Home » Miltä tuntuu olla lumivyöryssä?

Miltä tuntuu olla lumivyöryssä?

Onko aisteissani jokin vialla, vai miksi maailma ympärilläni tuntuu kovin oudolta? Aivan kuin horisontti liikkuisi, mutta minähän seison paikallani. 

Nämä olivat ensimmäiset ajatukseni katsellessani edessäni laskevan laskukumppanin joutumista lumivyöryn vietäväksi. Olin jäänyt mäen päälle viimeiseksi laskijaksi varmistamaan tilannetta, mikäli joku seurueemme jäsenistä joutuisi lumivyöryyn. 

Nyt katselin, kuinka vyöry vei yhtä ryhmämme jäsentä vääjäämättömästi alamäkeen lumen ratkeillessa tämän ympärillä. Itselleni selviäisi vasta muutama sekunti myöhemmin, että vyöry oli lauennut noin viisi metriä yläpuoleltani ja olin itsekin lähdössä samalle ajelulle lumimassan kanssa.

Vyöryyn joutumista on turha hävetä

Lumivyöryyn joutumista usein hävetään ja sellaiseen joutuminen ei juurikaan nouse esille after ski -keskusteluissa tai illanvietoissa. Siellä puhutaan pohjattomasta lumesta ja sankariteoista. Suurin osa vyöryihin joutuneista pitääkin tapahtumat lähinnä paikalla olleiden välisinä ja etenkin vyöryyn joutunut ei usein halua kertoa tapahtuneesta ulkopuolisille. Yleisin syy vaikenemiseen on häpeä. Yhtenä häpeään johtuvista syistä lienee se, että on tehty arviointivirhe, joka sitten on realisoitunut lumivyöryssä. 

Kulttuurissa ilmenevä kyräily ei myöskään helpota asiasta puhumista. Vyöryssä olleita on usein katsottu hieman kieroon, tai niin ainakin luullaan. Selän takana tapahtuvaa jutustelua hyödyllisempänä olisi kertomusten ja kokemusten kautta mahdollisten uusien onnettomuuksien välttäminen. 

- Mainos -

Itselleni on aivan päivänselvää se, että niin kauan kuin rinteiden ulkopuolelle laskemaan lähdetään, niin lumivyöryihin tullaan joutumaan. Mitä useamman päivän rinteiden ulkopuolella viettää, sitä todennäköisemmin tulee jossain kohtaa kasvotusten vyöryn kanssa.

Vaarallinen asiantuntijan sädekehä

On helppo tuudittautua asiantuntijan vietäväksi. Sitä voi vain nautiskella maisemista ja talven tuomasta tunnelmasta. Tämän tarinan lumivyöry tapahtui ollessani Huippuvuorilla viemässä asiakasryhmää retkelle. Olosuhteet eivät olleet ajankohtaan nähden tyypilliset. Toukokuisen pakkasen sijaan vastassa oli hyvin lämmin ajanjakso. Lämmön ja paikallisten kovien tuulten ansiosta lunta oli kertynyt jäisen kerroksen päälle muodostaen erittäin otollisen liukupinnan.

Laskuretkemme johtajana toimi italialainen vuoristo-opas, jonka paikallistuntemuksen varassa olimme. Itselläni on kokemusta vyörymaastossa liikkumisesta, mutta oppaan kanssa ajattelin, että ehkä tässä ei tarvitse olla tutkat tötteröllä. 

Ihmettelin muutamaan otteeseen tehtyjä reittivalintoja ja lumen muodostelmia, mutta suljin nämä mielessäni pois. ”Kyllä kai oppaan tulisi osata”, ajattelin. Tämä asiantuntijan osaamiseen sokeasti luottaminen onkin yksi iso riskitekijä takamaastoissa. Tunnustan astuneeni tähän ansaan.

Asiantuntijan sädekehä toimii yleensä niin, että takamaastoretken niin kutsuttu johtaja on saatettu valita ikänsä tai hiihtotaitojensa perusteella koulutuksen ja kokemuksen sijaan. Tässä minun tapauksessani näin ei ollut, sillä opas oli palkattu. On todennäköisempää, että ryhmän vetäjäksi valittua henkilöä seurataan helpommin vaarallisiin tilanteisiin, kuin silloin jos ryhmä olisi tehnyt päätöksensä yksimielisesti.

On hyvin yleistä, että itselle tuntemattomalle alueelle saapuvat laskijat antavat päätöksen teon niille ryhmän jäsenille, jotka tuntevat maaston paremmin. Ryhmänjohtajan kohtalokas virhe voitaisiin usein välttää, jos heidän päätöksensä kyseenalaistettiin. Jos sinulle tulee huono tai outo olo, niin kysy itseltäsi: ”Mistä syistä päätämme hiihtää tämän?”

Olosuhteet eivät ole puolellamme

Hälytyskellot alkavat soimaan päässäni, kun huomaan lumen halkeilevan ympärilläni. Ensin se hajoaa isoiksi laatoiksi pirstoutuen aina pienemmiksi ja pienemmiksi paloiksi. Tuhannesosassa tajuan olevani itsekin samassa vyöryssä. 

Mielessäni käyn läpi asioita mitä voisin tehdä vähentääkseni mahdollisuutta joutua lumen hautaamaksi. Laskeminen ulos vyörystä ei ole mahdollista, sillä seisoin paikallani vyöryn lauetessa. Minulla ei siis ole lainkaan omaa nopeutta suhteessa vyöryyn. Lasken myös aina sauvan remmin ranteiden ympärillä. Olen kiinni sauvoissani ja en saa niitä pois käsistäni. Sama koskee suksiani. 

Käyn vielä päässäni läpi sen, miltä maasto allani näyttää. Omalta kannaltani se ei näytä kovin ruusuiselta. Mäen puolessa välissä irronnut lumikenttä ahtautuisi kuruun, joka jyrkkenisi lopulta niin, että lumi valuisi kurusta loput viisisataa vertikaalimetriä alemmas laakson pohjalle. Olen matkustajana tässä toivottomassa lumijunassa.

Jähmettyminen ei ole vaihtoehto

Lumimassa vie minua mukanaan. Olen sen vanki niin kauan kuin sukset ovat kiinni jaloissani. Toivon niiden irtoavan mahdollisimman pian. Hetken kuluttua vyöry kaataa minut ja tunnen kuinka alan pyörimään lumen mukana alaspäin. Sukset ovat edelleen kiinni jaloissani. 

Tunnen kolahduksen, kun suksien kantit ottavat kiinni jäiseen pohjaan. Se saa minut pyörimään holtittomasti ja alan tekemään voltteja. Volttien aiheuttamana toinen suksi sinkoutuu ensin jonnekin ja sitten lopulta toinen. Olen vapaa tai niin vapaa kuin tässä tilanteessa on mahdollista, mutta kuitenkin vapaampi kuin vain hetkeä aikaisemmin. Nyt minun on mahdollista tehdä edes jotain. 

Volttien nopeus kasvaa. Pyörin lumen sisällä kuin pesukoneessa. Siinä kieppuessani ajattelen, että jos en kohta saa liikettä pysäytettyä, niin hajoan atomeiksi pelkästä jäiseen pohjaan osumisesta. Teen kaikkeni saadakseni liikkeen loppumaan. Lopulta saan itseni vakautettua ja voin yrittää kieriä sivulle.

Yhtenä kappaleena vai monessa osassa

Kierin sivusuunnassa sen minkä pystyn ja liike lakkaa yhtä nopeasti kuin alkoi. Olen poissa lumen sisältä ja istun paikallani. Jalat vierekkäin ja kädet reisilläni aivan kuin olisin harkitusti valinnut asentoni. Ensimmäinen ajatukseni on selvittää, missä muut ryhmän jäsenet ovat. Ensin näen kaksi ryhmän jäsentä ja viimein kolmannen, lumivyöryn laukaisseen henkilön. 

Tämän jälkeen kokeilen, olenko itse vielä yhtenä kappaleena ja jos olen, niin olenko saanut vammoja pyöriessäni lumen sisällä. Kaikki vaikuttaa olevan omalla kohdallani niin hyvin kuin mahdollista. Vielä kun löytäisi laskuvälineet. Toinen suksistani törröttää lumesta pystyssä muutama sata korkeusmetriä yläpuolellani. Muut ryhmän jäsenet ovat havainneet toisen sukseni ja sekin löytyy kuin ihmeen kaupalla. Vaikuttaa kaikin puolin siltä, että kaikki ovat kunnossa vai ovatko?

Posttraumaattisen stressihäiriön riski

Vaikka fyysisesti lumivyörystä voi selvitä vahingoittumatta, ei henkistä puolta kannata väheksyä. Posttraumaattinen stressihäiriö on vakava mielenterveyden häiriö, joka voi kehittyä henkilöille, jotka ovat kokeneet traumatisoivia tapahtumia. Traumaattinen kokemus voi aiheuttaa voimakkaita ja pitkäkestoisia reaktioita, jotka vaikuttavat yksilön fyysiseen, psyykkiseen ja emotionaaliseen hyvinvointiin.

PTSD:n oireet voivat ilmetä välittömästi trauman jälkeen tai viiveellä, ja ne voivat kestää kuukausia tai jopa vuosia. Yleisiä oireita ovat muun muassa toistuvat painajaiset tai traumatapahtuman elävien muistojen tulva, joka voi laukaista ahdistusta ja paniikkia. 

Opas katoaa paikalta

Vyöryn jälkeen oppaamme vaikuttaa jotenkin erikoiselta. Lähdemme ryhmänä liikkeelle pois vyöryalueelta. Joutuisimme ylittämään vielä muutaman vyöryuoman, joten tarkkaavaisuutta pitäisi löytyä loppuun asti. Oppaamme on ryhmän ensimmäisenä ja me muut perässä niin, että olen itse viimeisenä. 

Sen sijaan, että tämä katsoisi, että kaikki ovat turvassa loppuun asti, on hänellä kiire pois paikalta. Me loput kommunikoimme niin, että meillä oli jatkuvasti näköyhteys, jos vielä jotain sattuisi. Päivä loppuisi vasta siinä vaiheessa, kun olisimme pois vyöry- ja jääkarhualueelta. 

Saavumme viimein paikalle, johon oppaamme jätti kiväärin, asia mikä mietitytti itseäni jo lähtökohtaisesti. Ase on poissa ja niin myös oppaamme. Olemme täysin avuttomia, jos joutuisimme kohtaamaan jääkarhun. Epätodennäköistä, mutta aina mahdollista. 

Meillä olisi vielä jonkin matkaa takasin sivistykseen. Muutama kilometri loivaa alamäkeä ja yksi kurulasku. Hiihtäessämme viimeiselle kurulle käymme läpi tapahtunutta vyöryn laukaisseen henkilön kanssa. Vaikuttaa, että olemme molemmat hyvässä ymmärryksen tasossa ja tasapainossa tapahtuneen kanssa. 

Lopulta saavumme päivän toisen laskun suulle. Hiihtojäljet johtavat alas kuruun. Lähdemme varovaisesti laskemaan alas kurua ja puolessa välissä seisoo hahmo. Ilmeisesti tässä kohtaa oppaamme on havahtunut siihen, että missä asiakkaat ovat. 

Tässä kuvassa seison keskellä laukaisemaani vyöryä. Kuvan ylälaidassa voi nähdä kaksi jälkeä, joista ylempi on minun. Onnistuin hyppäämään pois vyörylaatalta ja katselin kuinka lumimassat syöksyivät alas vuorenrinnettä. Tällä kertaa tehtäväkseni jäi vain suorittaa tarkistus oliko kukaan muu jäänyt.

Epilogi

Tämä kertomus on yksi vyörykokemuksistani. Ennen ensimmäiseen vyöryyn joutumista mietin usein, miten toimisin vyörytilanteessa. Tilanne, jota ei oikein voi simuloida ja siihen suhtautumista ei voi opetella. Olisinko niitä, jotka menevät paniikkiin vai pystyisinkö tekemään päätöksiä joutuessani jonkin suuremman voiman vietäväksi? 

Yhtä lailla kuin vyöry on pelottava kokemus, se on myös kasvattava. En silti suosittele kokemusta kenellekään. 


Lumivyöry, mikä se on?

Lumivyöry on luonnonvoima, joka voi iskeä arvaamatta ja aiheuttaa vakavia seurauksia. Lumesta ja painovoimasta johtuvia massiivisia liikkeellelähtöjä, jotka voivat kerätä vauhtia ja tuhota kaiken tieltään. Lumivyöryt ovat erityisen yleisiä vuoristoalueilla, joissa runsaat lumisateet ja jyrkät rinteet luovat otolliset olosuhteet niiden syntymiselle.

Vaikka lumivyöryihin joutumista voi olla vaikea ennakoida, on olemassa merkkejä, joita kannattaa tarkkailla. Halkeamat lumessa, kohonneet lumipaakut ja rinteiden yläpuolella roikkuvat lumialueet voivat olla varoitusmerkkejä mahdollisesta vyöryvaarasta. On myös tärkeää seurata paikallisia lumivyöryennusteita ja saada tietoa alueen olosuhteista ennen retkelle lähtöä.

Lumivyöryt tapahtuvat yleensä silloin, kun lumipeite on epävakaa ja painovoima aiheuttaa sen liikkeen. Tämä voi johtua esimerkiksi tuoreista lumisateista, lämpötilan muutoksista tai raskaiden lumikerrosten kasaantumisesta. Jyrkät rinteet lisäävät riskiä, koska ne helpottavat lumikerrosten liikettä.

Lumivyöryihin joutuminen voi olla pelottava kokemus, ja se vaatii vyöryyn joutuneelta nopeaa toimintaa ja rauhallisuutta, jotta voi selviytyä hengissä. Ensimmäinen askel on ymmärtää lumivyöryjen syntyminen ja vaaratekijät. 

Mikä on PTSD?

Post-traumaattinen stressihäiriö (PTSD) on mielenterveyshäiriö, joka voi kehittyä henkilölle, joka on kohdannut tai todistanut traumaattisen tapahtuman, kuten lumivyöryn. Trauma voi johtaa pelon, avuttomuuden tai kauhun tunteisiin ja pitkällä aikavälillä nämä tunteet voivat kehittyä PTSD:ksi.

PTSD:n oireet voivat ilmetä heti tapahtuman jälkeen, mutta joissakin tapauksissa ne saattavat ilmetä vasta viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien kuluttua. Oireita ovat muun muassa:

Pakkomielteiset ajatukset ja muistot: Uhrit voivat kokea häiritseviä muistoja tapahtuneesta, painajaisia tai jopa ”flashbackeja”, jotka saavat heidät tuntemaan olevansa taas traumatisoivassa tilanteessa.

Välttäminen: Yksilöt voivat vältellä paikkoja, ihmisiä tai tilanteita, jotka muistuttavat heitä traumaattisesta tapahtumasta. He saattavat myös välttää tunteiden tai muistojen käsittelyä.

Negatiiviset ajatukset ja tunteet: PTSD voi johtaa masennukseen, itsemurha-ajatuksiin, syyllisyyden ja häpeän tunteisiin tai kiinnostuksen menettämiseen ennen traumaattista tapahtumaa nautittuihin aktiviteetteihin.

Ylireagointi: Uhrit saattavat olla äärimmäisen valppaita tai helposti säikähtäviä, heidän on vaikea nukkua tai keskittyä, ja he saattavat käyttäytyä ärtyneesti tai aggressiivisesti.

Miten PTSD diagnosoidaan ja hoidetaan lumivyöryn jälkeen?

Jos henkilö on kohdannut lumivyöryn ja kokee edellä mainittuja oireita, on tärkeää ottaa yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen. Diagnoosi perustuu kattavaan kliiniseen haastatteluun, jossa arvioidaan oireiden vakavuutta, kestoa ja niiden vaikutusta elämänlaatuun.

Teksti: Jan-Erik Blomberg   Kuvat: Tero Repo ja Jan-Erik Blomberg arkisto

Kommentit

kommenttia