Ahavoitunut oli laimea sana kuvaamaan Salamaksi kutsutun miehen naamaa. Kuukausi teltassa pohjoisnorjalaisella saarella mäenlaskun parissa oli tehnyt vääjäämätöntä työtään ja kärjistänyt lahtelaismiehen metsäläistymisprosessin. Miehen ajatuksena oli ollut pitää adaptaatiotauko Kilpisjärvellä ennen paluuta sivistykseen ja Lahteen.
Tukkihumalaisten pilkkijöiden laumat, revittelevät moottorikelkat ja pilkkikilpailun selostajan pistävä ääni tuntuivat teltan rauhaan tottuneesta Salamasta melkoiselta sosiaaliselta shokilta. Siksi Salaman oli pitänyt tainnuttaa keskushermostoaan alkoholilla toukokuisen Kilpisjärven jäällä.
Taidehommilla ja muun muassa lumen kolaamisella itsensä elättävä mies huokui saastasäkin toisin sanoen dirtbagin energiaa.
Mielikuva dirtbagista lienee useimmille tuttu. Turistien ylijäämäranskalaisia maistelevan hiihtopummin eläimellisempi versio elää hiihtokauden ajan metsissä, autoissa, teltassa tai luolassa. Sellainen pyhittää kaikki keinot laskupäivien maksimoimiseksi.
Peseytyminen voi tuntua pääosin tarpeettomalta. Indeksirahastoa kartuttavan uraohjuksen tai lainaa sadan tonnin sähkö-Audista lyhentävän mietteet elämäntavasta eivät hetkauta dirtbagia.
Maineen, statuksen ja edustamisen kysymykset tuntuvat sangen toisenlaisessa maailmassa elävien kysymyksiltä.
Yosemiten luolamiehet
Saastasäkkeilyn tunnetuimpia taustajuonteita löytyy Yosemiten kansallispuistosta lähes sadan vuoden takaa.
Yhdysvaltoja runnelleen kymmenvuotisen laman aikana köyhää kansaa vaelsi Kalifornian lisäksi myös Yosemiteen. Siellä he elelivät luvatta muun muassa autoissaan ja kalastivat Mercer-joessa hengenpitimikseen.
Varsinaiset kiipeilijädirtbagit kulkivat Yosemiteen toisen maailmansodan jälkeen. ”Tämä porukka eleli luolissa sikäläisen hotellin lähistöllä”, kertoi Peter Hoffmeister Vice-lehden haastattelussa 2013. Öisin he tonkivat hotellin roskiksista ruoanjätteitä.
Mutta mitä saastasäkkeily tarkoittaa nykyään, kun paikkavapaata työtä voi mäkipäivän jälkeen nakuttaa missä tahansa signaalien ulottuvilla ja asuntoautot ovat mukavampia kuin kasaririvitalokämppä tunturikeskuksessa?
Onko dirtbag ainainen taruolento, jonka sukupuutosta jokainen harrastajasukupolvi kertoo samaa tarinaa? Liikkuuko saastasäkkejä yhä keskuudessamme – tai pikemminkin jossain vuorilla?
Avela ilmestyy Sprinteriin
Maaliskuisena iltana Nordkjosbotnissa pakettiauton sivuoveen koputetaan varovasti. Sisään nousee Roope Avela, jolla on tiedossa poikkeuksellinen ilta: ruuan valmistus ja nukkuminen lämmitetyssä tilassa.
Avelaa voinee luonnehtia dirtbagiksi, vaikka hän ei titteleistä välitä. Menetelmän ja elämäntavan ytimessä on pyrkimys viettää mahdollisimman paljon aikaa reissussa ja vuorilla.
“Muut voivat luokitella, jos haluavat”.
Viime talvina Avela on viettänyt 2–3 kuukautta Alpeilla ja Norjassa. Töitä hän paiskii loppukeväästä alkutalveen.
Avelan metodi voi kuulostaa karulta. Pitkästä työjaksosta huolimatta kulut on pidettävä kurissa. Se edellyttää halpaa majoittumista ja kurinalaista ruokavaliota.
“Reissussa menee vähemmän rahaa kuin monilla kotonaan”, Avela sanoo.
Avela majoittuu pääosin makuupussin ympärille viriteltävässä bivy-säkissä. Lähes päivittäin olosuhteiden perässä liikkuessa teltan kasailuun ja purkamiseen kuluisi turhan paljon aikaa. Teltassa Avela viettää lepopäiviä. Pahimmilla keleillä mies nukkuu autossa.
Kuukausien reissujen aikana myös satunnaiset sohvat tai kavereiden lämpimät matkailuautot tarjoavat apua palautumiseen. Keväisin Avela ei ole pitänyt kämppää, josta pitäisi maksaa vuokraa. Viime kesän hän majoittui purjeveneessä.
Kauden aikana ruokavalion ytimessä on pyhä nelikko: makaroni, tonnikala, tomaattikastike ja pesto.
Oman pakettiauton hankkimista Avela ei ole vielä voinut perustella itselleen, koska kesäisin autolla ei olisi tarpeeksi käyttöä.
Kokemusta vuorilta saa olemalla vuorilla
Avela kokee löytäneensä vapaalaskun verrattain myöhään.
“Noin 25-vuotiaana tajusin rajoittaneeni itseäni omassa päässäni, että miksei voisi lähteä kaudeksi laskemaan”, hän sanoo.
Rataa ja parkkia nuorempana laskenut Avela oli jo kerran ripustamassa suksia varastoon ja hankkiutumassa toistaiseksi työelämän käyttöön.
Ensimmäinen reissu Alpeille 2018 oli käänteentekevä. Tuolloin hän tajusi, että kokemusta vuorilla olemisesta puuttuu, vaikka suksi kulkeekin monenlaisessa maastossa. Avela luki kaiken löytämänsä vuori- ja lumiturvallisuuskirjallisuuden.
Lisäksi hän päätti hankkia kokemusta vuorista olemalla vuorilla mahdollisimman paljon. Sen hän rahoittaa tekemällä töitä keväästä alkutalveen. Viime kesät Avela on pessyt korkeiden rakennusten ikkunoita ja ahkeroinut alkutalvet lumettajana Pyhätunturilla.
Fyysinen työ pitää peruskuntoa yllä, mutta pitkän päivän jälkeen täsmäharjoitteluun jää harvoin voimia. Viikonloput menevät yleensä lepäillessä.
Norjalaiset saastasäkit
Saastasäkkeilyn nykyperinnettä löytyy suomalaisransujen suosimasta kevätkohteesta Pohjois-Norjasta muutenkin.
Kun saapuu illalla Hatun kylän tarunhohtoiselle levikkeelle, voi parkkipaikalta löytyä lumeen peittynyt, hylätyltä näyttävä vanha farmariauto. Aamulla auton luota askeleet kuitenkin johtavat lämpimään vessaan ja takaisin.
Yykeänmuotkan kylän metsiköistä voi löytää hylätyltä vaikuttavan kotateltan, jonka pihapiirissä lojuu uuden näköisiä Spar-muovikasseja.
Jopa jotkin vauraan öljymonarkian kasvatit ovat valinneet askeettisen omistautumisen vuorille. Nikolai Schirmer kuvaa viimevuotisessa dokumentissaan varsin pitkälle vuorihiihtolenkille harjoittelevaa ystäväänsä Vegardia, joka viettää viikkokausia yksin tuntemattomilla laduilla ja rinteillä.
Dokumentissa vieraillaan hahmon käyttämässä luolassa Kvaløyalla. Schirmer tutkii tuoreita säilykepurkin jämiä ja arvioi luolassa asutun vielä hiljattain. Schirmer kertoo EDGElle, että Vegard on jatkanut omistautunutta elämäntapaa ja asunut kuluneen syksyn teltassa.
Filosofidirtbag
Valkotukkainen ukkeli kävelee t-paidassa vanhassa suttuisessa videopätkässä. Kuva väljenee laajemmaksi ja näemme vanhuksen selässä roikkuvan ison rinkan, kauhtuneet housut ja linttaan astutut kumisaappaat.
Ukkeli on Arne Næss ja paikkana norjalainen vuori, jonka rinteen ylivuotisella lumella filosofi lompsii ylämäkeen.
Vuonna 2009 kuollut Næss ei ollut mikä tahansa kodittoman näköinen ukonrähjä, vaan häntä pidetään yhtenä syväekologisen filosofisen suuntauksen keskeisimmistä kehittäjistä maailmassa.
Næss oli kovan luokan vuorikiipeilijä, joka johti ensinousuretkikuntaa Pakistanin 7700-metriselle Tirich Mirille vuonna 1950.
Myöhemmin Næss rakensi mökin Etelä-Norjan Hallingskarvet-vuorelle. Mökkiinsä vuosikausiksi vetäytynyt Næss kehitti siellä ympäristöajatteluaan ja friluftslivin käsitettä, mikä on noussut viime vuosina matkailumarkkinoinnilliseksi muotisanaksi kuvastamaan kivaa ulkoilua.
Næssin versio friluftslivistä voi tuntua nykyulkoilijasta rajulta. Se on kaukana höyryävien kaakaonjuontiretkien tai suhisevien kuorivaatteiden vapaalaskukeikoista.
Næssin mukaan ulkoilmahommissa päästään väkeviin tuntemuksiin vain ajan kanssa (mieluummin viikkoja kuin päiviä), välttävästi varustautuneena ja ulkona majoittuen – mieluummin taivasalle kuin teltassa.
Olennaista Næssille vaikuttaisi olevan, että ulkoilmahommat haastavat sopivasti ruhoa ja pääkoppaa. Urheiluksi se ei saisi silti mennä.
Næssin arjessa oli epäilemättä dirtbag-piirteitä, vaikkei heppu sellaisesta tittelistä varmaan ollut kuullut tai kiinnostunut.
Askeettisuuden estetiikkakin kiehtoo
Välineisiin Roope Avela käyttää rahaa mahdollisimman vähän. Kun kaudessa kertyy paljon päiviä, kalusto kuitenkin kuluu nopeasti.
”Etenkin monot ja siteet ovat kovilla. Kaverit ovat auttaneet välineiden kanssa. Käytän kamoja, kunnes niitä ei voi enää käyttää”, Avela sanoo.
Gorillateippi on keskeinen raaka-aine, jolla etenkin vaatteet saa pidettyä käyttökunnossa pitkään.
“Vaatelaastarit ovat kalliita”, hän toteaa.
Erityisen vaikea oli luopua eräistä oransseista housuista, joita ei enää elvytetty edes gorillateipillä. Nyt Avelalla on uudet, kaverin vanhat kuorivaatteet.
Loppuun käytetyissä varusteissa on myös esteettisesti kiehtova puolensa, vaikka käytäntö sanelee olemuksen.
“Tutulla on vanha välitakki, joka näytti ihan haulikolla ammutulta, niin paljon teippiä siinä oli”, Avela sanoo.
Roope Avela haluaa muistuttaa, ettei runsaaseen oleskeluun vuorilla tarvita 150 tuhannen euron pakua, sponsoreita tai isoa budjettia kunhan on valmius tinkiä jostakin.
Joutilas luokka
Saastasäkkeily yhdistää ristiriitaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, mihin todennäköisesti perustuukin sen vankka asema populaarikulttuurissa.
Yhtäältä lähes kaiken vuorilla liikkumisen mahdollistavat resurssit tuntuvat perustuvan länsimaisten teollisuusyhteiskuntien yltäkylläisyyden ylijäämään. Ihminen voi tyydyttää alkeellisimmat tarpeensa verraten helposti, ja silti resursseja eli aikaa ja rahaa jää harjoitteluun, muuhun valmistautumiseen ja välineiden hankkimiseen.
Vapaa-ajan käytön muotoja on kyllä tutkittu.
Harrastuksia tutkineiden amerikkalaisten sosiologien mukaan ihmisten tulotaso on yhteydessä harrastuksiin käytettyyn rahamäärään. Tulotaso kuitenkin määrittää vain osin, mitä ihmiset harrastavat.
Ensimmäisiä aiheen pariin perehtyneitä oli Thorstein Veblein, joka kehitti teorian joutilaasta luokasta. Sellaisella Veblein tarkoitti teollistumisen aikakauden lopun vaurastuneita pohattoja ja kartanonherroja, jotka viettivät aikaansa ja kuluttivat rahojaan ylenpalttisten kulutustottumusten rakentamiseen ja luksusharrastuksiin. Nämä tirehtöörit eivät Vebleinin mukaan harrastuksillaan osallistuneet yhteiskunnan kannalta mihinkään järkevään toimintaan.
Veblen oli ensimmäisiä ajattelijoita, joka kyseenalaista taloustieteessä tuolloin vallinneen käsityksen ihmisestä täydellisen rationaalisena, taskulaskimen kaltaisena toimijana. Hänen mielestään ihmisen epäloogisen toiminnan vaikuttimena hohti useimmiten sosiaalisen aseman ja kunnioituksen tavoittelu.
Antoisimmat reissut mullistivat käsityksen laskemisesta
Kuukausien oleilu Norjassa on tuonut runsaasti oppia Roope Avelalle niin vuorista kuin leirielämästäkin. Ensimmäisiä telttaöitään Avela nukkui Andersdaltindenin juurella koivupusikossa. Unet tuntuivat heti makeilta.
Ensimmäisillä reissuilla Avela laajensi omaa mukavuusaluettaan. Yhdessä kurussa hän kääntyi neljästi ympäri, vaikka kaikki, mitä oli lumesta opiskellut, viittasi lumen olevan riittävän stabiilia.
“Pää ei meinannut kestää”, hän kertoo.
Yhtenä antoisimmista hetkistä Roope Avela muistaa kevään 2023, jolloin hän vietti kuukauden Lyngenissä.
“Se oli hemopyydatalvi. Laskettiin Blumin, Hujasen ja Jonnan kanssa”, Avela kertoo.
Eräänä päivänä Avela päätyi laskemaan käänteentekevän laskun porukan suosimalla alueella. Mäki oli pitkä ja jyrkkä, lumi täydellistä ja käytössä leveä suksi. Avela sai laskea niin kovaa kuin uskalsi.
“En ollut kokenut aiemmin mitään vastaavaa sukset jalassa. Odotukset ylittyivät, en tiennyt, että tuolla tavalla oli mahdollista laskea”, Avela sanoo.
Teksti: Otto Ponto Kuvat: Jan-Erik Blomberg
