Home » Kilpisjärven kevättaikaa
Laskettelu ja Matkailu

Kilpisjärven kevättaikaa


Notice: Trying to get property 'ID' of non-object in /home/sg2703/edgeski.fi/wp-content/plugins/wp-post-navigation/wp-post-navigation.php on line 36

Matka suunniteltiin skinnailusta kiinnostuneille, lajia kenties ensimmäistä kertaa kokeileville. Kolme ensimmäistä päivää touhuttiin Ylläksen maisemissa, matkalla Käsivarteen yksi päivä Pallaksella ja kolme päivää Kilpisjärvellä. Majapaikkana Ylläksellä toimi Lapland Hotelsin Saaga -hotelli, joka sijaitsee Ylläsjärven puolella rinteiden kupeessa. Kilpisjärvellä majoituksena toimi huoneistohotelli Santa Chalet´s Rakka, jonka viereiseltä parkkipaikalta alkoi jokaisen päivän hiihtoaktiviteetit. Matkanjohtajana kiittelin majapaikkojen sijaintia, kun heti päästiin suoraan asiaan. 

Teksti ja kuvat: Jussi Ovaskainen 

Sekalainen skinnailuseurakunta

Kittilän lentokentältä koneesta reissubussiin nousi 13 laskijaa, ikähaarukalla 21- 78 vuotta. Reissumme senioreilla kokemusta riitti hiihtoreissuista liki 60 vuotta! Linja-autossa matkalla Ylläkselle juttelin kaikkien reissulaisten kanssa. Osalle skinnailu oli tuttua, ja yksi ilmoitti tavoitteekseen kiertää legendaarinen Haute Route. Muutamalle kyse oli ensimmäisestä kerrasta nousukarvojen kanssa.  Alppihiihtoa kaikki olivat harrastaneet jo vuosia. Osallistujista kaksi oli naisia, kolme laski telemark-suksilla. Lumilautailijat loistivat poissaolollaan.  

Osa luotti vuokravarusteisiin, jotka haettiin reissun yhteistyökumppanilta Ylläksen Hill Ski Rentiltä.      Jahka välineet olivat kuosissa ja lounas tankattu, lähdimme hakemaan välinetuntumaa Luosukurun alueelle. Retki sinällään oli helppo, mutta navakka tuuli teki siitä vähän haastavamman tuntuisen. Tuuli oli myös kiillottanut tunturin yläosan jäiseksi, joten tunturin huipulle nouseminen ei tuntunut tarpeelliselta. Puurajan alapuolelta löytyi hymyä tuottanutta pehmeää lunta. 

Lapin lumiturvallisuustilanne oli viime keväänä poikkeuksellisen haastava. Paksun lumivaipan alla maata vasten oli kerros ”laakerilunta”, joka oli aiheuttanut lumivyöryjä paikoissa, joissa niitä ei ole normaalisti ollut. Hangen alimmainen lumikerros oli satanut lämpimään maahan, eikä kerros ollut asettunut talven aikana. Päivittäinen keskusteluyhteys lumitutkimusta tekevän Ylläksen Ski Patrolin kanssa sekä aktiivinen havainnointi olivat tärkeässä osassa ryhmän reittejä suunnitellessa. 

Jylhä Kellostapuli 

Ylläksen helposti saavutettavista vapaalaskurinteistä tunnetuin on Kellostapuli. Se oli toisen päivän kohteenamme. Keli jatkui vahvan länsituulisena, joten ankkurihissillä ylös, Keskisenlaen itäpuolta tuulen suojassa skinnailut kohti Kellostapulia. Huipulla näky muistutti kuvia Mount Everestiltä, joissa huipuille noustaan jonoissa. Meidän lisäksi Kellostapulilla oli muutama muukin laskuporukka. 

Onneksi alue on laaja, ja laskettavaa riitti kaikille. Länsituuli oli tuonut Kellostapulin pohjoisrinteille makoisasti pehmeää lunta, joten päätimme Kesängin Keitaan lounastauon jälkeen palata Kellostapulin rinteitä laskemaan. Siirryimme vähän idemmäksi, jossa ei jälkien perusteella ollut muita laskijoita käynyt. Lumi oli priimaa, eikä tuuli päässyt kasvoja pieksemään kuin aivan huipulla, joten ilmeet kirkastuivat kummasti. Kellostapulilta poistuttiin navakassa vastatuulessa hotellille Jokeri- ja Kuru-hissejä hyödyntäen. 

Metsäinen Tuomikuru 

Kolmantena päivänä osa ryhmästä halusi lähteä Kesängin ja Lainon välisen Hangaskurun jyrkille rinteille. He vuokrasivat läskipyörät ja polkivat Ylläksen talvipyöräilyreitistöä hyödyntäen laskualueille. Muiden kanssa sovimme rennommasta hissipainotteisesta laskupäivästä. Pieniä puuterispotteja löytyi Jokeri-hissin ympäristöstä. Leppoisan laskupäivän päätteeksi piipahdimme Tuomikurussa, josta palatessa soitimella ollut metso ilmaisi vahvan tyytymättömyytensä retkikuntamme kulkureittiin. 

Pallas avasi taivaan

Neljäs päivä alkoi varusteiden pakkaamisella. Vuorossa oli lähtö Pallaksen kautta Kilpisjärvelle. Pallaksella aurinko paistoi, ja taivaan tuulikoneesta olivat myös patterit menettäneet tehoaan. Suunnitelma oli selvä: tunnin hissilipulla laskemme muutaman lämmittelylaskun Pallaksen mainioita rinteitä, jonka jälkeen laskemme Taivaskeron juurelle noustaksemme sen huipulle. Skinejä suksien pohjaan laittaessa tunnistin vieressä olevan hiihtäjän Edgen avustajaksi Tatu Lehmuskallioksi. Ylös skinnaillessa vaihdoimme hiihtokuulumiset. Jälkikäteen kävi myös ilmi, että Egden nykyinen päätoimittaja Jan-Erik ”Blumi” Blomberg oli myös samalla tunturilla Pyhäkurua laskemassa. Ryhmämme kokenein tiesi kertoa, että 70-luvulla Pallaksella naiset olivat saaneet hissin nousuoikeuden hissimiestä halaamalla. Arvelen, että nykyisin kyseinen järjestely herättäisi vahvan keskustelun tasa-arvosta.

Oppaamme Antte havainnolisti lumen kerrostumia.

Saana pysäytti purkan 

Käsivarrentie on tunnetusti huonossa kunnossa. Kuopat eivät kuitenkaan matkantekoa häirinneet, kun Ruotsin puolen korkeat tunturit kohottivat alamäellistä mielialaa. Saanan ilmaantuminen kuvaruutuun on aina jykevä elämys – niin nytkin. Majapaikkamme oli aivan Saanan kainalossa, joten jylhää maisemaa sai ihailla myös huoneistomme pihalta. 

Aamulla oppaamme Ville Eskonen ja Antte Lauhamaa olivat kelkkojen ja rekien kanssa vastassa. Kyytiin ei hypätty summittain, vaan aamu aloitettiin kattavalla turvaohjeistuksella. Sen ydinviesti oli, että nyt mennään oikeaan erämaahan, jossa pitää käyttäytyä fiksusti. Sen verran ponnekkaasti miehet viestinsä välittivät, että se meni ensimmäisellä kerralla perille, ihan jokaiselle. Matkanjohtajana minulle alkoi reissun nautinnollisempi puoli, kun herrat ottivat päävastuun päivien kulusta. 

Antte ja Ville olivat valikoineet ensimmäisen päivän kohteeksi Salmivaaran, jossa oli vielä mukavasti lunta. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä tuulikaan juuri tuntunut. Nousumetrejä kertyi kerrallaan 200 – 250 metriä, ja aktiivisimmat nousivat Salmivaaralle neljä kertaa. Lumi oli oikein suksen myötäistä. 

Ryhmässä oli tapahtunut myös muutos. Liki kaikki olivat Kilpisjärvellä laskemassa ensimmäistä kertaa, joten jylhät maisemat puhuttelivat reissulaisia poikkeuksellisen voimakkaasti. Ville ja Antte nousivat ylös sopivan rauhallisesti, joten jokainen ennätti katselemaan muutakin kuin omien suksien kärkiä. Myös äänimaisema muuttui: juttua ei kerrottu solkenaan, vaan enemmänkin maisemille huokailtiin ihastuksesta. 

Illallistaminen Kilpisjärvellä oli haastavaa. Alueen ravintolat eivät olleet osanneet varautua keväisen Lapin vetovoimaan. Pahimmillaan ruokia sai odotella useammankin tunnin, joka on nälkäiselle skinnailijalle todella pitkä aika. Sääliksi kävi ravintolan työntekijöitä, jotka joutuivat puskemaan pitkää päivää vajaamiehityksellä nälkäkiukkuisten asiakkaiden keskellä. Onneksi Kilpisjärven kauppa oli osannut varautua myöhäiskevään sesonkiin, joten jotain purtavaa sentään saatiin.  

Iso-Jehkas ihastutti 

Saanan itäpuolella on Iso-Jehkas, joka oli toisen Kilpispäivän kohteemme. Siirtymä kylältä laskutantereille vei vain reilun vartin. Päivä sujui samoilla perusasetuksilla kuin edellinenkin. Pari nousua ennen lounastaukoa. Lounaan jälkeen noustiin Iso-Jehkaselle yhdestä kolmeen kertaan laskijan voimavarojen mukaan. Kenelläkään ei ollut kiirettä kämpille, kun keli oli suoraan matkailumainoksesta. Saanan itäreuna piirsi taivaanrantaan maiseman, jota kelpasi katsella pidempäänkin.  

Kuonarille puntaroivin mielin 

Kolmannen Kilpisjärven laskupäivän suurimmaksi puheenaiheeksi nousi lumilautailija Antti Autin ja Jarkko-Juhani Henttosen sekä heidän filmiryhmänsä Ritnicohkkalta dokumentoima Suomen mittakaavasssa valtava lumivyöry. Onneksi vyöryn alle ei jäänyt ihmisiä. Rihdikseltä noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalle Guonjarvaggille, tuttavallisemmin Kuonarille, matkattiin kuitenkin hyvillä mielin oppaidemme ammattitaitoon luottaen. Kuonarin huippu kohoaa suomalaisittain huomattavaan 1060 metrin korkeuteen meren pinnasta! 

Nousuja tehtiin kolme, osalle riitti yksi, kun reissun rasittama keho viestitti lepotoiveitaan. Korkeuseroa kertyi laskulle reilu 300 metriä, ja jyrkkyyttäkin oli tarjolla halukkaille vähän aiempaa enemmän. Keli helli meitä edelleen ja Antte tokaisikin: ”Saatte ihan väärän käsityksen Kilpisjärvestä, ei täällä ole aina tällaisia säitä”. 

Lounaan jälkeen Antte kaivoi lumiturvakouluttajana lumeen kuopan ja havainnollisti maata vasten olevan hataran lumikerroksen. 

Kun katselee Käsivarren karttaa, huomaa, että alueella on paljon korkeampiakin tuntureita kuin ne, missä kävimme laskemassa. Tarjolla olisi myös ollut jyrkempiä törmiä luisuteltaviksi. Oppaamme tekivät hienoa työtä valitessaan ryhmällemme vallitsevien olosuhteiden mukaan hyvälumiset rinteet, joiden haastavuus vastasi ryhmäläistemme nousukykyjä ja laskutaitoja. Haavereilta vältyttiin, kaikilla oli mukavia päiviä tunturissa ja läsnä oli turvallisen luonnossa liikkumisen tunne.   

Skinnailulle lisää harrastajia 

Reissun alussa koettu ryhmän erilaisuus kääntyi reissun aikana yhteenkuuluvuudeksi. Nousuja tehtiin osin eri tahtiin ja eri määriä. Kokemus oli kuitenkin yhteinen. Ensikertalaiset vannoivat jatkavansa skinnailuja tulevaisuudessakin. Reissun johtajana voittaja olo – uusia sieluja käännytettynä skinnailijoiden seurakuntaan!  

Reissun Whats up -ryhmämme pulputti viestejä vielä kesän kynnykselle. Edgen ja Youtravelin reissu Tunturi-Lappiin järjestetään uudelleen huhtikuussa 2022.   

Minkälaista keliä Kilpisjärvi ensi keväänä tarjoaa jää vielä nähtäväksi. Uusi seikkailu Tunturi-Lappiin Youtravelin järjestämänä 20.-27.4.2022.

VARAA MATKASI KEVÄÄLLE 2022: https://youtravel.fi/laskettelumatkat-suomi-yllas-ja-kilpisjarvi

Salmivaaralle noustiin kaikessa rauhassa.

Edellinen

Kommentit

kommenttia