Iso-Syöte on Suomen eteläisin tunturi ja sijaitsee alle kahden tunnin ajomatkan päässä Oulusta lähellä Syötteen kansallispuistoa. Keskus on tehnyt jo usean vuoden ajan yhteistyötä uusiseelantilaisten rinneammattilaisten kanssa. EDGE kävi paikan päällä tutustumassa kaukaisiin vieraisiin.
Iso-Syöte nousee noin 200 metriä korkeammalle kuin ympäröivä alue ja hallitsee näkymiä jo kaukaa ennen kuin ollaan perillä. Meille suomalaisille näkymät huipulta ovat tuttuja: metsää, vaaroja, järviä ja vielä lisää metsää. Näkymä sykähdyttää yhä uudelleen myös uusiseelantilaista rinnekoneen kuljettajaa Tom Campbellia, 26.
”Meillä Uudessa-Seelannissa maasto on etenkin Eteläsaarella hyvinkin alppimaista ja Pohjoissaarella näkymiä hallitsevat tuliperäiset alueet. Kummaltakin saarelta löytyy useita hiihtokeskuksia. Täällä Iso-Syötteellä korkeuserot ovat pienempiä, mutta ympäröivä metsäinen erämaa on omaa luokkaansa”, Campbell kertoo.

Elämäntapa
Campbell päätyi Iso-Syötteelle tuttujen uusiseelantilaisten kavereiden suosituksesta sekä paljon Uudessa-Seelannissa aikaa viettäneen Iso-Syötteen omistajaperheeseen kuuluvan Mikko Terentjeffin kautta. Eteläisellä pallonpuoliskolla sijaitsevan Uuden-Seelannin kausi päättyy sopivasti syyskuussa, jolloin on aikaa pitää hieman lomaa. Marras-joulukuussa odottavat työt Suomessa.
”Rinnehommat kulkevat meillä vähän kuin suvussa. Isäni työskenteli pitkään rinteiden kunnostuksen parissa ja vietin lapsuudessani pitkiä aikoja rinnekoneen ohjaamossa. Vanhemmiten siitä muodostui minulle ammatti, jota voin käytännössä harjoittaa kaikkialla. Olen erikoistunut parkkeihin, mutta rinteet saavat minulta myös yhtäläisen huomion”, sanoo Campbell syödessään ensimmäistä kertaa blinejä ja siianmätiä hotelli Iso-Syötteen ravintolassa.

Yötyötä
Campbell kertoo, että jokaisen laskupäivän jälkeen alkaa hänen rupeamansa. ”Työvuoroni alkaa rinteiden sulkemisen jälkeen ja loppuu sitten kun paikat on saatu kuntoon. Hiljaisena aikana työ on varsin yksinkertaista, koska rinteet ja parkki eivät pääse päivän aikana pahasti kulumaan. Sesonkiaikoina taas joutuu kiinnittämään useampaan seikkaan huomiota”.
Campbell on selkeästi ylpeä työstään. Hän korostaa jatkuvasti rinteiden huollon merkitystä turvallisuuden ja laskunautinnon suhteen. ”Hyvin hoidettu rinne ja parkki kasvattavat laskijoiden luottamusta ja jokainen saa kaiken irti kun ei tarvitse pelätä epätasaisuuksia tai yllättäviä jäisiä alueita”, hän painottaa.
Koneella suuret linjat ja viimeistelyä käsin
Campbell kertoo, että rinteet ja parkki ajetaan pääosin koneella, mutta etenkin parkin käsin viimeistelyssä ovat mukana muut parkkitiimin jäsenet.

Hyppään Campbellin kyytiin ja hän näyttää rinnekoneen puskulevyn käytön salaisuuksia. ”Työnnän, kannan tai asetan koneen puskulevyn avulla lunta sopiviin paikkoihin ja tasaan sen samalla. Hyppyreihin tehdään koneen kanssa päämuodot maansiirtojen jälkeen ja aivan lopuksi ne viimeistellään käsin. Pyrin toki tekemään koneella niin paljon, että käsityötä olisi mahdollisimman vähän”, Campbell kertoo.
Perinteinen vakosametti syntyy rinteeseen koneen takana olevan telan avulla. ”Rinteen ajaminen on varsin helppoa, koska tarkoitus on saada aikaan mahdollisimman tasainen alusta. Sen sijaan etenkin kauden alussa parkin muotoilu ottaa aikaa ja pitää tehdä monia testilaskuja niin lumilaudalla kuin suksillakin”, itse paremmin suksilla viihtyvä Campbell kertoo.


Mitä mieltä Campbell on Suomen talvesta?
”Kaamosaikana pimeys on kyllä aika hämmentävää, mutta minä työskentelen öisin ja nukun pitkälle päivään, joten se ei niin haittaa”, hän naureskelee.
Lumen laatu saa uusiseelantilaiselta kiitosta. ”Täällä lämpötilan vaihtelut ovat pienempiä kuin meillä, joten lumi on erittäin tasalaatuista ja hyvän kiderakenteen omaavaa pakkaslunta. Sitä on ilo käsitellä”, Campbell kehuu.
Campbell kehuu myös estoitta mökkien lämmitystä ja varustelua, sillä hänen kotimaassaan on lähes kaikissa taloissa talvella viileää. ”On aivan mahtavaa pelata pleikkaria pelkät kalsarit jalassa vaikka ulkona olisi 30 astetta pakkasta”, hän virnistää.
Tom Campbellin työnjälkeen kannattaa käydä tutustumassa Iso-Syötteellä kevään aikana. Lisätietoa www.syote.fi