Viime kauden jälkeen Erika Pykäläinen ilmoitti, että menestymättömyyden syyt on kartoitettu ja nyt tiedetään, mitä muutoksia tarvitaan. Puhe oli suoraa, ja aika osoitti sen pitäneen paikkansa. Erika Pykäläinen laskee uransa […]
Lue lisää
Uusia laskijoita rinteisiin – Laskukaverit
Laskukaverit on Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY), Ski Sport Finlandin ja Lumilautaliiton yhteishanke, jonka tavoitteena on innostaa alakoululaisia alamäkilajien pariin. Viime talvena käynnistynyt toiminta on nyt hiottu entistä toimivammaksi, ja tavoitteena on […]
Suomen suurin alppihiihtokilpailu järjestettiin Porvoossa – Koululaiset vauhdissa radalla
Oman seuran Eduard “Eddie” Hallberg toimi kilpailun suojelijana, kun porvoolainen Slalom 66 ry järjesti Suomen suurimman superpujottelukilpailun. Uusia harrastajia saatiin taas innostumaan ratalaskusta. Slalom 66 ry:n järjestämiin kilpailuihin osallistui yhteensä […]
Maailman pohjoisin tunturivuoristorata Rukalla kerää kansainvälistä huomiota – kävijöitä jo yli 50 000
Maailman pohjoisin tunturivuoristorata Rukalla kerää kansainvälistä huomiota. Ruka Coasterin kyydissä on ollut ensimmäisen puolen vuoden aikana jo yli 50 000 kävijää. Tunnettujen, kansainvälisten vaikuttajien sosiaaliseen mediaan jakamat videot tunturivuoristoradan kyydistä […]
Vihti Skissä uusi Wild West parkki!
Vihti oli aikanaan varsinainen suomalaisen lumilautailun mekka, jonka rinteiltä on ponnistanut yksi jos toinenkin ammattilautailija. Vihdin rinteillä nähtiin nyt varsinaista nostalgiaa kun 30. 1 pidettiin jo 14. kertaa kaikille avoin […]
Urhean monipuolinen tarjonta
Urhea Kampus, jossa olympiavalmennuskeskus Helsinki sijaitsee, on monille todennäköisesti tuttu näyttävästä Urhea-hallista asuintaloineen Helsingin Mäkelänrinteessä. Toiminnallisten ja upeiden puitteiden lisäksi Urhean tilat ovat täynnä hikeä, asiantuntemusta ja pitkäjänteisyyttä. Urhea on myös Pääkaupunkiseudun […]
Moe SkiTour Serenassa
Freestyleseura Moebius ry:n pääkaupunkiseudun freeski-kiertue käynnistyi Talmassa 17.1. ja jatkui 7.2. Serenassa aurinkoisessa pakkassäässä slopestyle- ja kumparekisoilla. Kids (2014-) laskivat slopestylen pienemmässä linjassa, jossa oli valittavana putki tai pöytä sekä […]
Edge 2/26 nyt jakelupisteissä!
Kauden kolmas lehti nyt jakelussa! Kysy lehteä lähikeskuksestasi tai erikoiskaupasta! Lehdessä mm. Legs of Steel, Vuokatti kasvattaa tekijöitä, Erika Pykäläinen versio 2.0. Levi Olympic Training Center, Urhea Olympiavalmennuskeskus, Laax Open, […]
STOMP at FreeSki Park – kaikille avoin temppukilpailu Ruokolahdella 8.3.2026
Ruokolahdella järjestetään sunnuntaina 8. maaliskuuta 2026 park-tapahtuma, STOMP, joka kutsuu mukaan kaikenikäiset ja -tasoiset laskijat. Kyseessä ei ole ammattilaisten kisatapahtuma, vaan rento ja rohkaiseva freestyle-päivä, jossa jokainen voi tulla näyttämään […]
Ace of Air 2026 tuo freestyle-energiaa Swinghilliin
Nuoret ja ikinuoret laskijat kokoontuvat Nuuksioon! Talven laskettelukauden päätöstapahtumiin kuuluu jälleen Ace of Air 2026, joka järjestetään 29. maaliskuuta 2026 Swinghillin rinteillä Nuuksiossa. Tapahtuma on yksi kevään odotetuimmista freestyle-kilpailuista Etelä-Suomessa […]
Legendaarinen Suomutunturin hiihtokeskus käynnisti mittavan investointiohjelman
Kemijärvellä sijaitsevalla Suomutunturilla investoidaan voimakkaasti laskettelurinteiden laajennukseen sekä pitkään kaivattuun lisämajoitus-kapasiteettiin. Suomutunturista on muodostunut viime vuosina tärkeä kansainvälisten alppihiihtojoukkueiden harjoittelukeskus. Joukkueiden perässä hiihtokeskukseen ovat löytäneet niin englantilaiset, ranskalaiset kuin keski-eurooppalaiset ja […]
Kansainvälinen Ski Patrol -päivä nostaa esiin rinneturvallisuuden – tapahtuma Tapiolassa 10.2.2026
Kansainvälistä Ski Patrol -päivää vietetään 10. helmikuuta. Päivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta rinneturvallisuudesta sekä kiittää vapaaehtoisia ski patroleita heidän tärkeästä ja usein näkymättömästä työstään. Ski patrolit ovat rinneturvallisuuden asiantuntijoita. He […]
Käyttötestissä Deuter Freerider Pro 32+10
Deuter on saksalainen yritys, joka tekee jämäköitä ja hyvin varusteltuja reppuja, jotka vaikuttavat päällisin puolin katseltuna erittäin laadukkailta. Jo nopea silmäys paljastaa, että materiaalit on hyvin valittu, saumat ovat huolellisesti […]
Jussi Mononen – Matka laskijasta lajipäälliköksi
Olen tuntenut Jussi Monosen jo pitkään. Nuorena aikuisena Mononen oli tinkimätön tyylitaituri, liekö pohjalla bboy-kulttuurista imetyt vaikutteet. Mäessä hänen temppukategoriansa oli lähes omaa luokkaansa. Kun tutustuin Monoseen paremmin, löytyi tyylittelijän […]
Moe SkiTour Talma 17.1.2026
Kilpailu Lajina on Slopestyle suksilla. Talmassa kilpailu lasketaan Groms, Rookies ja Open-sarjoissa kahdessa osassa: Kids-luokan kilpailu lasketaan joko popup-parkissa tai takaparkissa jos se ehtii valmistua kisoihin mennessä. Laskija voi valita […]
Pyhä off-line Days – Voita vapaalaskuviikonloppu Antti Autin kanssa!
Neljä hiihtäjää tai lumilautailijaa voi voittaa freeride-elämyksen Suomen Lapissa yhdessä Antti Autin kanssa! Antti Autti on nykyään Deuterin Pro Team -jäsen. Deuter tarjoaa Pyhällä järjestettävän viikonlopun, joka on paljon muutakin […]
Suomeen tulee ensimmäinen Kansallinen Laskupäivä – hiihtokeskukset tarjoavat huipputarjouksia ja ohjelmaa 18. tammikuuta
Sunnuntaina 18.1.2026 vietetään Suomessa ensimmäistä kertaa Kansallista Laskupäivää, jolla kutsutaan alamäen ystävät viettämään talvista juhlapäivää kotimaan rinteissä. Päivän teemana on yhdessä laskeminen, uusien taitojen opettelu ja talven riemujen juhlistaminen – […]
Hallberg säväytti Madonnassa – uran paras sijoitus maailmancupissa
Madonna di Campiglion iltapujottelu tarjosi suomalaisille alppihiihdon ystäville ikimuistoisen illan, kun Eduard Hallberg laski toiseksi maailmancupin pujottelussa. Hallberg johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen, mikä oli hänelle uran ensimmäinen kerta maailmancupissa. […]
Vihti Skiin bussilla – helppo päiväretki rinteisiin!
Lasketteluun ei enää tarvita omaa autoa. Vihti Ski Centeriin pääsee nyt kätevästi bussilla suoraan Helsingistä talvikauden aikana. Skibus tarjoaa vaivattoman tavan viettää koko päivä rinteissä ilman ajostressiä tai pysäköintihuolia. Skibus […]
Polar Night Light Festival Rukalla 9.1.–2.2.2026
Maailman pohjoisin valotaiteen festivaali Polar Night Light Festival alkaa perjantaina ja valaisee Rukan rinteet keskellä kaamosta. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan kaamos- ja revontulimatkailulla on merkittävä vaikutus Ruka-Kuusamon aluetaloudelle. Polar Night […]








