Hyvän fiiliksen freeski- ja lumilautaleiri kasvaa ja vahvistuu!
Solina Sessions on innostava ja hyväntuulinen naisten freeski- ja lumilautaleiri, joka tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden kehittää parkkilaskutaitoja, tutustua muihin harrastajiin, osallistua jamisessioihin ja napata mukaansa upeita palkintoja. Tapahtuma on suunnattu motivoituneille ja intohimoisille yli 12-vuotiaille laskijoille, jotka haluavat kehittyä turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Nelipäiväinen ohjelma sisältää taitotason mukaan räätälöityjä workshopeja, valmennusta, kuvaussessioita, jamit sekä iltaohjelmaa.

Leirin taustalta löytyy vahva halu antaa takaisin lajikulttuurille. Tapahtuman järjestäjät, Enni Rukajärvi ja Anni Kärävä, kertovat idean syntyneen Ennin omista kokemuksista vuosien 2006 ja 2007 Rukan HG 89:ien Tyttösessareista. “Sain silloin vinkkejä laskemiseen, uusia kavereita ja matalan kynnyksen kosketuksen kisaamiseen. Se jäi mieleen, ja tiesin, että haluan joskus tarjota saman kokemuksen seuraaville sukupolville”, Enni kertoo. Kun Ruka kiinnostui tapahtumaehdotuksesta ja suksipuoli haluttiin vahvasti mukaan, Anni kutsuttiin osaksi järjestäjätiimiä. Myös Satu Järvelä on ollut projektissa alusta asti mentorin roolissa. Anni muistelee kutsua selkeänä hetkenä: “Kun Satu ja Enni soitti ja kysyi mukaan, vastaus oli tosi selkeä – totta kai! Koen, että ollaan tärkeän asian äärellä.”
Tänä vuonna käynnistyi leirin toinen toteutuskerta. Ensimmäinen vuosi osoittautui menestykseksi: kaikki sujui hienosti ja osallistujilta saatu palaute oli vahvasti positiivista. “Laskijat olivat ihan liekeissä, joten päätettiin jatkaa samalla kaavalla”, Enni kertoo. Anni lisää toiveikkaasti: “Toivottavasti monta vuotta on vielä edessä. Viime vuoden tapahtuma inspiroi paljon.”
Leirin päiväohjelma rakentuu pienryhmissä toteutettujen laskusessioiden ympärille. Valmentajat jakavat ryhmät laskutason ja kiinnostuksen mukaan, ja mukana kulkee video- ja valokuvaajia taltioimassa osallistujien suorituksia. Laskijoita kuvataan jo rinteessä kännyköillä, jotta palautetta voi antaa heti tuoreeltaan. “Iso osa tapahtumaa on yhdessä laskeminen ja toisten tsemppaaminen”, Enni korostaa. Kuvaajien materiaaleja jaetaan somessa ja ne toimitetaan myös osallistujille.

Illat täyttyvät erilaisista ohjelmista: ensimmäisenä iltana luennoista ja workshopeista, toisena esimerkiksi joogasta ja avantouinnista. Kolmas päivä huipentuu jamsessareihin, joissa on tarjolla kolme erikokoista hyppyriä sekä railjamit kaiken tasoisille laskijoille. Lopuksi jaettavat palkinnot kruunaavat tapahtuman, ja niitä riittää monelle osallistujalle – ei vain voittajille. Viime vuonna useat laskijat nappasivat mukaansa sponsoritukia seuraavalle kaudelle, muun muassa lumilautoja, laskukenkiä ja stipendejä.
Leirin onnistumiset ovat jääneet järjestäjien mieleen vahvoina kokemuksina. Enni muistaa erityisesti volttihyndä-workshopin, jossa moni kokeili volttia ensimmäistä kertaa. ParkWorksin rakentama hyppyri ja pehmennetty alastulo madalsivat kynnystä kokeilla uutta. “Fiilis oli huikea. Kaikki laski täydellä sydämellä, ja oli siistiä nähdä kehittymistä, rohkeutta, kannustamista ja yhteisöllistä meininkiä”, Anni kuvailee.

Freeski- ja lumilautalaskijat toimivat leirillä sulassa sovussa. Vaikka valmennusryhmät jaetaan käytännön syistä eri välineiden mukaan, muu ohjelma toteutetaan yhdessä. “Samaa porukkaa ollaan”, Enni naurahtaa. Anni komppaa: “Lajit vahvistavat toisiaan. Tehdään samaa juttua samalla hengellä – väline vain eroaa.”
Tulevan vuoden osalta konsepti pysyy pitkälti samana, mutta järjestäjät tavoittelevat entistä kansainvälisempää osallistujakuntaa. “Koitetaan saada lisää pohjoismaisia laskijoita mukaan. Olisi tärkeää yhdistää skenemeininkiä myös maiden välillä”, Enni kertoo.
Solina Sessions jatkaa kasvuaan yhteisölähtöisenä, innostavana ja kannustavana tapahtumana – paikkana, jossa uudet taidot, uudet ystävyydet ja uudet oivallukset syntyvät rennon mutta tavoitteellisen ilmapiirin keskellä.

Viime vuoden palkitut:
Vimana laudat ja siteet: Netta Penttinen
Vans laskukengät ja vaatteet: Emmi Hyväri
Ruka stipendi: Unna Lönnström ja Amanda Eskelin
Peak Free Spirit lahjakortti: Aurelia Kaila
1000 Skis sukset: Luna Ekroth
Solina Sessions Rukalla 6.–10.4.2026
Ilmoittaudu nyt:
www.solinasessions.com
www.instagram.com/solinasessions
www.tiktok.com/@solinasessions

Teksti: MIKKO KEMPAS Kuvat: RAMI HANAFI














