Urban-Street

Forre – Forrmula

Katulampun välkehtivässä valossa, yön yksinäinen vaeltaja jättää jälkensä vastasataneeseen lumeen. Muilta osin öinen lumisade on karkottanut viimeisetkin elolliset kotiensa suojiin lämpimään, piiloon olosuhteilta. Lumisateen keskellä moottorin ääni katkaisee hiljaisuuden tasaisella rummutuksellaan. Kadun varteen pystytetyt kuvauslamput syttyvät yksi toisensa jälkeen valaisten huolella valitun kohteen, kaiteen, kivisen seinän tai veistoksen. Kohdan kaupungista, jonka ohi normaalisti kulkijat astelevat päätä kääntämättä. Valojen sytyttyä ympäristö on syntynyt uudelleen ja kohta se toimisi laskijoiden taitojen näyttämönä. Täällä ei normaalisti urheilua määrittävillä sekunneilla tai metreillä ole merkitystä. Suoritus taltioidaan videolle hallitun viimeisteltyinä laskijan ja kuvaajan yhteisinä visioina. Tämä on pääkaupunkiseutulainen Forre-laskuryhmä öisellä missiollaan.

Teksti: Jan-Erik Bomberg Kuvat: Arttu Heikkinen

Forre?

Kaikki juontaa juurensa Talmaan ja vuoteen 2016. Laskupäivän päätteeksi nuorilla lokaalilaskijoilla oli tapana kerääntyä keskuksen takamaastoon omatekoiselle grillipaikalle puimaan elon hyviä ja huonoja asioita. Kun laskijat alkoivat miettimään kuvausprojektia, oli aiheellista keksiä ryhmälle ja projektille nimi. Tähän metsä-sanaan jäätiin kiinni, ja siitä saatiinkin ryhmällemme nimi Forre (engl. forest).

Forre siis syntyi yhdentoista pääkaupunkiseutulaislaskijan hauskanpitoon vihittyä projektia varten. Aluksi ajateltiin vain Instagramia alustaksi, kun haluttiin esitellä omaa tekemistään muulle laskuyhteisölle. Ideana ei suinkaan ollut kasvattaa tekemisen tasoa kansainvälisiin mittoihin, mutta Harald Hellströmin sanoin asia levisi lumipalloefektin tavoin ja tässä sitä nyt ollaan.

Kansainvälisestä tasosta kieliikin se, että Forren uusin elokuva Forrmula, pääsi mukaan Level 1:n ja iF3:n kansainvälisille laskuelokuvakiertueille. Taso kansainvälisesti on erittäin kova, eikä kiertueille pääse mukaan ilman timanttista sisältöä. Kiertueille mukaan haluavia kuvausprojekteja on joka talvi enemmän ja enemmän, ja siitä syystä laskemisen tuleekin olla jotain todella tähdellistä. Tasokkaimmat projektit nostavat päänsä esille isosta massasta, ja näin on käynyt myös Forrelle. Vaikka tekeminen on tunnustettu ulkomailla asti, ei alkuperäisestä ideologiasta ole lähdetty tinkimään. Hauskanpitoa ei edelleenkään ole unohdettu, vaan se on edelleen tekemisen ytimessä. Vaikka spoteille tullaan ja siellä ollaan tosissaan ja klippeihin laitetaan kaikki paukut, niin tärkeintä on hyvä yhdessäolo ja hauskanpito. Ei lainkaan huono lähestymistapa ajanviettoon.

Harald Hellström – Stall, Ruoholahti
”Yksi isoimmista ja näyttävimmistä spoteista, mitä on tullut vedettyä. Käytiin kahtena päivänä spotilla kuvaamassa. Ekana päivänä tuli ihan ok shotti, mutta päätettiin, että mennään vielä vetämään temppu paremmin päälle. Sessarit kuitenkin päättyi siihen, kun meinasin tippua obstaakkelin väärälle puolelle. Välillä on parempi lopettaa vetäminen, ennen kuin käy huonosti.”

Ketkä sitten muodostavat Forren?

Alkuperäiset Forrelaiset olivat Harald Hellström, Joona Sipola, Matias Suomi, Atte Heikkilä, Leevi Tyllinen, Jussi Pallaskivi, Julius Helander, Mikael Nuotio, Antti Leikas, Juuso Rintanen ja Topi Kallio. Vuosien kuluessa forrelaiset ovat tulleet ja menneet. Porukka on vaihtunut ajan kanssa jopa reilusti, mutta niinhän se on kun nuorista kasvaa miehiä ja osa siirtyy opiskeluiden pariin ja osa taas työelämään.

Ehkä suurin muutos tapahtui kun alkuperäisenä tuottajana toiminut Tuukka Pöri siirtyi opintojen pariin. Tilalle saatiin onneksi Arttu Heikkinen, joka tätä nykyä pitelee käsissään laskuporukan naruja. Aivan kivuttomasti siirros ei tapahtunut, sillä tiiviin porukan ulkopuolelta tulleelta Artulta meni hetki aikaa päästä sisälle Forren toimintaan, mutta lopulta nykyinen tuottaja-kuvaaja otettiin lämmöllä vastaan. Alkuperäiskokoonpanosta nykyisessä Forressa ovat Hellström, Sipola ja Suomi ja myöhemmin mukaan ovat liittyneet uusina jäseninä Mainio Ormio, Eemil Aro, Lauri Kivari ja Teemu Tirkkonen.

Forren tuotanto

Tuotteliaisuudesta ei Forren kavereita voi syyttää. Vuoden 2016 jälkeen on ulos työnnetty neljä lyhytelokuvaa ja tuleva elokuva on järjestysnumeroltaan viides. Muuta kontenttia on viimesten vuosien aikana tuotettu Rukalla, mutta näitä filmejä Forrelaiset eivät laske lyhytelokuvikseen. Katuleffat ovat Forren pääjuttu ja niitä tulee kauden aikana ulos vain yksi. Nyt julkaistava Forrmula on koko tuotantoajan toistaiseksi isoin produktio. Isolla ei tässä yhteydessä tarkoiteta budjettia, joka on ollut jopa naurettavan pienet 1000 euroa, vaan lähinnä omistautumista, kuvaamiseen käytettyjä päiviä ja lopputuloksen laatua ja pituutta.

Yksittäisen laskijan kausipartista kokonaiseksi laskuelokuvaksi

Kauden leffaa ei alun alkaen edes pitänyt tulla. Pöri oli poissa rosterista ja istui koulun penkillä ja näyttikin siltä, että talvesta 20/21 tulisi välivuosi Forren tuotantoon. Hellströmillä oli edellisen talven laskujen ja kesän jäljiltä kertynyt takkiin paljon intoa ja jotain piti tehdä. Niinpä Hellström alkoikin Heikkisen kanssa suunnittelemaan, että kuvaisivat Hellströmille oman kausipätkän. Siinä ohessa Hellström kyseli Sipolalta ja muutamalta muultakin, että haluaisivatko tulla feattaamaan filmiin.

”Lopulta siihen alkoi kerääntymään väkeä ympärille” sanoo Hellström. ”Mainio Ormio ja Eemil Aro tulivat Rukalle mukaan kauden alussa ja homma toimi niin hyvin, että saatiin leffantekoon hyvä startti”. Tämän jälkeen hommaan alkoi keskittyä enemmän ja enemmän energiaa ja vielä kun Helsinkiin satoi mainiot lumet, niin kuvaaminen ei tahtonut loppua millään. Sipola, joka vielä talven alkuvaiheessa asui Tallinnassa, siirtyi koronan vuoksi pääkaupunkiseudulle etäopiskelemaan, alkoi myös ilmaantua kuvauspaikoille. Kun tämä kaikki laitettiin yhteen pakettiin, niin Hellströmin henkilökohtaisen elokuvan sijaan lopputuloksena syntyikin Forren kaikkien aikojen paras tai ainakin pisin leffa. Hyvällä talvella oli hyvä herättävä rooli kaikkien laskijoiden mielissä, ja se siivitti Forren uusiin ulottuvuuksiin.

Työntäyteinen talvi

Porukan moottorina nykyisin toimiva Arttu Heikkinen kertoo, että viime talvi oli sangen työntäyteinen. Viime talvena Forre oli noin kolme kuukautta putkeen lähes joka päivä kuvaamassa eri spoteilla. Silti hymyssä suin mies kertoo, ettei homma maistunut työltä ja että se ei haise kovinkaan totiselta. Jos näin olisi, niin ei kuvaamista jaksaisikaan samalla tavalla.

”Jätkiä joutui kyllä toisinaan hieman patistelemaan, että nyt mennään tai joutui laskijoita herättelemään aamuisin, että ehtii päivän aikana kuvaamaan tarvittavat shotit” Heikkinen kertoo. Tuottajan rooli ei aina ole ruusuilla tanssimista, mutta jokainen projekti tarvitsee henkilön, joka mahdollistaa aikataulut ja muut ja tässä tapauksessa se on Arttu.

Joona Sipola – Down-U-Down rail
”Joskus spotit ovat henkisesti aika vaikeita, ja tämä oli kyllä yksi niistä. Yrityksiä reiliin tuli lähes kahdeksankymmentä. Oli kuitenkin ennalta tiedossa, että tämä ei ihan helpolla taipuisi voitoksi. Onneksi kaverit motivoivat aina jatkamaan.”

Kuvausspotit, ja kuinka ne valitaan

Heikkisen mukaan kuvausspottien löytäminen ja niiden etsiminen käy ihan työstä. Forren porukasta Heikkinen tekee isoimman työn kuvauslokaatioita etsittäessä. Kesällä on hyvää aikaa kierrellä kameran kanssa ympäriinsä ja taltioida mahdollisia spotteja tulevaa talvea varten. Spottilistan tekeminen helpottaa talven kuvaussuunnittelua etenkin kuvaajan näkökulmasta, ja se myös edesauttaa kuvauspäivää, sillä turhaa aikaa lokaatioiden etsimiseen ei kulu. Näin kuvausryhmän motivaatiokaan ei ehdi laskea paikkoja etsittäessä.

Viime talvena Forre kuvasi paljon Keran vanhalla teollisuusrakennuksella. Industriaaliympäristö on erittäin kuvaaja- ja vetäjäystävällinen paikka. Rähjäinen ympäristö antaa sopivan rouhean tunnelman ja vanhassa teollisuusrakennuksessa ei ulkopuolisia häiritse lamppujen valo ja aggregaatin pärinä. Myös taivas antaa toisinaan kuvausryhmälle lahjan avaten lumiset hanat ja luoden täydellisen kuvausympäristön ryhmälle. Näin kävi esimerkiksi Amos Rex-museon sisäpihalla, joka onkin erittäin kuvauksellinen ympäristö elokuvan tekemiseen.

Poliisi on ystävä

Suomalaisten mentaliteetti tukee myös kuvaamista kotimaassa. Poliisi suhtautuu hyvin myötämielisesti kaduilla tekemiseen, kunhan paikoista pidetään huolta, paikat siistitään kuvausten jälkeen eikä kuvauspaikkoja hajoteta tai sotketa. Samanlainen suhtautuminen on myös ohikulkijoilla. Paheksunnan sijaan, useammin ohikulkijat suhtautuvat kuvauksiin ihastelevasti ja uteliaasti. Samaa rentoa asennetta ei oikein löydä muualta kuin pohjoismaista. Esimerkiksi Quebekissä ja New Yorkissa poliisi uhkasi viedä kuvausryhmän passit pois, jos olisi löytänyt porukan kuvaamasta vielä samassa paikassa.

Vinssi tuo lisäulottuvuutta spottien valintaan

Katukuvaamisessa tarvitaan muitakin välineitä valojen ja kamerakaluston lisäksi. Näistä olennaisin apuväline on vinssi. Vinssin avulla saadaan laskijalle vedettyä vauhdit, joita muuten ei tasamaalla saisi aikaiseksi. Ennen vinssien aikakautta spotit määräytyivät sen mukaan, miten muut kuvausryhmän jäsenet pystyivät antamaan laskijalle riittävästi alkuvauhtia. Alussa Forre lainasi vinssiä toisilta laskuryhmiltä, mutta ajan myötä tuli tarve omaan vinssiin ja lopulta sellainen rakennettiin. Hellström kyllä toteaa, että jotkut lautaporukat eivät katso vinssinkäyttöä hyvällä, mutta se on vähäinen paha suuressa kokonaisuudessa.

Myöskään vinssillä vetäminen ei ole kaikkein kauneimman näköistä. Narunperässä roikkuminen on Hellström mukaan keskivertoa rumempaa puuhaa, mutta vinssi kuitenkin mahdollistaa niin paljon sellaisia asioita, joita ilman vinssiä ei olisi mahdollista toteuttaa. Voi vetää ihan mitä vaan, ihan millä tavalla tahansa, mikä on Haraldin mielestä siistiä. Spotteja pystyy vetämään paljon isommin vinssin avulla. Se rajoittaisi todella paljon, jos vinssiä ei olisi. Elokuvan nimi myös tulee siitä, että filmissä mennään kovaa.

Kipu tuntuu kuvaruudun läpi

Forren filmejä katsoessa tulee katsojalle tunne kivusta. Solidaarisuuskipu on kuitenkin vain katsojalla mielen sisäinen tila, kun taas Forren laskijoille kipu on todellista. Kaikista pannuista huolimatta suuremmilta loukkaantumisia on vältytty.

”Talven aikana on aina jokin paikka kipeä ja paikat on jatkuvasti paskana”, sanoo Hellström. Katulaskeminen onkin luonnetta kasvattavaa puuhaa ja etenkin kipukynnys kasvaa tekemisen myötä. Halu filmata on suurempi kuin kivun lamaannuttama tunne. Jos jonkin spotin oikeasti haluaa saada purkkiin, ei kaatumisten määrää lasketa ja luovuttaminen ei ole vaihtoehto.

Yksi kauden mieleenpainuvimmista kohtauksista onkin Sipolan reili Länsiväylän ylikulkusillalta, jota yritettiin yli 80 kertaa. Ei ollut edes tietoa, onko Westendin aseman kupeessa sijaitseva down-u-down -reili mahdollista laskea läpi. Muutamat lautaporukat olivat käyneet sitä testaamassa, mutta tiedossa ei ollut että kukaan sitä olisi pystynyt klaaraamaan. Heikkinen ehdottikin eräänä iltana Sipolalle, että he kävisivät katsomassa, miltä tuo reili näyttää. Alkuun sitä piti mennä vain katsomaan, mutta hetken tuumailtuaan Sipola ja Heikkinen päättivät tulla aamulla takaisin ja rakentaa paikan kuvauskuntoon. Neljä tuntia ja yli 80 yritystä siinä meni. Joukkuehenki oli kohdallaan, sillä Sipola oli jo vaipua pienoiseen epätoivoon reilin suhteen. Edistystä ei millään tuntunut tapahtuvan ja lohtua tilanteeseen toi Hellströmin lakoninen toteamus, että jos et jatka vetämistä, niin se ei varmasti mene ja jos jatkat, niin sitten voit sen saada. Fiilis onnistumisen jälkeen oli Sipolan mukaan uskomaton.

Joona Sipola – katto Drop 180°
”Tämä oli mielestä erityisen siisti, koska tämä näyttäytyy todella upeana spottina myös sellaiselle, joka ei ymmärrä katulaskettelusta mitään. En tätä spottia kovin vaikeana pitänyt, kunhan vain uskalsin vetää. Aluksi tein pari kokeilulaskua ja kolmannella sitten temppu päälle.”

Fiilis on tärkeää

Porukan hyvä henki tulee hyvin esille spoteilla kuvattaessa. Oleellisinta ei ole, että itse saa tehtyä hienoimman trikin vaan tärkeintä on että yhdessä tehdään ja tsempataan muita. Spoteille tullaan, vaikka ei välttämättä sinä päivänä itse edes olisi laskemassa. Sinne tullaan psyykkaamaan kaveria, tsemppaamaan kun on huonompi hetki ja fiilistelemään onnistumista. Voisikin sanoa, että leffaa kuvatessa ollaan yhtä perhettä ja suoritusta tärkeämpää on se, että kaikilla on hyvä olla.

Forrmula faktoina

Jos jotain faktaa leffasta haluaa tietää, niin tykitystä on luvassa. Mittaa kokoillan laskuelokuvalla on vähän yli 23 minuuttia ja klippejä on about 80-90, eli yksi klippi per kuvattu päivä noin suurin piirtein. Budjetti oli aivan naurettava. Tuhannen euron elokuvaksi jotain käsittämätöntä. Se siis laskemisen kalleudesta. Hellström kertookin olleensa joka päivä 6-12 töissä ja siitä suoraan kuvauksiin. Motivaatio on siis vain itsestä kiinni.

Mainio Ormio, 180 safety, Helsinki Finland

Edellinen

Kommentit

kommenttia