Home » Vapaalaskemisen A-B-C – Lajin vaikeus viehättää

Vapaalaskemisen A-B-C – Lajin vaikeus viehättää

Tämä artikkeli julkaistiin alunperin printtilehdessä neljässä osassa. Kvartetin ensimmäisessä osassa käsitellään riskien hallintaa, toisessa pohditaan kohteen valintaa ja kolmannessa käydään läpi tekniikkaa sekä taktiikkaa. Viimeisessä osassa pohdittiin, kenen kanssa linjoille lähdetään ja millaiset tekijät vaikuttavat ryhmän toimintaan. Tässä koko vapaalaskuun opastava Lauri Hilanderin kirjoittama juttusarja on luettavissa nyt yhtenä kokonaisuutena, olkaa hyvät!

Osa 1: Vapaalaskun riskit ja niihin suhtautuminen

Laskulinjan vaativuus ei ole yksiselitteisesti määriteltävä kokonaisuus. Samoin erilaisten taitojen ja tekniikoiden ymmärtäminen ja osaaminen on hyvinkin monimutkainen setti arvioitavaksi. Jonkin suorituksen tai tekemisen vaikeus on vuorilla aina kokonaisuus, johon vaikuttaa runsas valikoima tekijöitä niin kokemuksesta tuuriin asti. Tätä juttua lukiessa on siis tärkeää ymmärtää, että tässä ei puhuta absoluuttisista totuuksista ja että mukana on laajasti kirjoittajan mielipiteitä ja näkemyksiä.

Joskus keli menee sinkkiin ja esim. harjanteilla huonossa näkyvyydessä pitää olla tarkkana liikuttaessa.

Turvallisesti ammattilaisten matkaan

Vapaalasku vuorilla on kategorisesti riskialtista ja ilman riittävää tietotaitoa sekä kokemusta ei vuorille tule lähteä. Helpoin ja turvallisin tapa päästä vuorille laskemaan (niin helpoille kuin vaikeammillekin linjoille) tapahtuu palkatun ammattioppaan matkassa. Suomalaisia IFMGA-oppaita löytyy ympäri Euroopan sekä pohjolan vuoria. Asiantuntevassa opastuksessa oppii itsekin paljon esimerkiksi reitin valitsemisesta, sääolojen tulkitsemisesta tai vaikkapa ihan laskutekniikasta.

Mitä riski on?

Jos haluaa laskea jyrkempää tai teknisempää linjaa, on lopulta edessä erilaisten riskien arvioiminen ja niiden kanssa toimiminen. Toki loivemmatkin laskut sisältävät riskiä ja vaativat arviointia, mutta käytännössä tässä artikkelissa puhutaan linjoista, joissa jonkintasoinen riski on jossain määrin jatkuvasti läsnä – eritoten, kun kärjet osoittavat alaspäin. 

Mutta mitä se riski on?

Kirjoittaja jäsentää ajatteluaan seuraavalla tavalla, mutta on hyvä tietää, että erilaisia riskimalleja ja määrityksiä on maailma pullollaan. Jos käytetään hieman yleistävää määritelmää, niin riski on onnettomuuden todennäköisyyden ja erilaisten seuraamuksien vakaavuuden tai vaikuttavuuden summa. Eli toisin sanoen riski on yhtä kuin todennäköisyys plus seuraus. Todennäköisyys jollekin tapahtumalle voi olla minimaalinen, mutta tapahtuessaan seuraus voi olla erittäin vakava tai päin vastoin. 

- Mainos -

Miten riskejä voi arvioida?

Erilaisissa liiketoiminnoissa riskienhallinta on nykyään itsestäänselvyys ja usein automaattista toimintaa. Firmat hahmottavat riskiä usein sen kustannuksien ja/tai tunnusluvuston kautta. Yleinen tapa hahmottaa riskejä on luoda niin sanottu matriisi. Ylä-asteen matikantunnilta muistiin on varmasti jäänyt pysty ja vaaka-akselit x ja y. Matriisi toimii vaikkapa niin, että asteikot yhdestä viiteen on molemmilla akseleilla. Pystyakselilla on riskin todennäköisyys, yhden ollessa erittäin epätodennäköinen ja viiden ollessa erittäin todennäköinen. Vaaka-akselilla on riskin toteutumisen seuraukset tai seurauksen vakavuus, yhden ollessa lievä (esim. mustelmia tai pieniä ruhjeita) ja viiden ollessa äärimmäisiä (esim. halvaantuminen tai kuolema).

Akselien arvot kerrotaan keskenään ja näin saadaan aikaiseksi ihan numeerista arviota ja on helpompi ymmärtää, minkälaisten riskien kanssa ollaan tekemisissä. Tämän jälkeen yritys päättää, minkä tasoisia riskejä se on valmis hyväksymään. Tämä luonnollisesti hyvinkin vahvasti yksinkertaistaen, mutta samat periaatteet voidaan soveltaa vapaalaskuun ja vuoritouhuiluun. Kunkin on vaan hahmotettava, millaisia riskejä on halukas ottamaan. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Lumisaha helpottaa testien tekoa.

Voiko riskejä hallita?

Jos halajaa vaativimmille laskulinjoille, pitää riskejä ymmärtää ja pyrkiä hallitsemaan. Yksinkertaistettu tapa hahmottaa riskienhallintaa on luoda listaus riskienhallinta toimenpiteistä. Listaukseen laaditaan siis koonti toimenpiteistä, joilla riskeihin varaudutaan. Esimerkiksi laskettavan linjan yläpuolella on lumilippa. Aurinko osuu lippaan iltapäivällä ja heiketessään voi mahdollisesti tippua laskulinjalle. Toimenpide hallita kyseistä riskiä voisi olla lähestyä linjaa aikaisin aamulla ja laskea pois ennen auringonsäteiden vaikutusta lippaan. Samaan ongelmaan voi olla myös useita toimenpiteitä, vaikkapa valitaan lähestyminen reittiä muutoin kuin itse linjaa pitkin jolloin kyseisen riskin vaikutusaika lyhenee tunneista minuutteihin. Kun käy riskit läpi tällä tavalla, on helppo hahmottaa mitä ja miten ollaan menossa tekemään. Toki sattuman lakia ei pääse piiloon parhaimmallakaan toimenpidelistalla.

Vuorilla liikkumisessa on mukana aina x-määrä sattumaa, sillä kaikkia elementtejä ei voi hallita tai arvioida. Ei se taitavinkaan tai kokeneinkaan vuorilla liikkuja. On kuitenkin erittäin tärkeää ymmärtää se, että muuttujien määrä sekä vaikutus on huomattavasti suurempi, mitä monimutkaisempia linjoja haluaa kiivetä ja laskea. Eri ihmiset ovat valmiita ottamaan erilaisia riskejä. Onkin hyvä ymmärtää omat rajansa ja olla valmis keskustelemaan niistä. Jälkiviisaus on aina helppoa, mutta etukäteen ongelmien hahmottaminen onkin monimutkaisempaa puuhaa! 

Osa 2 – Mitä, milloin, miten ja ketkä?

Kirjoittaja kysyy itseltään jokaiseen vuoripäivään valmistautuessa samat neljä kysymystä: mitä ollaan tekemässä, milloin sitä ollaan puuhaamassa ja miten kyseinen tekeminen aiotaan toteuttaa ja kenen kanssa? Kyseisiin vastaamalla on jo pitkällä laskupäivän suunnittelemisessa.

Toivotaan, toivotaan vai raakaa realismia?

Taustatyön tekeminen on olennainen osa onnistunutta laskupäivää. Erilaiset reittikuvaukset esimerkiksi opaskirjoista, muiden laskijoiden kertomukset sekä suoraan että sosiaalisessa mediassa, blogeissa tai videoissa ovat arvokasta taustatietoa. Linjojen tutkiminen erilaisista kartoista ja topografia-sovelluksista sekä visuaalinen tarkisteleminen katsomalla, kiikaroimalla tai vaikkapa dronella kuvaamalla luo konkretiaa, kun maastoa lähestyy tai siinä liikkuu.

Sotatieteilijät toistelevat aina, miten vihollisensa pitää tuntea, samat kliseet pätevät vuorilla yhtä lailla. Soitellen sotaan ei kannata lähteä ja kohtuuden rajoissa relevantti tieto kannattaa hankkia kaikin mahdollisin keinoin.

Erittäin vaikea vai 5.3/S4/D/E2?

Reiteille on erilaisia vaikeusmäärityksiä topokirjoissa helposta vaikeaan, tuplamustaa tai asteikkoja kuten esimerkiksi Toponeige-skaala. Kannattaa tutustua eri alueiden käyttämiin skaaloihin ja ymmärtää, mihin erilaiset asteikot perustuvat. 

Erilaisia speksejä läpikäydessä tulee myös muistaa, että topon kirjoittajan laskupäivänä laskuolosuhde on voinut olla liki täydellinen ja sinun laskupäivänäsi pinnat ovatkin jäisempiä tai päinvastoin. Kirjassa saattaa olla myös sulautettu yhteen useamman saman reitin laskeneen näkemykset tai ehkä kirjan kirjoittaja ei ole edes kyseistä linjaa laskenut ja kertomus perustuu jonkun toisen antamaan kuvaukseen. Näkemykset eivät ole kiveen hakattuja totuuksia. Yksittäisen päivän olosuhteet ja tuntemukset ovat voineet olla hyvinkin erilaisia kuin sinulla on edessäsi. Muista siis vertailla erilaisia lähteitä, jotta kuva kohteesta on mahdollisimman selkeä. Topoja voi myös olla useita, ja erilaisten kuvauksien vertailu on usein hyödyllistä.

Rasti ruutuun vai alamäkinautintoa?

Omien laskutaitojen realistinen arviointi suhteessa tavoiteltuun reittiin on miettimisen arvoinen. Onko joku linja sellainen mitä oikeasti haluaa tavoitella vai onko kyse skenen hehkutuksesta? Samalla voi pohtia, minkälaisella tyylillä haluaa jotain laskea. Onko jäisen jontkan luisuttelu se, mitä haluaa tehdä, jotta saa ”tikin listaa” vai paukuttaako mieluummin hyvissä lumiolosuhteissa teknisesti helpompaa ja turvallisempaa? Tosiasia on se, mitä vaikeampaa linjaa pyrkii laskemaan, niin sitä vaikeampaa on saada täydellistä olosuhdetta. Muuttujia on vaan yksinkertaisesti niin paljon. Kannattaa kysyä itseltään ja laskukavereiltaan, mitä oikeasti halutaan. Suurin osa meistä kuitenkin nauttii laskusta eniten ilman pelkoa pöksyissä.

OP Rauhala tutkii lunta.

Kerran kuussa, kerran talvessa vai kerran vuosikymmenessä?

Milloin on tämän kysymyssarjan vaikein kysymys. Yhtä linjaa voi joutua odottelemaan vuosia, toinen voi olla turvallisimmillaan hieman kovemmalla lumiolosuhteella ja kolmas liian vaarallinen, ennen kuin on kunnossa vasta myöhään keväällä. Hieman yleistäen voi todeta: mitä vaativampi linja ja mitä monimutkaisemmat muuttujat, sitä vaikeampaa on myös valmistautuminen milloin-kysymykseen. 

Lumiolosuhde ja eritoten lumivyöryvaara lienee se ensimmäinen, joita tulee linjalle mentäessä arvioida. Suomessa FINLAV-lumiturvallisuus -koulutusohjelma sisältää erinomaisia kursseja sekä työpajoja, joista on saatavilla tukeva perusta lumen ymmärtämiseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että tunturit eivät ole vuoria eivätkä painanteet kuluaareja. Osaaminen ja kokemus tulee olla samassa mittakaavassa tavoitteen kanssa. 

Menemättä liikaa lumiturvallisuuteen kiteineen, skaaloineen tai ennusteineen niin todetaan kuitenkin, että olosuhteita arvioitaessa ei saa tuudittautua yksittäiseen raporttiin tai ennusteeseen. Lumivyöryennusteet tehdään suhteellisen suppeista mittauksista hyvinkin suurille alueille – on mahdotonta tehdä absoluuttista lopputulosta. Esimerkiksi Lyngenin alueella Pohjois-Norjassa yhteen ennusteeseen sisältyy kymmenien neliökilometrien kokoinen vuoristo, jonka molemmilla reunoilla kuohuaa meri. Ennusteen pohjalla voi olla vain kourallinen arviointeja, jotka lopulta ovat vain muutaman metrin otantoja alueen satojen vuorien yksittäisiltä rinteiltä. Toki tämä on hieman kärjistettyä mutta kannattaa miettiä myös, mitä ennusteet todellisuudessa ovat ja kuinka sekä mistä ne muodostetaan.

Hyvän ennusteen tueksi tehdyt omat havainnot alueelta ja vastaavilta aspekteilta tehdyt testit ovatkin ainoa tapa ymmärtää vallitsevaa olosuhdetta enemmän. Pelkkä lumivyöryennuste ei itsessään ole riittävä lähtökohta tai oikeutus jollekin linjalle. Osaamisen ja kokemuksen kerryttäminen onkin ensisijaisen tärkeää. Hyvä paikka aloittaa kokemuksen ja tiedon hankkiminen on mainitut lumiturvallisuuskurssit!

Lumiturvallisuus ei ole kyllä- tai ei-päätös

Parkkipaikalla on pääsääntöisesti hankala tietää, onko jokin linja turvallinen lähestyä tai laskea. Kirjoittaja kannustaakin kaikkia kaivamaan havaintokuoppia mutta myös yleisesti testaamaan lunta erilaisin keinoin. Lumen tunnusteleminen, pintakerroksen rikkominen, hasty pitsit eli nopeat pienet kaivannot ja lumen tunteminen sekä testaileminen antavat konkretiaa oman arvioinnin tueksi. Erilaiset kuoret ja kannet ovat seurausta jostain ilmiöstä kuten lämpötilavaihtelusta tai vaikkapa tuulesta. Kun malttaa tutkailla lunta mennessään sekä pitää silmät ja korvat auki, voi tehdä runsaasti havaintoja lumiolosuhteesta ja saada tukea päätöksentekoon reitillään. 

Vapaalaskijoilla on usein taipumus laittaa tutuille samalla alueella laskeville tai juuri laskemassa olleille kavereille viestiä lumiolosuhteista. Vaikkakin kaikki lisätieto on tärkeää ja auttaa hahmottamaan kokonaisuutta, täytyy muistaa, että tilanteet muuttuvat nopeasti ja vaikkapa viikon vanhat tiedot voivat olla täysin irrelevantteja. Toisaalta pysyvät heikot kerrokset voivat pysyä pakassa liki koko kauden tai jonkun aspektin heikkoudet ovat mahdollisesti tärkeää tietoa. Muista siis olosuhteiden muutosten aikajänne ja se, että kyselemällä asetetaan myös vastauksen antanut kaveri tilanteeseen, joka voi joskus tuntua kiusalliselta.

Kyllä Suomessakin lumi liikkuu ja rinteet vyöryy.

Keliherran armoilla

Säätä ei myöskään tule unohtaa pois milloin-yhtälöstä. Matalat pilvet, kova tuuli tai vaikkapa lumisade voivat tehdä hyvästä laskulinjasta nopeasti vaarallisen tai keli vain itsessään ei mahdollista hyvässäkään kunnossa olevan linjan truuttaamista. Sääennusteita katsottaessa pitää ymmärtää, että ne ovat juurikin sitä, mitä nimikin sanoo: ennusteita. Ennusteet eivät välttämättä toteudu tai voivat toteutua täysin. Meteorologit käyttävät ennusteita tehdessään erilaisia mallinteita ja säämalleja, joihin tämä niin sanottu paras arvaus perustuu. 

Säätä kannattaa ja pitää oppia lukemaan. Erilaisiin ennusteisiin tutustuminen sekä niiden vertailu antavat paremman pohjan kuin yksittäisen sääpalvelun tuijottaminen.

Toiset pitävät sääpäiväkirjaa ja tallentelevat kelejä jo ennen reissua vaikkapa Norjaan. Jos ennusteessa on isoja tuulen suuntien, tuulenvoimakkuuksien tai lämpötilojen eroja, voi näillä tiedoilla olla hyötykäyttöä, kun itse lunta pääsee tutkailemaan. Erilaiset paikalliset sääpalvelut auttavat tässä ja siten ne kannattaa ottaa haltuun jo ennen reissua.

Tuulen vaikutusta lumella

Osa 3: Miten sitä vapaalaskemista sitten tehdään?

Miten-kysymys on tekniikkaa ja taktiikkaa

Avomeriuistelemaan ei lähdetä pilkin ja pulkan kanssa eikä pilkille lähdetä venetrailerin ja kahdeksan hiilikuituvavan kanssa. Varautua voi väärin, liiallisesti tai välineillä, joita ei osaa oikein käyttää. Yksinkertaisuudessaan laskupäivän suunnitelmaa läpikäydessä tulee miettiä mahdolliset edessä olevat haasteet, niiden kohtaamiseen tarvittavat tekniikat ja tekniikoihin tarvittavat varusteet.

Esimerkiksi jääraudat voivat tehdä kuluaarin ylös kävelemisen mukavaksi ja turvalliseksi.  Joskus yksittäisten jäisten pätkien yli hyppääminen alas päin mennessä on helppoa ja hallittavaa mutta sama lyhytkin pätkä ilman jäärautoja voi tarkoittaa pakkeja.

Joskus lyhyt nousu hoituu nopeiten kantamalla lumilautaa kädessä reppuun pakkaamisen sijaan.

Nelivedolla voittoon!

Bootpäkkäämistä, eli jyrkemmän osion nousemista kävellen tai ylämäkeen ikään kuin nelivedolla kontaten kannattaa harjoitella etukäteen jollain soveltuvalla jyrkällä lumisella rinteellä. Vaikka lumessa möyriminen tuntuu suht yksinkertaiselta puuhalta, erilaisia pikkujippoja oppii parhaiten tekemällä ja kokeilemalla.

Bootpäkkääminen tulee usein vastaan eritoten kuluaareja noustessa. Suksien ja laudan irrottamista ja monoilla, jääraudoilla tai ilman, etenemiseen siirtymistä ei kannata yrittää jättää viimeiseen mahdolliseen hetkeen. Varusteiden vaihto vie aikaa ja esimerkiksi splitin puolikkaan tiputtaminen jyrkässä rinteessä jäärautoja jalkaan koheltaessa tekee loppupäivästä vaarallisen ja erittäin tympeän. Myös varusteiden vekslaamista jyrkällä kannattaa harjoitella ja opetella itselle sopiva rutiini ja tapa.

Erilaisia erikoisvälineitä on monia, kuvassa itse tehdyt hiilikuituiset puuterilevyt jotka toimivat jäärautojen kanssa.

Jäätiköillä oma settinsä erikoistaitoja

Kun liikutaan jäätiköillä, on laskijan oltava tietoinen niin jäätiköllä liikkumisen perusperiaatteista kuin erilaisista jäätiköihin liittyvistä erikoistaidoista kuten railopelastamisesta. Pohjoismaiden jäätiköitä ei tule aliarvioida eikä eritoten Keski-Euroopan kuumien kesien runtelemille jäätiköille voi lähteä ilman riittävää tietotaitoa ja varustusta. Jäätikkötaitoja voi oppia erilaisilla kursseilla ja koulutuksissa, mikä varmasti lienee tehokkain tapa oppia uudet taidot.

Haikaten ylös vai kiertäen päälle?

Joskus paras tapa lähestyä laskulinjaa on tulla yläkautta laskun lähtöpisteelle. Näin toimittaessa omakohtainen tuntemus juuri linjan lumesta on minimaalinen mutta muut logistiset edut, kuten vaikkapa huomattavasti ajallisesti lyhyempi lähestyminen tai aikaisemmin linjalle pääseminen, tekevät yläkautta saapumisesta järkevämpää. Toki joidenkin reittien nouseminen laskulinjaa pitkin altistaa esimerkiksi lumivyöryille tai on fyysisesti huomattavasti raskaampaa tai vaatii vaikkapa jäärautojen käyttämistä, joita ei ole ja niin edelleen. Eli tapauskohtaista harkintaa tarvitaan!

Joskus laskijat laskeutuvat linjalle köydellä tutkailemaan lunta ja laskettavuutta ennen laskupäätöksen tekemistä. Toki vaikkapa kuluaarissa tämä antaa suppeahkon näkemyksen olosuhteista, mutta on se tyhjää parempi. Jos köysiä aikoo käyttää, niin pitää perustaidot lumiankkureista, varmistamisesta ja laskeutumisesta olla hallussa. Perustason köysitemput oppii joko osallistumalla kursseille tai erilaisten tapahtumien klinikoilla. Myös vuoristo-oppaat järjestävät määrämittaista sisältöä pyynnöstä ja ammattilaisina tietävät mitä taitoja vuoriorientoitunut laskija tarvitsee.

Jyrkkyydestä ja olosuhteista voi saada kukin saada erilaisen kokemuksen.

Pelkkää alamäkeä

Laskulinjan arviointia voi suorittaa vielä itse laskun alkaessa testaamalla lumipakkaa linjan alussa kaivamalla, hypyttämällä tai laskemalla linjan läpi eli tekemällä niin sanotun ski cut:in. Toisin sanoen lumipakkaan saadaan vaikutusta laskemalla sen poikki tai kohdentamalla painoa laskuvälineen kautt. Pyrkimys on myös saada tuntumaa lumeen ja huomata mahdollisia ongelmia vielä ennen kuin linjalle itsessään täysin omistaudutaan. Toki tämäkin menetelmä antaa sangen suppean kuvan linjasta kokonaisuutena. 

Lopulta kun ollaan valmiina laskemaan, pitää valita tapa miten lasku suoritetaan. Lasketaanko yksittäin koko linja alas asti vai lasketaanko mäki osissa alaspäin siten, että laskijat menevät yksitellen turvallisesta paikasta, laskutermein safe spotista, toiseen. Edellä mainituilla keinoilla minimoidaan vaikkapa lumivyöryn vaikuttavuutta ryhmään ja jälkimmäisellä tavalla pidetään ryhmän etäisyydet sellaisina, että esimerkiksi varusterikkoon tai loukkaantumiseen on helpompi reagoida – oli sitten kyse kommunikaatiosta tai vaikkapa kaverin luokse pääsemisestä. Vastakupissa painaa tapa, miten laskun haluaa tehdä, monille pitkä ja yhtenäinen lasku on mielekästä.

Osa laskijoista käyttää mielellään radiopuhelimia, jotka mahdollistavat kommunikoinnin laskun eri vaiheiden aikana. Radiopuhelimet on näppäriä työkaluja mutta ne eivät korvaa kunnollista etukäteissuunnittelua vaan ovat enemmän kädestä suuhun tyyppinen apuväline. Kuka menee ensimmäisenä ja minne ja niin edelleen. Toki kaikilla laskijoilla on tänä päivänä puhelimet, joilla kommunikointi onnistuu, jos niiden soittoäänet ovat päällä ja puhelin on kuultavissa. Kentät tekevät kylläkin usein temput, ja luurilla ei yhteyksiä peitteisessä maastossa saa.

Lasku vai pakki?

Viimeinen ja ehkä tärkein taktinen työkalu on pakittaminen ja mieluiten hyvissä ajoin. Pakittaminen ei ole tappio tai häpeä vaan osa prosessia ja normaalia harkintaa. Aina ei voi mennä tekemään ja toteuttamaan. Jossain vaiheessa laskua pakki-ikkuna sulkeutuu ja on vain mentävä, sillä pakittaminen muuttuu jossain vaiheessa linjaa niin monimutkaiseksi, että helpoin ja turvallisin vaihtoehto on vain toteuttaa olemassa olevaa suunnitelma. 

Alpeilla vaikeita linjoja riittää ja erilaisia taitoja sekä tekniikoita tarvitaan.

Osa 4 – Kenen kanssa ja mitä?

Vapaalasku on joukkuelaji -tai ainakin kirjoittajalle näin on. Joitain yksittäisiä laakeita mäkiä toki yksinkin tulee käytyä laskemassa, mutta kategorisesti vuorilla vapaalaskuhommissa liikutaan parin tai pienen ryhmän kanssa. Kun kompleksimpaa laskupäivää suunnitellaan, kannattaa miettiä, onko kaikilla varmasti samanlaiset toiveet linjan vaikeuden tai vakavuuden suhteen. Samoin tulee miettiä, onko kaikilla lähtijöillä tarvittavat taidot ja tiedot kyseistä tehtävää varten.

Ryhmäpaine ja eriävät intressit

Erilaisissa porukoissa on helppo innostua jostain vuoresta tai linjasta. Porukalla touhottaessa jää helposti jonkun mielipiteet ja intressit kohteesta huomioimatta. Suurin osa vapaalaskijoista pääsee vuorille viikoksi tai pariksi vuodessa. Hiitti päästä mäkeen on silloin kova, ja polte voi tehdä alttiiksi mukaantempautumiselle tai liialliselle optimismille omien taitojen osalta.

Vapaalasku vuorilla ei ole pelkästään fyysinen suorite vaan kokoelma erilaisia taitoja, tietoa ja mielihalua tehdä, joten niistä tulee puhua jo ennen kun mäkeen lähdetään. Jos halutaan laskea porukassa, tulee kohteen taso määrittää ryhmän heikompitaitoisimman osallistujan mukaan tai vaihtoehtoisesti muutetaan ryhmää kohteen vaatimuksien mukaan. Oppiminen tapahtuu useimmiten pienin askelin, harvoin hypyin tai harppauksin. Toki osa nauttii pienestä pelosta tai jännityksestä, mutta suurin osa ei kukoista kyseisten tunteiden vallitessa.

Kirjoittaja nauttii mielellään laskupäivistä isossakin porukassa, jos kohde ja kinkerit ovat oikeanlaiset. Vaikeammille laskuille lähteminen tapahtuu kuitenkin vain harvojen tuttujen tekijöiden kanssa. Mitä monimutkaisempaa mäenlaskua tai lähestymistä on luvassa, sitä varmempi haluaa olla kaverin tiedoista, taidosta ja motivaatiosta. Jos tiukemmat linjat kiinnostaa, suosittelee kirjoittaja hankkimaan samankaltaisilla mielenkiinnolla, tavoitteilla ja motivaatiolla varustettuja laskukavereita, joiden kanssa on helppo lähteä tekemään juttuja suht samanlaisien reunaehtojen vallitessa. 

Kuka vie ja ketä?

Kun ei liikuta oppaan kanssa, on helppoa päätyä tilanteeseen, jossa joku ottaa ryhmässä johtavaa roolia. Toki rooliutumisessa ei ole mitään ongelmaa itsessään, toiset tykkäävät sitä ottaa ja toiset nauttivat taka-alalla pysymisestä. Kuitenkin, kun puhutaan jatkuvaan harkintaan ja päätöksien tekemiseen pohjaavasta toiminnasta on hyvä kysyä, onko kaikille ihan täysin selvää, mitä ollaan tekemässä, miten ja miksi. Ulkoinen habitus ja puheet eivät automaattisesti korreloi taitotason tai kokemuksen kanssa. Kannattaa siis varoa tilannetta, jossa niin sanotusti luullaan ristiin: sinä ajattelet, että tuo tietää, tuo ajattelee, että sinä tiedät ja loput ajattelevat, että kyllä nuo kaksi tietää.

Jos päätyy laskemaan uusien ihmisten mukaan tai porukkaan, jota ei tunne, niin kannattaa hieman maistella ja haistella mäkihommaa ennen väkevämpiin mäkiin suuntaamista. Nykyajan sosiaalinen media ja ihmisten tapa kommunikoida niin sanotusti asiat parhain päin näyttäen voi luoda illuusion hurjasta vetomiehestä parilla hyvin räpsäytetyllä power-turnillä. Taitavinkaan kurvailija ei välttämättä tunne jotain tekniikoita siinä missä keskivertokin laskija voi olla erinomainen tekijä monimutkaisessa maastossa.

Kommunikaatio

Loppujen lopuksi kaikkia yllä mainittuja osioita teemoittaa tarve keskustella, analysoida ja arvioida. Turhia huolia ei ole, parin tai ryhmän kanssa pitää keskustella, mitä kukakin haluaa ja millä reunaehdoilla. Tuntemukset ja mietteet pitää jakaa ennen, reitillä ja jälkeenpäin. Mitä tehtiin hyvin, mitä olisi voitu tehdä toisin, mitä tehtiin huonosti ja niin edelleen. Oppia ikä kaikki.

Vapaalaskun kuuluu olla hauskaa ja innostavaa, ainakin näin kirjoittaja ajattelee. Turhan murheen ja stressin kehittäminen jostain törmästä tai linjasta voi joskus viedä fokuksen siitä itsestään eli hauskanpidosta ja ulkoilusta mukavissa maisemissa muiden samanmielisten kanssa. Tavoitteita ja toiveita pitää olla mutta usein se hauskanpito on lopulta se tärkein juttu. Muistetaan siis nauttia kaikenlaisista mäkihommista, olivat ne sitten leppoisia tai vaikeita!

Hyvällä porukalla kommunikaatio on helppoa, Jussi Nurminen ja Niklas Dahlberg Superbahnin topissa.

Kirjoittajasta: Lauri Hilander

Lauri Hilander on vuorikiipeilyn ja vapaalaskun aktiiviharrastaja, joka on opiskellut muun muassa turvallisuuden ja riskien hallintaa City University of Londonissa. Hän on kiivennyt maailman kahdeksanneksi korkeimmalle vuorelle ilman lisähappea ja hiihtänyt 700 kilometriä Grönlannin jäätikön yli ilman ulkopuolista apua tai tukea. Ei jibbaile eikä flippaile.

Teksti: Lauri Hilander    Kuvat Lauri Hilander, Jan-Erik Blomberg

Lauri Hilander

Kommentit

kommenttia