Teksti ja kuvat: Teemu Moisio
Siitä tulee kohta kuluneeksi viisitoista vuotta, kun viimeksi kotimainen alppihiihtoaviisi on toteuttanut selkokielisen ja printille painetun suksitestin. Laji ja välineet ovat tässä ajassa kokeneet melkoisen muutoksen ja vanhoilla Skimbaajan osto-oppaillakaan ei enää ole oikein muuta arvoa kuin katu-uskottavuus vuosia kestäneestä lajille vihkiytymisestä kirjahyllyssä.
Tänä päivänä suksia on vähän jokaiseen lähtöön ja välineiden terminologia saa nippelitietoisimmankin välinepuritanistin pään sekaisin, joten aloitetaan avaamaan aihetta lyhyesti välineaakkosten alkupäästä. Pyysimme noin kolmeltakymmeneltä maahantuojalta ja yhdeltä kotimaiselta suksivalmistajalta heidän niin kutsutut All Mountain -sukset Leville testiin. Testiryhmä koostui kolmesta laskijasta, Arto ”Ape” Majavasta, Edge -lehden päätoimittaja Jan-Erik ”Blumi” Blombergista ja allekirjoittaneesta. Ape ja Blumi eivät varsinaisesti juuri vapaalaskijoina esittelyitä kaipaa, mutta todettakoon, että molemmat ovat seisseet suksella koko elämänsä ja pääasiassa rinteen ja vuoren siellä pehmeämmän lumen puolella. Minun taustani taas on sekoitus hiihdonopettamista sekä rata- ja vapaalaskua, joista jälkimmäinen valtaosin telemarkeilla. Testiryhmänä siis kaiken kattava miksologia alamäkihiihtoa ja jokaisella sitä noin neljäkymmentä vuotta takana.
All Mountain -sukset
Mitä ne nyt sitten ovat? Mitä ovat randosukset ja mitä ovat Big Mountain -sukset? Miten nämä kaikki poikkeavat toisistaan? Tämä kysymys aiheutti testiryhmällekin useita erillisiä keskusteluita ja totesimme osan valmistajista jaottelevan keskenään suksia hieman ristiin, joten ehkä selkokielellä asian voisi jaotella seuraavasti: All Mountain -suksella tarkoitetaan suksea, jolla pärjää rinnekeskuksessa jokaisella alustalla, oli kyseessä sitten jäinen pinta, pehmeämpi lumisateen jälkeinen pinta, keväinen loska tai hissioffarin paukuttelu. All Mountain -suksi on keskileveydeltään noin +/-90 – 100 millimetriä. Suksi on suhteellisen kevyt ja ehkä kärjestä pienellä rockerilla, mutta kannastaan yleensä suhteellisen jäykkä. Ei mikään randoilijan unelma, mutta todellinen joka paikan suksi mihin tahansa hiihtokeskukseen maailmassa. Suksi lähtee hieman löysemmän kärjen vuoksi helposti käännökseen alustalla kuin alustalla, mutta kestää myös kiertojäykkyytensä vuoksi todella hyvin vauhtia.
Randosuksi poikkeaa All Mountain -suksesta pääosin painon vuoksi. Se on kevyempi, ja usein sen rakenteessa on käytetty hiilikuitua, mikä tekee suksesta myös mukavamman nousta ylämäkeen. Monta kertaa tämä kostautuu rinnelaskuominaisuuksien kustannuksella. Testissä oli muutama pari suksia, jotka miellämme enemmän randohommiin ja otimme sen myös arvostelussa huomioon.
Big Mountain -suksi on monella tapaa hyvin samankaltainen kuin All Mountain -suksi, mutta keskileveydet alkavat noin 105 millimetristä. Näillä osaava laskee rinteessäkin helposti, mutta ne ovat enemmän kotonaan hissittömillä tuntureilla ja vuorilla.
Suksitesti
Ainoa toive, mitä esitimme suksia testiin pyydettäessä oli, että saisimme jokaiselta toimittajalta kaksi heidän All Mountain -kategorian suksiparia, toinen noin 90 milliä ja toinen noin 100 milliä keskeltä. Emme hae testivoittajaa, koska niin sanotusti se, mikä sopii tyttärelle ei välttämättä sovi äidille. Laskimmekin siis sukset sillä ajatuksella, millaiselle laskijalle ja millaiseen käyttötarpeeseen kukin suksipari soveltuu parhaiten ja jaoimme sukset tämän jälkeen omiin All Mountain -alasarjoihinsa.
Pisteytys
Jokainen testiryhmän jäsen laski vuorollaan jokaisella suksella ja arvosteli sukset arvoasteikolla 1-5, joista 1 on heikko ja 5 on erinomainen. Pisteitä annettiin keulan ja kannan jäykkyydestä, suksen kiertojäykkyydestä, suksen eloisuudesta, leikkisyydestä ja helppoudesta sekä vauhtikestävyydestä, yleistuntumasta ja ulkonäöstä. Tämän lisäksi annoimme vielä jokaiselle sukselle erikseen kirjalliset kommentit.
Rinteeseen, mutta ei välttämättä rinteen ulkopuolelle – keskileveys alle 90 mm
Viisi paria todellisia joka paikan työkaluja, vauhtikestäviä ja kiertojäykkiä. Suksia taitavalle ja monipuoliselle hiihtäjälle, joka nousee rinteen päälle hissillä ja pysyttelee mielellään hoidetuilla pohjilla. Kaikki tämän sarjan sukset ovat selkeästi muita All Mountain -sarjan suksia jäykempiä sekä samalla myös erittäin vauhtikestäviä. Osassa myös noin 16 metriin taittuva kääntösäde tekee suksista eloisat ja leikkisät, joilla kuitenkin jaksaa varmasti painaa pitkänkin päivän rinteessä.
Pusu: ”Yleistuntumaltaan jopa helppo, mutta voi silti käydä jopa vähän rinteen ulkopuolellakin. Dyynaaminen kärki ja kapeahko keskileveys tekevät suksesta todella vikkelän heittää kantille, mutta silti Keloa kestää kurittaa isossakin vauhdissa todella mukavasti”, Ape ja Teemu.
Stöckli: ”Suuntavakaa expertin koko päivän rinnesuksi, joka ei täysin pelkää hissioffareitakaan”, Blumi.
Blizzard ja Nordica: ”Tämän testinipun helpoimmat ja löysimmät sukset, mutta eivät välttämättä ollenkaan huonot. Kevytrakenteiselle laskijalle hyviä suksia ja varmasti ensimmäiseksi All Mountain -sukseksi sellaiset, joista nauttii vuosia. Nordica taipuu jopa painon puolesta randoiluunkin”, koko testiryhmä.
Elan: Jos tarve on yhdelle rinnesukselle, niin se on melko pitkälti tässä. Painon ja jäykkyyden puolesta ei ehkä rinteen ulkopuolelle, mutta rinteessä ja kelissä kuin kelissä todella toimiva yleissuksi osaavalle laskijalle”, Teemu.
Rinteeseen, mutta ei välttämättä rinteen ulkopuolelle – keskileveys alle 90 mm
Suksi | Keskileveys | Mitta | Kääntösäde |
Elan Wingman | 86 mm | 178 cm | 16,5 m |
Stöckli Stormrider | 88 mm | 175 cm | 18,4 m |
Blizzard Brahma | 88 mm | 183 cm | 17,9 m |
Nordica Enforser | 88 mm | 179 cm | 16,5 m |
Pusu Kelo | 84 mm | 173 cm | 16 m |
Hissioffaria!!! Sukset 90 – 100 mm
Vuonna 2002 Salomon toi markkinoille legendaarisen ja tuolloin ehdottomasti jokaisen vapaalaskijan unelmasuksen Pocket Rocketin. Toki tuolloin olivat muutkin valmistajat hereillä, mutta Salomon lunasti itselleen ehdottoman kulttisuksen maineen. Twin tip -tyyppisen puuterin pöllyttäjän mitat olivat tuolloin 122-90-115 millimetriä ja kääntösädettä 175 cm sukselle luvattiin 18 m. Tuolloin suksi oli ehdottomasti tarkoitettu syvään lumeen ja vain välttävästi rinteessä laskettavaksi. Vuoden 2021 ”pocketrocketit” ovat selkeästi vielä rinnepainotteisia hiihtimiä, ja kehitys on tehnyt suksista todella hyvin vauhtia kestäviä sekä tarvittaessa hyvinkin kantillaan ajettavia tykkejä. Tämän kategorian sukset ovat ehdottomasti tarkoitettu monipuoliselle ja taitavalle laskijalle. Sukset tottelevat, kun niille antaa kunnolla painetta ja vauhtia. Tästä syystä esimerkiksi Head on tehnyt tästä samasta mallista Kore W:n, jossa on otettu huomioon myös kevytrakenteisemman hiihtäjän tarpeet.
Kommentteja
Völkl M6 Mantra: ”Aivan saakelin kiva rinnetykki! Painon puolesta ei ehkä paras offeille, mutta vahvan laskijan miekka rinteeseen ja Alpeille”, Ape.
Salomon QST: ”Toimii kuin junan vessa. Vakaa ja hyvä keula, ehkä vähän jäykkä, mutta tekee suksesta samalla rauhallisen laskea. Osaava vie offarillakin ihan helposti”, Blumi.
Armada Declivity 92 Ti: ”Tykkään ajaa suksea kantillaan niin syvässä lumessa kuin jäisellä rinteellä. Declivity 92 on hyvin vauhtia kestävä kiertojäykkä suksi ja todella responsiivisen keulan ansiosta kääntyy tarvittaessa tiukempaankin mutkaan. Osaavalla laskijalla on Declivityn kanssa mono varmasti syönnillään”, Teemu.
Head Kore ja Salomon Stance 96: ”Keskenään hyvin samankaltaisia suksia, jotka toimivat kaikissa rinneolosuhteissa ja lähes kaikissa vauhdeissa, mutta molempien kanssa paukuttelee myös mielellään hissioffaria. Tässä ryhmässä Salomonin mallien erot tulevat hyvin pitkälti suksien kääntösäteistä. Pidemmällä kääntösäteellä oleva Stance 96 on myös jäykempi ja vauhtikestävämpi mitä QST, joka taas on varmasti kevään loskassa ja röykyissä selkeästi omimmillaan”, koko testiryhmä.
Jokainen testiryhmän jäsen antoi toisistaan tietämättä näille molemmille suksille lähes identtiset arvosanat.
Black Diamond Impulse: ”Merkille tyypillisesti vähän hiilikuitumainen suksi ja keveys saattaa yllättää, mikä ei tietenkään ole huono asia. Impulse on hyvän ja monipuolisen laskijan kiertojäykkä ja vauhtikestävä yleismiekka mäkeen kuin mäkeen”, Ape.
Suksi | Keskileveys | Pituus | Kääntösäde |
Völkl M6 Mantra | 96 mm | 177 cm | 18 m |
Black Diamond Impulse | 98 mm | 182 cm | 18 m |
Salomon Stance | 96 mm | 182 cm | 19,5 m |
Head Kore | 99 mm | 177 cm | 17 m |
Salomon QST | 98 mm | 183 cm | 17 m |
Armada Declivity | 92 mm | 180 cm | 17,5 m |
Kääntösäde noin 20 metriä ja pari kummajaista
Löytääksemme eroja, jaoimme noin 90 – 100 mm keskeltä olevat sukset kahteen kategoriaan. Tähän jälkimmäiseen on kerätty sivakat noin 20 metrin kääntösäteellä ja saman valmistajan suksipareista leveämmät versiot. Yleisesti voi todeta, että jos samalta valmistajalta tuli testiin saman sarjan suksia kahdella eri keskileveydellä, niin leveämpi oli aina jäykempi. Nämä noin 20 metrin kääntösäteellä olevat hiihtimet alkavat olla jo hyvin lähellä suksea, jonka kantaa mielellään isollekin vuorelle, joskin pääasiassa vielä sinne hoidetun baanan puolelle.
Armada Declivity 102 Ti: ”Armada oli minulle täysin uusi tuttavuus, mutta todella mieluinen sellainen. Suksella voi vetää missä ja miten vaan. Todella monipuolinen ja kiertojäykkyyden vuoksi kestää vauhtia sen, mitä laskija uskaltaa antaa. Molemmat Armadat ovat todella hyviä, mutta näistä oma valintani olisi tämä Declivity 102 ja osaavalle naislaskijalle suosittelisin kapeampaa versiota”, Teemu.
Black Crows Camox ja Serpo: “Kaksi täysin erilaista suksea, vaikka mitat ovatkin keskenään hyvin samankaltaiset. Siinä missä Serpo on kuin keskeltä lihonut suurpuikkari ja todellinen ison mäen vauhtityökalu, Camox on leikkisä, joka taipuu tarvittaessa vaikka parkkiin. Camox toimii varmasti myös telemarsuksena oikein mallikkaasti”, koko testiryhmä.
Blizzard Bonafide: ”Suksi on kieltämättä ihan hyvä, mutta niin sanotusti vanhan liiton All Mountain -juna. Jäykkä ja todella yhden tyypin suksi, joka kestää ajaa kantillaan ja toimii jossain määrin rinteen ulkopuolellakin, mutta monipuolisuudessa suksi jättää toivomisen varaa. Suksi tarvitsee kookkaan ja osaavan laskijan – ei pikkupojille, ei edes Blumille tai Teemulle”, koko testiryhmä.
Norse The Enduro: “Norse kieltämättä kärsi hieman testioloushteista. Suksi vei Åka Skidorin viimekeväisen suksitestin nimiinsä eikä mikään ihme. Tuolloin naapurimaan hiihtoveijarit testasivat suksia keväällä, ja me taas annoimme näille kyytiä jäisillä Levin rinteillä liki 20 asteen pakkasessa. Suksi on kannasta ja kärjestä ehkä testin löysimpiä suksia, joten leikkaavan käännöksen tekeminen todella kovalla alustalla vaatii laskijalta paljon taitoa, mutta taas keväällä ja pehmeillä rinteillä voisi kuvitella Norsen olevan todella unelmasuksi. Tällaisen voisi ostaa mielellään myös vaimolle tai tyttöystävälle lahjaksi”, koko testiryhmä.
Atomic Bent Chetler ja Maverick: ”Atomiceista Bent Chetler oli selkeästi offarisuksi, vaikka mitoiltaan All Mountain -kategoriaan meneekin. Toimii toki rinteessäkin, mutta on löysähkön kannan sekä keulan vuoksi enemmän kevytrakenteisen ja osaavan laskijan suksi. Maverick sen sijaan oli huomattavasti monipuolisempi tuttavuus. Suksea teki yhtä aikaa mieli käskeä kuin kisasuurpuikkaria ja samaan aikaan haaveili skinnailusta jossain takamaastoissa. Ehkä testin yksi monipuolisimmista suksista, todella kiertojäykkä ja vauhtikestävä, mutta samaan aikaan kevyehkö joka paikan höylä. Voisin helposti hankkia näitä kaksi paria, toiseen kisakireä rinneside ja toiseen randoside”, Teemu.
Salomon Stance 90: Stance 90 jäi ehkä vähän leveämmän veljensä varjoon ja hakemaan paikkaansa testiryhmän keskuudessa. Osittain varmasti myös sen vuoksi, että Stance 96 löysi vertaistansa seuraa Headin Koresta sekä osittain myös Armadan Declivitystä ja Völklin Mantrasta. Stance 90 on kaikesta huolimatta kelpo hiihdin, mutta sekä löysähkön kaulan että kannan vuoksi ei mikään vauhtitykki. Suksi siis leppoisaan ja luisuvaan kurvailuun harrastajalle ja myös ehdottomasti kevytrakenteiselle laskijalle.
Suksi | Keskileveys | Pituus | Kääntösäde |
Armada Declivity | 102 mm | 180 cm | 18,5 m |
Black Crows Camox | 97 mm | 180, 4 cm | 20 m |
Black Crows Serpo | 93 mm | 180,1 cm | 20 m |
Blizzard Bonafide | 97 mm | 183 cm | 18,5 m |
Norse The Enduro | 100 mm | 180 cm | 19 m |
Atomic Bent Shetler | 100 mm | 180 cm | 19 m |
Atomic Mawerick | 95 mm | 180 cm | 19,3 m |
Salomon Stance | 90 mm | 182 cm | 19 m |
Kaikki testiin tulleet sukset eivät täyttäneet sitä pyyntöä, mitä testiin esitimme suksia pyydettäessä. Me laskimme kuitenkin kaikki sukset ja arvioimme ne, mutta ihan kaikkia suksia emme jutun selkeyden vuoksi valitettavasti tähän voineet nostaa. Testin ulkopuolelle jätimme Rossignolin EXP 86:n, Fischerin RC One 82:n sekä Headin kolmannen suksen Super Shape 84:n. Näissä suksissa ei ole mitään vikaa ja todettakoon niistä, että jokainen pari oli hyvä suksi laskea rinteessä, mutta ovat myös luonteeltaan täysin vain rinnehiihtoon soveltuvia suksia. Näin ollen Fischer jäi valitettavasti kokonaan pois testistä, koska Fischerin toinen suksi pari tuli ilman siteitä. Niin ikään ulkopuolelle jäi Pusun Abisko, joka on niin puhtaasti vapaalaskusuksi, että heräsi mielenkiinto tehdä erikseen testi vapaalaskusuksista. Abiskoa löytyy muun muassa Levin Zero Pointin vuokraamosta ja on todella kokeilemisen arvoinen suksi, mutta rinteen ulkopuolella. Keihäskarnevaalien tarkkikselle päätimme kuitenkin nostaa kolme suksiparia, kaikki tosin toisistaan täysin erilaisia.
Elanin Ripstickin olisi voinut helposti laittaa Armadan Declivityn pariksi, mutta vedimme rajan keskileveydessä, ehkä vähän Elanin kustannuksella, 105 milliin. ”Olin viimeksi laskenyt Elanilla, kun minulla oli telemarksuksena Alu 888 ja tästä on aikaa kohta parikymmentä vuotta. Kaikki mitä olen kuullut Ripstickeistä, on ollut pelkkää positiivista, joten läksin käskyttämään Elania todella innolla. Suksi kuuluu testin leveimpiin, mutta on ominaisuuksiltaan sekä rinteessä että rinteen ulkopuolella aivan huippuluokkaa. Kävin laskemassa Elania vielä testin jälkeenkin, joten sen verran siihen nälkä jäi”, Teemu.
Black Diamond Helio 104 on selkeästi offarisuksi ja hiilikuiturakenteensa sekä löysän keulan vuoksi viihtyy paremmin hoidettujen rinteiden ulkopuolella ja ehdottomasti monipuolisessa randoilussa.
Rossarin Blackops Sender menee jonnekin Elanin Ripsticin ja osittain jäykkyydeltä Blizzardin Bonafiden välimaastoon. Testin leveimpiä suksia ja siinä mielessä myös selkeästi vapaalaskusuksi. Jäykkyytensä vuoksi ehkä vähän vanhanliiton vehje, mutta vauhtia rakastavalle todella oiva peli.
All Mountain -suksien tarkkailuluokka
Suksi | Keskileveys | Pituus | Kääntösäde |
Black Diamond Helio | 104 mm | 184 cm | 23 m |
Elan Ripstick | 106 mm | 180 cm | 18,1 m |
Rossignol Blackops Sender | 106 mm | 187 cm | 21 m |
Lopuksi
Kun kolmeen päivään analysoi kaiken kaikkiaan liki kolmekymmentä paria alppihiihtovälineitä, saa melko hyvän kuvan siitä, mitä sukset tänä päivänä ovat. Testiryhmän jokaisella jäsenellä on jonkinlainen henkilökohtainen kytky johonkin testissä mukana olleeseen suksibrändiin, mutta emme kaikki sukset testattuamme voi mitenkään nostaa omien kumppaneidemme suksia millekään jalustalle. Testatuilla suksilla on kaikilla yksi yhteinen nimittäjä riippumatta siitä, ovatko ne löysiä, pitkiä leveitä tai kapeita. Kaikki sukset ovat edustamansa brändin parhaimmistoa, joten ne ovat yleisesti ottaen myös todella hyviä laskea. Toivomme, että tästä tekstistä saa jonkinlaisen suunnan, mistä se oma ja omaan tyyliin tai tarpeeseen löytyvä suksi voisi löytyä, mutta se viimeinen varmistus – se kannattaa hakea aina testaamalla myös itse.