiihdon taustavaikuttajana on ollut ilo saada työskennellä liki kymmenkunta vuotta maamme parhaiden alppihiihtäjien parissa. Niinpä myös tiemme ovat Torstin kanssa kohdanneet vuosien saatossa lukuisia kertoja. Olen varmasti väärä ihminen piirtämään karttaa kenenkään persoonallisuuden piirteistä, mutta Samusta rohkenen sanoa hänen olevan erittäin analyyttinen sekä kurinalainen omaa tekemistään kohtaan. Hänelle on ominaista pohtia omaa suorittamistaan, mutta myös taito puhua siitä ja tätä kautta kehittyä urheilijana aina vain paremmaksi. Tämä saattaa maallikon korvaan kuulostaa itsestään selvyydeltä, mutta sitä se ei ole. Monen huippu-urheilijan haasteeksi koituu se, että pidetään ongelmat ja haasteet oman pään sisällä, mikä ei ainakaan helpota tietä ulospääsyyn niistä. Uskon myös, että nämä taidot ovat yksi asia, mikä on pitänyt Torstin pitkään maailman huipulla.
Ruotsin maajoukkue
Kauden 2019 jälkeen Torstin tilanne oli vähintäänkin haastava, jos ei jopa epätoivoinen. Korona kuritti alppihiihtoa toden teolla: suksidiiliä ei ollut, henkilökohtaiset sponsorit loistivat poissaolollaan ja kotimaan suurpujottelujoukkue tahtoi maailmancupin tasolla kuihtua kasaan. Jostain siis piti löytää ohjelma, välineet ja rahoitus, millä jatkaa urheilua. Maailmalta kyllä löytyy muutamia kovatasoisia yksityistiimejä, eikä yksinkään kiertäminen omalla tiimillä ole mitenkään tavaton asia alppihiihdossa, mutta Samun tapauksessa vastaus löytyi läntisestä naapurimaastamme Ruotsista.
– Tottuminen ajatukseen Ruotsin maajoukkueen matkaan liittymisestä herätti toki monia kysymyksiä, mutta lopulta se tuntui oikein hyvältä ratkaisulta.
Itse en tehnyt päätöstä, vaan liitto teki sen puolestani. Toki keskustelimme olemassa olevista vaihtoehdoista, mutta lopulta lähdin avoimin mielin katsomaan naapurimaan tasoa. Alkuun pelkäsin, että olen ruotsalaisten kanssa vain jonon jatkeena, mutta valmentajat olivatkin ihan jotain muuta, mitä osasin odottaa. Hyvin pian yhteistyön alettua he tulivat muistivihot kourassa kysymään, että kukas tämä Samu Torsti oikein on? Vastasin, että kuinkas paljon teillä on aikaa kuunnella, ja aikaa oli. Niinpä minä kerroin, ja koutsit kirjoittivat kynät sauhuten. Tuolla hetkellä ymmärsin, että minut todella tahdotaan joukkueeseen ja hommaa tehdään tosissaan minun kanssani. Korona oli lyönyt myös kapuloita välinevalmistajien rattaisiin, ja suksidiilin tekeminen meinasi muodostua todelliseksi haasteeksi. Head näytti kolme kertaa punaista valoa, ennen kuin heinäkuussa 2020 sopimus saatiin syntymään, muistelee Samu.
Onnistumiset ja yhteen kuuluvuuden tunne ruotsalaisten matkassa poiki jatkoa nyt kuluvalle kaudelle. Ensimmäisen kauden vaivannut lievä henkilöstöpula on korjattu palkkaamalla lisää valmennuskäsiä, sekä myös joukkuetta on kasvatettu urheilijamäärällä.
– Kyllä mä silloin keväällä 2020 mietin, että ei tämä voi mennä näin, että joutuu heittämään leikin kesken koska ei ole suksia, joukkuetta eikä minkään valtakunnan rahoitusta, millä hommaa voisi pyörittää. Nyt kuitenkin on todella hyvä fiilis laskea. Kaikki ominaisuudet ovat kunnossa, fyysisesti olo on tasapainoisempi kuin koskaan ja ikäkin näkyy vain sosiaaliturvatunnuksessa. Vähän toki täytyy tehdä enemmän kuin joskus aiemmin, mutta kun on näin monta kertaa itsensä suosta nostanut ja aina on pystynyt kuitenkin parantamaan omaa tekemisen tasoa, niin himo laskemiseen on kyllä säilynyt. Viime keväänä lopetin laskemisen vasta toukokuun puolessa välissä, jatkaa Samu.
Ei tämä yksin onnistu
Monet varmasti muistavat valokuvaaja Hannes Heikuran kuvan edesmenneestä maastohiihtäjä Mika Myllylästä Tervanevan suolla. Kuvasta välittyy vahva yksin tekemisen sekä ennen kaikkea kaiken fyysisen ja henkisen rääkin yksin kestämisen maku. Kuvassa haisee hiki, epätoivo ja totaalinen periksi antamattomuus, mutta yhtä aikaa se antaa hieman vääristyneen kuvan yksilöurheilijan yksinäisyydestä. Alppihiihto on siinä mielessä, ja ehkä jopa onneksi erilainen laji, että tervanevoille kannattaa mennä vain hilla-aikaan, ja todellisuudessa yksilöurheilija ei ole koskaan yksin. Hänen taustallaan operoi useita eri alojen asiantuntijoita. Näin on myös Samu Torstilla.
– Olen erityisen kiitollinen ihmisille, jotka ovat omalla korvaamattoman tärkeällä panoksellaan auttaneet minua luomaan nahkani aina uudelleen ja uudelleen. Henkilökohtaisen lajivalmentajani Tuomas Uotilan lisäksi fysiikkavalmentajani Harri Yrttiahon kanssa olemme tehneet todella paljon töitä sen eteen, että fysiikkani palvelisi nimenomaan ja mahdollisimman paljon alppihiihtoa. Tässä pitkäjänteisessä työssä olemme ottaneet erityisesti huomioon, että voin uudistua ja kehittyä koko ajan huippu-urheilun vaatimusten mukaisesti, kertoo Samu.
Huipulla pysyminen on monen tekijän summa
Vaikka urheilija rakentaisi fyysisen kuntonsa oppikirjamaisen oikeasti oman lajinsa vaatimusten mukaan ja kehittäisi itsensä lajitaidollisesti kaikkia muita paremmaksi, se ei kuitenkaan vielä takaa sitä, että urheilija menestyisi. Alppihiihtäjä Mikaela Shiffrin on keskeyttänyt viimeisen neljän vuoden aikana kaksi kertaa, menettänyt äkillisesti isänsä, joka oli hänelle kenties tärkein taustavaikuttaja urallaan ja myös noussut edellä mainitusta johtuen vuoden kilpailutauon jälkeen takaisin maaliman huipulle. Lindsey Vonn kärsi aktiiviuransa aikana useista vakavista loukkaantumisista ja nousi aina uudestaan maailman huipulle. Suoritusvarmuus, nousu takaisin ja ennen kaikkea huipulla pysyminen vaatii henkisiltä ominaisuuksilta todella paljon. Sillä ei ole merkitystä, voittaako vuodesta toiseen maailmancupin kokonaiscupin vai laskeeko yhtäjaksoisesti maailman muita ehdottomia huippuja vastaan vuodesta 2008. Samu Torstin taustalla on viimeiset vuodet henkisenä tukipilarina ja valmentajana toiminut ehkä hieman yllättävä taho huippu-urheilupiireistä.
”Ski Sport Finlandilla alppihiihdon urheilujohtajana toiminut Tommi Viirret tutustutti minut Ville Pusaan. Vaikka Ville on varmasti tullut tutuksi monelle paremmin muusikkona, lauluntekijänä ja näytelmäkirjailijana, niin meidän kahden välillä taide ja urheilu paiskaavat kunnolla kättä. Muistan, kun tapasimme ensimmäistä kertaa ja kävelimme Helsingissä Malminkartanon huipulle johtavia portaita. Ylös päästyämme Ville aloitti helvetinmoisen ilmakitaroinnin ja lauloi Guns´n´Rosesia sen mitä palkeista lähti. Hetken katsoin, mitä tämä kaveri oikein tekee, mutta kun Ville lopetti ja huusi, että kato Samu näin sun kuuluu vetää, ymmärsin Villen osaavan varmasti auttaa minua. Olemme keskustelleet paljon siitä, millainen urheilija haluan olla ja myös millainen haluan olla ihmisenä. Ville on myös opettanut puoliksi ruotsalaisena minua ymmärtämään nykyisiä joukkuetovereitani sekä myös itseäni” päättää Samu Torsti.
Samu Torstin ura tähän asti lukuina:
- Olympialaiset: 2 (Sochi ja PyeongChang)
- Alppihiihdon MM-kilpailut: 6
- Maailmancup: 67 starttia, paras sijoitus 10.
- Eurooppa Cup: 116 starttia joista 2 voittoa ja 9 palkintosijaa
- Suomen mestaruuksia: 13
