Home » Mikaela Shiffrin lähti kauteen rennoin mielin

Mikaela Shiffrin lähti kauteen rennoin mielin

Minuutilleen sovittuna aikana haastatteluun saapuu hyväntuulinen yhdysvaltalaislaskija. Vain tovi aiemmin hän käveli hotelliaulan läpi pukeutuneena toppapukuun ja pipoon. Nopeasti ja tehokkaasti hän kävi sipaisemassa kevyen iltapäivämeikin ja vaihtamassa ylleen siistit vaatteet. 

Tehokasta ja nopeaa on ollut myös hänen laskemisensa, minkä ansiosta hän sai viime talven olympialaisista kaksi mitalia. 23-vuotiaan laskijan tuloslista on huikea: kolme olympiamitalia, joista kaksi kultaista. MM-mitaleita on neljä, josta kolme kultaista. Viitenä viime kautena hän on voittanut pujottelun kokonaiscupin sekä kaksi kertaa alppihiihdon kokonaiscupin. 

Välillä pingoittuneenkin oloinen Shiffrin saapuu nyt hyväntuulisena, ja on innoissaan päästessään jälleen kisaamaan Leville. 

”Tänne on aina kiva tulla. Tämä on kompakti alue, jossa lentokentän, majoituksen ja kisa-alueen väliset välimatkat ovat lyhyet. Tämä pimeä vuoden aika tekee tästä myös hyvin omanlaisen kilpailun. Täällä on jo aika jouluinen tunnelma, ja jouluihmisenä pidän siitä tosi paljon. Lisäksi järjestäjät ovat tehneet aina hyvää työtä kisa- ja harjoitusolosuhteiden eteen.”

Levin kisojen voittaja saa palkinnoksi oman nimikkoporon. Shiffrinillä poroja on jo kaksi, mutta hänen tokkaansa mahtuu vielä lisää hirvaita ja vaatimia. 

”Nimikkoporon saaminen on ainutlaatuinen tapa, joka osaltaan tekee tästä kisasta erityisen.” 

Mestarikin jännittää

Viime talvena Shiffrin kertoi jännittäneensä liki oksentamiseen saakka olympialaisten pujottelun kisalähtöä. Syynä olivat säämuutokset sekä voitettu suurpujottelukulta, jonka jälkeiset seremoniat ja mediavelvoitteet veivät yöunet. 

”Seuraavana päivänä olin aika väsynyt ja jännittynyt. Olin pettynyt, koska en saanut mitalia pujottelusta, mutta sain kuitenkin kultaa suurpujottelussa ja hopeaa alppiyhdistetyssä. Pitää ottaa hyvät asiat mukaan. Esimerkiksi säälle ei voi mitään, joten opin, että sellaisista asioista ei kannata stressata”, hän sanoo.

USA:n joukkue valmistautui olympiakisoihin VR-lasien avulla. Keinotodellisuus on edelleen käytössä Shiffrinin harjoittelussa ja kisoihin valmistautumisessa. 

”En ollut aiemmin laskenut Etelä-Koreassa, joten VR-lasien avulla sain käsityksen siitä, minkälaiset radat siellä odottavat. Käytän VR-laseja edelleen, erityisesti syöksy- ja supersuurpujotteluratojen oppimiseen. Lasien käyttäminen ei vastaa laskemista, mutta niiden avulla voi opetella uusia rinteitä, joissa en ole aiemmin laskenut”, Shiffrin selvittää.

Menestyksen taustalla joukko ihmisiä 

Shiffrin on huikea urheilija, mutta lahjakas ja työteliäs urheilijakin tarvitsee vahvan taustajoukon. 

”Minulla on kaksi päävalmentajaa. Toinen heistä vastaa enemmän laskemisesta ja toinen treenaamisesta. Myös äitini on mukana valmennuksessa. Hän on paras valmentaja, joka minulla on ollut. Hänen roolinsa on nykyään enemmän neuvonantaja, ja hän huolehtii myös matkustusjärjestelyistä. Lisäksi minulla on fysioterapeutti sekä Atomicin välineteknikko. Tiimi ei ole suuri, mutta siinä on kaikki ne tekijät, joita tarvitsen päästäkseni hyvään suoritukseen. Kaikki heistä tekevät myös muita töitä, joten olemme todellinen tiimi”, mestari kiittelee.

Taustatiimiä työllistetään tällä kaudella erityisen paljon, koska Shiffrin aikoo tälläkin kaudella laskea myös Super-G:n ja syöksylaskun maailmancupin osakilpailuja. 

”Vauhtilajit ovat hauskoja, ja niihin liittyy paljon vauhtia ja adrenaliinia. Aikataulut ovat haastavat, jopa mahdottomat, jos haluaa osallistua kaikkiin lajeihin. Ainakin Pohjois-Amerikan kiertueella aion laskea syöksyä. Jo pienenä haaveilin olevani paras kaikissa lajeissa, joten vauhtilajeihin osallistuminen on tavallaan lapsuuden unelman jahtaamista”, hän miettii.

Henkilökohtaisen tiimin lisäksi Shiffrinin urheilua helpottavat myös Team USA:n tarjoamat maajoukkuepalvelut. 

Maltillisia säätöjä varusteisiin

Mikäli kilpailun ajaksi ennustetaan poikkeavia kelejä, Mikaela reagoi mieluummin omalla laskemisellaan kuin välineitä vaihtamalla tai niitä säätämällä. 

”Jos minulla on hyvä luotto omiin varusteisiini, mieluummin pysyn niissä kuin lähden hakemaan lisää suorituskykyä säätämällä tai vaihtamalla välineitä.”

Mikaela paransi viime kauden sijoitustaan podiumin keskelle. Vasemmalla Bernadette Schild ja oikealla viime vuoden voittaja Petra Vhlova.

Paljon aikavyöhykkeitä

Alppihiihdon maailmancupia käydään ympäri pohjoisen pallonpuoliskon. Esimerkiksi Leviltä kisakolonna siirtyy Pohjois-Amerikkaan. Aikaeroihin totuttautuminen tuo omat haasteensa urheilijan kropalle. 

”Aikaeroihin totuttautuminen on vaikeaa. Esimerkiksi jouluna en lennä kotiin Yhdysvaltoihin, vaan jään Eurooppaan, jossa kisataan silloin. Aiemmin tulin Leville vain kaksi päivää ennen kilpailua, ja oloni oli väsynyt. Nyt saavuin tänne neljä päivää ennen kisaa”, Shiffrin kertoo ennakoinnistaan.

Menestys on tuonut Shiffrinille paljon yhteistyökumppaneita, ja mediakin haluaa osansa karismaattisen urheilijan hehkusta. 

”Suoranaiseen kilpailuun liittymättömien asioiden hoitaminen vaatii paljon työtä. Niiden hoitamisen helpottamista varten minulla on manageri ja lehdistösihteeri. Tosin täällä Levillä kumpikaan heistä ei ole paikalla. Erilaiset haastattelut ja yhteistyötilaisuudet ovat yleensä kivoja, kunhan kisaan keskittyminen sujuu suunnitellusti. Niin kauan kuin pystyn urheilemaan ja lepäämään suunnitellusti, nämä PR-tilaisuudet ovat mukavia”, hän toteaa.

Matkarasituksia ja aikataulun organisointia helpottaa Shiffrinin käytössä oleva yhteistyökumppanin tarjoama yksityiskone. 

Kolmas poro tokkaan

Naisten alppihiihto tuntuu olevan laji, jossa lasketaan kilpaa ja lopuksi Mikaela Shiffrin voittaa. Näin kävi myös Levillä 2018. Palkintoporon kanssa poseeraaminen näytti olevan hänelle kilpailun vaikein osa. Shiffrin on löytänyt rentouden ja hyvin sujuneen treenikauden jälkeen ei ole vaikea ennustaa, että hän pääsee pokkaamaan useammankin palkintoshekin ja MM-mitalin kuluvan kauden aikana. 

Mikaela Shiffrinin omistautuminen ja suoritustaso on pysynyt huipputasolla vuosikausia. Levin voitto tuli upean eleettömällä ja tasapainoisella laskulla.

Teksti ja kuvat JUSSI OVASKAINEN