Home » Mitä on Skimo?
Lifestyle Vapaalasku

Mitä on Skimo?

Vapaalaskun kannalta eletään mielenkiintoisia aikoja. Kansainvälinen olympiakomitea on ottanut vuorihiihdon (Ski Mountaineering eli Skimo) olympialajiksi vuoden 2026 Milano Cortinan talviolympialaisiin. Vuorihiihto on monelle tuntematon talvilaji, jossa yhdistyvät vahvaa aerobista kuntoa vaativa kestävyysurheilu sekä vauhtipäätä ja suksitaituruutta kysyvä vapaalasku. Laji on saanut alkunsa 1900-luvun alussa Alpeilta, jossa vuorihiihto on paikoitellen jopa kansanlaji. Vuoristossa vuorihiihto liikkumis- ja huvimuotona on ollut luonnollinen, sillä se ei tarvitse erityisiä latuja tai ajettuja rinteitä.

Skimon kisaformaatit

Vuorihiihdon kilpailuformaatteja on useita erilaisia. Arvokisoissa kisataan yleensä yksilölajeista normaalimatka, johon kuuluu 3–6 ylä- ja alamäkeä ja kokonaisnousultaan noin 1600–1900 nousumetriä. Vertikaalikisa, jossa noustaan ainoastaan ylämäki (500–700 nousumetriä) tai sprinttikisa, joka on kestoltaan noin 3-4 minuuttia. Jälkimmäinen sisältää useita liikkumismuotoja kuten nousukarvoilla ylämäkeen hiihtämistä, laskemista ja bootpackia, eli sukset repussa matkaa taittaen. Lisäksi on olemassa joukkuekisoja 2 – 3 hengen joukkueissa ja viestejä. Kisamuodosta riippumatta nopein aika ratkaisee voittajan: tyylipisteitä ei jaeta, mutta sakkoja tai hylkäys voi seurata sääntöjen rikkomisesta. Yksittäiset ylämäet ovat yleensä kestoltaan 10–30 min, ja urheilijat liikkuvat lähellä maksimialuetta. Kisat käydään yleensä korkealla vuoristossa, joten korkeus tuo omat haasteensa urheilijoille matalamman hapen osapaineen myötä. Vuorihiihdon voidaankin ajatella olevan yhdistelmä murtomaahiihtoa aerobisilta vaatimuksiltaan, vapaalaskua alamäkien ja kiipeilyä teknisempien osuuksien osalta.

Vuorihiihdon kilpailuformaatteja on useita erilaisia.

Nousut ovat valmiiksi hiihdettyjä ja merkattuja nousulatuja, mutta alamäet ovat vuorenrinteelle merkattuja koskemattomia linjoja, jotka tietysti olosuhteista riippuen saattavat olla mitä tahansa korpun ja syvän puuterin väliltä. Reitit sisältävät usein myös kiipeilyllisempiä osuuksia, jolloin sukset ovat kiinni repussa ja matkaa taitetaan jalan, mahdollisesti jääraudat jalassa. Vaihdot eri osuuksien välillä suoritetaan erityisillä vaihtoalueilla. Näillä tosin kilpailijat eivät kauaa viihdy, sillä vaihto nousu- ja laskumoodin välillä tapahtuu alle kymmenessä sekunnissa ja nousukarvat ovat taas suksien pohjassa uutta nousua varten noin 20 sekunnissa.

Varusteissa pyritään optimoimaan matalaa painoa tinkimättä laskuominaisuuksista liikaa

Suurin osa ajasta kuluu luonnollisesti nousuissa, minkä myötä varusteetkin ovat kehittyneet mahdollisimman kevyiksi. Kilpailijat käyttävät 160 cm mittaisia, 65 mm leveitä suksia, jotka siteineen painavat noin 700 g. Monot ovat täysin hiilikuiduista valmistettuja, ja hiilikuituteknologia onkin ollut avainasemassa varusteiden kehityksen kannalta. Alamäet yritetään tulla alas totta kai mahdollisimman nopeasti, mutta myös taloudellisesti, jotta seuraaviin ylämäkiin jää vielä paukkuja. Suksiin on vakiintunut noin 25 m kääntösäde, joka mahdollistaa super-g -tyyppiset käännökset. Kisoissa lopputuloksen kannalta taloudellisin ja nopein lasku ei ole aina teknisesti ”puhtainta” laskua. Ylämäessä reisiin kulkeutunut maitohappo pitää saada huuhdeltua pois tai ainakaan maitohapon määrän ei tulisi nousta. Vaikeissa olosuhteissa taitavimmat ja hurjapäisimmät laskijat voivat saada hyvän etumatkan kanssakilpailijoihin.

Haastavat reitit ja ympäristö

Kilpailumaastoa voidaan usein kuvata haastavaksi. Pitkien nousujen ja laskujen lisäksi laskujen jyrkkyydet voivat lähentyä noin 45 asteen kulmaa, ja reitit ovat usein myös suhteellisen teknisiä. Koska kilpailut järjestetään lumivyörymaastossa, tulee kilpailijoiden kantaa mukanaan myös piipparia, lapiota ja sondia. Järjestäjätaho pyrkii tietysti suunnittelemaan kilpailureitin siten, että vyöryriski on mahdollisimman pieni mutta täysin riskitöntä laji ei ole senkään osalta.

Kärkipään atleetit ovat hapenottokyvyltään maailman kärkeä, mutta myös laskutaidoiltaan varsin hyviä. Lajiin kuuluu olennaisesti myös taktikointi ja omien vahvuuksien oikea-aikainen hyödyntäminen. Hieno puoli vuorihiihdossa on, että varustekikkailulla tai voitelulla ei saada merkittävää kilpailuhyötyä. Täten kilpailijat ovat pitkälti tasa-arvoisessa asemassa toistensa kanssa, ja kilpailuissa pärjääminen on atleeteista eikä niinkään huoltotiimistä tai suksimerkistä johtuvaa. Täten myös pienemmän budjetin maat ja urheilijat voivat pärjätä kilpailuissa.

Suomalaista vuorihiihtohistoriaa on tehty 1924 Chamonix´n talviolympialaisissa, jolloin vuorihiihdon ja ampumahiihdon lajien esi-isänä pidetyssä partiohiihdon joukkuekisassa suomalaisjoukkue sijoittui hopealle. Viime aikoina yksittäisiä suomalaisia allekirjoittanut mukaan lukien on kilpaillut vuorihiihdossa niin Alppimaiden suurissa klassikkokisoissa kuin syrjäisemmissä mutta sitäkin hienommissa kilpailuissa kuten Ruotsin Keb Classicissa. Kansallisen lajiliiton puuttuminen Suomesta on estänyt suomalaisia osallistumasta arvokisoihin.

Skimossa reitin valinta on kaikki kaikessa.

Lajin lisäys olympiaohjelmaan mahdollistaa lajin kehittymisen

Lajin tähänastinen tuntemattomuus suurelta yleisöltä on pitkälti seurausta siihen, että lajissa ei liiku iso raha. Positiivisena puolena on, että lajissa säilyy hyvä urheiluhenki ja yhteisöllisyys. Isommissa kilpailuissa, arvokisat pois lukien, kuntoilija voi olla samalla lähtöviivalla maailman parhaiden atleettien kanssa. Tarve sortua vilppiin taloudellisten intressien tai näkyvyyden takia on huomattavasti alhaisempi, kuin paljon valtavirran näkyvyyttä nauttivissa lajeissa. Varjopuolina lajin tuntemattomuudelle on lajin kehityksen verkkaisuus ja atleettien haaste pärjätä ammattiurheilijoina. Vuorihiihdon lisäys olympiaohjelmaan tulee kiihdyttämään lajin kehitystä, ja lajin näkyvyyden nousun myötä antaa mahdollisuuksia kärkipään urheilijoille tehdä sitä ammattimaisesti. Todennäköisesti urheilijoiden taso tulee nousemaan merkittävästi. Tällä hetkellä terävä kärki on varsin kapea ja mielenkiinnolla voidaankin seurata, tulevatko maat Alppien ulkopuolella (Suomi mukaan lukien) panostamaan vuorihiihtoon lajina vai jääkö se Alppimaiden paraatilajiksi. Usealle lajin lisääminen olympiaohjelmaan merkitsee lajin ”aitouden” katoamista, toisille taas mahdollisuutta tehdä rakastamaansa liikkumismuotoa ammattina. Vapaalasku on ollut maailmalla voimakkaasti kasvava talviliikuntamuoto. Aika näyttää, kuinka vuorihiihdolle lajina käy, kun se saavuttaa suuremman tunnettavuuden. Todennäköisesti kasvu ei ainakaan sakkaa.

Teksti: Jan-Erik Blomberg  
Kuvat: Joonas Kortelainen, Markku Pulkkinen,
Jussi Nokelainen, Robin Andersson

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia