Home » Anni Kärävä

Anni Kärävä

Anni Kärävä on omien sanojensa mukaan 23-vuotias laskettelija, tarkemmin sanottuna freeski-laskettelija. Hän on sitä ja paljon muutakin kuin mitä hänelle tuli itsestään ensimmäisenä mieleen. 

Anni on maamme viime vuosien ansioituneimpia freestylelaskijoita saavutuksinaan muun muassa Pekingin olympialaisten 2023 Big airin 9. ja slopestylen 12. sija. MM-kisoista paras sijoitus on 5. sija (slopestyle).

Henkilönä Anni on rauhallinen, rohkea ja luova, joka haluaa omalla tekemisellään inspiroida muita. Hän nauttii ja elää laskemisen ilosta ja on opetellut tuntemaan itseään. Vastapainona laskemiselle toimivat käsityöt, maalaaminen, askartelu ja ompelu sekä liikuntalajeista lumilautailu, vaeltaminen että luonnossa liikkuminen.

Laskutaito kehittyi Ranskassa

Kahdeksan vuoden iässä Anni muutti Ranskan Annecyyn perheensä kanssa isän työn johdosta. Isä Antti Kärävä on entinen kumparelaskija ja vuoret kiehtoivat koko perhettä. Mukaan lähti vanhempien lisäksi myös isoveli Aleksi ja pikkuveli Alvar. Alku pienessä ranskalaisessa kyläkoulussa oli haastavaa, mutta paikallisten avulla kieli tuli tutuksi ja arki lähti soljumaan. 

”Ehkä sitä lapsena vaan menee ja tekee ja koittaa sopeutua”, Anni miettii nyt 15 vuotta myöhemmin. Pikkukylässä hän pääsi myös mukaan paikalliseen laskuseuraan, jossa treenattiin useita kertoja viikossa valmentajan opastamana.

- Mainos -

Ranskassa laskijoille opetettiin temppuja tietyllä kaavalla ja edettiin taso kerrallaan. Käytiin treenit mäessä ja lähdettiin kotiin. Annin mukaan treeneissä oli mukana sekä tyttöjä että poikia. ”Treenaaminen Ranskassa antoi oivan pohjan freestylelaskemiselle ja siitä olen kiitollinen”, hän toteaa.

Anni kertoo, että hän asui 10 vuotta perheen kanssa Ranskassa ja lähti 11–12-vuotiaana ensimmäisen kerran parkkiin laskemaan. 

”Laskeminen on aina ollut iso osa perhettämme. Kävin koulut Ranskassa ja 15-vuotiaana pääsin Suomen maajoukkueen kanssa nuorten MM-kisoihin ja sitä kautta kiinni muuhun joukkuetoimintaan ja pääsin laskemaan Rukalle”, Anni kertoo. 

Rento suomalainen laskukulttuuri miellyttää

Anni sanoo ihastuneensa suomalaiseen laskukulttuuriin heti ensihypyistä ja -hetkistä alkaen. 

”Halusin Suomeen heti kun pääsin koulusta. Nykyään asun talvet Rukalla ja kesät Helsingissä. Viimeiset kaksi kautta olen päässyt myös kuvaamaan Forren (pääkaupunkiseutulainen laskuryhmä) kanssa kaduille”, Anni mainitsee.

Suomessa laskijat menevät mäkeen viettämään aikaa yhdessä, jolloin erilaiset ja persoonalliset tyylit kehittyvät kuin luonnostaan. 

”Parkkikulttuuri on Suomessa vapaata, jokainen saa tehdä omaa juttua eri tyyleillä. Erilaiset laskupersoonat tulevat täällä paljon paremmin esille. Vaikka Suomessa on rento meininki, niin laskutaso on tosi kova ja laskijat puskevat toisiaan kehittymään jatkuvasti”, Anni kehuu.

Anni huomauttaa, että suomalaiset eivät osaa aina arvostaa hyvin valaistuja rinteitä. Niitä pidetään itsestäänselvyytenä kaamoksen maassa. 

”Täällä rinteet ovat auki usein iltaseitsemään tai jopa yhteentoista, vaikka aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle koko päivänä eikä luonnonvaloa ole keskitalvella juurikaan, toisin kuin Euroopassa, jossa rinteitä ei valaista yhtä tehokkaasti kuin Suomessa”, Anni vertailee.

Kaikki laskemaan taitotasosta huolimatta

Anni kantaa huolta hieman nuoremmista, ujommista tai aremmista laskijoista, joiden voi olla vaikea lähteä parkkiin yksin treenaamaan, kun muut vetävät isoja temppuja. 

”Yleensä poikia on huomattavasti enemmän kuin tyttöjä. Siinä saattaa arempi empiä hetken. Itsekin välillä mietin, että kehtaako lähteä yrittämään jotain temppua, kun etenkin miehet ovat kuitenkin paljon parempia. Mitä jos epäonnistun tai kaadun?”, Anni pohtii.

Jos hänen tasollaan laskeva ajattelee moisia, miten sitten aloittelija pääsisi lajiin käsiksi ja rohkaistuisi? Anni haluaisikin löytää tavan auttaa näitä junnuja. Ja toivoo muidenkin heräävän samaan. ”Omalla esimerkillä saa myös paljon hyvää aikaan”, hän muistuttaa. 

Parkissa “hengailu” on oikeasti kovaa treenaamista ja laskemista, mutta Anni haluaa, että kaikki tekeminen lähtee ilon kautta. Treenaaminen onkin ollut varsin tavoitteellista jo vuosien ajan ja eri valmentajat ovat auttaneet häntä nousemaan huipulle. 

Henkistä kanttia

Anni nostaa kehityksessään isoksi tekijäksi fyysisen valmennuksen ohella henkisen valmennuksen, johon hänellä on ollut oma valmentaja, Paula Thesleff, jo viiden vuoden ajan. Hän on opetellut tuntemaan, kuka oikeastaan on, tai on omien sanojensa mukaan vähintään “Matkalla sitä kohti, että oppisi tuntemaan itsensä”. 

Annista huomaa, että hän on oppinut tunnistamaan omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Ja miten niitä voi työstää. Hyvä keskittymiskyky on Annin mukaan vienyt häntä pitkälle. Hän pystyy hiomaan toistoja, lisäämään vaikeusastetta ja kasvattamaan ilmoja. 

”Freeski on taitolaji, jossa tulee olla henkisesti tarkkana ja hereillä tunteiden kanssa. Vahvat tunteet auttavat myös tunnistamaan sen mikä toimii ja mikä ei. Ja tunteet antavat myös tilaa ja kasvupohjaa luovuudelle”, Anni kuvailee. 

Anni Kärävästä kumpuaa syvä ja rauhallinen rohkeus eikä hän miellä itseään lainkaan rämäpääksi. Anni toivoisikin, että laskemisen ja freeskin pariin uskaltautuisivat monenlaiset ihmiset. 

”Kaikkien ei tarvitse heti uskaltaa vetää täysillä ja isosti, vauhtilajeja voi lähestyä myös muutoin. Liian usein ehkä ajatellaan, että extreme-lajien harrastajien täytyy kaikkien olla hurjapäitä. Ei tarvitse. Ei lainkaan. Rohkeutta on monenlaista”, hän korostaa. 

Nuorempana Anni tosin joskus toivoi, että olisi ollut heti rohkeampi. Hän toteaakin, että kaikki pelkäävät jossain vaiheessa, mutta osa uskaltaa yrittää heti. Toiset taas kasvattavat temppuja rauhallisen varmasti ja pitkäjänteisesti. Anni identifioituu selkeästi jälkimmäiseen. 

Rauhallisuudesta on hyötyä kisoissa

Sadat ja tuhannet toistot tuovat varmuutta ja hiovat taitoja. Mutta kisajännityksestä Anni pitää, sitä on turha kieltää. Hän myös kokee, että oma pää kestää hyvin ja kropasta irtoavat kisakierroksella parhaat energiat. Kisaamisessa häntä motivoi myös onnistumisen halu ja kehittyminen. Samalla pääsee myös testaamaan omaa tasoaan. 

Laskija toteaa itsekin, että kyseessä on kuitenkin arvostelulaji, jossa tuomarit päättävät aina voittajan. ”Absoluuttista totuutta ei välttämättä löydy paremmuusjärjestykselle. Ja sen takia kannattaakin kisata ensisijaisesti itseään vastaan”, Anni sanoo. 

Pekingin 2023 olympialaisiin lähtiessä hän ei osannut arvioida sijoittumistaan muiden freestylelaskijoiden joukossa. Anni lähti vain tekemään parhaansa. Ja se onnistui. Hän kuvailee, että onnistui pääsemään kisatessa todelliseen flow-tilaan, jossa temput osuvat paikoilleen. Oma laskeminen kulki ja kaikki osui kohdalleen. 

Big airin 9. sija oli jopa pienoinen yllätys. Hieno sellainen. Pitkät päivät ja treenit vaativat kuitenkin veronsa ja slopestylessä väsymys paistoi ja energiat kantoivat 12. sijalle. Ennen olympialaisia Anni oli hieman loukannut jalkaansa ja saanut luumustelman. 

”Jalka vaivasi vähän, mutta tämä saattoi jopa tuoda extrakeskittymisen ja puristuksen suoritukseen. Välillä vaikeasta lähtökohdasta saa itsestään enemmän irti.”, hän pohtii. 

Olympialaiset itsessään olivat upeampi kokemus kuin Anni oli osannut ajatella. 

”Avajaiset olivat vaikuttavat ja tunnelma ainutlaatuinen. Oli hieno olla osa jotain suurempaa. Jotain mikä oli enemmän kuin vain oma suoritus”, hän muistelee kisamatkaansa.

Kohti kautta 2023–2024

Anni vastasi haastatteluun Uudesta-Seelannista, jossa aikaeron vuoksi ilta alkoi jo painaa päälle. Takana oli useampi viikko muiden maajoukkueen jäsenten kanssa treenileiriä. 

Vaikka valmentaja oli joutunut jäämään Suomeen, olivat laskijat halunneet mäkeen ennen kuin pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa talvi. Into on kova ja toiveena ehjä kausi. Vielä tärkeämpää on se, että saa vain laskea ja kokea iloa siitä. Ja että saisi toteuttaa itseään. 

Anni Kärävä toivookin, että saisi vielä kilpailu-uran jälkeen tehdä jotain luovaa. 

”Ehkä laskuleffoja tai jotain aivan muuta taiteellista. Ja että saisi joskus olla vielä 90-vuotias mummo, joka on vielä mäessä ja vetää parkissa.”  

Seuraa Annia Instassa: www.instagram.com/annikarava

Anni Kärävä

  • Syntymäpäivä  28. huhtikuuta 2000
  • Asui Ranskan Annecyssa noin 10 vuoden ajan 2018 saakka
  • Kirjoitti ylioppilaaksi Ranskasta
  • Aloitti freestyle-hiihdon 2012. Sitä ennen harrasti lumilautailua. Lasketteli myös ihan lapsena. 
  • Jos Anni olisi päässyt 2018 olympilaisiin hän olisi ollut ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt olympiaedustaja. Mahdollisuus kumminkin kariutui polvivammaan. 
  • Sponsorit: Peak Performance, 1000skis, Ruka ski resort, Kalevamedia, Dragon europe, Tyrolia bindings
  • On kuvannut myös katulaskemista Forre-ryhmän kanssa
  • Seura:  Freestyleseura Moebius 

Teksti: Saana Saltevo   Kuvat: Arttu Heikkinen

Kommentit

kommenttia