Katulaskun kahdeksas luku ja yhden aikakauden päätös
Aamuyö Helsingissä. Lunta ei ole kuin ohut, harmaa kerros parkkipaikan kulmassa. Forre-tiimi seisoo lapioiden kanssa ja päättää, että tästä saadaan spotti – vaikka väkisin. Tämä on ollut heidän todellisuutensa kahden vuoden ajan: jahdata lunta, rakentaa spotit valmiiksi, ajaa satoja kilometrejä ja ehtiä vielä kotiin maanantain duuniin tai kouluun.
Tästä arjesta on syntynyt kahdeksas Forre-leffa, Forrever. Se on samalla erään aikakauden päätös: tuottaja Arttu Heikkinen kertoo, että tämä on ainakin hänen viimeinen täyspitkä katulaskuprojekti Forren alla.
”Ensi talvena en halua tehdä kokopitkää leffaa. Se on raskas prosessi ja vie koko vuoden. Mutta hyviä pätkiä tulee varmasti edelleen.”
Kahdeksan elokuvan mittainen matka
Forre on ollut osa Suomen katulaskukulttuuria jo vuosia. Ensimmäiset leffat teki Tuukka Pöri, mutta viimeiset neljä on vienyt maaliin nykyinen pääkuvaaja ja -tuottaja Heikkinen.
”Se on ollut iso osa elämää. Katulasku on ollut se juttu, jonka ympärillä kaikki pyörii.”
Viimeisin projekti on ollut monella tapaa vaikein. Talvet ovat muuttuneet: Helsingissä ei ollut lunta juuri lainkaan, joten porukan oli pakko lähteä tien päälle. Jyväskylä, Mikkeli, Suomussalmi, Oulu, Imatra, Lappeenranta – viikonloppu toisensa jälkeen pakattiin auto ja lähdettiin rakentamaan uutta spottia.
”Lunta oli ehkä pari viikkoa kerrallaan. Muuten reissattiin. Se oli välillä aika raskasta, mutta kyllä se lopputulos palkitsee.”
Teema: paras mahdollinen Forre
Aiemmissa elokuvissa on nähty vinssisysteemejä ja haettu kauneutta kuvakerronnan avulla. Forrever on kuitenkin ennen kaikkea Forre parhaimmillaan.
”Ei tässä ollut mitään yhtä kikkaa tai teemaa. Koitettiin vaan tehdä paras mahdollinen Forre-leffa. Kaikkea on mukana.”
Kuvaamisen ja editoinnin laatu on noussut joka vuosi, ja tekijä sanoo olevansa ensimmäistä kertaa täysin tyytyväinen lopputulokseen.
Porukka, joka tekee leffan
Elokuvassa nähdään tuttuja nimiä: Joona Sipola, Aila Riponiemi, Anni ja Alvar Kärävä, Matias Suomi, Aapo Myllärinen, Elias Syrjä ja monta muuta. Jokaisella on oma osansa, mutta mitään virallista ”casting-listaa” ei koskaan tehdä.
”Me mennään sinne, missä on lunta – ja ketkä pääsee paikalle, ne tulee mukaan. Porukka muotoutuu luonnostaan.”
Kiertue ennen ensi-iltaa Suomessa
Ennen kuin Forrever nähtiin kotimaan valkokankailla, se vietiin maailmalle. Tiimi lähti Pohjois-Amerikan kiertueelle, joka alkoi Denveristä ja Boulderista. Ensimmäinen viikko vietettiin Level 1:n toimiston lattialla, jonka jälkeen hypättiin touribussiin ja suunnattiin muihin kaupunkeihin.
”Näytöksiä, hengausta ja paljon uusia ihmisiä – just sitä varten tätä tehtiin,” tekijä Heikkinen sanoi.
Suomeen palattuaan Forre-tiimi järjesti ensi-illan 30. lokakuuta Helsingin Rexissä, jonne odotettiin noin 500 hengen yleisöä.
Oma kanava, omat päätökset
Tänä vuonna Forre teki merkittävän päätöksen: leffa julkaistaan Forren omalla YouTube-kanavalla, ei Level 1:n kanavalla kuten aiemmin. Päätös pudotti yhteistyöbudjettia, mutta tekijän mukaan se oli sen arvoista.
”Ei haluttu myydä sielua kokonaan. Tämä on meidän juttu.”
Kuvakirja – keräilyharvinaisuus
Leffan oheen on tehty myös kuvakirja, joka kokoaa yhteen parhaat otokset Formulasta tähän päivään. Painos on rajattu 300 kappaleeseen, joista puolet lähtee mukaan Yhdysvaltojen kiertueelle.
”Kuvakirja on rehti aikajärjestys siitä, mitä on tullut tehtyä – tämä on keräilykamaa.”
Forre Filmografia
- Pass 2 (2017)
- The Forre Movie (2018)
- Forrreal (2019)
- Forrgive (2020)
- Forrmula (2021)
- Cast (2022)
- Forre Movie 2 (2023)
- Forrever (2025
Kaksi stooria Forreveristä
Mummot, kakkukahvit ja sunnuntaiaamun session
Toinen stoori on kuin suoraan pienoiselokuvasta. Viime talvena oltiin Aapon kanssa Kasurilassa ja yövyttiin Epiksessä. Muut olivat juhlineet lauantaina pitkälle yöhön, mutta me herättiin Aapon kanssa sunnuntaiaamuna kahdeksalta – edessä oli lyhyt aikaikkuna, jolloin spotti oli saatava purkkiin.
Meillä oli mielessä yksi reilitransferi Siilinjärven lähellä, noin vartin ajomatkan päässä. Se oli yksi niistä viimeisistä jutuista, mitä Aapo halusi kuvata tähän leffaan. Aino tuli ottamaan toista kulmaa ja Mikko ajoi Kuopiosta auttamaan.
Ongelmana oli vain se, että spotti sijaitsi seurakuntatalon pihassa – ja oli sunnuntaiaamu. Mummoja virtasi paikalle jumalanpalvelukseen, ja me oltiin siinä lapioimassa ja virittelemässä railia.
”Oli vähän sellainen olo, että ei hitto, pitääkö tää homma keskeyttää. Taksit ja autot kurvaili pihaan, mummot valitteli, että ei oo hyvä paikka. Me oltiin vaan että nyt ei ole muuta vaihtoehtoa, me ei voida tulla tänne enää toista kertaa. Tämä on pakko kuvata tänään.”
Me talutettiin mummoja kohteliaasti spotin yli, toivotettiin hyvät kirkkohetket ja jatkettiin hommia. Lopulta saatiin matsku purkkiin juuri ennen kuin piti lähteä takaisin kotiin.
Ja sitten tapahtui se, mitä kukaan ei olisi arvannut: kun jumalanpalvelus päättyi ja me oltiin purkamassa spotin rakennelmia, osa porukasta tuli ulos ja kiitteli meitä.
”Ne sano, että oli kuulemma ollut ihan viihdyttävää kun aina kun meinasi torkahtaa, kuului joku kolahdus pihalta. Ja sitten ne kutsui meidät sisälle kakkukahveille. Siellä me istuttiin pastorin kanssa samassa pöydässä ja syötiin pullaa, ja ne kyseli kaikesta mitä me oltiin tekemässä.”
Lopulta meillä oli kädessä seurakunnan esitteitä ja hymyssä suin lähdettiin kotimatkalle – vähän väsyneinä, mutta tyytyväisinä. Viimeinen klippi oli kasassa ja tarina valmis
Otto, Jyväskylän reili ja sunnuntaiaamun mummot
Forreverissä on monta kovaa klippiä, mutta yksi niistä on erityisen spesiaali. Otto Riekkisellä on elokuvassa kaksi pätkää, joista toinen ei oikeastaan edes liity Forreen – ja juuri siksi se on niin erikoinen.
Se on Jyväskylässä oleva pitkä ja vaikea reili, jonka Otto on yrittänyt laskea läpi monena talvena. Spotti on klassinen: samaan kohtaan kasaantuu aina iso lumikasa, josta saa täydelliset laskuvauhdit. Reili itsessään on melkein parikymmentä metriä suoraa, ja sitten se kääntyy yli 180 astetta kuin C-kirjain ja lopussa on vielä kinkki. Kaikki, jotka spotin tietää, tietää myös että se on vaikea.
Otto on käynyt siellä kavereiden kanssa vuodesta toiseen yrittämässä – ja vihdoin viime talvena se meni. Ja sen sijaan, että Otto olisi postannut klipin Instagramiin, se päätyi Forreveriin.
”Otto vaan lähetti mulle viestin: ‘olisko tälle mitään käyttöä, tää on mun ainut klippi tältä talvelta.’ Se on varmaan yksi kovimmista klippeistä koko leffassa.”
Klipistä näkee, että se on kuvattu eri tavalla kuin muut – fisu pysyy paikallaan ja Otto vetää reilin läpi kuin se olisi ollut hänelle tehty. Se erottuu, mutta sopii silti täydellisesti joukkoon.
Teksti: JAN-ERIK BLOMBERG Kuvat: Arttu HEikkinen
