Pyhä isokuru
Laskettelukeskukset Vapaalasku

Laskeminen kielletty – Isokuru

Pyhätunturin Isokuru olisi yksi Suomen parhaita paikkoja vapaalaskuun. Siellä ei kuitenkaan saa laskea: kurun rinteillä liikkuminen on kiellettyä, sakon uhalla. Halusin selvittää miksi.

Teksti: Jarkko-Juhani Henttonen Kuvat: Ari Heinilä, Jan-Erik Blomberg, Suomen kuvalehti

Olen ollut tietoinen Pyhä-Luoston kansallispuiston Isokurun rajoitusvyöhykkeestä parisenkymmentä vuotta. Aiemmin en kiinnittänyt siihen huomiota – olen vain asiaa ajattelematta noudattanut rajoitusta. Mielenkiintoni rajoitusta kohtaan heräsi talvella 2020 puiston huomautettua sosiaalisessa mediassa, että rajoituksen rikkomisesta voi seurata rangaistus. Rangaistuksen uhka innosti selvittämään asiaa tarkemmin. Erityisesti kiinnostuin rajoituksen perusteluista: jos jokin asia on kielletty rangaistuksen uhalla, pitää kiellon olla hyvin perusteltu. Etenkin, kun on kyse niinkin perustavanlaatuisesta arvosta kuin jokamiehenoikeudet. Vaikka perehdyin asiaan, jäi minulle epäselväksi, täyttävätkö rajoituksen perustelut lain edellytykset. Tänä syksynä paneuduin asiaan hieman syvemmin Edgen toimeksiannosta.

Taistelun arvoinen

Isokuru sijaitsee Pyhätunturissa Kultakeron ja Ukonhatun välissä. Kuru muodostaa solan, jonka pohjoinen pää on jyrkkien rinteiden sulkema, mutta eteläinen suu on avoimempi. Kurun pohjalla, joka on hyvin kapea, on mittaa puolentoista kilometriä. Lakialuiden loivemmat osat ovat noin 200-300 metrin levyiset, ja korkeutta kurulla on yli 200 metriä. Isokuru on maan suurin kuru. Pallaksen Pyhäkurukaan ei vedä sille vertoja, eikä vastaavaa löydy edes Yliperän suurtuntureilta. Kurun rinteet viettävät hyvin. Jyrkkyysapplikaatioiden mukaan ne ovat lähes kauttaaltaan yli 25- ja isoilta osin yli 30-asteiset. Monin paikoin jyrkkyyttä on yli 35, jopa 45 astetta. Enemmän jyrkkää ja profiilin vaihtelua on Kultakerolla, Ukonhatun päärinne on melko tasajyrkkyinen, noin 30 asteinen kenttä. Yleispiirteiltään seinät ovat laakeita, mutta niissä on muotoakin. Eniten sitä on Ukonhatun koilliskulmauksella. Kultakeron seinällä on bowlimainen painanne sekä muutamia matalia harjoja. Rinteiden alaosissa on jonkin verran kallioisia jyrkänteitä, joista osa on pystyjyrkkiä.

Rinteet ovat suurilta osin rakkakivikkoa, mutta niillä on myös metsää. Eteläpäässä puita kasvaa lähes ylös asti. Syvemmällä kurussa metsikköä on rinteiden alaosissa: pohjilla puita kasvaa lähes katkeamattomina kapeina metsinä molemmin puolin melkein koko kurun mitalta. Kaistaleiden yläpuolella rinne on avointa. Alhaalta ylös saakka rinne on täysin auki vain rajoitetusti, lähinnä Ukonhatun puolella. Nämäkin puuston läpäisevät aukot ovat verrattain kapeita, muutamien kymmenien metrien levyisiä. Puuston lisäksi kurussa kasvaa varpuja, heiniä, sammalta ja muita pienempiä kasveja sekä jäkälää. Uhanalaisia ovat purolaakasammal ja ryytisammal. Lisäksi kurussa kasvaa EU:n direktiivilajeihin kuuluva lapinleinikki, joka on rauhoitettu. Erityisempää eläimistöä kurussa ei ole. Kurun pohjoispäässä on pieniä lampia. Tunnetuin on Pyhänkasteenlampi, johon laskee vesiputous. Lammella on merkittävä asema alueen kulttuurihistoriassa.

Kuru on komea ja jylhä. Se on vaikuttava näky kauempaakin. Rinteiden päällä on avaruuden tuntua, ja tunnelma alhaalla kurussa on suorastaan ylevä. Isokurussa tuntee olevansa harvinaisessa ja erityislaatuisessa paikassa. Isokurussa on ”sitä jotain”… ehkäpä jotain pyhää? Kyse on yhdestä maamme upeimmista luontokohteista, jolla on poikkeuksellisen suuri arvo paitsi paikallisesti myös valtakunnallisesti. Se on kiistatta suojelun arvoinen. Kiistatta se olisi myös erittäin hyvä paikka harrastaa vapaalaskua. Kaikki seikat huomioiden se olisi ehkä jopa Suomen paras, jos siellä saisi laskea.

Isokuruun on laskenut jos jonkinmoista hiihtäjää. Se ei ole ihme, sillä kuru on kiistatta yksi Suomen hienoimpia vapaalaskupaikkoja.

Puisto

Kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita. Niiden tarkoituksena on luonnontuntemuksen sekä luontoharrastuksen lisääminen ja luonnontutkimuksen edistäminen. Niiden ensisijainen tarkoitus on kuitenkin turvata luonnon monimuotoisuutta, ja siksi kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita. Pyhätunturin puisto perustettiin vuonna 1938, ja se on Suomen vanhin kansallispuisto. Alun perin se kattoi vain Pyhän alueen, kunnes siihen liitettiin alueita Luostolta vuonna 2005, jolloin sen nimeksi tuli Pyhä-Luoston kansallispuisto. Puistoa hallinnoi Metsäntutkimuslaitos vuoteen 2001, jonka jälkeen se on ollut Metsähallituksen vastuulla. Puiston hoidosta vastaa Lapin luontopalvelut. Puiston pinta-ala on 142 km2, ja siihen kuuluu maan eteläisinpien suurtunturien ohella laajoja metsä- ja suoalueita. Yhdessä nämä muodostavat erittäin merkittävän maisemallisen kokonaisuuden, jonka luontoarvo on ääretön. Puistossa on kattava reittiverkosto. Reittejä on patikointia, pyöräilyä, murtomaahiihtoa ja lumikenkäilyä sekä moottorikelkkailua varten.

Isokurun läpi kulkee pitkospuista ja rappusista muodostuva kesäreitti, joka on kurun ainoa laillinen kulkuväylä. Kurussa ei ole virallista talvireittiä, mutta vaikka kesäreitti ei olekaan auki, ei sitä pitkin kulkeminen ole talvella kiellettyä. Reitiltä poikkeaminen on aina kiellettyä. Reitistön lisäksi puistossa on useita päivä-, autio- ja varaustupia sekä laavuja ja kotia. Tulenteko on sallittua näiden yhteydessä olevilla ja muilla tulipaikoilla. Isokurun kävijöitä palvelevat parhaiten Isokurun kota sekä Karhunjuomalammen päivätupa. Pyhätunturin kylässä on myös hieno luontokeskus Naava, jossa voi muun muassa tutustua kansallispuistoa monipuolisesti esittelevään näyttelyyn maksutta.

Puistossa vierailee vuosittain yli 160 000 kävijää, ja se kuuluu suosituimpien kansallispuistojemme joukkoon. Suuren kävijämäärän takia puisto pyrkii ohjaamaan vierailijoita virallisille reiteille muun muassa opastein, kyltein ja kehotuksin. Ohjaamisella pyritään estämään maaston ja kasviston kulumista ja suojaamaan eläimiä häiriöiltä. Luontoa suojellaan myös rajoituksilla ja kielloilla. Näistä merkittävimpiä ovat rajoitusvyöhykkeet. Pyhätunturilla niitä on kaksi: Peurakeron rajoitusvyöhyke, jolla liikkuminen on kiellettyä petolintujen pesimärauhan turvaamiseksi 15.2. -31.5. sekä Isokuru, jonka vyöhykkeellä liikkuminen on kiellettyä 1.1. – 31.12. Pitääkö paikkansa? Vyöhykkeiden liikkumiskiellon rikkomisesta voi saada päiväsakkoja nimikkeellä luonnonsuojelurikkomus.

Auringonlasku saapui Isoonkuruun 90-luvulla. Suksien suhina vaimeni ja jälkien piirtäminen neitseelliselle seinälle loppui paikallisen puistonvalvojan vahdin aikana.

Holy Divers

Pyhä-Luoston kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa vapaalasku on mainittu uutena käyttömuotona puiston keskeisten arvojen ja uhkakuvien yhteydessä. Vapaalasku ei kuitenkaan ole puiston uusi käyttömuoto. Ensinnäkään luonnossa liikkumisen tapana vapaalaskussa ei ole mitään uutta. Sillä on ikää tismalleen yhtä paljon kuin mäkien laskemisella ylipäätään. Se on aikojen saatossa kehittynyt, mutta sen ydin – luonnonrinteiden laskeminen – on aina sama. Toisekseen Pyhätunturilla on laskettu pian sata vuotta. Hiihtäjien tiedetään laskeneen tunturin keroilla ja kuruissa 1930-luvun alussa – jo ennen puiston perustamista. Pyhän vapaalasku on siis sen kansallispuistoa vanhempi. 30-, 40- sekä 50-lukujen ja 60-luvunkin laskut ovat jo tosin kadonnutta kansanperinnettä. Pyhillä tuntureilla ennen vanhaan laskeneet ovat siirtyneet ajan rinteiltä iäisyyden puutereille. Heidän seikkailunsa elävät vain jälkinä muiden muistoissa, kunnes ne katoavat niistäkin ajan virtaan kuin talven lumet kevään sulavesiin.

Sen sijaan 1970-luku, jolloin vapaalasku alkoi kehittyä nykymuotoonsa, on vielä elävässä muistissa. Tunturin haastavimmat rinteet saivat ensilaskunsa viimeistään tällöin. Isokurunkin rinteitä on laskettu pian 50 vuotta tai ainakin vuodesta 1977 lähtien joka talvi. Vapaalaskun nimeäminen puiston uudeksi käyttömuodoksi on siis perusteetonta. Mutta laji voi toki olla uhka. Sen suosion kasvusta johtuvalla liikkumisen lisääntymisellä voi olla haitallinen vaikutus alueen luontoon – etenkin kun laskijoilla on tapana liikkua paikoissa, joissa ei ole virallisia reittejä. Harrastuneisuuden kasvu onkin ollut yhtenä syynä Isokurun rajoitusvyöhykkeen syntyyn. Pyhän vapaalasku nousi 1980-luvulla harvojen harrasteesta isompien piirien huviksi. Pyhätunturin hiihtokoulu tuotteisti takamaastoissa laskemisen 80 – 90 -lukujen vaihteessa, ja alkoi järjestää legendaarisia Pyhä Extreme -vaelluksia.

Isokurun laskeminen oli Extreme-retkien huipennus. Myös omatoiminen laskeminen puistossa lisääntyi. Retkiä tehtiin puolen vuosikymmenen ajan, ja niille osallistui yhteensä joitain satoja laskijoita. Niiden järjestäminen kuitenkin lopetettiin Metsäntutkimuslaitoksella työskennelleen puiston valvojan ryhdyttyä 90-luvun alkupuoliskolla, ilmeisesti oma-aloitteisesti, rajoittamaan ja estämään laskemista etenkin kurussa mutta myös muualla puistossa. Hän käytti osin kyseenalaisiakin tapoja. Valvojan kerrotaan muun muassa levittäneen tuhkaa kurun lumille ja jopa kaataneen keloja esteeksi kurun laskulinjoille. Laillisen kurussa laskemisen päätti 1.1.1997 voimaan tullut Metsäntutkimuslaitoksen laatima puiston järjestyssääntö, jonka myötä Isokurusta tuli rajoitusvyöhyke. Valvojan omaehtoisesta toiminnasta ja lopulta myös laskemisen lainvoimaisesta rajoittamisesta huolimatta Pyhä oli koko 1990-luvun ajan kotimaisen vapaalaskun kehityksen kärjessä.

Kehitys huipentui vuonna 1999 järjestettyyn suomalaiseen laskukulttuuriin merkittävästi vaikuttaneeseen Kukkulan Kuningas -tapahtumaan. Kilpailussa oli yhtenä lajina, ensimmäistä kertaa Suomessa, vapaalasku. Nykyäänkin lajilla on suuri merkitys hiihtokeskukselle. Yksi keskuksen strategian neljästä päätavoitteesta on olla Suomen monipuolisin vapaalaskukeskus, ja lähes puolet keskuksen asiakkaista laskee hoidettujen rinteiden ulkopuolella. Vapaalaskun työllistävä vaikutus vuokraamoissa, hiihtokoulussa ja tapahtumatuotannoissa sekä alueella koulutuksia tarjoaville yrittäjille on myös huomattava. Vapaalaskun merkityksestä Pyhälle kertoo se, että laji on ollut yksi keskeisistä tekijöistä, joiden avulla hiihtokeskus on pitkään jatkuneiden haasteiden jälkeen noussut taloudellisesti kannattavaksi. Vapaalasku on siis ollut jo pitkään tärkeä osa sekä Pyhän matkailua että yksi alueella vallitsevan ulkoilu-, retkeily-, liikunta- ja urheilukulttuurin olennaisista elementeistä. Se on ehkä ollut jopa olennaisin. Mitään ehdotonta syytä ei olekaan sille, etteikö vapaalaskua olisi voitu määritellä kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman arvojen joukkoon sen sijaan, että se on nimetty pelkästään uhkatekijäksi.

Suomen Kuvalehden kansi vuodelta 1935

Laki

Suomi on oikeusvaltio, jossa on laajat kansalaisoikeudet. Demokratian peruspilareiden, kuten yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ohella yhteiskuntaamme määrittävät, syvällisellä tavalla, kaikille Pohjoismaille tyypilliset jokamiehenoikeudet. Jokamiehenoikeudet takaavat kaikille maassa olijoille kansalaisuudesta riippumattomat poikkeuksellisen laajat oikeudet liikkua luonnossa, ilman maanomistajan lupaa. Jokamiehen oikeudet perustuvat lainsäädäntöön, ja niiden nojalla voi liikkua lähes missä tahansa. Jokamiehenoikeuksia rajataan muutamilla säännöillä. Näistä keskeisin on periaate, että oikeuksista nauttiminen ei saa aiheuttaa luonnolle, maanomistajalle tai muille luonnossa liikkujille vähäistä suurempaa haittaa. Myös rajoitukset perustuvat lainsäädäntöön. Jokamiehenoikeudet ovat lähtökohtaisesti voimassa myös kansallispuistoissa. Puistoissa niitä voidaan kuitenkin rajoittaa tavanomaista laajemmin, jos rajoittamiselle on pätevät perusteet. Rajoitukset perusteluineen löytyvät puistojen hoito- ja käyttösuunnitelmista sekä järjestyssäännöistä.

Pyhätunturin Isokurun rajoitusvyöhykkeen laillisiksi perusteiksi kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmaan on merkitty muinaismuistolaki ja luonnonsuojelulaki, joka on mainittu myös järjestyssäännöissä. Maastossa rajoitusalueen rajoja merkitsevissä kylteissä mainitaan myös maastoliikennelaki. Muinaismuistolain nojalla suojellaan kurussa olevaa Pyhänkasteenlampea ja sen ympäristöä sekä kurun pohjoispuolella sijaitsevalla Uhriharjulla olevaa laajaa muinaisjäännöstä. Rajakylteissä mainittu maastoliikennelain 4§ on muistuttamassa muualla puistossa tietyin lakisääteisin oikeuksin maastoajoneuvolla liikkuvia, kuten poronhoitajia, siitä, että erityisoikeudet eivät ole voimassa rajoitusvyöhykeellä. Puiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa Isokurun rajoitusvyöhykkeen nimenomaisena perusteena on Luonnonsuojelulain 18 §, jonka mukaan ”Liikkumis- ja maihinnousukielto tai -rajoitus edellyttää, että alueen eläimistön tai kasvillisuuden säilyminen sellaista vaatii.” Lisäksi rajoitusta perustellaan turvallisuudella. Kesällä Isokurussa voi tapahtua kivivyöryjä, ja talvella siellä tapahtuu lumivyöryjä. Julkisuudessa puistoa edustanut viranomainen on painottanut kuluttajaturvallisuuslain velvoittavan puistoa huolehtimaan Isokurun reitin turvallisuudesta: ”Ympärivuotisen liikkumiskiellon painavin peruste on kuitenkin turvallisuus.” (Lapin Kansa, 20.02.2020)

ATES 3 Vaikea

Isokuru on lumivyörymaastoa. Sen rinteet ovat riittävän jyrkkiä, ja sinne kertyy riittävästi lunta vyöryjen syntymiseksi. Virallista vyörykartoitusta kurun maastoista ei ole tehty. Asia on viranomaisten toimesta todettu vain yleisellä tasolla. Esimerkiksi lumivyöryjen laukeamisalueiden, vyöryurien tai kertymäalueiden sijainteja ei ole tarkemmin määritelty. Siitä, kuinka usein ja minkä kokoisia vyöryjä kurussa tapahtuu, ei ole virallista tietoa. Ei ole myöskään selvyyttä siitä, millaisia tai kuinka laajoja vahinkoja ne aiheuttavat kurun eliöstölle.

Metsähallituksella ei ole asian selvittämiseen tarvittavia resursseja. Kanadan kansallispuistoista vastaava Parks Canada on kehittänyt vyörymaastojen ja vaellus- sekä laskureittien luokitteluun tarkoitetun ATES-järjestelmän (Avalanche Terrain Exposure Scale). Luokittelun tarkoitus on kertoa alueen tai reitin lumiturvallisuushaasteista. Järjestelmää käytetään Kanadan lisäksi muuallakin. Sitä esimerkiksi opetetaan Suomen lumivyörykoulutus Finlavin järjestelmän mukaisilla lumiturvallisuuskursseilla. Järjestelmän tuoreimmassa päivityksessä on viisi luokkaa: ATES 0-5. ATESia voi käyttää maastojen luokitteluun myös Suomessa, mutta ehkä pienin varauksin. Koska Suomessa vyörymaastoa on vain vähän, laajempia vuoristoalueita varten luodut menetelmät, kuten vyöryennustejärjestelmät tai maastoluokittelut, toimivat täällä paremminkin suuntaa antavasti.

Joka tapauksessa valtaosa Pyhä-Luoston kansallispuistosta on varmuudella ATES 0-tason maastoa eli täysin vyöryturvallista. Puiston maastot ovat etupäässä liian loivia vyöryjen syntymiseen. Puiston tuntureilla ja vaaroilla on kuitenkin jonkin verran alueita, jotka ovat vyöryalttiita. Näille altistumista on kuitenkin erittäin helppoa välttää, ja kokonaisuutena tunturiketjun vyörymaastoluokka on ATES 1 Helppo. Joitain tiettyjä rajatumpia mutta laskemisen kannalta laajahkoja alueita leimaa jyrkemmät rinteet, joilla on joitain tunnettuja vyöryväyliä, mutta myös turvallisia reittivaihtoehtoja. Näille voi antaa luokaksi ATES 2 Haastava. Tällainen on esimerkiksi Ukko-Luoston lounaaseen laskevan kyljen alue.

Pyhällä on muutamia jyrkkiä rinnealueita, jotka voi sijoittaa luokkaan ATES 3 Vaikea. Näistä selkein tapaus on Isokuru. Kolmostason keskeisistä kriteereistä, joista yksikin riittää sen antamiseen, kuruun pätee useampi. Vyöryvaaralle altistumista ei voi välttää, kurussa on useita vyöryväyliä, joista osan voi katsoa risteävän keskenään. Kurussa on maastoansoja, ja sen pinta-alasta isohko osa on yli 35-asteista. Lisäksi, kurun avoimilla rinteillä laukeamisalueita tai vyöryuria ei voi välttää. ATES 4 Äärimmäinen -tason maastoa ei Suomessa juurikaan ole. Yliperän suurtuntureilla on muutamia isoja jyrkänteitä, jotka saattaisivat tulla kyseeseen, kuten Terbmisvarrin, Urtasvarrin ja Ridnicohkkan pahdat. Pyhällä nelostason maastoa ei ole.

Isokuru on jylhä näky. Tunturin kiertäjälle sen silhuetti paljastuu ensimmäistä kertaa Pyhäkasteen suunnalta.

D-skaala ja vyöryvaara

ATESin kolmostason ehdottomista kriteereistä Isokuruun ei päde yksi: vyöryjen ilmenemisen taajuus. Jotta maastolle voisi antaa ATES 3 Vaikea -luokituksen pelkän taajuuden perusteella, pitäisi siellä tapahtua kokoluokan D3 Suuri lumivyöry kerran vuodessa. Isokurussa vyöryy joka talvi, mutta valtaosa vyöryistä on pieniä, kokoluokan D1- vyöryjä. Pienet vyöryt ovat määritelmällisesti harmittomia. Ne eivät yleensä voi haudata tai vahingoittaa ihmistä eivätkä ne myöskään aiheuta kasvillisuudelle sanottavampaa vahinkoa.

Kurussa tiedetään tapahtuneen myös suurempia vyöryjä. Koska asiaa ei ole tutkittu, vyöryjen kokoluokista ei ole varmuutta. Voitaneen olettaa, että D2 eli keskikokoisia vyöryjä, jotka voivat haudata ihmisen ja aiheuttaa loukkaantumisen tai kuoleman, tapahtuu useampia, ehkä 2-5, vuosikymmenessä, mutta tuskin paljoa enempää. Luultavasti D2-koon vyöryjä ei tapahdu joka talvi. Myös D3 Suuri -koon vyöryt ovat mahdollisia. Suurissa vyöryissä on riittävästi massaa ja energiaa, jotta vyöry voi katkoa paksumpiakin puita. Ne ovat aina hengenvaarallisia. Suuret vyöryt ovat kaikkialla Lapissa harvinaisia. Niiden edellytyksenä ovat poikkeukselliset lumimäärät ja erityiset olosuhteet. Isokurussa niitä tapahtuu ehkä enintään yksi noin 8-12 vuodessa tai ne ovat vieläkin harvinaisempia – varmuutta asiasta ei ole.

Maaston koon puolesta jopa D4-luokan vyöry, joka voisi tuhota merkittävän osan kurun puustosta, olisi periaatteessa mahdollinen. Käytännössä tällaisen tapahtuman todennäköisyys on erittäin pien. Lunta ei sada riittävästi D4-vyöryjen syntymiseen. Hypoteettisen D4-vyöryn tapahtumisen taajuus voisi ehkä olla luokkaa yksi 100-1000 vuodessa, jos niitä siis edes koskaan tapahtuu. Voi kuvitella, että jääkauden jälkeisellä ajalla kurussa on D4-vyörykin tapahtunut, mutta mitään merkkejä tällaisesta kurussa ei ole havaittavissa. Ylipäätään kurun kasvillisuudessa on vain vähän merkkejä siitä, että siellä vyöryy.

Tapahtuipa kurun rinteillä D1:tä suurempia vyöryjä miten harvoin tai useasti tahansa, kurun pohjalle lunta vyöryy vaarallisissa määrin ilmeisesti verrattain harvoin, ehkä kerran tai enintään kaksi kertaa kymmenessä vuodessa. ATES-luokastaan huolimatta Isokuru ei siis ole erityisen vaarallinen paikka. Vaikka kurua ei missään nimessä voi pitää lumivyöryjen suhteen turvallisena, normaaleissa olosuhteissa kurun pohjalla liikkuva voi pitää vyöryonnettomuuden riskiä hyväksyttävänä.

Mitä laskemiseen tulisi, niin helpommissa olosuhteissa vyöryvaaran ollessa tasolla 1 Pieni, vyöryonnettomuusriskiä voisi pitää hyväksyttävänä. Se olisi siis suunnilleen samantasoinen kuin mitä jokapäiväisen arkisen elämän riskit ovat. Ainakin, jos osaa ajoittaa laskunsa oikein ja noudattaa tinkimättömästi vapaalaskussa hyväksi havaittuja lumiturvallisuutta lisääviä käytänteitä. Ei myöskään ole erityisen väärin ajatella, että alhaisen vyöryvaaran aikana laskeminen ei olennaisesti lisäisi kurun pohjalla liikkuvien muiden ihmisten onnettomuusriskiä.

Vyöryvaaran ollessa korkeampi riski sen sijaan nousee. Sen ollessa tasolla 2 Kohtalainen jyrkillä rinteillä liikkumiseen on syytä suhtautua varauksella, ja vaaran ollessa tasolla 3 Huomattava ei kannata mennä laskemaan ATES 3 -maastoon. Ei ainakaan, jos haluaa, ettei turvallisuus, eli onnettomuuden epätodennäköisyys, vaarannu liikaa. Jos vyöryvaara nousee tasolle 4 Suuri, kuruun ei kannata mennä ollenkaan.

Painavin peruste

Ympäristöministeriön sekä Turvallisuus- ja kemikaaliviraston eli Tukesin tämän hetkisen kannan mukaan jokamiehenoikeuksien rajoittaminen jonkin tuotteen tai palvelun, esimerkiksi vaellusreitin, turvaamiseksi joltain vaaralta voi olla mahdollista. Näkemys on tuore: ministeriö ja virasto ovat käsitelleet asiaa ensimmäisen kerran tänä syksynä. Aiheen käsittely on kesken. Tarkempia määritelmiä tai konkreettisia esimerkkejä ei vielä ole. Niitä toivotaan saatavan syksyn aikana. Joka tapauksessa ministeriön ja viraston mukaan jokamiehenoikeuksia ei voi rajoittaa heppoisin perustein. Oikeuksien rajoittaminen on laillisesti mahdollista ainoastaan, jos toiminta aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa. Rajoituksen edellytyksenä on, että haitan aiheutumisen tulee olla todellista, ja se pitää pystyä myös osoittamaan selkeästi. Sama tullee koskemaan oikeuksien rajoittamista vaaran perusteella.

Isokurun tapauksessa kysymys siitä, onko kurussa talvisin vallitseva vyöryvaara riittävä peruste jokamiehenoikeuksien rajoittamiseen, olisi vaikea eikä siihen olisi helppoa vastata. Vyöryvaara vaihtelee siinä määrin, että yksiselitteistä, suoraviivaista vastausta kysymykseen ei ole. Mutta kysymykseen ei kuitenkaan tarvitse vastata. Itse asiassa kysymystä ei tarvitse edes esittää. Nimittäin kurussa ei ole virallista talvireittiä, joten siellä ei ole mitään, mitä pitäisi tai voisi suojella jokamiehenoikeuksia rajoittamalla. Liikkumiskiellon painavin peruste ei siis tosiasiallisesti ole peruste ollenkaan eikä se sitä virallisesti olekaan. Puiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa tai järjestyssäännössä rajoitusvyöhykkeen laillisina perusteina on mainittu vain muinaismuistolaki ja luonnonsuojelulaki. Vyöhykkeen suojelutarpeen suhteen lienee selvää, että Pyhänkasteenlammen ja Uhriharjun muinaisjäännöksiä on syytä suojella esitetysti muinaismuistolain nojalla. Molemmat alueet ovat paitsi korvaamattoman arvokkaita myös herkkiä kulumaan, ja alueilla liikkumisen on jo todettu vaurioittavan niitä.

Myös Isokurun rinteet ovat herkkiä, ja niitäkin on syytä suojella. Varsinaisen kurun osalta rajoitusvyöhykkeen luonnonsuojelulailla perusteltua liikkumiskieltoa voikin pitää asianmukaisena silloin, kun kuluminen on varmasti mahdollista, ja myös todennettu. Tällainen on mahdollista kesäaikaan, kun maaperä ja herkemmin vaurioituva pienempi kasvillisuus ei ole lumipeitteen suojaamana. Turhan selvää ei kuitenkaan ole se, millaista vähäistä suurempaa haittaa talvinen liikkuminen, käytännössä laskeminen, aiheuttaisi Isokurun eliöstölle. Vuoristolaisjärki samoin kuin kokemuksen rintaääni haluaisivat sanoa, että ei juuri minkäänlaista.

On vaikea edes kuvitella, että laskeminen todella uhkaisi alueen eliöstön säilymistä millään tavalla. Lapin luontopalvelut kuitenkin esittää, että kurun rinteillä liikkuminen aiheuttaisi luontaisesta poikkeavaa lisäpainetta vyöryjen tiheydessä, jonka seurauksena alueen puustovauriot lisääntyisivät verrattuna luontaiseen vauriotiheyteen. Mutta, asiasta ei ole minkäänlaista varmuutta. Vapaalaskun vaikutuksia puiston luontoon ylipäätään ei ole tutkittu mitenkään eikä niitä ole todennettu millään tavalla etenkään Isokurun osalta. Vähäistä suurempia tai edes minkäänlaisia haittoja ei ole osoitettu selkeästi, ja rajoituksen perustelut näiltä osin ovat silkkaa spekulaatiota. Sikäli, niitä voineekin pitää heppoisina.

”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.”

Vakuutuinko?

Melko kattavan asiaan paneutumisen jälkeen vastaukseni kysymykseen on pääosin sama kuin talvella 2020 muodostunut käsitykseni. En ole vakuuttunut siitä, että rajoituksen perustelut ovat kaikilta osin päteviä ja riittäviä. Päinvastoin, sillä pidän niitä kurussa laskemisen estäviltä osin riittämättöminä ja myös kyseenalaisina. Tällaisenaan rajoitusta on vaikeaa arvostaa ja kunnioittaa kokonaisuudessaan. Rajoitus on lainvoimainen, mutta nähdäkseni se ei ole lain mukainen. Mielestäni se pitäisikin ottaa perusteellisen virallisen selvityksen kohteeksi. Viranomaisen uskottavuuden ja luotettavuuden kannalta olisi suotavaa ja tärkeää, että viimeistään puiston hoito- ja käyttösuunnitelman sekä järjestyssäännön seuraavaan päivittämiseen mennessä rajoituksen perusteet olisivat osittaisen spekuloinnin sijaan kauttaaltaan tutkittuun tietoon perustuvia.

Kansalaisten lakisääteisten oikeuksien rajoittaminen tai varsinkaan rangaistusten jakelu ilman päteviä perusteita ei yksinkertaisesti kuulu oikeusvaltioon. Rajoituksen perusteet pitäisi siis joko varmentaa – tähän viranomaista velvoittaa maan lainsäädäntö – tai rajoitusvyöhykettä pitäisi muuttaa. Isokurusta, sen arvosta ja merkityksestä pitäisi samassa yhteydessä käydä asiallinen keskustelu vapaalaskijoiden, puiston yhden vanhimman ja merkittävimmän käyttäjäryhmän kanssa. Puistoa hallinnoivan viranomaisen kuuluisi osallistaa vapaalaskijat käytännössä nimenomaan heidän oikeuksiensa toteutumiseen erittäin merkittävällä tavalla vaikuttavassa asiassa. Puutteellisesti perusteltu ja historialtaan arveluttava kielto ei tee kunniaa Pyhä-Luoston kansallispuistolle, vaikka sen tarkoitus onkin hyvä.

ATES (Avalance Terrain Exposure Scale)

ATES 0 Turvallinen: Loivaa, pääsääntöisesti alle 15 asteisia avoimia rinteitä, tai hieman jyrkempää tiheää metsää. Lumivyöryt mahdottomia, ei lumivyöryvaaraa.

ATES 1 Helppo: Etupäässä loivaa alle 20 asteista avointa maastoa tai tiheää metsää. Lumivyöryt mahdollisia paikoitellen jyrkemmissä kohdissa, mutta hyvin harvinaisia. Ei juurikaan maastoansoja. Vyöryvaaralle altistumista helppo välttää.

ATES 2 Haastava: Hieman jyrkempää, lähinnä alle 30 asteista avointa maastoa tai tiheää metsää, jossa yli 35 asteisia aukeamia tai harvempia alueita. Maastossa enemmän muotoja, myös jonkin verran maastoansoja. Pieniä vyöryjä joka talvi, suuremmat harvinaisia. Vyöryvaaralle altistumisen välttäminen haastavaa.

ATES 3 Vaikea: Jyrkkää yli 30 asteista avointa maastoa, josta merkittävä osa yli 35 asteista. Puustoa vain jonkin verran. Monimutkaisia maastonmuotoja, enemmän maastoansoja. Vyöryjä tapahtuu usein, myös suuria joka talvi. Maastossa turvasaarekkeita, ja altistumista pystyy rajoittamaan, mutta vaaralle altistumisen välttäminen mahdotonta.

ATES 4 Äärimmäinen: Erittäin jyrkkää yli 35 asteista maastoa, josta iso osa yli 45 asteista. Puustoa ei ollenkaan tai hyvin vähän. Erittäin vaihtelevia ja monimutkaisia maastonmuotoja, paljon maastoansoja. Vyöryjä tapahtuu paljon, myös suuria. Vyöryvaaralle altistuminen väistämätöntä ja jatkuvaa, maastossa ei turvasaarekkeita, altistumisen rajoittaminen mahdotonta.

Jarkko-Juhani "JJ" Henttonen (s. 1970, Jalasjärvi) on helsinkiläinen lumilautailija, joka asuu talvisin Pyhällä. Henttonen on modernin suomalaisen vapaalaskun pioneeri. Jarkko-Juhani on kilpaillut vapaalaskussa kansainvälisellä huipputasolla ja tehnyt lukuisia ensilaskuja useilla vuorialueilla. Talvisin lumivyöryteknikon koulutuksen saanut Jarkko työskentelee Pyhä-Luostolla Finlav lumiturvallisuuskouluttajana. JJ on myös sisällöntuottaja, joka on kirjoittanut kattavasti vapaalaskusta ja sen turvallisuudesta, mm julkaissut Tieto Finlandia ehdokkuulla palkitun Vapaa Lasku -kirjan. Henttosella on Norjan Tamokissa kolmas koti massiivisen vyöryväylän kertymäalueella, paikassa johon tulee D5 kokoluokan vyöry ainakin kerran 300 vuodessa.
Jarkko-Juhani ”JJ” Henttonen (s. 1970, Jalasjärvi) on helsinkiläinen lumilautailija, joka asuu talvisin Pyhällä. Henttonen on modernin suomalaisen vapaalaskun pioneeri. Jarkko-Juhani on kilpaillut vapaalaskussa kansainvälisellä huipputasolla ja tehnyt lukuisia ensilaskuja useilla vuorialueilla. Talvisin lumivyöryteknikon koulutuksen saanut Jarkko työskentelee Pyhä-Luostolla Finlav lumiturvallisuuskouluttajana. JJ on myös sisällöntuottaja, joka on kirjoittanut kattavasti vapaalaskusta ja sen turvallisuudesta, mm julkaissut Tieto Finlandia ehdokkuulla palkitun Vapaa Lasku -kirjan. Henttosella on Norjan Tamokissa kolmas koti massiivisen vyöryväylän kertymäalueella, paikassa johon tulee D5 kokoluokan vyöry ainakin kerran 300 vuodessa.

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia