Vaeltaminen Pohjois-Afrikan Atlas-vuoristossa on ainutlaatuinen elämys. Marokon Atlas-vuoristossa sijaitsevalta Mount Toubkalilta löytyy mainioiden patikointimahdollisuuksien lisäksi Pohjois-Afrikan korkein huippu, 4167 metriä. Ilman opasta vuorille ei kannata lähteä.
Meillä kävi todellinen tuuri oppaan valinnan suhteen. Emme tienneet etukäteen, että Omar, jonka olimme löytäneet vertaamalla vastaavia palveluntarjoajia, oli itse vuorilta. Hän tunsi jokaikisen pienen polun ja puron.
Lähdimme matkaan Imi Oughlad´in kylästä, jonne olimme saapuneet Marrakecista.
Alhaalla laaksoissa kasvavat muun muassa saksanpähkinä- ja omenapuut, ja Omar valitsi usein reitin niin, että pääsi tarjoamaan pientä virkistystä suoraan puista tai pensaista.
Startti oli ollut kukonlaulun aikaan aamulla. Juuri ennen saapumistamme oli ollut kovia rankkasateita, joiden seurauksena siellä täällä oli jälkiä maanvyöryistä.
Luulot pois
Ensimmäinen pätkä tuntui ”luulot pois” -osuudelta. Ensimmäisen kolmen kilometrin matkalla oli kohtalaisen tiukkaa nousua. Pidimme aina tauon, kun siltä tuntui. Vuorotellen jäimme kuvamaan mielenkiintoisia kohteita. Olimme molemmat ottaneet järjestelmäkamerat matkaan.
Oppaan lisäksi olimme varanneet muulin kantoavuksi ja keittäjän, joka huolehti ruokahuollosta. Omarilla oli silmää parhaiden lounaspaikkojen suhteen ja piknik-huopa levitettiin aina huikeisiin maisemiin.
Kokki Mohamed valmisti monipuoliset ja maittavat ateriat. Paljon tuoreita vihanneksia ja jälkiruoaksi aina tuoreita hedelmiä. Ja joka käänteessä oli tarjolla minttuteetä, jonka kaataminen on oma rituaalinsa.
Ensimmäisen yön yövyimme pienessä majatalossa Tizi Oussem`in kylässä, joka sijaitsee Azzaden laaksossa. Paikalla oli trekkaajia myös Tanskasta ja Isosta- Britanniasta. Nautimme Mohamedin valmistaman illallisen ja kävimme peseytymässä Hamam-höyrysaunassa. Luksusta kaikessa karuudessaan.
Aamulla lähdimme nousemaan kohti Tizi Mzik´in solaa, joka oli 2500 metrin korkeudessa. Aurinko oli jossain vuorien takana. Tasaista nousua ja näkymät vuorien tumman sinisiksi varjostamaan laaksoon. Lounastauko pidettiin reitin korkeimmassa paikassa. Siellä oli pieni koju, jossa myytiin tuorepuristettua appelsiinimehua. Kovan rutistuksen jälkeen se maistui taivaalliselta. Maisemat olivat maalaukselliset. Vaeltajien muulit laidunsivat vuoristoniityllä, ja kaikilla yllään värikkäät satulasuojat.
Onneksi loppupäivä oli enimmäkseen kohtalaisen kevyttä laskua. Majoituimme yöksi majataloon Imlilin laaksoon, Tamatertin kylään, josta aukesi näkymä laajoihin omenatarhoihin.
Ystävälliset berberit
Kolmannen vaelluspäivän aamu oli viileä. Fatima-aasi ja Mohamed olivat lähteneet matkaan jo aiemmin. Seuraavan kerran tapaisimme heidät lounaspaikassa, matkan puolivälissä Toubkal Refuge-vaelluskeskukseen.
Matkalla sinne pistäydyimme Omarin isän pitämässä vuoristokioskissa, joka oli vuorilta virtaavan joen kupeessa. Paikalla oli kourallinen paikallisia miehiä, yllään paksusta villasta valmistetut djallabat. Tänne tultiin selvästi vaihtamaan kuulumiset, sekä näkymään että näkemään.
Kaikki, jotka mielivät Toubkalille, kulkivat tätä reittiä. Paikalliset berberit ovat äärettömän ystävällisiä ja vieraanvaraisia.
Perjantaiherkut
Oli perjantai, ja perjantaisin paikalliset muslimit nauttivat couscousia. Pääsimme maistamaan Omarin äidin juuri valmistamaa viikon erityisintä ateriaa. Jälkiruoaksi oli jotain, mikä erosi kaikesta aikaisemmin kokemastani; se oli samanaikaisesti ikään kuin riisipuuro ja vähän niin kuin hapanjugurtti. Päätin, että sen täytyy olla terveellistä.
Loppumatka Toubkalin vaelluskeskukseen meni noustessa vuorenrinnettä kahden
vuoren rutistuksessa. Rinteillä oli paljon vuohia laiduntamassa. Kasvusto alkoi olla karua. Lähestulkoon kaikki, mikä kasvoi, oli piikikästä ja ohdakkeista. Värit syvenivät ja muuttuivat murretuiksi.
Ilma oli kirkas ja illalla vaelluskeskuksen ikkunasta katsoessa näkyi kuulas kirkas tähtitaivas muuten täysin valottomassa yössä. Paikalla tuntui olevan koko maailma pienoiskoossa. Joku oli Australiasta, joku Etelä-Amerikasta, toinen oli ruotsalainen, joka sittemmin oli kotiutunut Etelä-Afrikkaan. Ruokasalissa oli intensiivinen tunnelma täynnä puheensorinaa; englantia, ranskaa ja espanjaa.
Mutta ennen kaikkea täynnä odotusta niiden osalta, joita seuraavana päivänä odotti Toubkalin valloitus ja sitten täynnä onnistumisen iloa niiden osalta, jotka sen jo olivat tehneet. Muutama alavireinenkin oli joukossa, heillä valloitus oli syystä tai toisesta jäänyt toiseen kertaan.
Kollektiivista nukkumista
Yölevolle asetuttiin lavealle laverille ranskalaisten viereen ja skandien yläpuolelle. Minä ja matkakaveri otimme konjakkihörpyt yömyssyksi. Siitäkin huolimatta, että seinällä oli iso raksi pullon kuvan päällä.
Nauratti – vähän niinkuin teininä. Matkaseurani oli jo hyvän aikaa sitten ohittanut seitsemänkymmenen ikävuoden rajapyykin.
Jääraudat reppuun ja huipulle
Seuraavana aamuna väsytti. Kai meitä vähän jännitti, kun ei ollut uni oikein maistunut. Vaelluskeskuksesta saimme jääraudat matkaan. Ja sitten alkoi nousu. Pian saavuimme lumi- ja jäärajalle.
Ripeä jäärautojen asennus kenkiin ja tarmokkaasti eteenpäin. Jossain vaiheessa alkoi tulla vaeltajia vastaan, bon courage ja good luck- toivotuksineen. Niitä, jotka olivat pinnistäneet itsensä huipulle yön pimeydessä, nähdäkseen auringonnousun huipulta. Olisihan se ollut komeaa, mutta tässä oli kyllä jo tarpeeksi jännitystä meille.
Viimeinen pätkä ennen huipun saavuttamista oli lumen ja jään peittämä ohuen ohut polku jyrkällä rinteellä. Onneksi oli sauvat matkassa. Mutta eihän tässä vaiheessa voi luovuttaa, ja ei ainakaan, jos eläkeikäinen matkaseuralainen tarpoo päättäväisesti edeltä ilman tuntiakaan kunnon unta edellisenä yönä, ajattelin.
Pian se palkittiin, kalasäilyke maistui, kun oli vuori valloitettu. Sitten, ”me teimme tämän”-valokuvat täydellä vatsalla. Laskuun lähtiessä oli spontaanin ilon purkauksen hetki – nyt tiedän miltä tuntuu, kun huutaa keuhkot tyhjiksi ilosta, siellä, missä narskuu lumi ja jää.
Bon Courage!
Omarin Maratrek tarjoaa eripituisia vaelluksia asiakkaiden mieltymysten mukaan:
Mail: john@maratrek.com / WhatsApp: +447743202694
Teksti: Johanna Jokela-Grönlund
Kuvat: Johanna Jokela-Grönlund ja Juhani Jokela
.
