Home » Fillarilla  hiihtokeskuksessa

Fillarilla  hiihtokeskuksessa

Vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli täysin normaalia, että maastofillari oli hyväksi havaittu kulkupeli ympäri vuoden, mutta maailma on toki muuttunut siitä. Tässä on vielä hyvä huomioida se, että niin kutsuttuja tämän päivän läskipyöriä ei ollut ja ainut sähkö mitä pyöräillessä oli käytettävissä, syntyi dynamon avulla. 

Jonneille, jotka eivät tiedä, niin dynamo on pienikokoinen sähkögeneraattori. Se asennettiin pyörän etuhaarukkaan ja dynamon päässä oleva rulla laitettiin eturengasta vasten. Kun pyörää polki, eturengas pyöritti dynamon rullaa ja se taas kestomagneettia käämin sisällä dynamossa. 

Näin syntyi sähköenergiaa, joka sai pyörän valon palamaan. Mitä kovempaa polki, sen kirkkaampana valo loisti. Tämä on vähän niitä samoja juttuja kuin C- ja VHS-kasetit sekä lankapuhelin. Katsokaa Wikipediasta tai kysykää vanhemmiltanne loput. YouTubesta ei ehkä löydy mitään aiheesta. 

Tähän päivään

Tämän päivän sähköavusteinen fatbike on oiva apu monenlaisessa liikkumisessa. Useimpien hiihtokeskusten vuokraamot ovat ottaneet läskipyörät valikoimiinsa ja vuokraavat niitä ympäri vuoden. Pyörät ovat vakaita ajaa huonossakin maastossa, ja niihin saa todella tehokkaita ajovaloja kaamoksen pimeyteen. 

Joululoma 30 asteen pakkasessa koko perheen voimin fillarin varassa ei varmasti houkuttele, mutta aikuisemmalla porukalla ja pienellä urheiluhengellä homma on täysin toteutettavissa. Monet pohjoisen keskukset ylläpitävät erikseen talvipyöräilyreittejä, joten fillaroinnista saa myös mukavan loma-aktiviteetin kaiken muun oheen. 

Pysäköintitilaa pyörälle löytyy tunturin juurelta varmasti ja hissijonotkaan eivät ole vaivana, vaikka muutoin hiihtokeskuksessa elettäisiin talven vilkkainta aikaa. Joku vastaantulija sen sijaan saattaa hieman ihmetellä mielestään innovatiivista tapaa harrastaa talviliikuntaa.

Sähköpyörällä skinnaamaan

Jotta pyöräilyn eduista ja helppoudesta talvisessa hiihtokeskuksessa kehtaa vakavalla naamalla puhua, on sitä varmasti ihan järkevää kokeilla hieman haasteellisemminkin. Pakkasmittari näytti tammikuisena aamupäivänä reilut 25 astetta miinusta, kun pakkasimme Levin Eturinteen juurella Zero Pointissa suksia ja sauvoja kiinni laskureppuihin. 

Ketään ei varsinaisesti houkutellut laskukengän pukeminen pyöräilyn jälkeen erikseen tunturin juurella pakkasessa, joten randomono sai toimittaa pyöräilykengän virkaa. Fatbiken poljin on onneksi niin iso ja nykypäivän randokengän pohjamateriaali pitävä, että mono jalassa polkeminen ei oikeastaan ole mikään ongelma, kun muistaa kääntää kengästä kävelyasennon päälle. 

Suksiparin tai laudan voi kiinnittää myös fillarin runkoon pitkittäin satulan alle, mutta koimme tämän vievän tilaa polkemiselta, joten sukset päätyivät viistosti pystyyn reppujen sivuille. 

Kaamosajan lyhyt valoisa aika on oikeastaan ainoa rajoittava tekijä koko touhussa, mutta kun retkeen osaa suhtautua niin, että perillä on jo retken alkaessa, niin ei sekään juuri haittaa. 

Fillarit ulos ja tunturiin

Kovalla pakkasella on hyvä huomioida, että sähköavusteen riittävyys laskee reilusti, kun pakkanen laskee alle 20 asteeseen. Pyörä painaa itsessään jo jonkun verran, joten matkaan kannattaa ottaa vara-akku tai suunnitella retki niin, että sähköä riittää, muuten jossain kohtaa pyöräily saattaa muuttua oletettua raskaammaksi. 

Erittäin miellyttävää kovalla pakkasella liikkumisessa on se, että kylmä ei tahdo tulla millään. Maltillisella sähköavusteella kroppa pysyy koko ajan sen verran liikkeessä, että pyöräily on itse asiassa todella mukavaa ja matka taittuu. Monet talvipyöräilyreiteistä on niin sanottuja yhteiskäyttöreittejä, joten pyöräilijän kannattaa varautua ja sopeuttaa vauhtinsa siihen, että vastaantulijoiden kirjo vaihtelee kansainvälisistä lumikenkäilijäryhmistä koiranulkoiluttajiin. 

Vaikka pyöräilyn yhdistäminen skinnailuun ja offarihiihtoon kaamoksen väriloistossa onkin ihan mukavaa puuhaa ja päiväliikunta-annos tulee varmasti tunturissa täyteen, olisi hullua väittää, etteikö touhu olisi keväthangilla huomattavasti mukavampaa. 

Tuolloin valoa riittää tuntitolkulla kauemmin eikä pyörän akun hyytymisestä tarvitse kantaa niin suurta murhetta. Myös välimatkat voi suunnitella pidemmiksi, pyörään voi kiinnittää ahkion ja pienellä suunnittelulla retkestä saa halutessaan vaikka useamman päivän tunturivaelluksen.

Kokonaisuudessaan sähköavusteisen fatbiken käyttäminen lomareissulla kohteessa ainoana kulkupelinä on täysin toteutettavissa eikä vaadi käyttäjältään juuri peruskuntoa enempää. Ekologisuuden näkökulmasta myös luonto kiittää pyörällä kulkijaa. Myönnettäköön kuitenkin, että perhelomailun ainoana kulkuneuvona polkupyörä saattaa kiristää lomatunnelmaa, mutta päivän tai parin pyörävuokra hiihtokeskuksessa tuo lomaan varmasti mukavaa vaihtelua ja lisätekemistä. 

Teksti ja kuvat: Teemu Moisio

Leppoisa skinnailu tuulelta puiden suojassa on varsin miellyttävä tapa edetä. Pulssi on melko vaivatonta pitää tasaisen maltillisena ja tarvittaessa korvanapitkin pysyvät mukavasti paikallaan kypärän alla etäpalaveria varten. 

Kommentit

kommenttia