Home » Serena Ski – 30 Vuotta

Serena Ski – 30 Vuotta

1980-luvun lopulla, nousukauden huipulla Espooseen avattiin uusi hiihtokeskus, Serena Ski. Kuten kaikkia Suomen hiihtokeskuksia, 90-luvun alun lama koitteli kovalla kädellä myös Serenaa. 1992 Serenan otti haltuunsa Tervakosken Puuhamaa.

Uuden omistajan myötä toiminta vakiintui, ja suunta toiminnalle löytyi kunnolla 1990-luvun puolivälissä. Suuntaa antoi välikehitys, jossa lumilautailu, twin tip- sekä carving-sukset tekivät pienistä rinteistä laskijoiden paratiiseja. 

Samaan aikaan myös suomalaiset lumilautailijat sekä kumparelaskijat keräsivät pokaaleja ympäri maailmaa erilaisissa arvokisoissa. Moni lumilautailun huippulaskijoista oli ammentanut oppinsa myös Serena Skin rinteiltä. Vuosikymmenen lopussa laskubuumin räjäytti huippuunsa Kalle Palander pujottelun maailmanmestaruudellaan. 

Keskuksen laskun ja nousun jälkeen Serenan toiminta on vakiintunut laadukkaaksi rinnetoiminnaksi. Nykyisin Serena Ski kuuluu Puuharyhmä Oyj:öön, jonka omistaa espanjalainen vesipuistoihin erikoistunut Aspro Parks. 

Serenassa viihtyvät kaikki vanhemmasta nuorempaan laskettelijaan ja lautailijaan. 

Kaikille kaikkea

Pitkän olemassaolon ansiosta Serena Skille on kehkeytynyt vahva kanta-asiakkaiden ryhmä, jotka käyvät keskuksessa parhaimmillaan jo kolmannessa sukupolvessa. Tämä on tuonut puistonjohtaja Jouko Järviselle miellyttäviä haasteita. 

- Mainos -

”Meillä on usean sukupolven kävijöitä, useampia käyttäjäryhmiä. On perheitä, aktiivisia laskijoita, nuoria ja lapsia. Erityisesti parkkilaskemisen suosio on kasvussa kaikissa kohderyhmissä, joten meillä pitää olla suorituspaikkoja eri tasoisille laskijoille. Aikuisia näkee myös helpommissa suorituspaikoissa.”

Lisähaasteita tuo myös kansainväliset turistit, jotka ovat myös löytäneet Serenan. 

”Lentokentän läheisyys on tuonut meille esimerkiksi aasialaisia vieraita. He eivät ole lumella juurikaan liikkuneet, joten heidän palveleminen niin vuokraamossa kuin rinteessä vaatii paljon aikaa. Olemme panostaneet paljon aloittelijoiden olosuhteisiin. Uuden mattohissin avulla ensilaskemiset tapahtuvat turvallisemmin.”

Mattohissin ympärille on tehty myös lasten parkki, jossa saa turvallisesti ensimmäiset tuntumat liukupintojen tai hyppyreiden maailmaan. 

Hiihtouran alkuun auttaa Serenan Hiihtokoulu. Serena Hiihtokoulu on toiminut Serena Skin hiihtokeskuksessa tammikuusta 1989 lähtien. Alusta alkaen hiihtokoulun johtajana on toiminut Maisu Björkbom. Serenan hiihtokoulu on valittu Vuoden Hiihtokouluksi kahdesti, vuonna 1999 ja 2005.

Huippuja rinteessä

Serena Skin streetillä näkee, varsinkin alku- ja loppukaudesta, huipputason laskijoita, kun maailmaa kiertävät freestylerit käyvät pitämässä yllä laskukuntoaan Serena Skin rinteillä. Tunnelma on yhteisöllinen, joten rohkeasti kysymällä voi saada selfien tai laskuvinkkejä suoraan maailman huipulta. 

Huippulaskijat antavat myös oman panoksensa streetin kehittämiseen. Osin senkin vuoksi Serena Skin street-rinteet ovat olosuhteisiin nähden aina hyvässä kunnossa. Sopivia suorituspaikkoja löytyy monipuolisesti myös ensimmäisiä temppujaan kokeileville laskijoille. 

”Meillä on avoimet korvat laskijapalautteelle. Sen perusteella olemme esimerkiksi lisänneet keskitason obstaakkeleita rinteeseen. Kaiken ei tarvitse olla suurta ja mahtavaa.” 

Kausikorttilaisella hyvät oltavat 

Serena Ski, kuten moni muukin suomalainen hiihtokeskus, on aktivoinut asiakkaittaan ostamaan kausikortin hyvissä ajoin ennen rinnekautta. Serenalla on ollut tarjota yksi etu, johon muut eivät kykene, ja siksi kausikortteja on myyty ennätysmäärä. 

”Kausikortilla saa käydä myös vesipuistossa. Ennakkokausikortti astuu heti voimaan, eli parhaimmillaan sillä voi käydä puoli vuotta kylpemässä ennen rinnekauden alkamista. Moni arvostaa myös mahdollisuutta päättää rinnepäivä vesipuiston  lämpöön.” 

Kausikorttilaiset välttyvät myös lippujonoilta, joita Serena Skissä on kertynyt suosituimpina hetkinä. Jonojen poistamiseksi on tehty töitä. 

”Otimme vuosi sitten käyttöön Axess-verkkokaupan, jossa liput voi ostaa etukäteen. Ruuhka-ajoiksi olemme lisänneet lippujen myyntipisteitä aamupäiviksi Ice Cafen rinnekahvioon. Se on vähentänyt painetta kassoilla ja olemme pystyneet palvelemaan paremmin heitä, jotka apua enemmän tarvitsevat. Heitä ovat mm. lapset sekä turistit.” 

Kahvila- ja ravintolapalvelut ovat avoinna Serena vesipuiston aukioloaikoina, jolloin myös vesipuiston ravintola palvelee laskukansaa. 

Historian siipien havinaa!

Luottavaisena tulevaisuuteen

Kun keskus täyttää 30 vuotta, se tarkoittaa myös sitä, että infrastuktuuria on uusittava. 31. kauden kunniaksi Serena Skissä on uusittu viime vuosina huomattavalla summalla esimerkiksi lumetusjärjestelmiä, hissien vetolaitteistoja ja muita…laitteita. Tulevaisuuteen Serenassa katsotaan luottavaisin mielin. 

”Asiakasmäärämme ovat olleet vuosia tasaisessa kasvussa. En näe mitään syytä, etteikö kehitys jatkuisi meille suotuisana. Ainut uhkakuva on nuo vaihtelevat säät. Onneksi voimme tarjota kausikorttilaisille ja muillekin tarjota vesipuiston käyttömahdollisuutta.”  

Kommentit

kommenttia