Teksti: Teemu Moisio Kuvat: Lydia ja Lauri Lassilan kotialbumi
Lauri ja Lydia Lassilan tarinasta freestylehiihdon parissa sekä heidän elämänasenteestaan olisi kirjaksi asti. Kuinka kaksi huippu-urheilijaa maapallon eri puolilta tutustuvat toisiinsa, päätyvät viideksitoista vuodeksi Australiaan ja sieltä Suomen Lappiin.
Espoolaislähtöinen, vuonna 1976 syntynyt Lauri Lassila muistetaan Suomen kumparemaajoukkueesta aikakaudelta, jolloin laji oli vielä maassamme verrattain nuori, mutta kansainvälinen menestys huipussaan. Lajin kotipaikkaa pidettiin tuolloin täysin oikeutetusti Suomulla, jossa maamme silloiset huiput treenasivat. Miten on mahdollista nousta maajoukkueurheilijaksi Espoosta, jos kaikki muut ja myös tulevat maailman parhaat laskijat tulivat pääosin Kemijärveltä?
”No ei se tietenkään helppoa ollut, saati edes mahdollista nousta kansainväliseksi huippu-urheilijaksi kumparelaskussa Swinghillistä, Granibackenilta, Peuramaalta tai Kalpalinnasta, jossa nuorempana kävin laskemassa. Omalla kohdallani oikeastaan kipinä koko touhuun syttyi juuri Suomulla, jossa vanhemmillani on mökki. Vietimme siellä käytännössä kaikki talvikauden lomat ja tutustuin lajiin ja laskijoihin siellä”, kertoo Lauri Lassila.
Pioneerityötä
Tuolloin elettiin aikaa, jolloin kumparelasku ei ollut vielä edes olympialaji ja muutoinkin freestylelajit koostuivat kolmesta eri lajimuodosta: kumpareista, baletista ja hypyistä. Slopestylesta eikä mistään muustakaan parkkilaskemisesta ollut vielä siis tietoakaan.
”Pelasin yläasteikäisenä jalkapalloa ja golfia laskemisen ohella ja mietin, että kumpikaan kesälajeista ei ollut suomalaisen kannalta ehkä se kaikista vahvin vaihtoehto, jos mielii kansainvälistä menestystä. Päätin sitten panostaa toden teolla kumparelaskuun”, Lassila kertoo.
Lajivalinnan myötä hän haki Rovaniemelle Ounasvaaran urheilulukioon ja se oli hänen omien sanojensa mukaan yksi siihenastisen elämän parhaita päätöksiä.
”Tuli itsenäistymistä ja hommien sujumisen onnistumisen sai katsoa suoraan peilistä. Tulin myös valituksi nuorten maajoukkueeseen vuonna 1994 ja sen myötä laskin ensimmäiset nuorten MM-kilpailut. Sieltä oli kotiin tuomisena kaksoisvoitto Lahtelan Jannen kanssa siten, että Janne oli ykkönen ja minä kakkonen”, Lassila muistelee.
Seuraavana vuonna olivat MM-kilpailut Australiassa. Lassila meni kuukautta ennen kisoja paikan päälle treenaamaan paikallisen Mt. Bullerin tiimin kanssa, jonka myötä hyvä ennakkovalmistautuminen palkittiin MM-kullalla.
”Australian reissu osoittautui muutenkin ratkaisevaksi koko urani kannalta. Sain sieltä todella hyvät kontaktit ja vietin armeijan jälkeen siellä seuraavat kolme kesää treenaamassa ja valmentamassa. Lumipäiviä kertyi tuolloin helposti yli 200 vuodessa. Maajoukkueen kanssa taas treenasimme tuolloin todella jyrkkiä ja vaikeita rinteitä ja pyrimme vetämään niitä niin lujaa, että rajat tulivat varmasti vastaan. Hommasta ei alkuun tietenkään meinannut tulla mitään, mutta kun lasku alkoi kulkea, niin kilpailuihin meneminen helpottui. Monta kertaa olosuhteet niissä olivatkin helpompia mitä treeneissä”, Lassila taustoittaa.
Suomi oli kumparelaskun kärkimaita 1990-luvun lopulla
Sille, joka ei ole tuolloin 90-luvun lopulla seurannut kumparelaskua, on hyvä avata faktoja suomalaisten tasosta maailmalla lajin parissa. Naganon olympialaisissa vuonna 1998 kumparefinaalin järjestys oli seuraava: 1. Jonny Moseley USA, 2. Janne Lahtela FIN, 3. Sami Mustonen FIN, 4. Jean Luc-Brassard CAN 5. Lauri Lassila FIN. Suomesta kilpailuihin lähti kolmen urheilijan kumparejoukkue, jotka kaikki siis sijoittuivat viiden parhaan joukkoon. Tulos on vielä tänäkin päivänä merkittävä saavutus suomalaisessa huippu-urheilussa.
Naganon olympialaiset jäivät lopulta urheilijana Lassilan ainoiksi olympialaisiksi. Päätavoite oli Salt Lake Cityssä 2002, mutta loukkaantumisen myötä suunnitelmat peruuntuivat. Muut Lauri Lassilan uran parhaimmat saavutukset ovat vuoden 1999 Meiringenin MM-kilpailuiden hopeamitali, jolloin Janne Lahtela voitti kultaa ja Sami Mustonen pronssia. Tämä on niin ikään merkittävä saavutus suomalaisessa urheilussa edelleen tänäkin päivänä.
Samoissa kilpailuissa Lassila sijoittui parikumpareisssa pronssille Lahtelan laskiessa hopeaa. Deer Valleyn MM-kilpailuista vuonna 2003 oli kotiin tuomisina kumpareiden 8. ja parikumpareiden 9. sija. Rukan MM-kilpailuissa vuonna 2005 Lassila oli niin ikään parikumpareissa 9. Lauri Lassila sijoittui uransa aikana kumparelaskun maailmancupin yhteispisteissä toiseksi kaudella 1998–1999 ja kolmanneksi kausilla 1997–1998 ja 1999–2000.
Lydia Lerodiaconou
Lassilan välit Australiaan olivat olleet lämpimät jo useamman vuoden, kun jouluna 2001 maan lajiliitto kutsui hänet treenaamaan ja valmentamaan Kanadaan kolmeksi viikoksi urheilijoitaan.
”Kuntouduin tuolloin vammasta, joten treeni Kanadassa sopi siis paremmin kuin hyvin. Siellä oli samaan aikaan Australian kokeiluohjelma, jossa lopettaneita voimistelijoita treenattiin Australian hyppyjoukkeen ohjelmaan. Lydia Lerodiaconou -niminen voimistelu-uransa päättänyt urheilija oli yksi näistä Fast Track -ohjelman akrobaateista”, Lassila kertoo.
Hänen mukaansa konsepti oli sikäli järkevä, että heille ei tarvinnut opettaa voltteja eikä kierteitä, vaan pelkästään suksilla seisominen ja kuinka hypyistä laskeudutaan.
”Touhu näytti alkuun todella hullulta, kun täysin kokemattomat ja laskutaidottomat ihmiset rupesivat harjoittelemaan lajia. Kyse on kuitenkin kehon hallinnasta, jossa he tietysti olivat hyviä jo valmiiksi, joten kehitys oli sen vuoksi kuitenkin nopeaa. Nyt jos katsotaan parkkilaskemista, niin temput alkavat volttien ja spinien määrässä olemaan jopa samanlaisia mitä hypyissä. Puhdas laskutekniikka toki auttaa alastulossa ja lähdössä, mutta kehon hallinta on kuitenkin tässä lajissa pääosassa”, Lassila toteaa.
Neiti Lerodiaconousta tuli sitten myöhemmin rouva Lassila ja nämä kaksi huippu-urheilijaa jatkoivat kiertämistä toisiaan tukien. Lauri laski uransa viimeiset kilpailut Rukan MM-kilpailuissa vuonna 2005, mutta Lydian matkassa kiertäminen jatkui vielä viisien olympialaisten verran, joista muistona on yksi kulta-, ja yksi pronssimitali hypyissä. Lydia Lassila on myös ensimmäinen nainen, joka on hypännyt kolme volttia neljällä kierteellä ja hänellä on kaksi maailmancupin kokonaisvoittoa sekä lukuisia osakilpailuvoittoja. Menestyksen kovuudesta kertoo myös valinta Australian vuoden urheilijaksi ja paikka Australian urheilun Hall of Famessa.
Australiasta Suomen Lappiin ja Leville
Lassilat päätyivät Laurin urheilu-uran päättymisen jälkeen pysyvästi Lorneen, Victorian osavaltioon, jossa perhe täydentyi aikanaan kahdella pojalla. Lydia sekä Lauri perustivat omat yrityksensä, Lauri ohjelmistokehitysyhtiön ja Lydia sairaaloiden ja fysioterapeuttien tarpeisiin kylmäpusseja- ja kompressiovälineitä valmistavan yhtiönsä.
Vapaa-aika kului erilaisten harrastusten, grillailun ja toki myös, Australiassa kun ollaan, surffauksen parissa etenkin Lydian toimesta. Perheeltä vierähti viisitoista vuotta auringon alla, toki joulut ja kesät Suomessa viettäen, kunnes vuonna 2020 koronapandemia muutti kaiken.
”Koronarajoitukset olivat Australiassa todella tiukat ja elämä sekä liikkuminen menivät hankalaksi. Matkustaminen esimerkiksi Suomeen oli lähestulkoon mahdotonta, joten päätimme, vielä niin sanotusti hyvän sään aikana, lähteä kokeilemaan millaista olisi asua Lapissa. Tarkoituksemme oli viettää Levillä kolme kuukautta, mutta se vaihtuikin puoleksi vuodeksi ja puoli vuotta muuttui pian vuodeksi”, Lassila kertaa koronavuosia.
Tässä kohtaa he olivat jo ostaneet talon, ja heillä oli myös talon kokoinen pankkilaina, joten Leville oli asetuttu tukevasti.
”Lapset olivat aloittaneet Sirkan alakoulussa, työt Australiaan jääneiden yritystemme parissa pyörivät normaalisti ja suunnitelmastamme alkoi pikkuhiljaa tulla totta. Yhtenä tavoitteenamme on aloittaa työpäivät aikaisin aamulla ja myös lopettaa ne aikaisin iltapäivällä, mikä Australian aikaeron vuoksi on itse asiassa aika mutkatonta. Lapsia ei myöskään tarvitse pukea enää koulupukuihin eikä kuskata koulun ja kodin väliä paria kertaa päivässä, joten aikaa harrastamiselle ja yhdessäololle jää huomattavan paljon enemmän. Nyt jos heille ehdottaisi, että muutetaan muualle niin homma voisi mennä todella vaikeaksi”, Lassila kertoo tyytyväisenä.
Lassiloiden 12- ja 8-vuotiailla pojilla on marraskuun loppuun mennessä helposti alla jo 50 lumipäivää ja perhe viettää todella paljon aikaa rinteessä niin vapaa-ajalla kuin seuratoiminnan parissa. Lauri myös valmentaa Levi Ski Clubin freestylejunioreita, joten Lassiloiden laskusaaga varmasti jatkuu.
”Käydään myös vaimon kanssa mäessä, kun lapset ovat koulussa. Täällä kun asuu, niin saa itse valita päivät ja kellonajat mäkeen menolle. Me emme laske silloin kun muut turistit ovat rinteessä, vaan silloin kun siellä on tilaa tai on tullut uutta lunta. Jos tästä jotain negatiivista pitää löytää, niin laskukaverit arkiaamuisin ovat aika harvassa. Meillä on silloin jo työpäivät aika lailla ohi, kun muut täällä vasta aloittelevat päiväänsä”, Lauri Lassila päättää.
