Polkupyörän näytöltä näkyy, että akun varaus on täynnä. Heitän repun selkään, jonne olen varannut ruokaa, juomaa ja hivenen lämmintä vaatetta. Hyvin nukutun yön jäljiltä olo on levollinen, odottava ja täynnä tarmoa. Edessä olisi koko päivä väriloistetta ja raikasta tunturi-ilmaa. Suuntana Ylläksen maastoreitit ja alla sähköavusteinen maastopyörä.
Teksti ja kuvat: Jan-Erik Blomberg
Sähköavusteiseen maailmaan tutustuminen
Ensimmäisen kosketuksen sähköavusteiseen pyörään sain, kun olin kesäkuun alussa kääntymässä Chamonix`n kylässä, jossa teimme Jani Hujasen ja Niko Petterssonin kanssa aamupäivälenkin Ranskasta vuorten yli Sveitsin puolelle. Olin suorastaan vaikuttunut siitä, kuinka pitkiä matkoja ja etenkin kuinka paljon korkeuseroa hieman heikompikin pyöräilijä pystyy sähköavusteisesti ajamaan yhden päivän aikana. Tuona päivänä ajoimme Chamonix`n kylästä maastoista polkua pitkin ensin Le Touriin ja sieltä Col de Balmen kautta alas Chatelardiin, missä rankkasade pääsi meidät yllättämään ja lopetti pyöräretken. Matkaa oli tuohon mennessä ehtinyt kertyä kolmekymmentä kilometriä ja korkeuseroa 1500 metriä. Eikä aikaa moiseen ollut kulunut kuin kaksi tuntia ja vartti.
Seuraava tilaisuus sähköavusteiseen maastopyöräilyyn tuli eteen, kun lähdimme ruskaretkelle Ylläksen maastoihin. Edellisen kokemuksen perusteella olin enemmän kuin innoissani ajatuksesta, että pääsisin näkemään tunturireittejä polkupyörän selästä käsin. Tieto siitä, kuinka paljon yhden päivän aikana ehtii näkemään maisemaa sähköavusteisen pyörän satulasta, sai suupieleni nousemaan hymyyn.
Kohti Ylläksen tunturimaisemaa
Päivä alkaa Äkäslompolon kylästä, ja ensin käydään läpi pyörän käyttö Sport Shopin ystävällisen henkilökunnan avulla. Olennaista infoa on erityisesti se, että tietää, kuinka paljon sähköä pyörä kuluttaa eri avustustehoilla. Neliportainen säätö antaa keveimmällä avustuksella vain sen verran apuja, että sillä voi kompensoida akun tuoman lisätaakan. Siitä eteenpäin avustus antaa polkijalle huomattavaa apua etenemiseen, etenkin ylämäissä. Tehokkaimmalla avustuksella ylämäkeen pääsee melkein lentäen, mutta tehokas avustus imee sähköä samassa suhteessa.
Opastuksen saatuamme hyppäämme satulaan ja matka tunturimaisemaan voi alkaa. Otamme suunnaksi Ylläs-Levi -maastopyöräilyreitin, jolta poikkeaisimme muille reiteille päivän edetessä. Ensipolkaisun jälkeen löydämme Äkäshotellin takaa lähtevän reitin, josta polku vie Äkäslompolon rannan kautta maastoon. Jo ensimmäisissä nousuissa tulee selväksi, miten paljon helpommalta mäkien ajaminen sähköavusteisesti tuntuu. Meno on kevyttä, ja suunta on kohti reitin ensimmäistä varsinaista nousua, Kukastunturin huippua. Kukastunturille johtava reitti on ihanteellista ajettavaa. Sorapohjainen polku on yhtä juhlaa, ja maastopyörä toimii siinä loistavasti. Ajaessa voi ihastella syksyn kirkkaan valon välkehdintää puiden lomassa, ja kasvoilla tuntuva kevyt tuulenvire pitää ilman kuulaan raikkaana. Keli on edellisinä päivinä ollut yhtälailla sateeton, joten maasto on kuiva pyöräilemiselle. Siellä täällä seikkailee muutama poro, ja kuukkelit näyttäisivät myös olevan kiinnostuneita metsän siimeksessä ajavista retkeilijöistä.
Hiki pintaan
Nousu Kukastunturille sähköavusteisestikin tuntuu reisilihaksissa, ja jyrkimmissä kohdissa täytyy lisätä sähkövirran määrää, jottei matkanteko menisi talutteluksi. On helppo kuvitella, että sähköavustuksen johdosta pyöräily olisi pelkkää viheltelyä mutta ennen kuin saavutamme tunturin huipun, ensimmäiset hikinorot ovat kostuttaneet paidan selkäpuolen. Kyllä tämä liikunnasta käy, ajattelen. Tässä kohtaa hiki ei kuitenkaan haittaa, sillä näkymä huipulta on huikea. Vaikka olenkin Ylläksellä usein käynyt, niin on upeaa ihastella edessä aukeavaa tunturimaisemaa ja tuttuja tuntureita aivan uudesta perspektiivistä. Olo on juhlava ja tunnen itseni suureksi tutkimusmatkailijaksi matkalla tuntemattomaan.
Kukastunturilta matka jatkuu tunturin pohjoispuolelle kohti Kotamajaa. Edessä on reipas lasku, jossa saa tuntea vauhdin hurmaa ja vaaran läheisyyttä. Alaspäin viilettävän pyöräilijän on tässä kohtaa hyvä muistaa, ettei ole ainoa polunkäyttäjä. Mutkan takana saattaa olla muita luonnossa olemisesta nauttivia ja siitä syystä ei aivan mielipuolena voi mäkeä alas laskea. Kivasti polveileva lasku pitää ajajan varpaisillaan, ja parhaimmillaan alamäen viilettäminen muistuttaa laskettelua suksilla.
Juurakkoista ja teknistä ajamista
Saavumme Kotamajalle notkeina ja vetreinä. Matkaa ei tähän mennessä ole ehtinyt kertyä vasta kuin 12km. Jos olisimme jo kovin nälkäisiä tai janoisia, pistäytyisimme tuvassa pannukahvilla ja nauttisimme talon omia kampanisuja tai lounaskeittoa. Näin ei vielä kuitenkaan ole, joten kahvit ja nisut saavat odottaa myöhempää hetkeä. Kotamaja toimii reittimme ensimmäisenä vedenjakajana. Niille tuntureilla samoajille, joilla ei ole koko päivää aikaa seikkailulle, on toinenkin reitti takaisin Äkäslompoloon. Kotamajalta pääsee helposti Kesänkitunturin kautta kohti Äkäslompoloa, ja näin näkee tunturimaisemaa jatkuvasti eri suunnista. Meidän tapauksessa aikaa on varattu koko päivä, joten jatkamme matkaa Lainion ohittavalle polulle ja siitä kohti Pyhäjärven autiotupaa.
Vain vähän matkaa Kotamajalta eteenpäin, polku kapenee ja jatkuu selvästi haasteellisempana. Pyhätunturin ja Lainiotunturin välinen polku halkoo mäntykankaita. Ajaessa on mahdollista ihailla komeita tunturinäkymiä, suoalueita ja metsien peittämiä vaaroja. Pyörä kiitää kuin ajatus pitkin suonlaitaa harjateräksestä valmistettuja pitkospuita pitkin. Ilma on sakeanaan suopursun tuoksua, ja maisema kylpee yltäkylläisessä väriloisteessa. Villiä luontoa silmänkantamattomiin ja nyt se täyttää myös muut aistit. Polku on hieno ja tekninen, mutta hetkittäin niin juurakkoinen, että eteneminen on todella hidasta. Aika ajoin sähköä ei tarvitse eikä kannatakaan käyttää. Se on oikeastaan hyvä asia, sillä sähköä kannattaa säästää aina tarpeen tullen, jotta sitä riittää heikon hetken varalle ja koko päivän tarpeisiin. Olen oikeastaan yllättynyt, miten helposti pyörä kulkee ilman sähköä, vaikka painoa on akullisen verran enemmän kuin normaalissa maastopyörässä.
Reitti helpottuu tästä eteenpäin
Pyhäjärven autiotuvalla törmäämme tuttuihin ja vaihdamme kuulumisia. Sanomme heipat ja jatkamme autiotuvalta eteenpäin. Tästä eteenpäin matka helpottuisi huomattavasti. Pyhäjärven rantaa jonkin matkaa ajettuamme polku vaihtuu maisemassa kumpuilevaksi metsäautotieksi. Jälleen kilometrit vaihtuvat vauhdilla ja kuin varkain, olemme saapuneet Aakenuksentielle asti. Poikkeamme vielä Aakenusjärven rantaan nauttimaan eväitä. Kolmenkymmenenviiden kilometrin ajon jälkeen jaloissa tuntuu jo mukava polte. Tämä taas kertoo tarinaa tehdystä lihastyöstä. Polkeminen sähköavusteisella pyörällä ei todellakaan ole mitään lepoa.
Seuraa koko päivän helpoin osuus. Aakenusjärven kodalta suuntaamme Peurakaltion kahvilalle, josta munkin tuoksu leijailee kilometrien päähän. Aakenustietä pitkin polkeminen on hieman yksitoikkoista puuhaa, mutta Peurakaltion munkit mielessä maisema vaihtuu vauhdilla. Autiolla tiellä ajaminen on helppoa, ja tilaa on yllin kyllin. Sähköavusteisesti keskinopeus tällaisella tiellä on hieman alle 30 km/h. On hyvä taas katsella hieman, kuinka paljon sähköä on kulunut. Vastaavanlaisella ajolla sitä olisi vielä jäljellä 80 kilometrin matkalle. Voin siis hyvillä mielin hieman leikitellä pyörän turbomoodilla. Nimensä mukaisesti turbo antaa kelpo sysäyksen pyörän vauhtiin. Kahvilan pihassa pyörä parkkiin ja tilaamaan herkkuja. Kotvan kuluttua munkki katoaa leipäläpeen, ja on taas aika hypätä pyörän satulaan.
Pienen karttatarkastelun jälkeen näyttää siltä, että suunta takasin Äkäslompoloon kulkisi Äkäsaivon kautta. Metsän halki kulkee mielenkiintoinen reitti takasin Kotamajalle ja siitä jälleen Kukastunturin yli lähtöpaikalle. Alussa reitti mutkittelee mukavasti vanhaa metsäkoneuraa pitkin vehreässä ja tilavassa metsämaisemassa. Nopeasti olemme Äkäsaivon reunalla. Jyrkkäreunainen Äkäsaivo tippuu muutama kymmentä metriä alemmas, ja pohjalla hohtaa kaunis lampi.
On aika lyödä viimeinen vaihde päälle ja ajaa loppumatka pysähtelemättä maaliin asti, jottei aurinko ehdi laskemaan ja pimeys yllättämään. Tämä olisi helpommin sanottu kuin tehty, sillä reitin varrelle osuu erittäin teräväkivistä ja epätasaista metsämaastoa, jossa on parempi tehdä päätöksiä nopeasti. Rengasrikon vaarakin on olemassa, ja on ajettava kieli keskellä suuta ja kuvitella olevansa parempi ajaja kuin onkaan. Onneksi sähkö antaa juuri sen lisäbuustin vauhtiin, jonka ansiosta on helppo luovia kivikon keskellä ja toivoa parasta. Ennen Kotamajaa on vielä jyrkkä lasku, jossa jyvät erotellaan akanoista.
Retki on loppusuoralla, ja akun varaus näyttää uhkaavasti hiipumisen merkkejä. Jos Kukastunturin nousun vielä saisi sähköavusteisesti noustua, niin lopun voisi ajella pelkällä lihasvoimalla maaliin asti. Nousu vie vähemmän virtaa kuin olin kuvitellut ja näyttäisi siltä, että akku riittäisi antamaan kevyen avun aivan loppuun asti.
Kukastunturin huipulta on pitkä lasku alas, ja suurin osa päivän samoilijoista on jo poistunut polulta, joten on mahdollista hieman päästellä alamäkeen. Tuntuu hyvältä antaa painovoiman vain viedä ja nauttia mutkista täydellä vauhdilla. Saavumme juuri sopivasti Äkäslompoloon ennen Sport Shopin sulkeutumista. Olo kuudenkymmenen kilometrin lenkin jälkeen on tyytyväinen ja voisi vaikka seuraavana päivänä tehdä vastaavan lenkin Yllästunturin upeissa maisemissa.
Mitä mietteitä retki herätti
– Pyöränä oli sähköavusteinen Trekin Rail maastopyörä, jolla on painoa hieman yli 21kg. Ei voida siis puhua mistään pyörien höyhensarjalaisesta. Painostaan huolimatta pyörä oli erittäin mukava ajettava ja sopi erittäin hyvin tällaiselle kokemattomalle maastopyöräilijälle.
– Pyörää varatessa on hyvä ottaa huomioon, että mikäli aikoo suunnata haastavampaan maastoon, on suositeltavaa valita läskipyörän sijaan täysjousitettu maastopyörä. Matkan varrelle osuu varmasti paikkoja, joissa pyörältä vaaditaan hyviä ajo-ominaisuuksia ja ketteryyttä.
– Reitti kannattaa suunnitella akun keston mukaan. Suunnittelusta huolimatta akun kestoa on hyvä seurata matkan edetessä. Laturi matkaan, jos retki kestää pitkään ja puhti loppuu polkijasta. Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että virta loppuisi kesken matkan, niin pyörällä pystyy kyllä ajamaan ilman sähköäkin. Matkanteko on hitaampaa, mutta perille kyllä pääsee.
– Vaikeissa ylämäkipaikoissa sähköavustus antaa lisää itseluottamusta. Sähköavustuksella vauhtia on vaikeissa paikoissa helpompi pitää yllä.
Lopputulema on, että perinteisin avuin emme olisi yhden päivän aikana ehtineet näkemään kaikkea sitä kauneutta, mitä nyt pääsimme kokemaan. Sähkömaasturilla tehtävä maastolenkki on todellakin yksi parhaista tavoista liikkua pitkiä matkoja yhden päivän aikana mäkisessä maastossa. Itselläni päivä sujui kuin siivillä, ja hymy nousi väkisinkin suunpieliin.