Hiihtomaailman hauskin kilpailu Slvsh Cup pidettiin tällä erää Amerikan mantereella. Mukana suomalaisista olivat Elias Syrjä ja Kuura Koivisto. Ensimmäisen kierroksen arvonnassa suomalaiset joutuivat samaan erään ja näin ollen päätyivät mittelemään keskenään paremmuudesta.
Kilpailussahan aloittaja määrittää mitä temppuja omalla kierroksella tehdään ja pyrkii itse onnistuneeseen suoritukseen. Toisena lähtevän laskijan on tarkoitus toistaa ensimmäisen laskijan temput tai temppu.
Epäonnistuneesta suorituksesta seuraa kirjain. Kilpailua jatketaan niin pitkään, kunnes toisella on viisi epäonnista kierrosta takana. Suomalaiset taiteilivat sangen pitkään ja kilpailu oli varsin tasaväkistä. Lopulta Koivisto vei miesten välisen mittelön nimiinsä ja jatkoi seuraavalle kierrokselle.
Koivisto eteni vielä kaksi pykälää Slvsh Cupissa tiputtaen toisella kierroksella Cody LaPlanten ja jääden itse tappiolle kolmannella kierrokselle Ferdinand Dahlia vastaan.
Snowmassissa käydyn Slvsh Cupin vei nimiinsä Matêj Švancer.