Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) järjestää vuosittain World Snow Dayn, jota tänä vuonna vietetään sunnuntaina 15.1. Päivän aikana useat suomalaiset hiihtokeskukset järjestävät oman tapahtuman, jossa pääsee kokeilemaan esimerkiksi uusia välineitä ja tutustumaan talvilajeihin hiihdonopettajan avustuksella.
Suomalaiset hiihtokeskukset kannustavat suomalaisia tutustumaan lumilajeihin. Sunnuntaina 15.1. järjestettävässä FIS World Snow Day -ulkoilutapahtumassa toistakymmentä hiihtokeskusta järjestää koko perheelle suunnattuja tempauksia. Hiihtokeskukset tarjoavat opastusta lasketteluun ja välineisiin edullisesti. Monessa keskuksessa on hissilippu- ja välinevuokratarjouksia ja esimerkiksi Ounasvaaralla alle kymmenvuotiaat pääsevät kokeilemaan laskemista veloituksetta.
Laskettelu tutuksi hiihtokoulussa
Päivän ajatuksena on tehdä laskettelun aloittaminen tai vanhojen taitojen vetreyttäminen helpoksi. Sunnuntaina keskukset ympäri Suomea tarjoavat aloittelijoille ja taitojaan kartuttaville mahdollisuuden tutustua rinnemaailmaan.
Etelä-Suomen keskuksista päivään osallistuvat mm. Messilä, Mielakka, Mustavaara, Ruokolahden FreeSki ja Sappee. Keski-Suomen laskijoiden kannattaa suunnata Häkärinteille, Laajavuorelle, Mustavaaraan, Ukko-Kolille, Varkaus Ski Centeriin,Vuokattiin tai Äänemäelle. Esimerkiksi Jyväskylän Laajavuorella päivää vietetään lajeihin ja välineisiin tutustuen. Koko perheen Lastenmaassa voi pulkkailla ja lapset voivat kokeilla laskettelua ja lautailua hiihtokoulun opastuksella. Pohjoisesta päivään osallistuvat muun muassa Levi, Salla sekä Ounasvaara. Ounasvaaralla kaikki 10-vuotiaat ja sitä nuoremmat voivat kokeilla laskettelua tai lumilautailua tunnin ajan ilmaiseksi. Sallan hiihtokeskuksessa kaikki päiväliput ovat puoleen hintaan ja välineet voi vuokrata tarjoushintaan. Parkkitiimi järjestää Sallan snowparkissa sessarit parkkilaskemisesta kiinnostuneille.
Välineitä on saatavilla rajoitetusti, eli hiihtokeskuksiin kannattaa saapua hyvissä ajoin. Keskusten aukioloajat, rinne- ja yhteystiedot löytyvät Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) sivulta www.ski.fi.
World Snowboard Day järjestetään 22.1.2017
Tammikuu on erinomaista aikaa myös lumilautailusta kiinnostuneille ja harrastajille. Yhdettätoista kertaa järjestettävä World Snowboard Day on kansainvälinen lumilautailun teemapäivä, joka kerää yhden päivän ajaksi eri tapahtumajärjestäjät juhlistamaan lumilautailua. Tänä vuonna lumilautailupäivä on viikon päästä sunnuntaina 22.1.2017. Suomalaiset hiihtokeskukset ovat päivässä ahkerasti mukaan. Lisätietoja ja osallistuvat keskukset löytyvät päivän verkkosivuilta.