Etusivu / Ajankohtaista / Joonas Räsänen – oman tiensä kulkija

 

Teksti Teemu Moisio | Kuvat Teemu Moisio ja Joonas Räsäsen kotialbumi

 

 

Joonas Räsänen peri geenit alppihiihtoon jo hyvin varhaisessa vaiheessa lapsuuttaan äidiltään. Perheen yhteinen harrastus vei poikaa Kauniaisten hiihtokeskuksen Granin ja Jämsän Himoksen välillä jo vaippaikäisenä.

Kuuden vuoden iässä harrastaminen muuttui säännöllisemmäksi harjoitteluksi seuratoiminnan mukana, mutta ensimmäiset kansallisen tason kilpailut antoivat odottaa itseään, kunnes poika oli kahdentoista vanha. Kuten varmasti jokaisen alppihiihtäjän ja urheilijan yleensäkin, niin myös Joonaksen jo verrattain pitkään alppihiihtohistoriaan mahtuu monta taustavaikuttajaa.

Joonas muisteleekin lapsuutensa valmentajia Heidi Johanssonia ja Tommi Tuomaista lämmöllä: ”Tommi ja Heidi olivat eräänlaisia lapsuuden idoleitani ja reissasin heidän kanssaan paljon ja näin vanhempieni ei aina tarvinnut olla kuskaamassa minua.”

Himoksella vietetyistä viikonlopuista tarttui myös matkaan pitkäkestoinen ystävyys- ja valmentajasuhde Jukka ”Juki” Markkasen kanssa. ”Aina kun lapsena piirsin jonkin laskettelijan kuvan, Juki oli se laskettelija”, muistelee Joonas. Sittemmin tästä laskettelupiirustusten sankarihahmosta on tullut yksi tärkeimmistä taustavaikuttajista koko Joonaksen uran kannalta.

Joonas_Räsänen@TMPhoto2015-2 copy

Kun välineet on kunnossa ja huolto pelaa niin treeneistäkin tullaan hymy korvissa.

Seuran harjoituksista kohti isompia ympyröitä

Ensimmäiset merkit harrastamisen vakavuudesta alkoivat hahmottua yläasteen lähestyessä loppuaan ja niinpä Joonas viettikin jo viimeisen peruskoulun lukuvuotensa Nilsiässä, josta luonnollinen jatkumo oli Nilsiän Alppilukio. ”Tahkolla sain henkilökohtaista valmennusta ja taso kehittyi koko ajan”. Tahkolta alkoi myös edelleen maajoukkueessa jatkuva yhteistyö Joni Sandvallin kanssa. ”Joni tuntee mut todella hyvin ja tietää mistä narusta kulloinkin kannattaa vetää”, summaa Joonas yhteistyötään.

”Lukioaikana kiersin varmasti kaikki Suomen FIS-kisat ja joitain Ruotsin kisoja ja vielä lukion lopulla Norjassa ja Keski-Euroopassa”. Kysymykseen miten lukioajan kisat menivät, Joonas vastaa spontaanisti ja naurahtaen: ”En mä kyllä mikään tähti ollut”. Vaikka lukioaikana tulikin menestystä Suomessa, ja myös edustuspaikka junioreiden MM-kilpailuihin Itävallan Flachauhun syöksylaskussa, niin varsinainen kehitys kohti Eurooppa– ja maailmancuptasoa tapahtui vasta monien vaiheiden jälkeen alppilukion jo päätyttyä.

Vauhtia valtameren takaa

Vaikka laskeminen oli ollut vuosi vuodelta aina edellistä parempaa ja näin ollen kehitys oli nousujohteista, rupesi koko touhu polkemaan lukion jälkeen paikallaan ja omaa paikkaa ei tahtonut löytyä. Juniorivuodet olivat jääneet taakse ja taso ei kuitenkaan aivan riittänyt B-maajoukkueeseen ja sen myötä Eurooppa-cupin kilpailuihin. Edessä oli varusmiespalvelus ja pohdintojen aika mihin alppihiihdon kanssa mennä. Osallistuminen muutamiin Nor-Am Cupin kilpailuihin varusmiespalveluksen jälkeen ja keskustelut Jukin ja Juho-Pekka Penttisen kanssa saivat aikaan päätöksen kypsymisen New Mexicoon lähdöstä.

 

IMG_1

Yliopistomestaruus hanskassa. Koulun lippu liehui korkealla, palkinnoksi tuli siirappia ja puinen pokaali. Siirappia taitaa vielä olla jäljellä.

 

IMG_3

Serkkupoika Tommi Karhila oli käymässä USA:ssa ja hänestä tuli “Lobos” fani saman tien.

Alpine skier Joona Räsänen FIN, Photo: Teemu Moisio

Edustustehtävät tuovat välillä maajoukkuelaskijan arkeen kaivattua vaihtelua. Jens Henttinen, Arttu Niemelä ja Joonas Räsänen World Cup Levi 2014.

  Penttinen oli aloittanut opinnot USA:ssa vuotta aiemmin ja houkutteli muuttamaan perässä

”Ajattelin, että käyn laskemassa sieltä pisteet pois ja tulen sen jälkeen takaisin ja alan kiertämään Eurooppa- ja maailmancupia”. Samaan aikaan kuitenkin heräsi ensimmäiset ajatukset siitä, että alppihiihtouran jälkeenkin olisi joskus tulevaisuudessa hyvä tehdä jotain. Moni maailman huipulle tähtäävä nuori ei välttämättä ajattele, että entäs jos sitä läpimurtoa ei tapahdukaan. Niinpä joku tutkinto, jonka voisi kenties myöhemmin yhdistää urheilun parista saatuihin oppeihin ja kokemuksiin voisi olla ihan hyödyllinen olla olemassa. Valitsin pääaineeksi viestinnän juuri edellä mainituista syistä”, summaa Joonas ainevalintaansa.

Lähtö New Mexicoon ja yliopisto-opintojen aloittaminen tulivat juuri oikeaan aikaan

Urheilu-ura oli päättyä ja olisi varmasti päättynytkin ilman muuttoa valtameren toiselle puolelle. ”Toki lähdin sinne täysin laskemisen ehdoilla, mutta opiskelu muiden huippu-urheilijoiden kanssa antoi todella paljon motivaatiota. Tuntui siltä, että ensimmäistä kertaa elämässäni todella nautin koulun käynnistä”. Niinpä opiskelu toi toivottua tasapainoa urheilun rinnalle ja tulosta alkoi syntyä. Ensin tuli yliopistosarjan mestaruus ja vuosi sen perään osallistuminen universiadeihin. ”Tuolloin yliopistosarja oli maailman kovatasoisin FIS-kiertue, yhdeksän pisteen kilpailuja koko rundi. Universiadeista tuli voitto ja ovet alppihiihdon maailmancupiin rupesivat raottumaan.

Opinnot sujuivat mallikkaasti, valmentaja eli hengessä mukana ja tsemppasi. Samalla pääsin osallistumaan kaikkiin klassikkokilpailuihin ja vaikka taso ei vielä aivan riittänyt, motivaatio tekemiseen kasvoi kuitenkin koko ajan. Toisaalta, jos homma ei olisi auennut, olisi jenkeistä jäänyt kuitenkin käteen tutkinto sekä lukematon määrä ystäviä eri urheilulajien maailman huipulta”.

Pääsy kiertämään Eurooppa- ja maailmancuposakilpailuita on järjettömän työn takana. Taso maailman huipulla on tänä päivänä todella korkea ja menestys syntyy pienistä palasista eikä taustatekijöiden merkitystä voi väheksyä. Myös hyvällä tuurilla on oma merkityksensä siinä, että palaset loksahtavat kohdilleen.

”Yliopistossa yhteisöllisyys joukkueessa oli aivan eri tasolla kuin missään aiemmin, urheilijaa ei koskaan jätetty yksin. Kun voitettiin, voitettiin yhdessä, kun hävittiin niin hävittiin yhdessä. Asioista keskusteltiin ja pohdittiin eri osa-alueita. Siellä viimeistään opin keskittymään niihin asioihin, jotka ovat hyvin sekä myös niihin mitkä vaativat harjoittelua”, summaa Joonas kokemuksiaan.

Yliopistovuosien jälkeen A-maajoukkueeseen

Vaikka ensimmäiset maajoukkuevalinnat Joonaksen osalta tapahtuivatkin jo ennen New Mexicoon lähtöä, oli neljä vuotta maailmalla varmasti kannattava päätös. Nyt meillä on henkisesti sekä myös fyysisesti huomattavasti valmiimpi, itsenäisempi ja kypsempi urheilija. ”Olen oppinut luottamaan omaan tekemiseeni ja olen vienyt oman laskemiseni tasolle, jonka tiedän riittävän.”

Niin ikään Suomen alppihiihdon maajoukkueessa on myös tapahtunut viimeisen muutaman vuoden aikana paljon ja tekeminen sekä valmennuksen taso kotimaisten valmentajien myötä on mennyt ehdottomasti eteenpäin.

”Valmennuksen taso maajoukkueessa on ehdottomasti huipussaan ja siellä on kova usko ja luotto tekemiseen. Helpottaa kun on oma huoltaja, joka tekee mun eteen kaiken ja miettii mun puolesta kaiken. Viime vuosi oli tosi hyvä ja kehitystä tapahtui paljon, mutta kun katsoo päättyneen kesän ja syksyn laskuja niin homma näyttää täysin ihan eri ihmisen tekemiseltä kuin vuosi sitten. Tuntuu, että tällä hetkellä mennään eteenpäin isoin askelin ja hienointa on ollut huomata, että uskaltaa laskea niin kuin osaa, eikä tarvitse jännittää. Tällä hetkellä mulle ehdottomasti tärkeintä on nykyisen tason nostaminen kohti maailman huippua, avata maailmancupin pistetili sekä vakiinnuttaa paikkani Eurooppacupin kymmenen parhaan joukossa”, miettii Joonas.

Joonas_Räsänen@TMPhoto2015-3 copy

Kuulumisten vaihtoa tulevien alppitähtien Justus ja Jenny Vuoren kanssa treenien lomassa Levillä.

Joonaksen neuvot ja ajatukset alppihiihdon ammattilaisurasta haaveilevalle

Kun yläasteikäisenä tehdään valintoja alppilukion tai jonkin muun tavanomaisemman opiskelupaikan välillä, myös samalla varmasti pohditaan ensimmäistä kertaa mihin asti rahkeet mahdollisesti urheilu-uralla riittävät. Uusi pohdinnan aika tulee opiskelujen päätyttyä jolloin viimeistään tulee tehdä päätös pyrkiäkö maajoukkueeseen vai tehdä kenties jotain muuta. Kysymykseen mitä kannattaa ottaa huomioon, kun päätös alppihiihdon ammattiurasta on tehty, Joonas vastaa seuraavasti:

”Riski on ehdottomasti ottamisen arvoinen. Elämästä ja itsestä oppii tuolla matkalla todella paljon. Samalla urheilu tarjoaa puitteet itsenäistymiselle sekä matkustamisen myötä maailmaa avartuu täysin eri tavalla.”

”Turha kiirehtiminen ei edesauta mitään, asiat on hyvä muistaa tehdä rauhassa ja luottaa siihen, että onnistuu ja oma suunnitelma pitää. Matka maailman huipulle on todella pitkä ja missään ei ole kerrottu välttämättä sitä oikeaa ja itselle sopivinta tietä sinne. Oikeanlainen tukiverkosto onkin hyvä pyrkiä rakentamaan jo heti alkuvaiheessa. Huonoja päiviä tulee varmasti ja tällöin oikeiden ihmisten merkitys ympärillä on ehdottoman tärkeää. Näissä asioissa Matti ja Anja Henttisen tarjoama henkinen valmennuksellinen tuki on ollut todella suuri apu matkan varrella. Urheilijalle tulee valitettavasti niitä hyviä hetkiä kuitenkin paljon vähemmän kuin toivoisi. Niinpä niistä harvoistakin on hyvä oppia nauttimaan olivatpa ne sitten jokin hyvä käännös rinteessä tai vaikkapa hymy nätiltä tytöltä tai pojalta”.

”Opiskelun merkitys urheilun ohella on myös tärkeää. Se antaa todella hyvän vastapainon urheiluille ja vie asioita pois mielestä. Se ei tietenkään aina ole ihan helppoa, mutta uran jälkeen opintojen aloittaminen alusta on melko vaikeaa ja takamatkaa on kirittävänä todella paljon”.

 

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook
Facebook
0