Home » Ski Patrol – Laskijan parhaaksi

Ski Patrol – Laskijan parhaaksi

Suomen ensimmäiset koulutetut Ski Patrolit saapuivat hiihtokeskuksiin noin kymmenen vuotta sitten. Punapalttoisten rinnehenkilöiden saapumista äimisteltiin aluksi, sillä heitä verrattiin Alppien Ski Patroleihin. Nyt Ski Patrolit ovat tärkeä osa suomalaisten hiihtokeskusten toimintaa. 

Ski Patrolin tehtävänä on varmistaa laskupäivän mukavuus ja turvallisuus. Rooli vaihtelee eri keskuksissa, osassa keskuksia Ski Patroleissa on ammattilaisia tai puoliammattilaisia ja osassa toiminta on täysin vapaahtoispohjalta tapahtuvaa. 

Ski Patrolin koulutuksessa valmennetaan ennaltaehkäisevään rinneturvallisuustyöhön, ensiapuun ja asiakasneuvontaan. Tehtävä on monipuolinen ja koulutukseen hakevalla tulisi olla hyvät laskettelu- tai lautailutaidot. Myös perusensiaputaidot pitää hallita, pääsyvaatimuksena koulutuksen onkin EA2-pätevyys tai vastaavat taidot.

Monipuolinen tehtäväkuva

Osa Ski Patrolin tehtävistä tapahtuu ennen rinteiden aukioloaikaa ja osa tehtävistä tapahtuu laskijoiden keskuudessa. Esimerkiksi aamulla Ski Patrol käy rinteet läpi ja pitää huolen siitä, että ne ovat kaikin puolin paraatikunnossa. Kierroksella katsotaan, että esimerkiksi opasteet eivät ole lumen peitossa, aidat ja muutkin paikat ovat kunnossa. 

Laskijoiden auttaminen on tärkeä Ski Patrolin tehtävä. He auttavat kaikessa, mitä laskijan rinnepäivässä voi tulla vastaan. Tarvittaessa he puuttuvat rinnesääntöjen rikkojien käyttäytymiseen. Tavoitteena on, että kaikki voivat laskea turvallisesti ja turhilta onnettomuuksilta vältytään.

- Mainos -

Ja mikäli onnettomuuksia tapahtuu, Ski Patrol huolehtii yhdessä rinnepäivystäjän kanssa oikean ensiavun antamisesta ja asiakkaan tuomisesta rinteestä sekä katsoo, että hänet viedään eteenpäin hoidettavaksi.

Mukaan Ski Patroliksi? 

Sovit joukkoon jos hiihtotaitoa löytyy, tykkäät toimia ihmisten parissa ja haluat osallistua laskettelurinteiden turvallisuuden kehittämiseen entistäkin paremmalle tolalle. Kurssille pääsyvaatimuksena on SHKY:n rinne-ea, EA-2 tai vastaavat ensiaputaidot.

Ennen Ski patrol 1 -kurssin lähiopetusjaksoa kurssilaiset tekevät verkkokurssina Matkailualan turvallisuuspassin (Matupa), sekä hiihtokeskustoimialan työturvallisuuskoulutuksen. Lisäksi kurssille tulevan on tutustuttava etukäteen kotikeskuksensa turvallisuusasikirjaan, patrol-ohjeisiin sekä ea-välineisiin.

Mikäli toiminta Ski Patrolina kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä hiihtokeskukseen, jossa haluaisit toimia Ski Patrolina. Ski patrol -koulutuksia järjestetään useilla paikkakunnilla.

Lisätietoa Ski Patrol -kursseista sekä linkki hakulomakkeeseen löytyy Ski.fi-sivuston koulutusosiosta.

Kuva: SHKY / Tahko

Tahko Mountain – Vuoden patrol-keskus 

Suomen Hiihtokeskusyhdistys julkaisi viime keväänä uuden kiertopalkinnon, vuoden patrol-keskukselle myönnettävä palkinto. Sen tarkoitus on kehittää patrol-toimintaa sekä tuoda huomiota ja arvostusta patrol-toiminnalle. Ensimmäisen patrol-keskuksen tittelin sai Tahko Mountain. 

Tullakseen valituksi Vuoden patroliksi, tulee keskuksen patrol-toiminnan olla suunnitelmallista ja säännöllistä sekä palvelualtista. Lisäksi sen tulee edistää esimerkillisesti rinne- ja hissiturvallisuutta.

”Tahkon patrolit eivät tyydy kehittämään pelkästään kotikeskuksensa rinne- ja hissiturvallisuutta, vaan ovat oma-aloitteisesti sekä aktiivisesti osallistuneet koko valtakunnan patrol-toiminnan kehittämiseen. Tahkolla arveltiin, että palkintoon voisi olla mahdollisuuksia”, kertoo Tahko Mountainin Ski Patrol vastaava Mikko Leppäharju. 

”Olemme tehneet koko ajan lujasti hommia toimintaa kehittäen, mutta on muissakin keskuksissa tehty hyvää työtä. Lisäksi olemme saaneet olla mukana maamme Ski Patrol toiminnan kehittämisessä. Tavoitteena on, että Ski Patrol toiminta olisi tasalaatuista koko maassa. Olen käynyt monessa keskuksessa, jossa Ski Patrol tekee hyvää työtä, joten en uskaltanut palkintoa Tahkolle odottaa.” 

Tahko Mountainilla on 12 Ski Patrolia. Toiminta kuitenkin usein henkilöityy toiminnan vetovastuussa olevaan Leppäharjuun.

”En tee tätä yksin, tämä on mahtavan ryhmän yhteistyön tulos. Toki jossain määrin tämä henkilöityy minuun, mutta ei yksi mies sotaa voita! Yksi Tahkon patrol toiminnan vahvuuksista onkin asioista yhdessä päättäminen. Ympärilläni porukkaa, jotka tekevät taustalla tärkeää työtä”, Leppäharju sanoo nöyränä.

”Kun aloitin tässä työssä, Tahkolla oli kuusi Ski Patrolia, joten siihen aikaan verrattuna tekijöiden määrä on tuplaantunut. Meillä on todella hyvä ryhmähenki ja -dynamiikka. Toimiston Virpi Mikkolalle pitää antaa kunniamaininta tausta-asioiden huolehtimisesta”, hän kehuu.

Vaatii sitoutumista

Tahko Mountainilla Ski Patrolien työvuorot varataan etäkalenterin avulla. Leppäharju on laatinut työvuorolistan, johon jokainen käy merkkaamassa itselle sopivat työvuorot. 

”Kaikki Ski Patrolimme tekevät myös jotain siviilityötä, jonka kanssa näitä töitä sovitellaan. Ski Patrolit tekevät kauden aikana vähintään 15 työpäivää. Olemme saaneet täytettyä aika hyvin kaikki työvuorot”, Leppäharju toteaa.

”Savolaisuus ei ole pääsyvaatimuksena Tahkon Ski Patroliksi”, Leppäharju sanoo selkeän epäselkeästi savolaisella huumorilla höystettynä. 

”Valitettavasti meillä on mukana myös espoolaisia ja turkulaisia mukana toiminnassa. Osalla patrolleista on vanhoja hiihtokoulun opettajia, ja osa vaikka terveydenhuollon ammattilaisia, kuten minä”, Leppäharju veistelee.

Savolaiselle supliikille on Leppäharjun mukaan käyttöä Ski Patrolin toimessa. 

”Sosiaalisista taidoista on etua tässä työssä. On uskallettava ottaa ihmisiin kontaktia ja tarttua tilanteisiin. Toki myös suksitaitoa tarvitaan, joskus voi joutua hakemaan loukkaantuneen hankalasta paikasta metsän keskeltä”, hän hieman vakavoituu.

Kuva: SHKY / Tahko

Tahko Mountainin erikoisuudet

Tietyt Ski Patrolin toimintavat pätevät jokaisessa Suomen hiihtokeskuksessa, mutta esimerkiksi Etelä-Suomessa ei tuolihissejä ole, joten evakuointitaitoja ei niissä tarvita. Tahkon erityispiirteenä on juhlivan kansan valvonta. 

”Meillä on tunnettu jälkihiihtoravintola joka sijaitsee jyrkän rinteen huipulla, joten huojuvan juhlakansan ohjaus turvallisia reittejä alas on meille tärkeä tehtävä. Tahkolla Ski Patrol liikkuu pääsääntöisesti suksilla, käytämme moottorikelkkaa aika vähän”, Leppäharju selvittää.

Kahta samanlaista päivää ei Ski Patrol kohtaa, mutta keskivertopäivän sisältöä Leppäharju kuvailee seuraavasti: 

”Aamu alkaa palaverilla rinnehenkilökunnan kanssa. Sitten lähdetään aamukierrokselle rinteeseen, jossa katsotaan, että olosuhteet ovat kunnossa. Tarkastamme rinteiden pinnan kunnon, katsomme että aidat ja opasteet näkyvillä. Päivä kuluu asiakkaiden kohtaamisella, kenties ensiaputehtävissä. Olemme liikkuvia infopisteitä laskijoille.” 

Tahko Mountainin Ski Patrolit ovat olleet kehittämässä Suomen patrol-toimintaa. Mihin suuntaan toiminta on kehittymässä? 

”Tulevaisuudessa toiminta on menossa yhä ammattimaisempaan suuntaan. Lisätään koulutuspäiviä ja jokaisesta keskuksesta löytyy Ski Patrol vastaava sekä ohjeistus yhtenäistyy ympäri Suomen”, Leppäharju mainitsee.

Punainen vakuuttavan näköinen rinneasu ja muutoinkin jämpti ote kaikkeen tekemiseen saa aremman laskukansan karttamaan kontaktia Ski Patrolin kanssa. Leppäharjun mielestä turhaan. 

”Emme ole rinteessä pelkästään ensiapua antamassa, vaan auttamassa ja mukavoittamassa kaikkien laskupäivää. Kyllä meidän kanssa saa ja pitääkin tulla juttelemaan kevyemmistäkin asioista. Nähdään rinteillä! ”, Leppäharju huikkaa. 

 Teksti: Jussi Ovaskainen   Kuvat: Tahko Mountain / Ski.fi

Kuva: SHKY / Tahko

Kommentit

kommenttia