Giro on tunnettu etenkin loistavista kypäristään, mutta merkki valmistaa myös loistavia laskulaseja. Saimme maahantuojalta kokeiluun kaksi mallia nimiltään Axis ja Method. Otetaanpa selvää, mistä nämä keskihintaiset laatulasit ovat tehty.
Giron lasien merkittävin tekninen ominaisuus on tietenkin laskulasien tärkein tekijä eli linssi. Se on kehitetty legendaarisen optiikan huippumerkin, Zeissin, kanssa yhteistyössä ja tekninen innovaatio kantaa nimeä Vivid. Näitä hienoja nimiä on toki vähän joka merkillä, mutta mikä tekee Vividistä sitten erilaisen?
Vivid voittaa lattean valon
Ruiskuvaletut Vivid-linssit antavat laskijalle sinisen taivaan tuntuman, vaikka taivas olisikin harmaa. Laskettelijoiden ikuisena ongelmana auringonpaisteen ohella on lattea valo, “flatlight” eli tilanne, jossa pilvet tai yleensä myös sumu heikentävät kykyä nähdä maastonmuotoja paljaalla silmällä.
Vividin idea on lisätä kontrastia ja näkyvyyttä tilanteissa, joissa valo on vaihtelevaa. Näin ollen tekniikka sopii erityisesti Suomen olosuhteisiin, missä laseja käytetään aivan muissa tilanteissa kun suorassa auringonvalossa.
Linssien monet värivaihtoehdot ovatkin sellaisia, että niillä pärjää lonkerokelissä, mutta myös silloin kun aurinko pilkistelee välillä pilvien välistä. Vivid-teknologia toimii estämällä valon spektrin, joka aiheuttaa lattean valon laskijan näkökentässä.
Vielä tärkeämpää on, että linssi päästää läpi sen valon spektrin, joka parantaa kontrastia lumisissa olosuhteissa eli spektrin sinisen osan. Tämä on Vivid-teknologian etu. Tuloksena on linssi, joka mahdollistaa maaston yksityiskohtien näkemisen tarjoten samalla täyden UV-suojan. Polykarbonaattilinssit suojaavat 100 % haitalliselta UV-säteilyltä ja kestävät naarmuuntumista ja huurtumista.

Onko tekniikka lupaustensa veroinen?
Oman kokemuksen mukaan kyllä – tämän hintaluokan laseissa on nykyään melko hyviä linssejä aina, mutta Giron linssit tuntuivat olevan parhaimmasta päästä nimenomaan vaihtelevassa ja harmaassa kelissä. Kun sumuisessa lonkerokelissä pisti pinkin linssin päälle niin rinteen muodot näkyivät todella hyvin ja laskeminen ei jäänyt ainakaan niistä kiinni.
Eri mallit
Malleista Method on hieman isompi lasi Axisin ollessa lähempänä keskikokoa. Molemmat ovat retrohenkisiä, tasaisella linssipinnalla olevia laseja. Vaikka linssi ei kummassakaan ole täysin kokonaan kehyksetön, on linssi reunan kanssa niin samalla tasolla, että sen saa pyyhittyä helposti kuivaksi ja vaikka lumet vedettyä pois linssin pinnalta yhdellä sormen vedolla.

Merkittävimmät erot
Koko ja linssin kiinnitysteknologia ovat eri mallien merkittävimmät erot. Method sopii varmasti paremmin monelle naiselle ja keskikokoiseen päähän ja Axis taas enemmän keskivertoa miesten kokoluokkaa noin L-kokoisen kypärän pariksi.
Molemmissa laseissa on OTG-yhteensopivuus eli sopii myös silmälasien käyttäjille. EVAK-venttiilitekniikka ja huurtumisenestopinnoite pitävät linssit kirkkaina intensiivisessäkin käytössä.
Giro on panostanut todella paljon lasien yhteensopivuuteen kypäriensä kanssa ja itse testasin molemmat Taggert- ja Ledge-kypärien parina. Varsinkin Taggert ja Axis muodostivat omaan päähäni aivan saumattoman parin ja Taggertin tuuletus yhdistettynä lasien tuuletukseen tuntuivat pitävän yhdistelmän huurteettomana koko päivän.
Näkökenttä on varsinkin sivusuuntaan mukavan laaja laajennetun näkymän teknologian (EXV) ansiosta. Ylös tai alas linssi ei tarjoa keskivertoa isompaa näkökenttää parkkilaskijoita ajatellen, mutta ei myöskään häviä kilpailijoilleen.

Linssin vaihtaminen
Lasien merkittävin ero on linssien vaihto. Axisissa on linssin sivuilla ”nepparit” ja ylä- ja alareunassa pienet magneetit, joiden avulla se on suhteellisen mutkaton vaihtaa. Nepparit pitävät linssin paikallaan ja magneetit ohjaavat ylä- ja alareunan oikeaan kohtaan.
Järjestelmä ei nopeudessa yllä ihan pelkkien magneettien tasolle, mutta se on varsin tukeva ja helppo. Methodissa taas linssi pujotellaan perinteisempään tapaan kehyksessä olevaan koloon. Tämä vaatii hiukan harjoittelua, eikä sormenjäljiltä tahdo välttyä. Kunhan tekniikan oppii niin ei näiden kanssa mitään ongelmia ole, mutta ensimmäistä kertaa vaihtamista joutui miettimään hetken pikakiinnitystä enemmän.
Yhteenveto
Keskitason hintaluokassa hyvät lasit, jotka erottuvat kilpailijoista erityisesti linssiteknologian laadun ja toimivuuden takia. Kaikissa laseissa tulee mukana kaksi linssiä ja useiden värit olivat juuri hyviä Suomen olosuhteisiin, kuten iltamäkeen. Säilytyspussi on pehmeä ja siinä on erillinen tasku toiselle linssille. Giron sivuilta voi ostaa vaihtolinssejä ja valikoima on laaja.
Suositushinnat: Axis 199,90€ ja Method 159,90€.
Lisätietoa: huntteri.fi & giro.com
Teksti ja kuvat: Mikko Kempas

Jokaisen lasin mukana tulee vaihtolinssi ja suojapussi, jossa on erillinen tasku vaihtolinssille.

Giron vaihtolinssivalikoima on laaja ja siitä löytyy paljon juuri Suomen olosuhteisiin sopivia värejä.