Samaan aikaan kun pandemia on koetellut tapahtumajärjestäjien hermoja menneellä 2020 – 2021-kaudella on kansainvälisesti hiihto- ja lumilautailua hallitsevan FIS: n johdossa tapahtunut suuria muutoksia. FIS:n yli 130 jäsenmaata käsittävä kongressi valitsi kesällä 2020 itselleen uuden puheenjohtajan. Valituksi tuli ruotsalainen Johan Eliasch (s. 1964), joka on vasta viides FIS-puheenjohtaja järjestön perustamisesta alkaen. Eliasch voitti päähaastajansa Sveitsin Urs Lehmannin, joka muistetaan syöksylaskun maailmanmestaruudestaan, ensimmäisellä kierroksella selvällä enemmistöllä. FIS:n puheenjohtajan tehtävä on täysiaikainen työ eikä siis niin sanottu luottamustoimi, jota tehdään oman toimen ohella.
Avainsana: FIS
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS – mistä se tulee ja miten se vaikuttaa?
Kansainvälistä urheilua ja etenkin suurimpien lajien lajilittoja ovat viime vuosina ravistelleet mitä erilaisemmat skandaalit. Tässä on kyse urheilun ja sitä ympäröivän yhteiskunnan suhteesta ja siitä, voiko urheilu kuvitella elävänsä omassa kuplassaan ja toimia välittämättä yhteistä pelisäännöistä. Näyttää siltä, että korruptioon ja muihin lieveilmiöihin puututaan entistä rivakammin ja toivoa on sen suhteen, että suunta olisi kohti avoimempaa ja eettisempää toimintaa.
Levin maailmancup ja FIS puntaroivat tämän vuoden kisojen läpiviemistä
Pujottelun maailmancupin avausosakilpailu, Levin maailmancup, on tarkoitus laskea 21.-22.11.2020. Tapahtuman järjestelytoimikunta on valmistautunut erikoisjärjestelyihin, joita Kansainvälinen hiihtoliitto FIS tällä hetkellä pohtii sekä Levin tapahtuman, että koko alppihiihtokiertueen turvalliseen läpivientiin. Levin […]
Määrätietoinen Elias Syrjä
Elias Syrjän nimi on noussut jo vuosia sitten freestyleä seuraavien tietoisuuteen. Nyt persoonallisella tyylillä laskeva oululainen on ylittänyt urheiluruudun uutiskynnyksen maailmancupin menestyksillään. Edessä on jälleen kausi, jossa on tarkoitus kiertää […]
Virtuaalisirkus – Syksyllä viimeistellään kisakunto
Varsinaisen kisakauden ohella syksy on alppihiihtoa seuraavan kiireisintä aikaa. Ennen lokakuun loppua urheilijat viimeistelevät tekniikkaa jäätiköillä. Samalla uutisia joukkueiden tilanteista alkaa tihkua sosiaaliseen mediaan yhä enemmän. Laskijat julkaisevat paljon sponsoriviestejä, […]
Lifestyle / Shoppailu
Lifestyle- Longines Spirit Pilot & Spirit Pilot Flyback
Ensimmäisestä kronografimallistaan vuonna 1878 ... - Longines The Legend Driver
Ensimmäisestä kronografimallistaan vuonna 1878 ...
Laskettelukeskukset
Laskettelukeskukset- Levi valittiin jälleen Suomen parhaaksi hiihtokeskukseksi World Ski Awards -äänestyksessä
Levi on saanut jo ... - Ruka muuttaa Manskulle – Avajaiset 7.11.
Ruka Brand Storen aukeaa ...
Etsi Edgestä
EDGE ja SKI SPORT FINLAND
EDGE on Ski Sport Finlandin virallinen lehti. Se on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä alppi- ja freestylehiihtoon sekä muuhun lasketteluun että ulkoilmaelämään keskittynyt korkeatasoinen julkaisu.
Liiton jäsenlehtenä EDGE tarjoaa näköalapaikan alppilajien sisäpiiriin ainoana Suomessa. Lehti valottaa kisalaskijoiden fiiliksiä ja tuntemuksia kauden aikana, kertoo lajien ajankohtaiset kuulumiset niin juniori- kuin ammattilaistasolla sekä taustoittaa asiantuntevasti alppi- ja freestylehiihdon tapahtumat.
Edge Magazine
Sosiaalinen media
-
Longines The Legend Driver
24.9.2025 0 comments -
Pyhä Sana 12.–13.9.2025
4.9.2025 0 comments
Lasketteluvarusteet
Giro Axis & Method – VIVID-teknologia tuo valoa harmauteen
Giro on tunnettu etenkin loistavista kypäristään, mutta merkki valmistaa myös loistavia laskulaseja. Saimme maahantuojalta kokeiluun kaksi mallia nimiltään Axis ja Method. Otetaanpa selvää, mistä nämä keskihintaiset laatulasit ovat tehty. Giron […]
Suksivuokraamot, nuo hiihtokeskusten aarreaitat
Ei tarvitse mennä ajassa taaksepäin juuri vuosituhannen vaihdetta pidemmälle, kun valtaosa suksivuokraamoista oli vähän nuhjuisia nurkkia hiihtokeskusten huoltohallien perukoilla. Vuokrakalusto oli osin vanhentunutta ja niiden kuntokin saattoi olla vähän sinne […]
-
Kanttikulma – kulmikas pulma
7.3.2022 0 comments -
Välineet kuntoon keväthangille
2.3.2021 0 comments
Kategoriat
- Alppihiihto
- Artikkelit
- DH, MTB, gravel ja muu pyöräily
- Edge-lehti
- Freeski
- Freestyle
- Kaupat
- Kesä
- Kumpareet
- Kuvaus ja videot
- Laskettelijat
- Laskettelu ja Matkailu
- Laskettelukeskukset
- Laskettelun tekniikka
- Lasketteluseurat
- Laskettelutapahtumat
- Lasketteluvarusteet
- Lasketteluvideot
- Lifestyle
- Lumilautailu
- Nopeuslasku
- Parkit
- Ski Patrol -toiminta
- Ski Sport Finland
- Suksihuolto
- Urban-Street
- uutiset
- Vapaalasku





