Islanti, laskukohteena, voiko se olla kunnollista? Islanti jää usein huomiotta varteenotettavana laskukohteena. Laskettelun sijaan maasta tulee ensimmäisenä itselleni mieleen Will Ferrelin elokuva Eurovision-laulukilpailuista. Kuinka epätoivoisesta Euroviisu-haaveilijasta tulee koko maan sankari ei voittaessaan laulukilpailua vaan voittaessaan yleisön sydämet nyyhkyttävän hauskalla tarinallaan. Kun Euroviisuista on päästy yli, vilahtelevat seuraavaksi mielessä mainoskuvista tutut maisemat. Kiehuvina pulppuavat mutalammikot, taivaalle kuumaa vettä suihkuttavat geysirit, Islannin etelärannikon musta hiekka ja valtoimenaan virtaavat vesiputoukset. Jos suurimmalta osalta kysyy laskemisesta Islannissa, niin se ei varmasti ole yksi niistä asioista, mitä matkaaja ensimmäiseksi lähtisi Islannista metsästämään. Tämä ajatus kannattaa kuitenkin pyyhkiä pois ja vaihtaa uuteen, sillä Islannin lumipeitteiset vuoret ovat mitä erinomaisinta laskettelumaastoa.
Teksti: Jan-Erik Blomberg Kuvat: Arto Majava & Juha Laulumaa
Ensi kertaa Islannissa ja muutaman vuoden jälkeen uusinta
Sain ensikosketukseni Islantiin kiertäessäni maata kuvausmatkalla. Tuolloin vuonna 2008 maan kolme suurinta pankkia oli kaatunut pankkikriisin seurauksena, ja Islanti oli vajonnut syvään taantumaan. En kuitenkaan keskittynyt sen enempää pankkeihin tai maan taloudelliseen tilaan vaan olin metsästämässä kameroineni islantilaista maisemaa. Maiseman vivahteikkuus ja täysin suomalaiselle vieraat värit ja maisemat räjäyttivät tajuntani. Maisemasta ei myöskään jäänyt puuttumaan vuoria, jonka seurauksena mieleeni jäi kytemään ajatus laskettelusta Islannin maaperällä. Enpä ollut matkaan lähtiessäni edes ajatellut, että Islanti voisi olla mitä mainioin hiihtokohde.
Ajatus laskemisesta Islannissa ehti kyteä takaraivossani muutaman vuoden ajan ja todeksi se muuttui viimein, kun olin Arto Majavan ja Jani Nygårdin kanssa kuvaamassa lasketteluaiheista televisio-ohjelmaa ympäri maailmaa. Yksi pysäkeistämme matkan varrella oli Islanti, jota olin jo kuolannut muutaman vuoden ajan ja jonka vuoria päädyimme tutkailemaan lähempää. Tuolloin reittimme kulki lähes kaikkiin Islannin kolkkiin, ja pääsimme tutustumaan hyvinkin erilaisiin vuoristomaisemiin. Näiden retkien jälkeen olenkin päässyt nauttimaan islantilaisesta lumesta ja vuoristosta jo usemman kerran, enkä kertaakaan ole pettynyt kokemaani.
Mitä voi odottaa, kun laskeutuu Islantiin?
Hieman napapiirin eteläpuolella sijaitseva Islanti on kuin toisesta maailmasta. Geologisesti katsoen Islanti on erittäin nuori maa. Ei ole ehtinyt kulua ”edes” 20 miljoonaa vuotta siitä, kun maa alkoi syntyä ja se on edelleen vasta muotoutumassa. Islannin synnyintarina alkoi, kun Keski-Atlantin keskiselänteessä tapahtuneet tulivuorenpurkaukset synnyttivät vuoren, josta kasvoi meren päälle saari. Islannilla on siis todellakin tulikivenkatkuinen alkuperä. Tämän näkee jo laskeutuessa Keflavikin kentälle, sillä kenttää ympäröivät laajat, mustat laavakentät.
Heti lentokentältä edettäessä voi hahmottaa ensimmäisiä kraatereita ja pöytävuoria. Eteenpäin ajettaessa islantilainen maisema tuntuu vaihtuvan jokaisen mutkan takana. On vehreitä nummia, tummaa laava-aavikkoa ja yönmustia hiekkarantoja. On lumenvalkeita jäätiköitä, höyryäviä lähteitä, kuplivaa mutaa ja rikinkatkua, mutta ennen kaikkea maa on täynnä vuoria. Vuoret ovat levittäytyneet läpi maan, mikä tarkoittaakin sitä, että laskemista voi harrastaa heti Reykjavikin ulkopuolella ja siitä kaikkialle levittäytyvässä maisemassa. Matkailullisesti laskettelu kuitenkin asettuu maan pohjoisosiin Tröllaskagin alueelle ja luoteessa Westfjordin niemimaalle.
Paras aika laskemiselle alkaa, kun aurinko tulee horisontin takaa esille
Islannin talvikuukaudet alkavat jo marraskuussa, jolloin keskilämpötila putoaa pakkaselle. Pakkasjaksoa kestää maaliskuulle saakka, jonka jälkeen päivän maksimikeskilämpötila voi nousta hieman plussan puolelle. Voikin sanoa, että maalis-toukokuu on laskemisen kannalta parasta aikaa Islannin vuorilla. Tuolloin päivän pituus ja valon määrä kasvavat hiihtoretkiä ajatellen erittäin mukavasti. Myös päivän lämpötila on miellyttävä. Keliin on silti suhtauduttava tietyllä vakavuudella, sillä sää on Islannissa arvaamaton ja voi vaihtua useita kertoja päivässä. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, että Islannin suurin hiihtokeskus Bláfjöll pystyy pitämään hissinsä avoinna vain 60 % kauden kokonaiskestosta. Tuuli saarella on navakka, ja tuulet saattavat yltyä päivän mittaan erittäin napakaksi pudottaen lämpötilaa äkillisesti. Näin ollen mukaan hiihtoretkelle on syytä pakata muutakin kuin hiihtovälineet.
Varaudu vuokraamaan auto
Auto on jopa pakollinen väline Islannissa liikkuessa. Julkisen liikenteen varaan ei kannata laskea omaa retkeilyään. Hintatasoltaan auton vuokraaminen on kohtuullisen kallista, mutta ilmankaan ei tule toimeen. Islannin ympäri vie rengastie, jota pitkin laskumaastoon lähdetään Keflavikista Reykjavikin ohi pohjoiseen. Ajomatkaa ei niinkään lasketa kilometreissä, vaan tunneissa. Aikaa kannattaa siirtymiseen varata, sillä keli saattaa matkan varrella muuttua ja etenkin pimeän yllättäessä ajovauhti hidastuu. Ajokelin ollessa optimi Tröllaskagin alueelle matka kestää noin 5-6 tuntia. Vastaavasti Westfjordin alueelle teiden kapeuden vuoksi autossa joutuu istumaan muutaman tunnin pidempään. Neliveto on talvikuukausina suositeltavaa, sillä tuulen tuiskuttaessa tielle kertyy monin paikoin reippaan oloisesti lunta. Autoilu on totuttua hitaampaa juuri kelistä johtuen. Teitä hoidetaan erittäin mallikkaasti, mutta sää ja sen tuomat sivuilmiöt ovat Islannin matkaajan suurin vastustaja.
Islantilainen laskumaasto on monipuolinen
Islantilainen laskumaasto tarjoaa haasteita aloittelijasta todella edistyneelle laskijalle. Mukavasti loivasti kallellaan olevia mäkiä lähtee aivan teiden tuntumasta ja pitkiä hiihtovaelluspäiviä on mahdollista tehdä vaikka hiihtokokemusta ei olisi vielä kertynyt kovinkaan paljoa. Edistyneemmälle skitouraajalle ja vapaalaskijalle maasto tarjoaa haasteita hyvinkin riittoisasti. Enemmän kallellaan olevien mäkien muoto on tasajyrkkä jyrkkyyksien vaihdellessa keskimäärin noin 30-40 asteen välillä. Mäkien muoto on yleisesti ottaen konkaavi, eli mäki jyrkkenee hieman huippua kohti. Tämä taas antaa laskemiselle erittäin mukavat puitteet, sillä yleensä laskureitin näkee kokonaisuudessaan ylhäältä alas asti. Suuria kallioleikkauksiakaan ei maastosta yleensä löydä, joten mäenlasku on sujuvaa ja kohtuullisen vaaratonta näiltä osin.
Islannissa keli määrää, mutta silti voi löytyä helmiä
Islannin vuotuiset sademäärät eivät ole millään mittapuulla valtavia. Tilastojen mukaan talvikuukausina sataa keskimäärin vain noin 10cm kuukaudessa, mutta tämä asia huomioon ottaen laskemisen laatu ja lumen määrä vuorilla on yllättänyt ainakin itseni positiivisesti. Jopa vähäisimmillään lunta on ollut enemmän kuin riittävästi, ja erinomaista laskemista on riittänyt päivä tolkulla. Valtameren ympäröimän saaren voimakkaista tuulista huolimatta ja ehkä juurikin tästä syystä, on Islannista löydettävissä erinomaisen hyvää lunta. Tyvenen puolen rinteistä löytääkin yleensä herkullista tavaraa.
Esimerkkinä tästä on eräskin kerta, jolloin keli oli mitä tavanomaisimman pilvinen ja harmaa. Säästä huolimatta lähdimme suunnistamaan kohti päivän retkikohdetta, syvällä laakson perällä olevaa jyrkähköä mäkeä. Metsien ja puiden puuttuessa oli selviydyttävä kontrastittomassa maisemassa. Yleensä tällainen yhtälö tietää hankalaa laskemista. Lumi kuitenkin osoittautui laadultaan niin upeaksi, ettei visuaalista referenssiä pintaan tarvinnut ja laskeminen sujui kuin parhaassa unessa. Käännökset onnistuivat siihen malliin, että olisi miltei voinut kuvitella näkyvyyden olevan täydellinen.
Vastaavanlainen tilanne lumen suhteen tuli eteen, kun eräänkin kerran seisoin kahta laaksoa halkovan vuorenharjanteen laella. Alhaalla kaukana meri kimmelsi syvän sinisenä, aallot muodostivat lahdenpohjukkaan tasaisesti liikkuvia kaarevia muotoja ja kuin taikaiskusta oli valas ilmestynyt pinnalle tervehtimään mäkeä ylös nousevia hiihtäjiä. Tätä ihmeellistä näkyä seuraillessani kiristin mononi ja valmistauduin alaspäin syöksymiseen. Syvä hengenveto sisään ja suksen kärjet kohti alamäkeä. Jo ensimetreistä lähtien oli selvää, että lumi oli laadultaan juuri niin hyvää kuin vain voi olla. Nautin painovoiman tuuperruttavasta tunteesta ja saatoin kerätä vauhtia juuri niin paljon kuin sieluni sitä sillä hetkellä kesti. Sillä hetkellä sain nauttia luonnon tarjoamasta upeasta kokonaisuudesta. Yleisesti ottaen Islannissa olen laskenut yhtä parhaimman laatuista lunta, mitä olen missään nähnyt.
Laskukohteena Islannin huono puoli on, että metsää ei maasta löydy kuin kasvatettuna ja tämän seurauksena huonoa kontrastia ei pysty pakenemaan metsän siimekseen. Pilvisenä päivänä maisema pysyy tasaisen valkoisena ja välillä onkin pakko kaivaa potero jonnekin mäen kupeeseen ja odotella hieman rakojen syntymistä kontrastin saavuttamiseksi. Avoimissa paikoissa suunnistaminen vaatii yleensä mahdollisuuden tarkkailla maisemaa, ja tämä on tärkeää etenkin harjanteilla ja lumilippojen läheisyydessä.
Tröllaskagi
Tröllaskagin niemimaa lepää laajalla vuoristoisella alueella Islannin pohjoisosassa, Skagafjörðurin ja Eyjafjörðurin välissä. Tämä korkeiden huippujen ja syvien laaksojen satumainen alue sijaitsee pohjoiseen Akureyrista, Pohjois-Islannin pääkaupungista. Niemimaan pääasialliset asutuskeskukset Dalvik, Siglufjörður ja Ólafsfjörður toimivat hiihtovaeltajan basecampeinä. Turismin mekaksi aluetta ei voi luonnehtia, ja majoituskapasiteettia on suhteellisen rajoitetusti. Majoitus kannattaakin varata riittävän ajoissa, jotta on mahdollisuus yöpyä ”pelipaikoilla”.
Tröllaskagi on mitä ihanteellisinta hiihtovaellusmaastoa. Alueen huiput kohoavat yli 1000 metriin, korkeimman saavuttaessa yli puolentoista kilometrin korkeuden. Niemimaan vuoret ovat piirtyneet siten, että vuorten harjannejonot mutkittelevat syvälle laaksojen perukoille ikään kuin muodostaen hevosenkenkämäisiä muotoja. Näiden laaksojen perimmäisistä kolkista löytyykin yleensä aina suojaisampi rinne, jonne lumisateiden ja tuulen kuljettama lumi on asettunut rinteen kylkeen. Heti kylien välittömästä läheisyydestä pääsee nousemaan tasaviettäviin mäkiin, joille kertyy korkeuseroa 800 – 1000 metriä. Lähestymiset ovat suoraviivaisia ja lähtevät sen suuremmitta mutkitta suoraan tieltä ylöspäin. Mäkien maltillinen korkeusero ja suoraviivainen lähestyminen yhdessä tarkoittavat myös sitä, että päivän aikana on mahdollista tehdä useampi nousu.
Jos jollekin päivälle hiihtovaellus ei oikein istu ohjelmaan, niin alueelta löytyy myös hiihtokeskuksia. Suurin näistä on rakennettu Akureyrin kupeeseen. Myös Dalvikista ja Ólafsfjörðurista löytyy muutama hissi.
Westfjords
Westfjords on vuoristoinen ja vuonoinen nimimaa Islannin luoteisosassa. Läntiset vuonot ovat tulleet tunnetuiksi veneellä tehtävistä hiihtoretkistä, sillä alueen yleisilmettä luonnehtii vuonojen ja vuorten keskinäinen sinfonia. Veneellä tehtävä laskeminen ei ole aivan pakollista, sillä mäille pääsee aivan yhtä lailla myös tieltä käsin. Westfjordsin alue ja Tröllaskagin alueet ovat vuoristoltaan hyvin samankaltaisia, joskin laajuudeltaan Westfjords on aavistuksen pienempi. Laskijan kannalta vuoria riittää vaikka elämänmittaiseen etsimiseen, joten viikon tai kahden mittaiselle retkelle riittää laskettavaa.
Alueen keskuksena toimii Ísafjörður kaupunki. Ísafjörðurin kylä hengittää hiihtomatkailua, ja mikäli kaipaa hieman meriseikkailua tai oman laskuporukan ulkopuolista apua, ei ole kovinkaan vaativa temppu löytää oppaita tai veneitä. Näiden avulla on helppo päästä jo vähäisestä sivistyksestä kauemmas salaisille puuterikentille ja laskuille, jotka lähtevät suoraan merestä ylöspäin.
Miten hoitaa after ski?
Hiihdon jälkilöylyt käydään läpi usein erittäin omintakeisissa baareissa ja kahviloissa. Seiniltä löytyy mitä kummallisempia artifakteja. Islantilaisilla on mielestäni erittäin hyvä silmä juuri erikoisuuksiin ja tästä kannattaakin nauttia, sillä samanlaista paikkaa ei taatusti tule kahta kertaa vastaan. Esimerkiksi Siglufjordurin entinen postipankki on saanut uuden käyttötarkoituksen ja toimii tätä nykyä kylän baarina ja paikan päälle tulevien laskijoiden kohtauspaikkana. Vuorten itäpuolella Dalvikissa samaa asiaa ajaa pittoreski kahvila, jossa tarjoillaan kahvin lisäksi myös läheisen panimon tuotteita. Mukavaksi asian tekee myös se, että päivän mäki on yleensä nähtävillä baarin ikkunasta.
Islanti ja ruoka
Tunnetuin islantilainen ruoka lienee hapanhai. Tämän ikimuistoisesti mieleenpainuvan ruoan testaaminen ei ole suositeltavaa sisätiloissa ja pidä huoli, ettei purkissa olevaa nestettä roisku vaatteillesi. Jos näin kuitenkin käy, niin tulet olemaan suosittu paikallisten lokkien seurassa. Hiihtokavereita ei varmaan löydy kovinkaan helpolla. Toinen mainittavan arvoinen ruoka on kuivattu kala. Sen proteiinipitoisuus saattaa nousta jopa 80 %:iin, eli kyse on varsinaisesta superfoodista.
Islanti ei ole halvimmasta päästä, mutta kyllä siitä selviää
Islanti on turistille kohtuullisen hintava maa. Matka Islantiin tulee paljon kalliimmaksi kuin vastaava matka Norjaan tai Sveitsiin. Tilannetta kompensoi usein se, että ainakin omilla matkoillani ruokailu on tapahtunut omassa porukassa kokkailemalla. Ravintoloihin on tullut joskus eksyttyä, ja varsinaista hinkua takaisin ei ole ollut. Mutta kuten eräs entinen viiksekäs formulakuljettaja on todennut, onhan se kallista, jos ei ole varaa. Mutta 30€ valmispizzan näköisestä käntystä oli itselleni ehkä hieman liikaa.
Välipäivänä ei tarvitse tuijotella vain reikiä sukissa
Jos laskuretkeltä jää yhtään ylimääräistä päivää, ne kannattaa hyödyntää ihmettelemällä islantilaisen luonnon kauneutta. Reykjavikista tehtävän päiväretken aikana voi nähdä Islannin ehkä tunnetuimmat nähtävyydet. Päiväretken varrelle osuvat Gullfossin mahtava vesiputous, ilmaan syöksyvät kuumat lähteet Geysir ja Strokkur (Strokkur purkautuu nykyisin paljon Geysiria aktiivisemmin) sekä Thingvellir, rotkolaakso, jossa Euroopan ja Amerikan mannerlaatat kohtaavat.
Etelä-Islannin mustat hiekkarannat ja hohtavan vihreät sammalvuoret ovat upea kontrasti pohjoisen laskemiselle. Nämä ovat kylläkin harmillisesti niin toisessa suunnassa kuin mäenlasku, joten ne eivät ole koskaan päässeet itselläni samalle retkelle mukaan kuin hiihto.
Miten Islantiin pääsee?
Ja loppuun vielä yksi tärkeimmistä, eli se, miten Islantiin pääsee? Helsingistä lähtee suoria lentoja Keflavikiin. Lento kestää noin 3½ tuntia. Reitti kulkee mukavasti Norjan Jotunheimenin yli, joten on hyvä mahdollisuus bongailla vuoria jo tunnin lentämisen jälkeen. Islantiin saavutaan yleensä siten, että koneen oikealle puolelle jää Vatnajökull. Se on erittäin vaikuttava näky, ja onkin suositeltavaa bongailla Islannin vuoria jo lentokoneen ikkunoista.
