Joensuun pujottelijat harjoittelevat ja kilpailevat kannustavassa ilmapiirissä – esikuvina omat seurakaverit
Lähestyimme kokonaisuutena Joensuun pujottelijoita (Jopua), jossa ratalaskukipinää viedään Petri ”Pete” Heikkalan kokeneen valmentajatiimin opeissa. Syksyllä 2018 alkanut Joensuun Urheiluakatemian ja Jopun yhteistyö mahdollistaa koulun ja alppihiihdon yhdistämisen lukioikäisille.
Tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna Jopu isännöi Mustavaaran kotirinteessään Keskisen-Suomen HEAD Cup -osakilpailua. Se on kannustava startti Jopulaisille kauden 2018/2019 yhteisiin tavoitteisiin – omien henkilökohtaisten sijoitusten parantamiseen.

Perusasennon kautta tekniikka kuntoon – aina pitäisi ymmärtää mitä ja miksi tehdään
Jopun tavoitteena on tuottaa menestyviä alppihiihtäjiä asiantuntevan valmennuksen kautta. Seura järjestää matalan kynnyksen ratalaskukoulun (6-12 v.). Innostuneimmat jatkavat Junioritiimin, jonka Race1 ja Race 2 -ryhmissä on yhteensä 15 eri ikäistä 8-16-vuotiasta laskijaa. Jopun juniorit harjoittelevat lumikaudella 3-5 kertaa viikossa.
Monipuolisia fysiikkatreenejä on ympärivuotisesti saman verran. Leiritykset pidetään Kolilla ja Rukalla/Pyhällä. Leirejä on ollut tähän mennessä jo viisi. Rukan FIS -rinne onkin monen jopulaisen mieluisin rinne. Vahvat kisataustat omaavat valmentajat Pete Heikkala, Matti Kailasalo, Jimi Piironen ja Tessa Hiltunen keskittyvät perusasioihin.
”Tekniikka edellä ja vauhti sitten sitä kautta. Toimintaa tehdään tosissaan mutta ei liian vakavissaan, harjoitellaan hyvässä ilmapiirissä. Valmennuksessa painotetaan pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta, huomioidaan junioreiden yksilölliset tarpeet ja erot”, tähdentää Heikkala.

Kipinää Jopusta – välillä pitää mennä kauas, että näkee lähelle
Isommat sekä pienemmät harjoittelevat usein yhdessä, mistä syntyy hyvä joukkuehenki. Nuoremmat ottavat mallia vanhemmista laskijoista ja vanhemmat puolestaan kannustavat ja huomioivat hienosti nuorempiaan.
Roope Kailasalo, 14, viime kauden Keskisen-Suomen aluecupmestari U 14 -sarjassa peukuttaa ryhmäänsä. ”Isäni Matti ja valmentaja Pete ovat olleet innoittajiani. Kiehtovinta ratalaskussa on vauhti, kehittyminen ja hienot erilaiset rinteet. Kavereiden merkitys on todella suuri, auttavat jaksamaan, jos lasku ei kulje ja kannustavat aina.”
Sini Heikkalan, Roope Kailasalon, Aapo Pesosen ja Jimi Piirosen nimet löytyvät viime kauden DNA Audi Cup -tuloslistoilta. Koko porukalle tuli mitalisijoja keskisen Suomen aluecupista. Nuoremmista Samu Timonen (M10) voitti ansaitusti cupin kokonaisvoiton voittamalla kaikki yksittäiset osakilpailut.
FIS -sarjaan siirtynyt Lauri Hiltunen käy Tahkon alppikoulua ja veljekset Leo ja Lauri Aatamila jalostavat Jopun oppeja Levin alppikoulussa. ”Jopuhan antoi meille perusteet alppihiihtoon; monipuolista harjoittelua hyvissä olosuhteissa ja ennen kaikkea kipinän lajiin”, hehkuttaa Leo ja Lauri jatkaa: ”Joo, kipinän ruveta harjoittelemaan ja perusteet siihen, miten harjoitellaan. Junnuille terveiset, että harjoitelkaa ja pitäkää hauskaa! Ja kuunnelkaa Petriä, se tietää paljon asioita, vaikkei aina siltä vaikuta.”


Alppihiihtäjäksi kotipaikkakunnan akatemiasta – jatkuvuutta oman valmentajan matkassa
Joensuun Urheiluakatemia on ottanut tänä syksynä ensimmäistä kertaa ohjelmaansa myös alppilajit.
FIS-ikään nousseet Sini Heikkala ja Aapo Pesonen yhdistävät lukio-opinnot ja urheilun kotikaupungissaan. Urheiluakatemian ansiosta opintojen ja alppihiihdon tavoitteellinen harjoittelu sujuu joustavasti.
Akatemia on mahdollistanut lajiharjoittelun ja leiritysten jatkumisen Jopussa valmentaja Pete Heikkalan opeissa.
”On tärkeää, että pitkään jatkunut valmennussuhde ei katkea eri kasvukausina. Pitkäjännitteisen yhteistyön tuloksena keskinäinen koodikieli jalostuu ja toimii entistä paremmin. Tavoitteellinen harjoittelu jatkuu, se tukee nuorten jatkoa alppilajeissa, myös ilman alppikouluun lähtemistä”, kiittelee Heikkala.
Akatemiassa on kolmet monipuoliset yhteisharjoitukset viikossa ennen koulutuntien alkamista, lisäksi kerran viikossa on yksilöity harjoitus akatemian oman fysiikkavalmentajan ohjauksessa. ”Parasta on, että saan treenata paljon, hiki virtaa ja herään hyvin koulupäivään aamutreeneillä”, tuumaa Aapo.

Ski Sport Finlandin alppipuolen urheilujohtaja Tommi Viirret näkee Urheiluakatemioiden tukiverkoston tuovan lisäarvoa alppilajien kokonaisvaltaiseen harjoitteluun.
”Ammattivalmentajien harjoitteet ovat vaihtelevia ja harjaannuttavia, samalla eri lajien urheilijat pääsevät ottamaan mittaa toisistaan”, Viirret sanoo.
Harjoittelua täydentävät Jopun omat iltaharkat, joita on lumikauden ulkopuolella 3-4 kertaa viikossa ja lumikaudella sitten kisakalenteria mukaillen ollaan radalla aina kun on mahdollista!
Joensuun Urheiluakatemia tukee Joensuun pujottelijoiden päämäärää mahdollistaa alppihiihdon jatkuvuus sekä kasvattaa reippaita ja vastuuntuntoisia lapsia ja nuoria, joille liikuntaharrastus on luonnollinen osa elämää.
Jopu kiittää keppikummeja ja yhteistyökumppaneita!
Facebook: Joensuunpujottelijat
Teksti MARJA SALOKANGAS & NOOLA RAJALA
Kuvat JOENSUUN PUJOTTELIJAT ARKISTO & RISTO TAKALA