Laskukaverit on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY), Ski Sport Finlandin ja Lumilautaliiton yhteishanke, jonka tavoitteena on innostaa alakoululaisia alamäkilajien pariin. Viime talvena käynnistynyt toiminta on nyt hiottu entistä toimivammaksi, ja tavoitteena on […]
Avainsana: SHKY
Suomeen tulee ensimmäinen Kansallinen Laskupäivä – hiihtokeskukset tarjoavat huipputarjouksia ja ohjelmaa 18. tammikuuta
Sunnuntaina 18.1.2026 vietetään Suomessa ensimmäistä kertaa Kansallista Laskupäivää, jolla kutsutaan alamäen ystävät viettämään talvista juhlapäivää kotimaan rinteissä. Päivän teemana on yhdessä laskeminen, uusien taitojen opettelu ja talven riemujen juhlistaminen – […]
FINLAV – Suomen lumivyörykoulutus
Suomessa on pitkät perinteet laskemiseen liittyvistä koulutuksista. Monenlaisia harrastamista kehittäviä kursseja on ollut tarjolla jo vuosikymmeniä. Tuorein näistä on lumiturvallisuuskoulutusta järjestävä ja kehittävä Suomen lumivyörykoulutus FINLAV.
Parasta talvessa on laskeminen – ja tietysti kaverit
Muistan sen hetken tarkasti. Syyskuun 28. päivänä kello 15.05 iski omituinen mutta jotenkin lämmin, kouraiseva tunne vatsanpohjassa. Se oli syksyn fiilis. Tieto siitä, että talvi on tulossa. Tuosta hetkestä lähtien […]
Etsi Edgestä
Laskettelukeskukset
Laskettelukeskukset- Levin Vuokraamot eivät palvele vain aloittelijoita – Tuomas ”Bulo” Tähtinen pyörittää Levin Pointteja
Vuokraamotoiminta ei ole enää ... - Pikku-Syöte – Hengitä syvää hiljaisuutta
Pikku-Syöte kätkee sisäänsä palan ...
EDGE ja SKI SPORT FINLAND
EDGE on Ski Sport Finlandin virallinen lehti. Se on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä alppi- ja freestylehiihtoon sekä muuhun lasketteluun että ulkoilmaelämään keskittynyt korkeatasoinen julkaisu.
Liiton jäsenlehtenä EDGE tarjoaa näköalapaikan alppilajien sisäpiiriin ainoana Suomessa. Lehti valottaa kisalaskijoiden fiiliksiä ja tuntemuksia kauden aikana, kertoo lajien ajankohtaiset kuulumiset niin juniori- kuin ammattilaistasolla sekä taustoittaa asiantuntevasti alppi- ja freestylehiihdon tapahtumat.
Edge Magazine
Sosiaalinen media
-
Kamik x Mira Mallius
15.11.2025 0 comments -
Longines The Legend Driver
24.9.2025 0 comments -
Pyhä Sana 12.–13.9.2025
4.9.2025 0 comments
Lasketteluvarusteet
Helly Hansen Odin Infinity Minimalist – kevyin kuoritakki
Helly Hansen esittelee ultrakevyen kuoritakin vaativaan alppikäyttöön Laskettelu- ja vuoristoammattilaisten luottobrändi Helly Hansen jatkaa teknisen ulkoiluvarustuksen kehittämisen eturintamassa. Kevät–kesäkaudelle 2026 julkaistava uusi Odin Infinity Minimalist Jacket edustaa brändin kevyintä täysin […]
-
Nousulevyjä koko kansalle
7.1.2026 0 comments
Suksivuokraamot, nuo hiihtokeskusten aarreaitat
Ei tarvitse mennä ajassa taaksepäin juuri vuosituhannen vaihdetta pidemmälle, kun valtaosa suksivuokraamoista oli vähän nuhjuisia nurkkia hiihtokeskusten huoltohallien perukoilla. Vuokrakalusto oli osin vanhentunutta ja niiden kuntokin saattoi olla vähän sinne […]
-
Kanttikulma – kulmikas pulma
7.3.2022 0 comments -
Välineet kuntoon keväthangille
2.3.2021 0 comments
Lifestyle / Shoppailu
Lifestyle- Helly Hansen Odin Infinity Minimalist – kevyin kuoritakki
Helly Hansen esittelee ultrakevyen ... - Kamik x Mira Mallius
Kanadalainen jalkinebrändi Kamik ja ...



