Lumilautailun yleistyttyä 80- ja 90-luvulla myös takamaastossa laskeminen on kiinnostanut enenevässä määrin lautailijoita. Alkuun lumilautailijat pyrkivät takamaaston spoteille lumikengillä lautaa repussa kantaen tai ihan perinteisesti haikkaamalla. Suksilla liikkuvat takamaastolaskijat kuitenkin pystyivät liikkumaan erilaisten skinnaamisen mahdollistavien sidetyyppien takia lumella pienemmällä vaivalla ja nopeammin. Siten 90-luvun alussa mm. Voile alkoi kehittämään vaihtoehtoista tapaa liikkua ja lumilautailla keskusten ulkopuolella ja näin syntyi splitlaudat ja splitlautailu.
Tänään splitlauta on yleinen kulkupeli takamaastossa ja eri tyylisiä siteitä, lautoja ja monoja alkaa olla moneen lähtöön. Tässä artikkelissa käydään läpi nykyiset vaihtoehdot yleisellä tasolla ja spekuloidaan hieman mihin suuntaan takamaastolumilautailun varusteet ovat kehittymässä.
Teksti ja kuvat: Lauri Hilander
Jokaiselle jotain
Yleistäen voidaan todeta, että splitlautoja itsessään on saatavilla kaiken kokoisille ja painoisille laskijoille sukupuoleen katsomatta, nykyään myös ihan lapsille ja nuorille. Splitlaudan muodon ja koon valintaan vaikuttaa pitkälti se millaisessa ympäristössä ja kuinka usein laudalla lasketaan. Puuterilasku metsämaastossa ja jyrkkien kuluaarien laskeminen toki onnistuu laudalla kuin laudalla näin haluttaessa mutta nykylautojen ominaisuuksissa voidaan myös priorisoida jotain tiettyä tapaa, tyyliä tai lumiolosuhteita.
Muotoja Twineistä Fishtaileihin
Kun puhutaan laudan muodosta tai shapesta tarkoitetaan laudan muotoilua katsottuna lautaa suoraan yläperspektiivistä. Sukeltamatta liikaa muotoihin voidaan ylätasolla kategorisoiden takamaaston splitit jakaa seuraavasti:
1. Twin shape tyyliset laudat, joissa laudan muoto on symmetrinen tai likimain symmetrinen. Splittinä ns. ”true twin” eli täyssymmetristä ja referenssistanssiltaan keskiöityä splittiä saa hakea mutta hieman taaempana asemoitua stanssia kylläkin löytyy. Usein tällaisia lautoja kutsutaan Mountain twineiksi.
2. Directional shape eli laudat, joiden muoto on suunniteltu siten että kyseisellä laudalla lasketaan pääsääntöisesti sama jalka edessä, useimmiten laudan suositeltu siteiden kiinnityskohta eli reference stance on takapainotteinen. Verrattuna twin-tyylisiin lautoihin näin saadaan enemmän kelluttavuutta pehmeässä lumessa ja laudan ohjattavuus hieman muuttuu. Toki voi directional laudoilla laskea takajalka edellä mutta se on on jo hieman haastavampaa kuin twin-tyylisellä laudalla.
3. Taperedit shape eli laudat, joiden nose on leveämpi ja pidempi kuin tail jolloin laudan ohjattavuus ja kelluttavuus paranee. Lähtökohtaisesti stance aina keskiötä taaempana.
4. Fishtail tai swallowtail shape laudat eli laudat, joiden tail on muotoiltu siten että lautailijan painopiste nostaa leveätä ja pitkää nosea lumipakan päälle ja antaa siten surffimaisemman laskutuntuman. Ensisijaisesti pyydalumen laskijalle suunnattu työkalu mutta toki soveltuu myös muunkaltaisille alustoille.
On kuitenkin hyvä muistaa, että eri valmistajat käyttävät erilaisia nimityksiä omista muodoistaan ja siten määrittelyt ovat usein aika hieman hankalia. Yleistäen voi todeta, että erilaisia yhdistelmiä yllä olevista piisaa, jos aihe kiinnostaa enemmän niin vaikkapa www.thegoodride.comista löytyy hyvät videot aiheen selittämiseen.
Camber rules, Rocker is dead
Enemmistö splitlaudoista on niin profiililtaan, eli lautaa sivuperspektiivistä katsottaessa, niin sanottuja Camber-lautoja eli lauta on muotoiltu siten että laudan keskiosassa profiili hieman nousee. Tällainen muoto sallii tehokkaan kanttien käytön ja kontaktin lumipintoihin ja yhdessä laudan jäykkyyden kanssa mahdollistaa hyvin erilaisilla alustoilla laskemisen. Camber-profiilit ovatkin tällä hetkellä selkeästi valtatrendi.
Harvinaisempia profiileja ovat Flat sekä Rocker. Flat-profiilin lauta on nimensä mukaisesti pohjaltaan täysin tasainen, luonnollisesti nosea ja joissain tapauksissa tailiä lukuunottamatta. Tällainen splitti on erittäin helppo hiihtää mutta hieman kiikkerämpi kontrolloitavaksi alamäkeen. Rocker-laudat ovat profiililtaan jo sellaisia että laudassa on hienovarainen kaari joka nousee kohti nokkaa ja perää. Rocker-laudat on erittäin harvinaisia ja käytännössä häviämässä oleva trendi.
Ettei lautojen profiilit vaikuttaisi liian yksiselitteiseltä konseptilta niin lienee säntillistä mainita, että erilaiset yhdistelmät yllämainittuja löytyy ja eri valmistajilla on omia nimityksiään erilaisille profiilikombinaatioilleen.
Lasikuitu vs Hiilikuitu
Pohja, vahvike, ydin, vahvike, kansimateriaali ja kantit, siinä on ylätasolla lumilaudan rakenne. Näiden materiaalit vaikuttavat laudan painoon. Ytimet ovat pääsääntöisesti erilaisia puumateriaaleja. Selkeästi yleisin materiaali laudoissa vahvikkeena on lasikuitu, joka kestää kohtalaisesti osumia ja kolhuja. Toisaalta myös hiilikuiturakenteisia splittejä on saatavilla markkinoilla mutta hiilikuitusplitit ovat hinnaltaan noin 40% lasikuituisia kalliimpia ja kestävät esim. kiviosumia huonommin. Kalliimman hinnan vastineeksi saa noin 500 grammaa kevyemmän laudan. Mainittakoon myös, että hiilikuituiset laudat ovat jäykähköjä, joten sellaista kaipaavalle hiilikuitu on kelpo valinta. Lasikuitulautojen korjattavuus on huomattavasti parempi kuin hiilikuituisien.
Muutoin lautojen ominaisuudet kehittyvät jatkuvasti, lautojen ytimien rakenteet sekä materiaalit mahdollistavat värinän vähentämisen, kansilaminaatit vaikuttavat lumen tarttuvuuteen laudan pintaan tai vaikkapa laudan keskihalkion leikkaus on hieman kiero, jolloin palat puristuvat ja siten pysyvät yhdessä laudan ollessa kasattuna laskua varten. Eli laudat sinällään näyttävät samalta kuin aiemminkin mutta erilaisia teknisiä ominaisuuksia on a:sta ö:hön.
Mitä kenellekin?
Henkilökohtaisesti näen lautavalinnan käyttömäärien kautta. Jos lasket viikon tai pari vuodessa ja pääasiassa maksimissaan 500-750 vertikaalimetrin päiviä, lähtisin valitsemaan lasikuituista lautaa Camber-profiililla. Jos eniten kiinnostaa metsälasku kotimaassa ja vaikkapa Norjan tiheissä metsissä, kenties Swallowtail/Fishtail henkinen lasikuitulauta olisi se järkevä valinta. Jos laskeminen suuntautuu hieman isompaan ja avoimempaan maastoon enemmän vaihteleville lumiolosuhteille missä vauhdin voi antaa kasvaa, lähtisin Directional shapen suuntaan ja profiilina joko Camberia. Siinä vaiheessa, kun lautaa kannetaan noustessa repussa tai nousumetrejä tulee useammin pitkälle plus 1000 kuin sen alle ja laskupäiviä kertyy vähintään useampia kymmeniä kaudessa, niin alkaisin miettimään hiilikuitua relevanttina vaihtoehtona. Painotetaan nyt kuitenkin, että lautavalinta on syvästi henkilökohtainen ja riippuu paljon laskutyylistä sekä siitä, miten ja missä halutaan laskea. Kannattaa siis suunnata erilaisiin lautademoihin testailemaan kaikenlaisia työkaluja! Ehkä lienee kuitenkin turvallista sanoa ettei hiilikuitulaudat ole järkevä työkalu Suomen kivisille ja vähälumisille tuntureille.
Splittisiteiden kaksijakoinen maailma
Ensimmäiset splitsiteet olivat rinnelautojen normaaleita siteitä, joiden pohjaan asennettiin kisko, joka kiinnitettiin laudassa oleviin vastakappaleisiin. Nykyisellään toki tämäkin on mahdollista mutta pääsääntöisesti splitlaudoissa käytetään ihan tarkoitukseen kehitettyjä siteitä. Ylivoimaisesti yleisimpiä siteitä ovat normaaleja lumilautasiteitä mukailevat pehmeiden kenkien siteet ja harvinaisempia niin sanotut kovien monojen siteet.
Missä splitlautoja valmistavia yrityksiä on useita kymmeniä, splitlautailuun suunniteltuja siteitä valmistavia yrityksiä on puolisen tusinaa. Sidevalmistajat myös valmistavat omia sidemallejaan pienin eroin brändättynä lautafirmoille, jotka myyvät kyseisiä tuotteita omassa valikoimassaan. Yleisimmät pehmeiden kenkien splitsiteet markkinoilla tällä hetkellä löytyy Sparkin, Plumin, Karakoramin, Voilen ja Unionin valikoimista. Lisäksi sekä Nitro että Burton pohjaavat omat mallinsa Sparkin ratkaisuihin ja Rossingnolin siteet taasen Plumin pohjalevyratkaisuun.
Splittiside on monimutkainen paketti
Kun puhutaan splitlautailuun tarkoitetuista siteistä niin käytännössä tarkoitetaan itse sidettä sekä lajitelmaa pakollisia lisäosia, jotka usein myydään yhtenä pakettina:
1. Laskemisen interface eli osat, joilla siteet kiinnittyvät lautaan laskua varten. Eri firmojen interfacet ei ole lähtökohtaisesti toimivia mallien välillä. Lauta-side-komboa valittaessa täytyy myös huomioida laudassa käytettävä tapa kiinnittää interface sillä osassa laudoissa käytetään perinteisempää kahdentoista kierrekannan kuviota ja osassa ns. channel-järjestelmää.
2. Hiihdon interface eli osat, jolla side kiinnittyy lautaan siten että siteellä voi hiihtää. Nämä ovat aina sidemalliin sidonnaisia ja vaihtoehtoja riittää irti liukuvista pinneistä erilaisiin kampiin ja salpoihin.
3. Raisers eli kannankorotukset, joilla muutetaan hiihtomoodissa siteen pohjakulmaa suhteessa lautaan ja siten helpotetaan askeltamista jyrkkään rinteeseen. Raiserit voivat olla kiinnitettyinä lautaan tai sijaita siteen pohjassa. Useimmiten sisältää kaksi eri asentoa mutta myös yhden kulman vaihtoehtoja löytyy.
Perinteisemmät pehmeät siteet
Kun puhutaan pehmeistä siteistä rakenteellisesti, niin voidaan erotella osat rujosti seuraavasti:
1. Baseplate eli siteen pohjalevy. Leijonan osa siteen massasta mutta myös jäykkyydestä sekä voimansiirtokyvystä tulee pohjalevystä.
2. Highback eli monon takapintaa tukeva kaareva levymäinen osa. Highbackit usein säätyvät haluttuun kulmaan laskijan mieltymyksen mukaan sekä joissain malleissa asettuvat ns. hiihtomoodiin sallien pidemmän askelluksen askellettaessa tasaisemmassa maastossa. Highbackejä on löysistä jäykkiin ja muovisista hiilikuituisiin ja siten highbackin valinta on isolti sidoksissa siteen kokonaispainoon ja laskutuntumaan.
3. Sträpit eli kiristettävät pehmustetut hihnat, joilla side kiristetään monon ympärille. Riippuen laskutyylistä ja tottumuksesta sträpit voivat olla hyvinkin minimalistisia ja kevyitä, jolloin siteiden paino pysyy matalampana tai vaihtoehtoisesti pehmustetumpia, jolloin side asettuu mukavammin ja tuntuu jalan ympärillä paremmalta. Myös jäykkyydet vaihtelee huomattavasti.
Kovat siteet, kovempaan menoon?
Viime vuosina niin kutsutut kovien monojen siteet ovat nostaneet päätään splitsiteiden markkinoilla. Kyseiset siteet ovat käytännössä pohjalevyjä, joihin voidaan kiinnittää vapaalaskumono tai kova splitmono varpaiden sekä kantapään lovien avulla. Side kevenee huomattavasti, kun sträppejä eikä highbackiä siteeseen tarvita. Kovat splitsiteet vaativat monoilta ns. AT/pinniside yhteensopivuuden jota varten tarvitaan myös erillinen splitlautojen kierrekantakuvioon sopiva AT-etuosa tai sovitelevy jolla saa suksien AT-etuosia kiinnitetty splitin kierrekantakuvioon. Itse kova side kannetaan päivän ylämäkiosuus repussa.
Kovien siteiden etuja verrattuna pehmeisiin on etunenässä kevyempi paino, hiihdettävyys askelmitan pidentyessä ja jaloissa olevan painon keventyminen sekä splitsuksen hallittavuus parantuneen voimansiirron kautta esimerkiksi vaakakuluissa tai jäisillä pinnoilla. AT-monot myös mahdollistavat automaattisten kiipeilyrautojen käytön. Heikkouksina voidaan nähdä huono saatavuus, split-spesifien monojen vähyys ja saatavuus kivijalkakaupoista sekä mahdollisuus unohtaa laskuun tarvittava sidelevy vaikkapa autoon.
Osa laskemiseen käytettävistä interfaceista toimii useammissa sidemalleissa. Ns. Voile puckseja käyttää useampi sidevalmistaja.
Gramma sieltä, toinen täältä
Painoeroa alleviivatakseni otan esimerkin omista välineistäni, pehmeät kengät 1570g, siteet 750g ja tarvittavat hilkkeet laudassa 227g yhteensä 2547g ja kovat kengät 1190g, side 490g (joka kulkee repussa ylös), laudan hilkkeet 250g eli yhteensä 1930g ja hiihtopaino jaloissa 1440g. Toki pehmeän setupin mono on tässä esimerkissä jäykimmästä ja painavimmasta päästä mutta ero on huomattava, vaikka vertailuun otettaisiin kevyempikin lautamono. Kovien monojen siteitä on saatavilla Sparkilta, Plumilta, Karakoramilta ja Phantomilta.
Monot splitlautailuun
Kuten aiemmin siteiden osalta todettiin, on siteitä sekä pehmeille että koville monoille. Pehmeissä siteissä lähtökohtaisesti voi käyttää mitä vain lumilautamonoa mutta muutamia seikkoja kannattaa ottaa huomioon monoa valittaessa:
1. Monon pintamateriaalit ja kestävyys, mono joutuu hiihdettäessä aivan eri luokan rasitukselle kuin pelkässä rinnelaskussa ja hötömmät materiaalit kuluu nopeasti puhki. Eritoten kantapään sivut kokevat kovia ja kulumiseen vaikuttaa monon ja siteen yhteensopivuus. Väärä sidekoko voi siis tuhota monot tehokkaasti!
2. Jos monolla pitää pystyä puuhaamaan mitään muuta kuin seisomaan laudalla on monon pohjalla sekä sen kuvioinnilla väliä.
3. Takamaastossa monolla hiihdetään 90% ajasta ja 10% ajasta käytetään laskemiseen, on laskijan päätettävissä kumpaa haluaa priorisoida.
4. Se millaista maastoa ja minkä tyylistä laskua haluaa tehdä vaikuttaa monon valintaan. Jos haluaa monon metsälaskuun ja puuterikruisailuun ehkä hieman pehmeämpi mono olisi sallivampi mutta jos tiedossa on teknisempää pintaa tai kovempia vauhteja niin mahdollisesti jäykempi mono olla hyvä vaihtoehto. Täytyy myös muistaa että tämä monojen mainittu jousto tai jäykkyys ei suinkaan käyttäydy identtisesti jos laskijan massa on 60kg tai 100kg.
5. Sisäkengän laatua, suunnittelua ja materiaaleja ei missään nimessä tule sivuttaa monoja hankittaessa. Oikealla tavalla jalkaan muovautunut sisäkenkä pehmeässä kengässä pitää jalat rakoista vapaana ja lämpimänä missä puristava tai hiertävä sisäkenkä tekee tuhoaan nopeasti.
Henkilökohtaisesti olen laskijana isommasta päästä ja käytän mielelläni hyvinkin jäykkiä ja eritoten takamaastolaskemiseen tehtyjä pehmeitä kenkiä. Pidän hieman harmillisena että kengät ja eritoten sisäkengät kuluu erittäin nopeasti rikki. High-end-splitkenkä voi maksaa helposti 500€ mutta kestää vain kauden tai pari, sisäkenkä jopa vähemmän.
Kovien monojen matka yleiseksi ratkaisuksi vasta alkutekijöissään
Kovia monoja valittaessa edessä on hyvinkin erilaiset haasteet. Kaupallisia splitlautailuun eritoten tarkoitettuja monovaihtoehtoja on saatavilla vain kolmelta firmalta: Phantom, Key Equipment ja Pierre Gignouxilta. Kaikki vaihtoehdot ovat saatavilla vain verkosta ja vain suoraan valmistajalta tilaamalla, joten tuotteiden sovittaminen on käytännössä mahdotonta. Phantomin monon alasosa pohjaa Atomicin Backland monoon mutta Key Equipmentit ja Pierre Gignouxit ovatkin sitten hieman mysteerejä lesteiltään ja istuvuudeltaan. Mainittakoon myös että Pierre Gignouxin monot on hyvin splitrandokisoihin orientoituneet 600 grammaiset popot joilla on hintalappua 1600 euron verran eli ei ihan jokapojan kengistä ei ole kyse.
Phantomit ja Keyt taasen ovat olleet markkinoilla hyvin lyhyen aikaa joten kokemuksia on hyvin rajallisesti saatavilla. Jahka kyseisiä monoja alkaa näkymään enemmän tuntureilla ja vuorilla myös pohjolassa veikkaan että myös splitkansan tietoisuus sekä mielenkiinto tulee lisääntymään.
DIY = Do It Yourself?
Kovilla siteillä laskijat ovat joutuneet tukeutumaan kotikonsteihin muokatessaan erilaisia AT-monoja splitlautailuun sopiviksi. Jos aihealue kiinnostaa kannattaa suunnata Phantomin verkkosivuille, josta löytyy historiaa, ohjeita ja muokkaussarjoja erilaisten monojen splitkelpoiseksi muokkaamista varten. Täytyy myöntää ettei 600 euron AT-monon modaaminen poralla ja Dremelillä sovellu ihan kaikille mutta jos kokeilunhalua sekä seikkailumieltä löydy työkalupakista niin hyvinkin kustannustehokas ratkaisu voi löytyä pienistä kotitekoisista muokkauksista. Ehkä silpominen kuitenkin kannattaa aloittaa vaikkapa käytetyistä monoista, esim. Dynafitin klassikko TLT5sia löytyy kivasti käytettynä ja uusia sisäkenkiä saa helposti.
Yleisesti ottaen AT-monon käyttäminen splittimonona sisältää seuraavia huomioitavia asioita:
1. AT-monojen etunoja on useimmiten jotain 12-16 asteen väliltä. Jos pitää hyvin pystystä monokulmasta vaatii monot hieman työstöä.
2. AT-monot joustaa hyvin marginaalisesti taaksepäin. Tämä aiheuttaa helposti muutoksen laskutuntumassa ja erityisesti takakantille tehtävä käännös voi tuntua omituiselta. Toiset laskijat kompensoi tätä muutosta muuttamalla takajalan sidekulmaa positiivisemmaksi.
3. AT-monojen sisäkengät ja laskuasento on suunniteltu siten että monoissa hieman nojataan eteenpäin, siten sisäkenkä ja nilkan takaosa voivat olla hyvinkin korkeat. Tämä aiheuttaa puristusta ja painetta takakantin kaarroksissa, jos laskijalla on matala tai pitkä pohje ja siten syntyy tarve madaltaa monoa pohkeen kohdalta.
4. Painoa siirrettäessä etukantille voi kantapää pyrkiä nousemaan monon sisällä, osassa monoissa pieni soljen siirtäminen voi hoitaa tämän ongelman.
Oikeat työkalut kuhunkin tehtävään
Henkilökohtaisesti käytän sekä pehmeitä että kovia siteitä riippuen laskettavasta maastosta, lumesta sekä päivän pituudesta. Jos suuntaan leikkisämpään maastoon, metsälaskulle tai leppoisammalle hiihtopäivälle niin laitan alle pehmeät kengät ja siteet. Kun tiedossa on paljon nousumetrejä, mahdollisia bootpackejä tai teknisempää maastoa, joka vaatii esimerkiksi jäärautojen käyttöä, valitsen alle kovat monot. Eli niin sanotusti oikeat työkalut kuhunkin tehtävään.
Uskon että pitkällä aikavälillä splitlautailuun tarkoitettuja kovia monoja tulee enemmän markkinoille ja paremmin saataville, jolloin mahdollisuus kokeilla ja testata lisääntyy huomattavasti. Siihen asti pehmeät monot ja siteet on turvallisempi valinta 95% splitlaudalla liikkuvista vapaalaskijoista.
Vaikka tässä artikkelissa kovasti lautoja taivutellaan ja punnitaan hieman grammojakin, tulee kunkin varusteitaan valitsevan laskijan tehdä valinnat omasta lähtökohdastaan. Facebookin foorumit pullistelee keskusteluita joissa äänekkäimmät huutaa mikä on parasta kenellekin. Suosittelen vierailemaan kivijaloissa, jututtamaan asiantuntijoita, osallistumaan erilaisten valmistajien demoihin tai kokeilemaan erilaisia muotoja ja malleja vuokraamalla vaikkapa päiväksi ennen kuin lukitsee valintansa. Kiertotalous kunniaan ja käytettyä lautaa alle, ehkä siten omaan lautavalikoimaan voi ottaa enemmänkin muotoja ja tyylejä. Oikean kokoinen, muotoinen ja materiaalinen varustus kestää hyvin huollettuna aikaa ja ajoa, eikä lompakkokaan kevene liikaa joka vuosi! Tärkeintä on kuitenkin että menee sinne mäkeen!
Kirjoittaja: Lauri Hilander
Lauri Hilander nauttii liikkumisesta vuorilla kiipeillen ja lumilautaillen. Kirjoittaja on muun muassa kiivennyt maailman kahdeksanneksi korkeimmalle vuorelle ilman lisähappea sekä hiihtänyt Grönlannin mannerjäätikön yli. Lempimäet laskuhommiin löytyy pohjois-Norjasta ja Ruotsista.
