Leville on moni asia tullut ensimmäisen kerran aivan kuten minne tahansa muuallekin. Tuhannen asukkaan Sirkan kylä on siitä vain poikkeuksellinen, että tiedon ja taidon oppiminen on vaatinut aina oma-aloitteisuutta ja asiaan perehtyneisyyttä. Käyttöohjeita tai toimintamalleja ei ole ollut ennestään, joskus ei olemassakaan, vaan ne on pitänyt luoda itse. Ei ole juuri väliä onko kyseessä ollut ensimmäinen lumitykki, rinteen tamppauskone vai kansainvälinen alppihiihtotapahtuma, kaikkeen on keksitty oikeat tavat toimia.
Teksti ja kuvat Teemu Moisio
Ensimmäiset ajatukset pujottelun maailmancupin laskemisesta Levin rinteillä syntyivät vuoden 1996 rinnekartoituksen yhteydessä. Rinnealueella oli tuolloin vain yksi ongelma, siellä kasvoi metsää tunturin puurajaan saakka, hissiä ei ollut eikä myöskään mitään muutakaan infraa.
Leviläinen päämäärätietoisuus horjui muiden puheissa, kun ilmoille päästettiin ajatus Suomen ensimmäisen gondolihissin rakentamisesta rinteeseen ja pujottelun maailmancup-kilpailun saaminen Suomeen ja Leville. Julkilausuman myötä päätös uuden rinteen ja hissin rakentamisesta tuli julki ja avausajankohdaksi päätettiin vuodenvaihde 1999–2000.
Yksi monista tärkeistä taustavaikuttajista gondolihissihankkeessa oli ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispa Johannes, siviilinimeltään Johannes Wilho Rinne, joka ennen piispaksi vihkimistään toimi Kittilän yhteislyseon rehtorina ja Kittilän matkailulautakunnan puheenjohtajana. Uudenvuodenyönä 2000 arkkipiispa Johannes vihki uuden hissin käyttöön ja hissi aukesi 1.1.2000 klo 00.01.
”Alkuun oli aika vaikea saada rahoitusta koko hankkeelle. Ei se ollut tuon ajan Suomessa tavallista, että rakennetaan Alpeilta tuttu gondolihissi vuorettomaan maahan ja pyritään saamaan maailmancupin alppihiihtokilpailu vailla aiempaa menestystä lajin parista”, muistelee Levi Ski Resortin toimitusjohtaja Jouni Palosaari.
Palosaari kertoo, että oli muutamia heidän paikallisten lisäksi, jotka näkivät hankkeessa mahdollisuuden.
”Tuolloinen kulttuuriministeri Suvi Lindén suhtautui ajatuksiimme positiivisesti ja lähti ajamaan asiaa ministeriössä eteenpäin voittoisalla tavalla. Myös pitkän linjan alppihiihtovaikuttaja Martti Uusitalon työ kansainvälisen hiihtoliitto FIS:n councilina oli merkittävä ja jopa käänteentekevä asia onnistumisellemme. Lopullisen pisteen maailmancup-hankkeen käynnistymiselle toi Kalle Palanderin pujottelun maailmanmestaruus vuonna 1999”, Palosaari summaa.
Kulttuuriministeriön avulla saatu rahoitus toi kirjaimellisesti sitä kuuluisaa valoa tunnelin päähän. Kansainvälisen hiihtoliiton sääntökirja maailmancupin kilpailuiden järjestämisen osalta kertoi, että rinteen valojen tehoksi riittää 85 luksia ja valoja luonnollisesti Lapin kaamoksessa tarvittiin paljon.
”Soitin MTV3:lle ja kysyin kuinka paljon valoihin tarvitaan tehoa, jotta voidaan toteuttaa kansainvälisesti näyttävä ja uskottava tv-lähetys tulevista Levin kilpailuista. Vastaus oli 800 luksia, joten laitoimme 900 luksin valot, vaikka kilpailuiden järjestämisoikeuksista ei ollut tuolloin vielä tietoakaan. Nyt 20. juhlavuoden kunniaksi vaihdoimme valot uusiin ja vielä parempiin”, Palosaari kertoo.
Eurooppa Cup ja kansainvälinen tv-tuotanto
Vuoden 2000 alussa uusi rinne hisseineen ja ravintolarakennuksineen olivat valmiit, mutta maailmancupin pujottelukilpailut puuttuivat. Paria vuotta aiemmin aloitettu todellinen työ kilpailuiden saamisen eteen alkoi kuitenkin tuottaa tulosta, kun Levi isännöi ensimmäisiä miesten Eurooppa Cupin kilpailuita marraskuussa 2000. Tuolloin lajeina olivat pujottelu ja suurpujottelu. Molempien suurpujottelupäivien voittajana palkittiin Sami Uotila.
”Teimme jo ensimmäisen Eurooppa Cupin kilpailun maailmancupin konseptilla. Olimme valmiiksi päättäneet eri elementit, jotka korostuvat kilpailuissa ja ne ovat pitkälti samoja asioita, jotka ovat edelleenkin mukana. Voittajien rahapalkinnot olivat maailmancupin palkintojen luokkaa, maalialueen takana oli saunat, paljut, elävää tulta, poroja ja totta kai myös revontulia taivaalla”, Palosaari kuvailee.
Hän kertoo, että he yrittivät saada myös tv-yhtiöitä paikalle, mutta mediaväki ei kuitenkaan syttynyt ajatuksesta, joten tv-tuotanto päätettiin tehdä itse.
”Sen kanssa kävi lopulta kannaltamme hyvä tuuri, kun seuraavalla viikolla maailmancupin kilpailut peruttiin Keski-Euroopassa ja Eurosportille jäi tyhjää lähetysaikaa. Silloinen Eurosportin alppihiihtoselostaja Jukka Pelkonen oli nähnyt kuvamateriaalimme ja päätti ajaa ne Eurosportilla ulos. Saimme valtavan kansainvälisen tv-näkyvyyden myötä välitettyä viestin, että me teemme täällä asiat hieman toisella tavalla ja meidän ei todellakaan tarvitse hävetä sitä”, jatkaa Palosaari.
Ensimmäisen kilpailun alla tahto ja usko tekemiseen oli kova, mutta täytyy myös muistaa, että suomalaisen alppihiihdon elämänlanka, Kalle Palanderin pujottelun maailmanmestaruudesta huolimatta, oli tuolloin vielä melko hatara ja ohut.
Tanja Poutiaisen palkintokaapista puuttui vielä kolme kristallipalloa ja olympiamitalit, joten Suomi oli melko tuntematon alppihiihtomaa, jossa menestys odotti vielä tulemistaan. Niinpä silloisen Hiihtoliiton alppihiihtojaoksen ja Levi Ski Resortin riski oli jo taloudellisessakin mielessä vähintäänkin merkittävä.
”Kilpailua edeltävän viikon satoi vettä yötä päivää putkeen. Olin tuolloin apulaiskilpailunjohtajana, Tapio Kokon toimiessa kilpailunjohtajana. Kansainvälisen hiihtoliiton Eurooppa Cupin kilpailunjohtajana toimi tuolloin Markus Waldner, joka sittemmin on toiminut jo vuosia samassa positiossa, mutta maailmancupin puitteissa. Olimme suolanneet kisarinteen, merkanneet radat ja suksi upposi edelleen syvälle sohjoon ja mietin, että mitenhän tämän kaiken kanssa käy. Kisoja edeltävänä iltana sade kuitenkin lakkasi ja lämpötila laski pakkasen puolelle. Mäki oli aamulla kuin pystyyn nostettu jääkiekkokaukalo ja pysyi seuraavat neljä kilpailupäivää täydellisessä kunnossa. Uskon, että jos sade olisi jatkunut, niin mahdollisesti kaikki kilpailut olisi jouduttu perumaan ja se olisi varmasti huuhtonut myös haaveet maailmancupista Levillä,” muistelee Petri Tuomikoski.
Maailmancupin osakilpailun saaminen Leville vaati toki tuuriakin, mutta ennen kaikkea kyse oli kovasta tahdosta ja työstä, jota tehtiin yhdessä yhteisen päämäärän eteen. Kilpailu ei ole koskaan ollut talouden näkökulmasta järjestäjille äärettömän kannattavaa toimintaa, mutta jos asiaa katsoo markkinoinnin näkökulmasta koko Levin alueen silmin, niin tapahtumalla on ollut erittäin suuri vaikutus koko matkailukeskuksen kansainvälistymiseen.
Nykyään World Cup Levi on omanlaisensa ilmiö maailmancupin kilpailukalenterissa, jota odotetaan hartaasti vuodesta toiseen. Ensimmäisen Eurooppa Cupin jälkeen ei vielä kuitenkaan ihan ymmärretty lappilaista mystiikkaa, saati huumoria.
”Kilpailijat, jotka eivät olleet Levillä, rupesivat tv-lähetyksen jälkeen kysymään täällä kilpailleilta, että oliko siellä Suomessa todella niin puutteelliset olosuhteet miltä televisiossa näytti? Tehtiinkö siellä oikeasti ruokaa nuotioilla, peseydyittekö oikeasti kilpailualueella puutynnyreissä ja kuljitte reessä porojen vetäminä? Todellisuudessa majoitukset oli järjestetty viimeisen päälle hotelleissa ja ruoka oli myös samaa tasoa”, naurahtaa Jouni Palosaari.
Suomalainen alppihiihto kansainvälistyy vuosituhannen vaihteessa
Alppihiihdossa tapahtui Suomessa paljon vuosituhannen alussa. Markkinointikoneisto toimi, sponsorisopimuksia tehtiin ja suomalaista alppihiihtoa vietiin tiukassa otteessa kohti maailman kilparinteitä. Näiden toimien takana on toki ollut monia avainhenkilöitä, mutta ilman Martti Uusitalon panosta lohtu olisi voinut jäädä laihaksi monellakin rintamalla.
Uusitalolla on ollut merkittävä rooli kotimaisen alppihiihdon nousussa. Aluksi naisten päävalmentajana, sitten Hiihtoliiton lajipäällikkönä, mutta ennen kaikkea sponsorirahan hankkimisessa. Vuodet Kansainvälisen hiihtoliiton palveluksessa varmistivat myös sen, että sanansaattaja Suomesta ja Leviltä oli olemassa ja viesti meni perille. Nykyisin Martti Uusitalo toimii yhtenä neljästä Kansainvälisen hiihtoliiton varapresidenteistä.
Lopulta pitkäjänteinen työ tuotti tulosta ja alppihiihdon kuninkuusluokan valkoinen sirkus laskeutui Levin paukkuvaan pakkaseen 28.2.2004. Kilpailu järjestettiin kaksipäiväisenä naisten kilpailuna. Ensimmäisen kilpailupäivän aamuna pakkasta oli lähemmäs 30 astetta, kun lähtönumerolla yksi kilpaillut Tanja Poutiainen nosti sauvat lähtöviiksen yli ja ponnisti radalle. Ensimmäisen kierroksen jälkeen ykkönen oli edelleen ykkönen ja jotain suurta oli tapahtumassa.
”Totta kai urani ensimmäinen maailmancupin voitto Levillä lähtönumerolla yksi ja vielä Levin ensimmäisessä kilpailussa on se kaikista rakkain ja tärkein muisto koko urheilu-uraltani. Olen kuullut sellaisenkin tarinan, että joku rovaniemeläinen oli seurannut kilpailua radiosta ja kun kuuli, että olen johdossa ensimmäisen kierroksen jälkeen, oli hän hypännyt autoon ja ajanut Leville seuraamaan toisen kierroksen”, Tanja Poutiainen-Rinne muistelee.
”Laskin 10 vuotta vielä sen jälkeen, joten hienoja muistoja toki mahtuu matkalle paljon, mutta tietyllä tapaa se kuljettu matka suomalaisessa alppihiihdossa ennen Levin maailmancupia on myös todella tärkeä. Me treenasimme paljon Levillä maajoukkueen kanssa jo 1990-luvun lopulla. Muistan kun olimme vuonna 1996 Levillä leirillä ja tuolloinen päävalmentajamme Martti Uusitalo oli käynyt Jouni Palosaaren ja muiden leviläisten kanssa laskemassa nykyistä Levi Black -rinnettä. Martti kertoi, että siellä on kansainvälisen kilparinteen normit täyttävä profiili ja sinne aletaan suunnittelemaan uutta rinnettä ja gondolihissiä. Siitä neljän vuoden päästä Sami Uotila voitti samassa paikassa”, Poutiainen-Rinne muistuttaa.
Tanja Poutiainen-Rinteen merkitys koko Leville ja myös maailmancupille on merkittävä. Pitkä urheilu-ura lajin ehdottomalla huipulla sekä vuosia kestänyt yhteistyö Levin kanssa on jättänyt positiiviset jälkensä koko matkailukeskukselle. Tanja on perheineen edelleen tuttu näky Levillä.
”Vietämme Levin mökillämme todella paljon aikaa ja se on meidän toinen kotimme. Olen aina tuntenut oloni tervetulleeksi Leville ja siellä on paljon tekemistä ja myös tuttavia”, hän sanoo
Tanja Poutiainen-Rinne on pysyvässä roolissa edelleenkin Levin kilpailuiden järjestämisessä, vaikka päivätyö oman yrityksen Comeback Centerin parissa viekin paljon kiireellisen perheen äidin arjesta.
Comeback Centerin lähivuosien tavoite on kasvaa maamme johtavaksi kokonaisvaltaisten urheiluvammojen kuntouttajaksi. Tanjan kotikaupungissa Rovaniemellä toimivan yrityksen asiakkaat koostuvat eri lajien urheilijoista sekä myös ihan tavallisista aktiiviliikkujista.
Peruuntumisia, palkintoporoja ja poikkeustila
Maailmancupin paikka kilpailukalenterissa oli vuoteen 2006 saakka helmikuun lopulla, josta se siirrettiin koko pujottelucupin avausosakilpailuksi marraskuulle. Vuonna 2006 Levillä siis kilpailtiin kahteen kertaan. Tuolloin myös miehet liittyivät mukaan ja näin pujottelukautta alettiin avata tunturimaisemista.
Suomen Lappi miellettiin lumivarmaksi paikaksi aloittaa kausi ja Levillä tehtiin kaikki voitava sen eteen. Luonto kuitenkin puuttui peliin ja ajatus siitä, että marraskuussa Levi Blackia peittää metrin paksuinen lumivaippa muodostui haastavaksi.
Niinpä kilpailut on jouduttu peruttamaan kolme kertaa, vuosina 2007, 2011 ja 2015. Jokainen peruutus on ollut totta kai pettymys sekä urheilijoille, tapahtuman järjestäjille ja myös lajia seuraavalle kansalle. Vuoden 2015 jälkeen Levillä aloitettiin lumen säilöntä, jonka turvin kilpailut tänäkin päivänä järjestetään.
Vuonna 2013 syntyi ajatus poron antamisesta palkinnoksi kilpailun voittajalle. Tarina poropalkintojen synnystä on leviläisittäin hyvin tyypillinen. Tuolloin kilpailun yhteistyökumppanuuksista vastannut Mikko Luukkaa sattui samalle lennolle Patrick Langin kanssa, joka on koko alppihiihdon maailmancupin perustaja Jean-Jacques ”Serge” Langin poika.
Lennolla herrat olivat ideoineet, että rahapalkinnon lisäksi olisi hienoa antaa elävä poro voittajalle. Toinen ideanikkari, tuolloinen Levin maailmancupin pääsihteerinä toiminut Mikko Saarinen sai kuulla loistoideasta lennon laskeuduttua, jonka jälkeen asiaa lähdettiin viemään FIS:ssä eteenpäin.
Kun lupa sieltä heltisi, soitti Saarinen Kittilän Könkäällä Ounaskievarin porotilaa pyörittävälle Johanna Hietaselle ja tiedusteli, olisiko mahdollista saada poroa palkinnoksi. Hietanen syttyi ideasta ja niinpä palkintoporot tulevat edelleenkin Ounaskievarista.
Korona toi myös omat haasteensa kilpailulle, mutta ei se sentään lumipulan kaltainen ongelma ollut, joten kilpailut pidettiin korona-aikana aivan normaalisti. Miesten kilpailun korona kuitenkin vei Leviltä pois neljäksi vuodeksi, kunnes nyt tapahtuman juhlavuotena miesten pujottelucupin avaus on tehnyt paluun.
Vapaaehtoiset ovat tapahtuman selkäranka
World Cup Levi, Levin maailmancup, MC, Lapland Alpine Races, kutsumanimiä tapahtumalle on monia. Nimet ovat osoitus tapahtuman tärkeydestä totta kai urheilijoille, mutta myös tapahtuman tekijöille sekä ennen kaikkea Levin alueelle.
Kilpailu näyttää televisiosta täysin erilaiselta mitä se todellisuudessa on. Tv-kamera seuraa urheilijaa startista maaliin ja kuvassa vain harvoin vilahtaa mitään muuta, mutta itse rinteessä tilanne on täysin toinen. Tapahtuma työllistää noin 300 vapaaehtoista, joita ilman Levillä ei laskettaisi yhtään kilpailua.
Vapaaehtoiset ovatkin koko tapahtuman selkäranka, joista monille tuo marraskuinen viikonloppu on ollut jo vuosia kestävä perinne, joka kulkee sukupolvelta toiselle. Nuorimmat tästä talkooporukasta ovat osallistuneet tapahtumaan jo lastenvaunuissa ja sittemmin kasvaneet osaksi tapahtumaorganisaatiota.
Oma esikoistyttäreni on yksi heistä monista, joka on nukkunut päiväunensa tutti suussa kilpailun maalialueen takana, ja nyt hän on ensimmäistä vuottaan tapahtumassa vapaaehtoistyöntekijänä.
