Teksti: Jarkko-Juhani Henttonen Kuvat: Jaakko Posti, Jani Kärppä
Suomen viime talvi oli otollinen lumivyöryille. Melko runsaista lumisateista ja lumipeitteen heikkouksista johtuen kauden aikana tapahtui useita merkittäviä lumivyöryjä. Pääsimme todistamaan Suomen korkeimmalla vuorella Ridnillä Suomen mittakaavassa merkittävää vyöryä.
Suomi ei ole tunnettu lumivyörymaana. Maa on tasainen, korkeuserot pieniä eikä jyrkkiä rinteitäkään juuri ole. Sitä ei myöskään ole siunattu säillä, jotka toisivat mukanaan suuria lumimääriä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö täälläkin vyöryisi.
Suomessa vyöryy joka talvi – toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Eikä ainoastaan luonnollisesti omia aikojaan, vaan myös ihmisen tekemisten seurauksena ja näin etenkin viime talvena.
Viime talvena tapahtui useita läheltä piti -tilanteita, mutta henkilövahingoilta kuitenkin onneksi vältyttiin. Viimeisten vuosien ja vuosikymmenien aikana Suomessa on kuitenkin sattunut monia vakavia vyöryonnettomuuksia, jopa muutamia kuolemaan johtaneita.
Ei siis ole liioittelua todeta, että lumivyöryvaaraan on syytä suhtautua vakavasti myös Suomessa, jos liikkuu yli 25- tai varsinkin yli 30-asteisilla luonnonrinteillä.
Vyöryvaara
Lumivyöryvaara ilmaistaan viisitasoisella asteikolla. Vaaran tasoa arvioitaessa otetaan huomioon kolme tekijää:
1. Lumipeitteen kestävyys ja siinä mahdollisesti olevat heikkoudet sekä niiden laaja-alaisuus
2. Lumipeitteen pettämiseen ja vyöryn laukeamiseen vaadittavan voimaan suuruus
3. Mahdollisten lumivyöryjen koko.
Lumivyöryvaaran ollessa alhaisimmalla tasolla 1 Pieni lumipeite on yleisesti ottaen vakaa. Lumivyöryt ovat epätodennäköisiä, ja niitä tapahtuu vain rajoitetuilla alueilla erittäin jyrkillä rinteillä. Lauetakseen vyöryt vaativat suuren voiman, mikä käytännössä tarkoittaa useamman laskijan lumipeitteeseen kohdistamaa voimaa. Tason 1 Pieni vyöryt ovat pieniä.
Vaaran tasolla 2 Kohtalainen vyöryvaara on kohonnut: lumivyöryn laukaiseminen on mahdollista, mutta edelleenkin lähinnä vain suurella voimalla ja niitä tapahtuu vain erityisissä rajoitetuissa maastonkohdissa. Erittäin suuret luonnolliset vyöryt ovat epätodennäköisiä.
Kakkostason olosuhteissa maastossa ei välttämättä havaitse mitään vaaran merkkejä. Esimerkiksi lumipeitteen heikon kerroksen romahduksesta aiheutuva humahduksen ääni ei aina ole kuultavissa. Vyöryvaara on tasolla kaksi suunnilleen puolet talvikaudesta.
Mikäli lumipeitteessä on niin kutsuttu pysyvä heikko kerros (eng. persistent weak layer, PWL), myös ”kakkosen kelillä” on syytä erityiseen varovaisuuteen.
Kuolemaan johtaneista onnettomuuksista noin 30% tapahtuu vaaran ollessa 2 Kohtalainen.
Vyöryvaaran tasolla 3 Huomattava vyöryn laukeamiseen voi riittää pienikin voima, eli yksi laskija, etenkin vyöryennusteessa eritellyillä jyrkillä, yli 30 asteisilla rinteillä. Kolmostasolla voi tapahtua suuria ja erittäin suuria vyöryjä myös luonnollisesti.
Kolmostason olosuhteet ovat kaikkein vaarallisimmat: suunnilleen puolet kuolemaan johtaneista onnettomuuksista tapahtuu, kun vaara on 3 Huomattava.
Tyypillisiä kolmostason vaaran merkkejä ovat tuoreet vyöryt, lumipeitteen halkeilu ja lumipeitteen romahduksesta johtuvat humahdukset. Vyöryn laukaiseminen on mahdollista myös etäältä, niin sanotusti kaukolaukaisuna, varsinkin jos lumipeitteessä on pysyvä heikko kerros.
Vyöryvaara on tasolla 3 Huomattava noin 30% talvesta.
Kun vyöryvaara on tasolla 4 Korkea, olosuhteet ovat erittäin vaaralliset. Vyöryn laukaiseminen on todennäköistä, myös pienellä voimalla ja monilla jyrkillä rinteillä.
Nelostasolla tapahtuu usein paljon suuria ja myös erittäin suuria lumivyöryjä. Vyöryjen laukaiseminen etäältä on tyypillistä.
Oikeissa vuoristomaissa nelostasoa on yleensä vain muutamia päiviä kaudesta – Suomessa nelostaso on harvinainen poikkeus.
Lumivyöryissä kuolleista noin 10% menehtyy, kun vaara on 4 Korkea.
Vyöryvaaran taso 5 Erittäin Korkea on hyvin poikkeuksellinen. Esimerkiksi Norjassa vyöryennuste on asetettu tasolle 5 Erittäin Korkea vain kerran maan ennustejärjestelmän historiassa, ja jälkikäteen todettiin, että sille ei ollut perusteita.
Suomessa vitostason olosuhteita ei käytännössä voi muodostua. Erittäin korkean vyöryvaaran aikana pitäisi tapahtua lukuisia erittäin suuria ja myös äärimmäisen suuria luonnollisia vyöryjä myös kohtalaisen jyrkillä rinteillä. Erittäin suuret vyöryt ovat Suomessa hyvin harvinainen poikkeus, sikäli kun niitä täällä tapahtuu.
Vyöryskaalat
Lumivyöryn vaarallisuus riippuu osin maastosta. Vaaraan vaikuttavat niin maaston koko kuin siinä olevat maastoansat – mutta myös vyöryn koosta. Lumivyöryjen kokoja määritetään kahdella eri tavalla, R- ja D-skaalalla. Molemmat skaalat ovat vyöryvaaran tapaan viisitasoisia.
R-skaala (eng. relative-size scale) kertoo vyöryn koon suhteessa vyöryväylään. Vyöryväylä on alue vyörymaastossa, jossa vyöryjä tapahtuu toistuvasti. Väylä muodostuu kolmesta osasta: laukeamisalueesta, josta lumi lähtee liikkeelle, vyöryurasta, joka on vyöryvän lumen kulkureitti, ja kertymäalueesta eli paikasta, johon pysähtyvä vyöry kasautuu.
R-skaalan ykköskoon vyöry R1 on hyvin pieni väylään nähden, R5 suurin mahdollinen, joka voi vyöryväylällä tapahtua.
R-skaalan arviota tehdessä huomioidaan paitsi väylän laukeamisalueen koko ja siltä liikkeelle lähteneen lumen määrä (vyöryn leveys rinteen poikki ja korkeus rinteen suuntaisesti sekä liikkeelle lähteneen lumikerroksen paksuus) ja myös olosuhteet väylän vyöryuralla sekä se, kuinka pitkälle kertymäalueelle vyöry on edennyt.
D-skaala (eng. destructive-size scale) puolestaan on arvio vyöryn tuhopotentiaalista tai -voimasta.
D-skaala ei ole R-skaalan tapaan suhteellinen, vaan se kertoo tarkemmin vyöryn todellisesta koosta. D-skaalakaan ei kuitenkaan ole eksakti vyöryn koon mitta. Eri kokoluokkiin sijoittuvien vyöryjen koot voivat vaihdella huomattavasti, ja määritelty koko on joka tapauksessa arvio.
Tyypillisen D1 Pieni -koon vyöryn (eng. Small) mitta on 10 – 30 metriä ja sen tilavuus sata kuutiometriä. Pienet vyöryt pysähtyvät jyrkissäkin rinteissä. Pieni vyöryt ovat määritelmällisesti harmittomia, eivätkä ne yleensä hautaa ihmistä, jollei väylällä ole maastoansaa. Sopivassa paikassa pienikin vyöry voi olla kuitenkin hengenvaaralllinen, esimerkiksi ison pudotuksen yläpuolella.
D2 Keskikokoinen (eng. Medium) vyöry voi haudata, vahingoittaa tai tappaa ihmisen. Laskijoiden laukaisemat vyöryt ovat usein kakkoskokoa. D2-vyöryillä on yleensä mittaa 50 – 200 metriä, ja niiden tyypillinen tilavuus on tuhannen kuutiometrin luokkaa. Ne voivat edetä jyrkän rinteen loppuun saakka mutta eivät yleensä etene loivemmalle.
Kokoluokan D3 Suuri (eng. Large) vyöry voi haudata ja tuhota auton, vahingoittaa kuorma-autoa, tuhota pienen rakennuksen ja katkoa muutamia puita. Kolmoskoon vyöryt ovat aina erittäin vaarallisia. Todennäköisyydet erittäin haitallisille seurauksille – vakavalle loukkaantumiselle tai kuolemalle, ovat vyöryyn joutuneelle hyvin suuret.
D3-koon vyöry voi edetä useita satoja metrejä ja kulkea rinteen loivemmilla (selvästi alle 30-asteisilla) osilla muutamia kymmeniä metrejä. Tyypillisen D3-vyöryn tilavuus on 10 000 kuutiometriä.
D4 Erittäin suuri lumivyöry voi haudata ja tuhota rekan ja suistaa junan kiskoilta ja tuhota sen osittain. Erittäin suuri lumivyöry voi tuhota myös suuren rakennuksen tai jonkin verran metsää. Erittäin suuret vyöryt voivat kulkea selvästi alle 30-asteisen rinteen osan poikki yli 50 metrin matkalta.
Tyypillisen D4-vyöryn mitta on 1 – 2 kilometriä ja tilavuus 100 000 kuutiometriä. Tällaisia vyöryjä voi tapahtua vyöryvaaran ollessa tasolla 3 Huomattava ja ne ovat tavanomaisia vaaran ollessa tasolla 4 Suuri tai 5 Erittäin suuri.
Kokoluokan D5 Äärimmäisen suuri lumivyöryt ovat erittäin harvinaisia. Niiden tuhopotentiaali on katastrofaalista luokkaa. Niitä tapahtuu yleensä vain, kun vyöryvaara on tasolla 5 Erittäin suuri. Äärimmäisen suurilla vyöryillä on mittaa enemmän kuin kaksi kilometriä, ja niiden tilavuus on suurempi kuin 100 000 kuutiometriä. Suomessa ei voi tapahtua luokan D5 lumivyöryä.
Vyörytalvi 2021
Viime talvena Suomessa tapahtui ilmeisesti poikkeuksellisen paljon lumivyöryjä. Vyöryjä tiedetään tapahtuneen joko luonnollisista syistä tai ihmisen aiheuttamana ainakin Rukan alueella, Pyhä-Luostolla, Ylläksen alueella, Pallaksella ja Käsivarressa, Kilpisjärven erämaa-alueella. On todennäköistä, että niitä tapahtui muuallakin. Yhteensä vyöryjä havaittiin useita kymmeniä. Pelkästään Pyhä-Luoston alueelta niitä kirjattiin 18.
Rukan alueella vyöryi ainakin Valtavaaralla. Vyöryjä tapahtui tammi-helmikuussa useita kertoja, ilmeisesti lähinnä laskijan laukaisemina.
Vyöryissä lumi laukesi liikkeelle lumipeitteen pohjilta saakka. Suurimmillaan vyöryillä oli leveyttä kolmisenkymmentä metriä, pituutta enemmän. Vyöryt olivat joko kokoluokkaa D1 Pieni tai mahdollisesti pienehköjä D2 luokan vyöryjä. Vyöryt tapahtuivat metsäisillä rinteillä, ja tällaisessa paikassa vyöryyn jääneen riski loukkaantua puuhun törmäyksessä olisi suuri.
Myös Konttaisen Konttaisenjärven puoleisella metsäisellä rinteellä laukeisi vyöry, joka on ollut kooltaan melko selkeä D2. Konttaisella on aiemmin tapahtunut laskijan hengen vaatinut vyöryonnettomuus, jossa toinen laskija loukkaantui vakavasti.
Luostotunturin Ukko-Luoston itäpuolella tapahtui tammikuun lopussa kaksi vyöryonnettomuutta. Toisessa tapauksessa, 3. helmikuuta, vyöry hautasi kaksi laskijaa osin, ja heidät piti pelastaa: laskijat eivät onnistuneet omin avuin irroittamaan itseään lumesta, mutta pystyivät onneksi hälyttämään apua. Laskijat eivät loukkaantuneet, mutta kylmettyivät melko pahoin apua odotellessaan.
Vyöryn koko oli melkoisella varmuudella kokoluokkaa D2. Vyöryvaara oli onnettomuuden sattuessa tasolla 3 Huomattava, ja lumipeitteessä oli pysyvä heikko kerros. Liikkeelle lähtenyt laatta oli todennäköisesti tuulen liikuttaman lumen muodostama ns tuiskulumen laatta.
Edellistä tapausta viikkoa aiemmin tapahtuneessa tilanteessa laskija onnistui kaivamaan itsensä vapaaksi eikä tarvinnut ulkopuolista apua. Vyöry oli luokka D1 Pieni ja vaara oli tasolla 2 Kohtalainen.
Molemmissa tapauksissa vyöryyn joutuneet laukaisivat onnettomuusvyörynsä itse.
Luoston rinnealueen läheisyydessä olevassa Aurinkokurussa tapahtui laskijan laukaisema vyöry 26. helmikuuta. Pyhän Lumiturvallisuuskeskuksen lumivyöryteknikko ja Finlav-kouluttaja Petteri Nurminen määritteli vyöryn kokoluokaksi R 4 D2.
Vyöryn leveys oli 80 m metriä ja se eteni 100 metriä. Vyöryn kruunu eli liikkeelle lähteneen laatan ylärinteen puoleinen murtumalinja oli paksuimmasta kohdasta 130 cm korkea. Vyöryvaara oli tasolla 3 Huomattava.
Aurinkokurussa vyöryi toistamiseen 6. huhtikuuta. Tämänkin vyöryn Nurminen määritteli D2:ksi. Vyöry oli kuitenkin selvästi aiempaa pienempi – kuitenkin riittävän suuri haudatakseen ihmisen – ja R-skaalalla, siis vyöryn koon suhteeksi väylään koko oli R2. Vaara oli tasolla 2 Kohtalainen.
Pyhän Kultakerolla, hiihtokeskuksen rinnealueen lähellä olevalla suositulla off-piste alueella, nk Jacksonissa, tapahtui 30.1. vyöry, jonka hiihtokeskuksen ski patrolina työskentelevä vyöryteknikko Ville Väkeväinen määritteli kokoluokkaan D2.
Tunturiketjun Kakkosena tunnetulla Ukonhatulla vyöryi kahden laskijan aiheuttama todennäköisesti D2 koon vyöry 8. helmikuuta. Vyöry tapahtui Isokurun rajoitusvyöhykkeellä (ks. Edge 1/21 s. XX Isokuru – laskeminen kielletty). Vyöryn laukaisseet laskijat eivät joutuneet vyöryyn, mutta ilmoitettuaan tapauksesta kansallispuistolle he saivat rajoitusvyöhykkeellä liikkumisesta sakkorangaistuksen.
Ylläksen alueella vyöryi useita kertoja. Ilmeisesti suurin vyöry tapahtui Kesängin hyvin tunnetulla ja varsin aktiivisella vyöryväylällä tunturin kaakkonpuoleisessa kulmassa 5. helmikuuta.
Vyöryn tutkinut Suomen lumivyörykoulutus Finlavin ohjausryhmän jäsen ja pääkouluttaja Eeva Mäkelä määritteli vyöryn kokoluokaksi D3 Suuri. Vyöryn leveys oli 50 m, pituus 300m ja laatan murtumalinjan paksuus 20-75cm. Vyöry kulki pitkälle rinteen juurella olevaan metsään, mutta ei kuitenkaan sanottavammin vaurioittanut puustoa. Vyöryn kertymä oli huomattavan paksu.
Pallaksen merkittävin vyöry sattui Palkaskurussa 27. helmikuuta. Vyöryn laukaisi kurussa kulkevaa talvireittiä kunnostamassa ollut tamppari, joka hautautui isoilta osin kurun rinteeltä tulleen vyöryn alle. Vyöryn leveys oli n 200 metriä ja se eteni kurun pohjalle n 50 metrin matkan. Vyöryssä lumipeite lähti liikkeelle sen pohjia myöten, kruunu oli paksuudeltaan jopa noin 1,5 metriä ja lunta kertyi kurun pohjalle, joka on tyypillinen maastoansa, yli 3 metriä paksuksi kertymäksi.
Pallaksen Pöllöjen Finlav-lumiturvallisuuskouluttaja lumivyöryteknikko Juuso Holstein määritteli Palkaskurun vyöryn kokoluokiksi R3 D2.
Pallaksen viime talven suurin vyöry tapahtui kuitenkin Pyhäkurussa. Kuru on yksi Suomen merkittävimmistä vyörypaikoista. Se vyöryy käytännössä joka talvi, ja vyöryt ovat usein huomattavan kokoisia,.
Pyhäkurun vyöry tapahtui 24. helmikuuta ja sen kokoluokaksi Holstein määritteli R4 D3. Vyöryn laukaisi laskijaryhmä, ja se tyhjensi ison osan kurun rinteistä. Vyöryn kruunu oli noin 90 cm korkea. ollessa käytännössä koko kuru alkaen Lehmäkeron kulmasta, kurun pohjoisen puoleisen laskun laskijan vasemmasta yläreunasta ja päättyen etelän puoleisen laskijan vasempaan yläreunaan Pyhäkurun kulmalle . Vyöryn kertymäalue kattoi käytännössä koko Pyhäkurun pohjan. Vyöry lähti liikkeelle lumipeitteen pohjaa myöten, ja sillä oli pituutta noin kilometri.
Pallaksen alueella tapahtui useita muitakin vyöryjä.
Kilpisjärvellä asuva laskuopastuksia järjestävä lumivyöryteknikko Ville Eskonen kertoo havainneensa viime talvena Yliperän tunturialueella poikkeuksellisen paljon vyöryjä. Eskosen mukaan kaikki vyöryt, joiden hän näki tapahtuvan, laukesivat kaukolaukaisuna pysyvän heikon kerroksen romahduksen leviämisen seurauksena. ”Live-vyöryjen” lisäksi Ville havaitsi lukuisia aiemmin tapahtuneita vyöryjä.
Suurin Eskosen todistama vyöry tapahtui Etuhaltilla 9. helmikuuta. Vyöry laukesi kun Ville ja Finlav LT2-tason lumiturvallisuuskouluttaja Antte Lauhamaa pysäköivät moottorikelkkansa tunturin juurelle. Vyöry oli poikkeuksellisen leveä: sillä oli rinteen poikki mittaa n 800 metriä.
Hämmästyttävästä leveydestään huolimatta vyöry kuuluu kokoluokkaan D3, koska se eteni vain n 150 korkeusmetrin verran eikä juurikaan edennyt loivemmalle. Vyöryn kruunu oli korkeimmillaan hieman yli 100 cm.
Monien viime talven vyöryjen laukeamisen välitön syy, ”triggeri”, oli siis ihmisen toiminta, mutta isossa osassa tapauksia perimmäisenä syynä oli kuitenkin lumipeitteeseessä ollut pysyvä heikko kerros.
Laattojen, erityisesti tuiskulumenlaattojen ohella pysyvä heikko kerros on erittäin merkittävä lumipeitteen rakenteessa oleva tekijä lumivyöryonnettomuuksien syntymisessä. Niihin on aina syytä suhtautua todella vakavasti.
Ridničohkka
Kilpisjärven seutu suurtuntureineen on Suomen ainoa todellinen vuorialue. Siellä sijaitsee kaikki Suomen yli tuhatmetriset huiput, maan korkein kohta ja korkein vuori, jylhimmät tunturipahdat ja suurimmat korkeuserot. Yliperän vuorilla on myös maan hienoimmat ja haastavimmat laskut ja tietenkin myös maan suurimmat vyöryväylät.
Suomen korkein vuori on Haltin itäpuolella sijaitseva Ridničohkka. Ridnin huippu nousee 1 317 metrin korkeuteen ja sen kyljet tarjoavat vaihtelevan tasoisia laskuja, joilla on korkeutta parhaimmillaan yli 300 metriä.
Parasta laskua Ridni tarjoaa rinteellä, joka laskee vuoren huipusta hieman etälään sijaitsevalle Ridnijärvelle. Korkeuseroa huipulta järvelle tulee hieman yli 300 metriä, ja tästä on erinomaista laskua suurin osa.
Huipulta suoraan etelää kohti laskeva rinne on pääsääntöisesti alle 25-asteista, eli se on lumivyöryjen suhteen hyvin turvallinen. Järven läntisellä puolella on kuitenkin yli 200-metrinen jyrkkä pahta, joka on osin yli 45-asteinen. Jyrkänne vyöryy ilmeisesti joka talvi, mahdollisesti useastikin.
Viime keväänä jyrkänteellä tapahtui Suomen oloissa poikkeuksellisen suuri vyöry. Olimme Ridnillä Antti Autin, Jaakko Postin ja Jani Kärpän kanssa kuvaamassa materiaalia Antin Arctic Lines videosarjaan, ja onnekkaasti Jaakko sai taltioitua vyöryn videolle.
Vyöry laukesi, kun olimme Autin kanssa kulkemassa jyrkänteen yläpuolella olevalla melko tasaisella laella, turvalliseksi arvioimallamme etäisyydellä, pahdan päällä olevasta lumilipasta.
Koska lumipeitteessä ollut lämmenneen kelin aktivoima pysyvä heikko romahteli useasti kulkiessamme loivalla laella, on mahdollista, että aiheutimme vyöryn itse, eli kaukolaukaisimme sen vyöryväylän yläpuolelta. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole, on myös mahdollista, että vyöry tapahtui luonnollisesti.
Varsinaisen lumivyöryn laukaisi rinteen yläpäästä jyrkänteelle romahtanut lumilippa. Lippa on Suomen oloihin poikkeuksellisen suuri, noin 200 – 300 metriä leveä ja korkeimmillaan ehkä jopa yli viisi metriä paksu. Vyöry syntyi, kun lipasta murtui muutamien kymmenien metrien levyinen ja useiden metrien paksuinen osa, joka putosi alla olevaan rinteeseen. Romahtanut lippa laukaisi rinteen yläosasta laatan, joka oli ainakin 150 metrin, mahdollisesti lähes 200 metrin levyinen. Kruunun korkeus oli jopa noin kolme metriä. Rinteen suuntaan laatalla oli mittaa keskimäärin selvästi yli 50 metriä, korkeimmasta kohdastaan yli 100 m.
Rinteen jyrkkyydestä johtuen lumimassat kiihtyivät erittäin suureen nopeuteen ja pyyhkivät kulkiessaan lähes kaiken rinteessä olleen lumen mukaansa.
Vyöry eteni Ridnijärven jäälle, ja sen pää pysähtyi noin 70 metrin päähän rantaviivasta. Vyöry olisi todennäköisesti edennyt pidemmällekin, mutta suurimman massan edettyä järvelle arviolta 50 metrin matkan, järven lähes 1,5 metriä paksu teräsjää petti. Se murskaantui isoimmillaan lähes henkilöauton kokoisiksi kappaleiksi, ja tämän seurauksena vyöry pysähtyi. Vyöry aiheutti jäänalaisen aallon, joka heilutteli jäätä koko järven alueelta.
Vyöryn kertymällä oli jäällä leveyttä noin 70 metriä, pahdan alarinteellä parisenkymmentä metriä enemmän. Rantaviivasta ylärinteen suuntaan kertymällä oli mittaa ehkä noin 70 metriä. Jäällä ollut kertymä oli kauttaaltaan yli metrin paksuinen, isoilta osin 2 – 3 metriä. Korkeimmillaan kertymä kohosi noin viiteen metriin – on kuitenkin todennäköistä, että lunta oli jään alla lisää huomattava määrä, ehkä jopa toiset viisi metriä. Jyrkänteen alarinteellä ollut kertymä oli 1 – 3 metriä paksu.
Yhteensä kertymän koko oli arviolta hieman toista hehtaaria, ja siinä oli lunta yhteensä mahdollisesti 20 – 25 000 kuutiometriä.
On mahdollista, että Ridnin pahdalla voi tapahtua vieläkin suurempi vyöry, joten kyseessä ei varmastikaan ollut R5, vaan ”vain” R4. Koska vyöryn tuhovoima oli poikkeuksellisen suuri, se todennäköisesti kuuluu D-skaalan luokkaan D4 Erittäin suuri.
Olipa kyseessä R4 D4 tai ei, vyöry oli joka tapauksessa poikkeuksellinen tapaus Suomessa. Jos ei muuten – Ridnin pahdan päälle kasvaa yhtä suuri lumilippa muulloinkin – niin ainakin siksi, että se saatiin taltioitua videolle sen tapahtuessa.
”Eihän Suomessa vyöry”
On totta, että verrattuna vaikkapa Norjaan tai Alppimaihin Suomessa on vain hyvin vähän vyörymaastoja ja vyöryväyliä eikä Suomessa tosiaan myöskään sada kovin paljoa lunta. Voidaankin siis sanoa, ettei täällä totuuden nimissä vyöry kovin usein.
Mutta talvi 2021 todisti kiistatta, että asiaan on täälläkin syytä suhtautua aivan yhtä vakavasti kuin suuremmassa vyörymaailmassa. Jos aikoo harrastaa laskemista jyrkemmillä luonnonrinteillä, on välttämätöntä huomioida olosuhteet ja toimia niiden mukaisesti. Vyörymaastoon ei pidä koskaan lähteä ilman vyörypelastusvälineitä, mutta sinne ei etenkään kannata mennä, kun olosuhteet ovat otollisia lumivyöryjen syntymiselle.
.jpeg)
