Iltapäivän auringon valo värittää Kalpalinnan Super-rinteen kauniin kullankeltaiseksi. Väkeä ei ole tungokseen asti, mutta kuitenkin niin että hissien ala-asemille syntyy pientä jonoa. Tunnelma kahvilan ja vuokraamon pihalla on edelleen kuin hyppäisi aikapoimuun ja palaisi ajassa takaisin 90-luvulle, mutta sen on määrä kohta muuttua. Rinteen laidassa ajan patinoima kapulahissi pyörähtää raskaasti ympäri jatkaen hidastempoista kulkuaan kierros toisensa jälkeen. Tällä kertaa sävy ei ole alakuloinen, vaan pikemminkin liikeestä uhkuu tarmoa. Jos hissi voisi puhua, voisi sen kuvitella sanovan itselleen, että vielä täytyy jaksaa. Olenhan jaksanut jo vuosikymmeniä ja nyt on kunniakas eläköityminen edessä. Kalpalinna uusi tuleminen häämöttää nurkan takana.
Historia
Vähänpä tiesi Karl Ebb perustaessaan alppihiihtorinteet Janakkalaan 1930-luvulla, että samaisilla rinteillä laskettaisiin edelleen yli kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin. Kalpalinnan taru sai siis alkunsa kun metsästämään matkalla olleet Karl Ebb ja Aleksanteri Patama ajoivat Harvialan tietä vuonna 1939 ja maisemassa kiitävän auton ikkunasta Patama näki paljaaksi hakatun mäen, joka oli nimeltään Kiianlinna. Sopivan hetken tultua he päättivät käydä katsastamassa näkemäänsä mäkeä. Lopputuloksena oli se, että Ebb ihastui alueeseen niin paljon, että osti sen itselleen. Alueen raivaustyöt käynnistettiin jo samaisena syksynä ja ei aikaakaan kun Kallen ykkösrinne oli raivattu laskukuntoon. Ensimmäiset käännökset Kalpalinnan maastoissa tehtiin marraskuun 30 päivänä 1939.
Veljekset Eino ja Osmo Kalpala olivat olleet Kiianlinnan vakituisia vieraita aina 1940-luvulta lähtien. Haave omasta keskuksesta syttyi matkan varrella ja kesäkuussa -63 veljekset ostivat tulevan Kalpalinnan hiihtokeskuksen alueen Kiianlinnan vierestä. Seuraavan vuoden talvena, vuonna 1964 Kalpalinna aloitti toimintansa. Siinä missä Kiianlinna oli Ebbin ystävien yksityismäki, oli uuden hiihtokeskuksen palvelut tarkoitettu kaikille lajin harrastelijoille.
Euroopan ensimmäinen lumetusjärjestelmä antoi Kalpalinnalle ylilyöntiaseman muihin hiihtokeskuksiin nähdän. Lumetusjärjestelmän ansiosta Kalpalinna oli Suomen lumivarmin hiihtokeskus aina 80-luvun alkuun asti. Tehokkaan lumetusjärjestelmän ansiosta, laskettelukautta voitiin jatkaa kilpailijoitaan huomattavasti pidempään. Kukoistuksen huipentuma koettiin 80-luvun alussa, jolloin bussilasteittain laskettelijoita saapui pailan päälle ja yli 2000 päivittäistä kävijää jonotti hiihtokeskuksen 20 eri hissiin.
90-luvun taitteessa Kalpalinnan suosio hiipui. Tämä johtui osaksi 80-luvulla hiihtokeskusten välillä käynnistyneestä ” kilpavarustelusta ”, matalasuhdanteesta, monien keskusten käynnistämistä mittavista markkinointikampanjoista sekä laskettelijoiden keskuudessa tapahtuneessa ‘sukupolven vaihdoksesta ’.
2010-luvun taitteen jälkeen Kalpalinnan taru näytti jo loppuvan ja keskus veti viimeisiä kuolonhenkäyksiään. Hiihtohissien määräaikaistarkastukset oli jätetty tekemättä neljänä kautena peräkkäin vuosina 2014–2017 ja vuonna 2018 Kanta-Hämeen käräjäoikeus määräsi määräaikaistarkastusten laiminlyönnistä sakkoja. Keskus ajautui lopulta siihen tilaan, että toiminta näytti saaneen lopullisen niitin.
Kalpalinnan uusi tuleminen
Uudet tuulet alkoivat puhaltaa Kalpalinnan mailla kesällä 2019 kun toiminnan otti haltuun monessa liemessä keitetty arkkitehti Petri Ilmarinen ja kunnanvaltuutettu ja yrittäjä Ari Kaivola. Arkkitehdin töillä toimeentulonsa hankkiva Ilmarinen on itse Janakkalan kasvatteja ja viettänyt Kalpalinnan rinteillä hyvän osan elämästään. Kotiseuturakkaus ja perheen kaksi nuorta poikaa olivat syy, jotka saivat Ilmarisen tarttumaan soihdunkantajan rooliin ja tuomaan uutta näkemystä alueen kehittämiseen.
Toimintaa on nyt elvytetty muutaman vuoden ajan ja se näkyy vielä infran tehokkuudessa ja toiminnallisuudessa. Siellä täällä voi kuulla moottorikelkan käynnistyvän ja siirtyvän paikasta toiseen. Äänestä voi päätellä Ilmarisen sammuttelevan pieniä tulipaloja, joita pitkään näivettyneessä keskuksessa tuntuisi syttyvän tuon tuostakin. Eipä silti ketään tunnu hissien hetkittäinen pysähtyminen haittaavan, sillä jokainen hissiin pyrkijä voi olla varma, että hetken kuluttua tilanne on taas normaali ja mäen päälle pääsee ja sieltä jälleen painovoiman vietäväksi.
Ensimmäiset vuodet ovat Ilmarisen puheiden mukaan kuluneet juurikin kunnostustöissä ja asioiden laittamisessa siihen malliin, että Kalpalinna tulevaisuutta voi alkaa toteuttamaan askel kerrallaan. Tekemistä riittää, mutta ensimmäisen talven sateista huolimatta 87 aukiolopäivää on hyvä indikaatio siitä, että keskus on menossa oikeaan suuntaan.
Tulevaisuuden suunnitelmissa siintää isojakin ajatuksia. Kalpalinna oy:n toimitusjohtaja arkkitehti Ilmarisen mukaan, Kalpalinnasta on ajatus tehdä yli 20 ulkoilulajia palveleva valmennus- ja harrastuskeskus hotelleineen ja alamäkimuseoineen. Tarkoituksena on tehdä keskus, jossa voi harrastaa monipuolisesti perinteisiä ja uusia kesä- ja talvilajeja. Jo nyt kesäisin alamäkipyöräilyllä on vahvan jalansija alueella, mutta suunnitelmissa on rakentaa harjoittelupaikat niin BMX:lle kuin maastopyörä endurollekin. Piirrustuksissa näkyy skeittiparkkia, ensilumenlatua, reittejä niin maastopyöräilijöille kuin maastojuoksijoillekin. Suunnitelmia varten tehty liiketoimintasuunnitelma tähtää 10 vuoden päähän.
Kuin huomaamatta rinteeseen langennut valo muuttuu keltaisesta punaiseksi ja viimein aurinko painuu puiden latvojen taakse. Ilmarisen moottorikelkka hörähtää tyytyväisenä käyntiin. Toimitusjohtajan on aika lähteä tarkastamaan miten hommat pyörivät mäen toisella puolella. Saamme varmasti kuulla miten tilanne Kalpalinnassa edistyy ja kuinka suunnitelmat alkavat hiljalleen muuttumaan suunnitelmista todeksi.
Teksti: Jan-Erik Blomberg Kuvat: Mikko Kempas
