Home » Serena Ski – Mahdollisuus myös mökkeilyyn

Serena Ski – Mahdollisuus myös mökkeilyyn

Pimeän talven hetkinä moni kiireinen lapsiperhe kaipaa aikaa kaukana työpaikoista ja päiväkodeista. Etelänlomalle ei ole varaa, eikä aikaa lähteä, mutta Lappikin tuntuu olevan kaukana viikonloppureissulle. Moni matkaa kumminkin lasketteluretkelle kerran talvessa Lapin isoihin keskuksiin, mutta voisiko rauhaa löytyä myös lähempää ja useammin kuin kerran talvessa?

Ollaanpa siis hetki rehellisiä. Lapissa on toki pitkät rinteet ja mahdollisuus laskea vaikka puuteria, mutta kuinka usein lapsiperhe pääsee näistä nauttimaan? Monesti Lapinmatka vietetään lasten mäessä ja oheispalvelut ovat rinteiden ohella jopa itse laskettelua tärkeämpää. Monesti kaivataan vain rauhaa ja perheen tai ystävien kesken yhdessäoloa ympäristössä, jossa työkiireet ja koeviikot unohtuvat mielestä.

Miksi siis lähteä merta edemmäs kalaan? Etelästäkin löytyy monia keskuksia, joista mökin voi vuokrata. Monista keskuksista löytyy myös lapsille erinomaisia oheispalveluita, kuten uintimahdollisuuksia.

Helposti perille

Espoon Korpilammella sijaitseva pk-seudun suosikkikeskus Serena onkin yksi tällainen kokonaisuus. Monesti sinne ajetaan vain edestakasin iltamäkeen, mutta unohdetaan, että Serena tarjoaa myös edullista mökkimajoitusta. Lähdimmekin testaamaan tuttavaperheen kanssa viikonloppuretken konseptia keväisen Serenan mökkialueelle perjantaista sunnuntaihin.

Paikalle ehtii helposti perjantaina töiden jälkeen ja ehdimme ongelmitta vielä vetämään iltamäessä ensimmäiset laskut. Perheen nuorimmat viihtyivät tyhjähkössä iltamäessä ja pääsivät kokeilemaan parkin mahdollisuuksia suhteellisen rauhassa. Serena onkin parkkilaskijoiden suosiossa, joten myös vähän vanhemmat parkissa viihtyvät lapset saavat täällä rahalle vastinetta.

Lauantaina lähdimme aamusta aikaisin mäkeen. Tässä on se hyvä puoli, että kerrankin oli mahdollisuus olla ensimmäisessä käynnistävässä kapulassa kiinni, jos aamulähdöt normaalisti tuottavat vaikeuksia. Pari ensimmäistä tuntia sai kurvailla suhteellisen rauhassa ennen kuin kotoa saapuvat perheet tulivat rinteisiin. Tässä kohdassa olikin oiva paikka siirtyä Serenan vesipuistoon lasten kanssa.

- Mainos -
rinne-2
Vesipuiston läheisyys tekee Serenalle oman tunnelmansa.

Vesipuisto

Vesipuistovierailu on talven kylmyydessä erityisesti lasten mieleen. Vesipuisto on perussiisti ja monipuolinen kokonaisuus, josta löytyy tekemistä aivan pienemmistä isompiin lapsiin. Uimataidottomillekin löytyy paljon tekemistä ja isossa altaassa oli hyvä harjoitella myös sitäkin taitoa. Vesi oli vähän lämpimämpää kuin uimahalleissa yleensä, mikä aiheutti sen että nuorimmaiset viihtyivät uimaharjoituksissa tavanomaista pidempään, eikä heti pitänyt lähteä saunaan. Osa vesiliukumäistä on varsin hurjia, testijoukon suosikkina oli keltaiseen suppiloon päättyvä ”Tornado”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Suosittu Villivirta
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Vesipuiston lämpimässä vedessä on mukava opetella uimisen saloja.

Mökin rauhassa

Illaksi oli hyvä siirtyä mökille virittelemään illallista perheiden kesken. Mökit ovat hyvin varusteltuja, tilavia ja siistejä. Kokoluokkaa löytyy 6-8 henkilön mökistä isompaan 11-13 henkilön mökkiin. Varustukseen kuuluu TV, astianpesukone, jääkaappi-pakastin, mikro ja muut modernit mukavuudet. Ainostaan pyykinpesukone puuttui. Mökeissä oli myös ilman raikkaana pitävä koneellinen ilmastointi ja kuivauskaappi laskukamojen kuivatusta varten. Takassa pystyi grillaamaan saunamakkarat ja lisätilauksesta pystyi pihalle tilaamaan kaasugrillin. Myös muita lisäpalveluita maksua vastaan löytyi, kuten pihaan tilattava palju-mahdollisuus. Mökit sijaitsevat rauhallisessa suljetussa kolkassa rinteiden reunassa ja mökeiltä pääseekin hyvin kätevästi pienelle iltakävelylle luontoon. Öinen lammen koristama maisema onkin varsin idyllinen ympäristö kävelylle illan hämärtyessä ja rinteiden hiljentyessä.

ruokailu

mo%cc%88kki1
Mökit ovat hyvin tilavia.
korpilampi
Rinteiden sulkeutuessa tarjoaa läheinen lampi mukavan ympäristön iltakävelylle.

serena1

makkarat
Kaikki mitä tarvitsee päästäkseen mökkitunnelmaan.

Laskettelu Serenassa

Vesipuiston ollessa auki kuuluu mökin hintaan liput vesipuistoon ja rinteeseen jokaiselle päivälle. Tämä laskeekin mökin hintaa huomattavasti. Isolta laskevalta ryhmältä hissilippujen hinta kattaa käytännössä koko mökin vuokran.

Jos lapset kykenevät nousemaan ankkurilla ylös on Serenan rinteet erinomaisia laskemisen perusharjoitteluun. Varsinkin viidestä rinteestä reunimmaiset ovat löysän profiilin ansiosta erinomaisia laskemisen alkumetreille. Laskemisen ohessa aikaa voi viettää ulkona myös pulkkamäessä.

Parkkilaskijoille Serena tarjoaa yhden Etelä-Suomen parhaimmista parkeista. Alahyppyri on varsin iso ja tarjoaa huimapäille hyvin hoidetun suorituspaikan isoimmille hypyille. Varsinkin loppukaudesta parkista löytyy kaidetta moneen lähtöön ja parkkitiimi pitää huolen siitä, että paikat ovat hyvässä kunnossa. Parkkirinteen toisesta reunasta löytyy myös pienempi hyppyrilinja.

Serenassa toimii myös suosittu ja ammattitaitoinen hiihtokoulu. Serenan hiihtokoulu on valittu Vuoden Hiihtokouluksi kahdesti, vuonna 1999 ja 2005.

rinne
Aamusta rinteissä on hyvin tilaa.
serena2
Serenan parkit ovat parkkilaskijoiden suosiossa.

Nopeaa ja helppoa

Suosittelemme tutustumaan lähirinteidesi tarjontaan myös näin yöpymisenkin kautta. Viikonloppu laskemassa, vesipuistossa ja mökin rauhassa katkaisee mukavasti kiireisen arjen ja on helposti saavutettavissa. Ajomatkoihin ei tarvitse käyttää aikaa ja mikä tärkeintä, lapset nauttivat olemisesta täysin rinnoin, oli rinteiden koko mikä hyvänsä.

pulkkama%cc%88ki
Pulkkamäkeä parempaa ei olekkaan.

Katso lisätiedot mökeistä TÄSTÄ

Teksti ja kuvat MIKKO KEMPAS

Kommentit

kommenttia