Home » Maailmancuplaskijan arki

Maailmancuplaskijan arki

Kausi alppihiihdon maailmancupissa on urheilijan silmin pitkä, huomattavasti pidempi mitä tavallinen penkkiurheilija ehkä edes osaa kuvitella. (Julkaistu Edgessä 1/16)

Laukut pakataan ja matkaan lähdetään jo kesällä, kun muut vielä nauttivat auringosta mökkilaitureillaan tai vasta suunnittelevat tulevan talven lomakohteitaan. Ennen ensimmäistä kisastarttia jäätikköpäiviä kertyy useampi kymmenen ja matkapäiviä Keski-Euroopan jäätiköillä luonnollisesti sitäkin enemmän. Kausi on siis kokonaisuudessaan sanomattakin pitkä. Monelle yksilöurheilijalle lajista riippumatta onkin hyvin tyypillistä niin sanotussa kuplassa eläminen. Urheileminen ja harjoitteleminen kokopäivätoimisesti sulkevat urheilijan monen arkielämän askareen ulkopuolelle.

”Kauteen lähdettäessä sitä kuitenkin odottaa jo innolla, että pääsee reissaamaan, treenaamaan ja kilpailemaan ympäri maailmaa alppihiihtäjänä”, summaa Merle Soppela ajatuksiaan aiheesta.

Samoilla linjoilla on myös Joonas Räsänen: ”Koti-ikävästä ja ehkä pienestä elämän yksitoikkoisuudesta selviää sillä, että alppihiihtäjä luonnollisesti nauttii täysillä siitä mitä tekee ja saa joka aamu herätä ajatukseen, että pääsee mäkeen treenaamaan ja kilpailemaan. Samalla toki näkee eri kulttuureja maailman eri mantereilta. Me urheilijat olemme myös lähtönumerosta riippumatta tiivis yhteisö jossa syntyy elinikäisiä ystävyyssuhteita.”

Photo: Teemu Moisio/PTB-Creative
Alppihiihtäjän toimistoympäristössä ja ilmanlaadussa harvemmin on mitään valittamista. Näkymä Kitzbühelin Hahnenkammin syöksyn lähtöpaikan takaa.
Photo: Teemu Moisio/PTB-Creative
Alppihiihdossa onnettomuudet hurjine kaatumisineen ja helikopterin vaijerissa lentävine lääkäreineen vain usein näyttävät onneksi hurjemmilta kuin ovat. 

Hotellit tulevat tutuksi

- Mainos -

Moni alppihiihtoa kotisohvalta seuraava ei välttämättä edes tule ajatelleeksi mistä eri osa-alueista koko maailmancupin kiertämisessä on kyse ja kuinka paljon päivät ja viikot toistavat itseään. ”Pakkasin Tapaninpäivänä 27.12. laukut ja lensin Italiaan Soldaan ja paluu Suomeen tapahtui Schladmingin pujottelukilpailun jälkeen tammikuun lopussa. Kuukauteen mahtui useammat eurooppa- ja maailmancupin kisat sekä vaihtuvat hotellihuoneet”, kertoo Räsänen.

Photo: Teemu Moisio/PTB-Creative
Leirielämän olennaisia osia on myös hengailu hotellilla ja somettaminen. 

Tavaran paljous

Miesten Kombi-joukkueen ollessa Argentiinan Ushuaiassa syyskuussa, maailman laidalle lähetettiin Suomesta neljäkymmentä kollia tavaraa. Suksia, monoja, huoltovälineitä ja kaikkea sitä mitä lumilapiosta alkaen reissussa tarvitaan. Yksittäisen maailmancuplaskijan suksipussi koostuu noin kuudesta kahdeksaan paria suksia kutakin lajia kohden. Pareista valikoituu kauden aikana se niin sanottu kisapari, muutamaa paria pidetään harjoituskäytössä ja yhtä paria käytetään, kun siirrytään harjoitus- tai kilpailupaikalle.

Tavallinen urheilukaupasta lasketteluvälineensä hankkiva lajin harrastaja tuskin löytää eroavaisuuksia saman merkin ja mallin suksista, mutta maailman huipulla tilanne on toinen. Vaikka harjoitus- ja kisaparit ovatkin periaatteessa samoja suksia, on niiden välillä aina jotain erovaisuuksia. Erojen hahmottamisessa auttaa toki kello, mutta myös urheilijan ja huoltajan välinen keskustelu ja tuntemukset ovat ensiarvoisen tärkeässä roolissa. ”Erot välineiden välillä ovat pieniä, joten mikä pari tuntuu parhaimmalta tai nopeimmalta, sen monta kertaa määrittää oma tuntuma sukseen. Toki huoltaja näkee miten suksi kulkee ja kääntyy ja antaa siitä oman näkemyksensä. Näiden ajatusten pohjalta sitten lopulta se nopein suksipari valikoituu”, kertoo Räsänen.

Photo: Teemu Moisio/PTB-Creative
Hahnenkammin syöksykilpailu kerää 50 000 henkeä Kitzbühelin rinteille.

Monot ovat niin ikään myös täysin oma lukunsa

Kaupan niin sanotun hyllyversion ja todellisen kilpakengän yhdistävät tekijät jäävät pitkälti toisiaan muistuttavaan ulkonäköön ja, että molemmat voidaan kiinnittää laskettelusiteeseen. Monojen ulkokuoret ovat luonnollisestikin normaalia laskettelukenkää huomattavasti jäykempiä sekä koko monon valmistusprosessi on hyvin toisenlainen. Mono tehdään laskijalle juuri tämän toiveiden mukaan.

Varren jäykkyyden ja kulmat sekä niin ikään myös pohjan kulmat määrittelee pitkälti laskija itse. Toki riippuen omasta laskutyylistä sekä tietysti onko kyseessä esimerkiksi pujottelija vai syöksylaskija. Joku toinen tykkää hieman paksummasta sisäkengästä ja vaihtaakin sisäkenkiä useamman kerran kaudessa, kun taas joku toinen saattaa laskea jopa useamman kauden samalla sisäkengällä.

”Monoja on alkukaudesta matkassa kolmesta neljään paria hieman eri varsi- ja pohjakulmilla. Näistä sitten kauden mittaan valikoituu ehkä se yksi pari jota käyttää niin kauan kuin mono kestää. Tämän jälkeen tilataan uusi pari samoilla säädöillä”, valottaa Joonas tilannetta.

Maailmancupin kilpailuviikonlopun ohjelma

Kuluvalla kaudella vallinneen melko heikon lumitilanteen vuoksi kilpailuiden välinen treeniaika on maajoukkueen toimesta pyritty käyttämään mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi jatkamalla leireilyä kilpailupaikoilla ja kilparinteissä. Siirtyminen seuraavaan paikkaan tapahtuu kahdesta kolmea päivää ennen seuraava starttia.

”Kaava on hyvin samanlainen. Jos sunnuntaina on kisat niin edeltävänä torstaina yleensä treenataan aamusta jossain matkan varrella ja vielä päivän aikana päädytään itse kilpailupaikalle. Hotellilla kassit huoneeseen, sukset huoltajalle ja huoltaja töihin. Perjantai on yleensä lepopäivä, lauantaina muutaman laskun treeni sekä tutustuminen kisarinteeseen sunnuntain kilpailua varten. Sunnuntaina kisa ja siitä kohti seuraavaa määränpäätä lukujärjestyksellä aamiainen, treenit, lounas, saliharjoittelu, lihashuolto, päivällinen ja lepo”, kiteyttää Räsänen ohjelmaansa.

Photo: Teemu Moisio/PTB-Creative
Alppihiihtäjän arkeen mahtuu haastatteluiden antamista ja tunnelmien kommentointia. 

Ajatukset lähtökopissa viiksen takana

Joonas Räsänen laski Kitzbühelin pujottelussa monen muun laskijan tavoin samalla portilla ulos. Kovin monen kohtaloksi koitunut neljäs ja oikealle kääntävä portti näkyi starttipaikalle ja jokainen rinteeseen startannut tiesi varmasti kyseisen käännöksen olevan hankala ja miten siinä olisi tullut toimia. Moni paikka näyttää penkkiurheilijan silmin täysin erilaiselta miltä se taas näyttää laskijan paikalta. ”Paikka oli hyvin tiedossa ja toistin mielessäni startissa, että sladita tuohon”, muistelee Joonas laskuaan.

Photo: Teemu Moisio/PTB-Creative
Kotiin palatessa moni urheilija suuntaa luonnollisesti rinteeseen ja treeneihin sekä tapaa yhteistyökumppaneitaan. Kuvassa Joonas Räsänen kotiseuransa Levi Ski Clubin junioreiden kanssa mainoskuvauksissa.

Parhaallakaan valmistautumisella ja keskittymisellä ei aina saa aikaiseksi toivottua lopputulosta

Starttipaikoilla ei yleensä ole juuri urheilijoiden, huoltajien ja toimitsijoiden lisäksi ketään muita. Starttiin valmistauduttaessa urheilijoilla on erilaisia tapoja keskittyä. Joku käy rataa kuumeisesti kädet rinteen pinnanmuotoja ja käännöksiä kuvaillen mielessään läpi, kun joku toinen taas ottaa rennosti ja pyrkii sulkemaan kaikki ylimääräiset ajatukset pois mielestään. Tieto kilpailun kulusta tulee starttikoppiin tv-lähetyksen muodossa ja laskijoilla on halutessaan täysi mahdollisuus pysyä kilpailun tilanteesta ajan tasalla. Samaten valmentajat ovat radan varrelta yhteydessä laskijoihinsa ennen starttia. ”Tärkeintä mulle on pysyä rauhallisena, pitää ajatukset laskussa, radan rytmissä sekä adrenaliinit korkealla”, kuvailee Joonas hetkiään ennen starttia.

Myös erilaisilla traditioilla on urheilijan valmistautumisessa suoritukseen merkityksensä. Joku pukeutuu säästä riippumatta jollain tietyllä tavalla tai vaatemäärällä kisapuvun alle, laittaa monot aina samalla tavalla kiinni tai sauvat lähtöviiksen yli. Näillä traditioilla ei välttämättä ole mitään tekemistä taikauskon tai onnen kanssa, vaan pikemminkin tuoda tekemiseen tiettyä rutiinin omaista suorittamista, jossa asiat tehdään aina samalla tavalla ja niin kuin ne on hyväksi havaittu.

Teksti ja kuvat TEEMU MOISIO

Kommentit

kommenttia