Turkin ja Kreikan naapuri Bulgaria yhdistetään useimmiten samannimiseen jogurttiin sekä Mustanmeren paahteisen kuumiin Varnan Kultahietikoihin ja Sunny Beachiin. Lomaresortit baarien sisäänheittäjineen ovat kuitenkin vain pintaraapaisu, jonka alta paljastuu useimmille kääntämätön kortti, Bulgarian hyvät laskettelukohteet.
Bulgariassa hiihtäjää kiinnostavat erityisesti lounaassa Pohjois-Makedonian ja Kreikan lähellä sijaitsevat Rila- ja Pirin-vuoristot, joiden hiihtokeskukset Bansko ja Borovets sijaitsevat reilun parin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Sofiasta.
Molempien keskusten hintataso on meikäläisittäin huokea, mutta fasiliteetit ovat silti kunnossa. Hiihtokausi kestää joulukuusta huhtikuuhun. Eteläinen sijainti mannerilmastoon yhdistettynä pitää lämpötilat inhimillisinä ja laskuolosuhteet hyvinä. Toisin sanoen nämä alueet tarjoavat runsaasti lunta ja aurinkoa. Ilmapiiri on lisäksi sopivan eksoottinen verrattuna Alppien kohteisiin. Laskureissu Bulgariaan onkin mahdollisuus, josta riittää kerrottavaa vielä kotipuolessakin.
Modernilla otteella
Bansko on Bulgarian ehdottomasti tunnetuin laskettelukeskus. Se sijoittuu Pirin-vuoriston pohjoisosaan, samannimisen luonnonpuiston ja seudun korkeimman huipun, Vihrenin (2914 m) alueelle. Säännöllisesti alppihiihdon maailmancupin kisoja isännöivä keskus tarjoaa hauskan ja vauhdikkaan ilmapiirin, hyväkuntoisia rinteitä sekä mukavasti eritasoisia ja -tyyppisiä rinneravintoloita. Bulgarialaisittain tyylikkäässä ja modernissa Banskossa löytyy 75 kilometriä laskettavaa, joista suurin osa on sinisiä ja punaisia rinteitä.
Viime vuosina runsaasti investointeja osakseen saaneen keskuksen hissijärjestelmä koostuu ankkuri- ja tuolihisseistä sekä yhdestä gondolista. Tzarna Mogilan hissiä ei ole ollut enää vuosiin, mutta silti se kummittelee sinnikkäästi rinnekartassa. Laskettavaa riittää kaikille, myös parkista ja offareista kiinnostuneille. Iltapäivän pitkään, kylään suuntautuvaan laskuun kannattaa varata tovi. Vedet silmiin kirvoittava pätkä on mahdollista startata huipulta, josta se etenee gondolin yläaseman kautta reidet hapottaen yli 15 kilometrin matkan kylään. Lopussa valaistua rinnettä pitkin leppoisasti etenevään kansanvaellukseen liittyy toisinaan mukaan jokunen koirakin.
Aikainen lintu madon nappaa
Kaikki tietävät, että parhaat laskut saavutetaan olemalla ajoissa hissiasemalla. Myös Banskossa gondolin ensimmäisillä nousuilla varmistat pääsyn upeaan kuntoon lanatuille rinteille ja niiden väleissä sijaitseville, helposti saavutettaville metsäisille puuteripätkille.
Banskossa siirtyminen varsinaiselle rinnealueelle ylemmäs vuoristoon on yhden gondolin varassa. Verrattain moderni ja tehokas hissi suhahtaa väliaseman kautta ylös rinteille (25 min) oikein näpsäkästi, mutta ala-asemasta muodostuu harmillisen usein pullonkaula. Peruspäivänä jonotus alkaa varhain ja lomasesonkina siitä tulee suorastaan ongelma. Hissin lisäksi ylös pääsee autokuljetuksella, mutta ajoissa oleminen on paras vaihtoehto. Valomerkin odottelu baarissa kannattaakin tästä syystä jättää muiden hommaksi.
Hieno historia
Banskolla, kuten suurella osalla Bulgariaa, on pitkä historia, jonka läsnäoloa ei heti tajua. Moderni laskettelukaupunki länsimaisine pikaruokaketjuineen ja afteripaikkoineen muistuttaa mitä tahansa suurta alppikeskusta. Päähissiltä alaspäin laskiessa kokee kuitenkin todellisen yllätyksen. Alempaa löytää tyystin toisen maailman astuessa vanhan Banskon vuosisataisille kujille kirkkojen ja ravintoloiden sekaan.
Paikalliset tavernat (Mehana) ovat jotain, mitä harva laskettelukeskus pystyy tarjoamaan. Mehanan uunin lämmössä paistuvien lihojen tuoksu, täyteläiset bulgarialaiset viinit ja eriskummallisista soittimista ja tahtilajeista koostuva paikallinen perinnemusiikki hyvässä seurassa ja laskupäivän mukanaan tuoma raukeus jäsenissä on jotain sellaista, mikä täytyy kokea itse.
Borovets, Balkanin huipulla
Vain muutaman kymmenen kilometriä Banskosta pohjoiseen sijaitsevan Borovetsin historia valettiin jo 1800-luvun lopulla silloisen tsaari Ferdinandin ihastuttua alueen metsästys- ja ulkoilumahdollisuuksiin. Rila-vuoriston itäosassa Balkanin korkeimman huipun, Musalan (2925 m) alueella sijaitseva keskus on samanaikaisesti sopivan pieni ja silti riittävän iso. Rinteitä löytyy kaikkiaan 24 kappaletta, joista valtaosa mukavan vauhdikkaita sinisiä ja punaisia. Borovets ei ole iso, mutta jättää silti itsestään huomattavasti suuremman vaikutelman, mitä sen 58 rinnekilometriä antavat odottaa.
Kolme rinnealuetta tarjoavat laskettavaa aloittelijalle, vauhdikkaamman laskun ystävälle sekä jonkin verran takamaastoja kolunneelle puuterihaukallekin. Yastrebetz ja Sitnyakovo ovat luotuja perheille ja leppoisille kruisailijoille mukavasti mutkittelevine ja suojaisine metsärinteineen kylän läheisyydessä. Markudjik taas sijoittuu ylemmäs keskuksen avonaisiin takaosiin, joissa rinteet ovat pääsääntöisesti itään avautuvia vauhdikkaammin luukuteltavia pätkiä. Rinnekartasta löytyy mustaakin väriä, mutta vaikeusluokitus on merkattu yläkanttiin.
Markudjik tarjoaa myös suhteellisen helposti saavutettavia puuterialueita polveilevassa takamaastossa Musalan huipun alapuolella sekä jonkin verran mahdollisuuksia hauskaan kikkailuun heti rinteiden reunoilla. Pisin lasku huipulta on reippaat 12 kilometriä, mutta sen varrella piisaa sopivan kokoisia rinneravintoloita ja pätkä hoidetaan hyvään kuntoon päivittäin. Hissit Borovetsissä eivät ole kaikkein uusimpia, mutta kapasiteetti riittää ja rinteisiin noustaan ankkureiden, tuolihissien ja hauskasti ajan patinoiman gondolin voimin.
Ilta mäessä
Jos päivällä ei ehdi tarpeeksi, voi menoa jatkaa illalla Sitnyakovossa, jossa panostus iltamäkiin näkyy ja kuuluu. Martinovin ala-asemalla vallitsee pimeän aikaan hyvä tunnelma, kun valaistut kahdeksan rinnettä päättyvät aukealle kolossaalisen Hotel Rilan sekä useamman ravintolan ja baarin välittömään läheisyyteen.
Ja kun iltamäki ei nappaa, niin meno löytyy afterista.
Borovetsin iltaelämä on vähintäänkin vauhdikasta. Siitä huolehtivat toinen toistaan erikoisemmat baarit ja ravintolat, joita löytyy Yastrebetzin ja Martinovin asemien väliseltä kaistaleelta. Ihanan sekasortoinen, valomainoksilla kyllästetty, voimakkaasti herkullisilta ruokalajeilta tuoksuva ja ihmisvilinästä täyttyvä alue on todellinen seikkailujen labyrintti, josta väsyneimmät taistelijat kotiutuvat vasta aamuyön pikkutunteina.
Sopivasti särmää
Bansko ja Borovets, ovat oiva valinta uteliaalle hiihtoturistille, joka himoitsee laskureissuilleen uutta kulmaa. Bulgarian hintataso on edullinen, ja matkalla kokee asioita, joihin aiemmilla laskureissulla ei ole törmännyt. Kausi kestää pitkään, ja rinteet ovat lumetusjärjestelmien ansiosta huononkin kauden aikana lumivarmoja.
Keskusten koko ei kuitenkaan päätä huimaa, ja rinnealueet on nopeasti laskettu. Siksi kohteet soveltuvatkin parhaiten yhdistettynä samalle matkalle. Bansko ja Borovets kääntyvät vaakakupissa plussalle hyvillä puitteillaan ja sopivasti tavanomaisista keskuksista poikkeavilla tyyleillään.
BANSKO JA BOROVETS
- Valuutta: leva (n. 0.5 €)
- Aikavyöhyke: sama kuin Suomessa
- Passi: voimassaoleva passi, ei viisumia
- Matkanjärjestäjä Suomessa: You Travel
- Lentoaika: suora lento noin 3 tuntia (Sofia)
- Lennot välilaskulla: esimerkiksi Münchenin kautta
Hintaesimerkkejä
- Päivälippu Bansko: noin 35€
- Päivälippu Borovets: noin 27€
- Olut: noin 1 – 3€
- Lounas: noin 5 – 20€
- Kahvi: noin 1 – 2€
Lisätietoja
Teksti ja kuvat Teemu Kaitanen