Kissahiihto eli cat skiing eli lumikissan tai virallisemmin rinnekoneen avulla tapahtuva offarilaskeminen yhdistää helihiihdon ja omin voimin vuorelle kipuamisen parhaita puolia. Koskemattomille rinteille päästään yhtä vaivattomasti kuin helikopterilla, mutta kuljetaan kuitenkin vuoren rinnettä pitkin ja voidaan samalla havainnoida luonnollisesta perspektiivistä sopivia laskulinjoja.
Kissahiihto sai alkunsa Kanadan Brittiläisen Kolumbian Bugaboos-vuoriston alueella 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alkuvuosina. Samoihin aikoihin alettiin Bugaboosin alueella myös lennättämään hiihtäjiä ylös vuorille helikopterien avulla. Kanada onkin yhä edelleen kissahiihdon mekka.
Koska säät usein sotkivat koptereilla lentämistä, alettiin tosissaan tutkia telaketjutraktoreiden soveltumista vuorten harjanteiden päälle nousemiseen, sillä lumisade ei juuri haitannut niiden etenemistä toisin kuin helikopterin, joka vaatii selkeän sään. Kissahiihdosta juontuukin jo noilta ajoilta sanonta “poor man’s heliskiing” eli köyhän miehen helihiihto.
Kissahiihto-operointi vaatii tilaa ja paljon lunta
1970- ja 80-luvuilla kissahiihdon suosio kasvoi pikkuhiljaa ennen kaikkea juuri Kanadassa, missä valtavat ja rakentamattomat vuoristoalueet soveltuvat hyvin juuri tämän kaltaiseen toimintaan. Kissahiihtoalueiden pitää olla laajoja, jotta palvelua voidaan tarjota erilaisissa olosuhteissa ja erilaiset asiakkaat sekä mieltymykset huomioiden.
Euroopassa, kuten esimerkiksi Alpeilla, ei kissahiihto koskaan ole saavuttanut samanlaista suosiota kuin Pohjois-Amerikassa, sillä Euroopan vuoristoissa on tilaa huomattavasti paljon vähemmän. Pohjois-Amerikan vuoristoissa ei sen sijaan ole juurikaan asutusta tai useita hiihtokeskuksia.
Länsi-Euroopassa ja Pohjoismaissa kissahiihto-operointi on edelleen hyvin pientä. Lainsäädäntö ja Alppien vuorten ruuhkaisuus tuskin tulee koskaan mahdollistamaan varteenotettavia kissahiihto-operaatioita näillä alueilla.
Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana kissahiihtotarjonta on yleistynyt varsinkin Aasiassa, esimerkiksi Kazakstanissa, sekä Euroopan itäosissa Balkanin maissa kuten Makedoniassa ja Kosovossa, jossa hiihtokeskuksia on vain murto-osa Alppeihin verrattuna ja hintataso muutenkin edullisempi. Näissä maissa on laajoja vuoristoalueita, joissa tulee paljon lunta ja jotka soveltuvat erinomaisesti kissahiihdon harrastamiseen.
Japani ei ole kissahiihdon mekka
Massiivisista lumisateistaan ja vuoristoisesta maaperästään tunnetussa Japanissa voisi kuvitella olevan paljonkin potentiaalia kissahiihtoon. Kaiken lisäksi siellä on eräs erikoispiirre, jota ei löydy mistään muualta: konkurssiin menneet hiihtokeskukset, joissa tarjotaan kissahiihtoa. Entisten hiihtokeskuksen rinnepohjat toimivat loistavasti ylösmenoväylinä ja samalla laskulinjoina.
Japanilaiseen tyyliin homma hoidetaan hieman erikoisella tavalla. Joissain paikoissa laskeminen on sallittu vain vanhoilla rinteillä, mutta ei niiden ulkopuolella. Sen lisäksi hinnat ovat usein todella korkeita verrattuna siihen rahan vastineeksi saa. Kannattaakin todellakin tutustua tarkkaan siihen, mitä hintaan sisältyy ja minkälaista hiihtoa tarjotaan, ennen kuin menee varaamaan kissahiihtopäivän Japanissa.
Tyypillinen kissahiihtoreissu
Useimmiten kissahiihtoloma on noin kolmesta seitsemään päivän mittainen pakettiloma, jonka hintaan sisältyvät majoitukset hotellissa, ruoat sekä päivittäinen hiihto vuoristo-oppaiden opastuksessa. Yleensä hintaan sisältyy myös kuljetukset lentokentältä autoilla ja välillä lopuksi lumikissalla. Kissahiihto-operaattoreiden hotellit sijaitsevat usein paikoissa, joihin ei autolla pääse.
Kissahiihtoloman päivät alkavat aamiaisella ja noin klo yhdeksän aikoihin siirrytään lumikissaan, joka odottaa hotellin edessä. Aamupäivän aikana hiihdetään yleensä neljästä kuuteen mäkeä, jonka jälkeen on vuorossa lounastauko. Useimmiten lounas syödään maastossa, mutta jos sää on todella kylmä tai muuten hankala ja päivän hiihtoalue on lähellä hotellia, voidaan lounas syödä siellä.
Lounaan jälkeen hiihdetään vielä sama määrä mäkiä kuin aamupäivällä, jonka jälkeen päivä onkin paketissa. Paluu hotellille tapahtuu useimmiten kissalla ja joskus, hieman kohteesta riippuen, on mahdollista hiihtää takaisin hotellille. Päivä päättyy mukavasti saunaan ja paljussa viihtymiseen.
Tehokas lumikissa mahdollistaa paljon
Yksittäisten laskujen korkeuserot vaihtelevat kissahiihdossa tavallisesti 300 ja 500 metrin välillä ja laskupäivän aikana saadaan yleensä noin kolmesta neljään kilometriä laskettua vertikaalia. Tyypillinen nousuaika on noin 20–30 minuuttia, mutta joskus jos lähdetään kauemmaksi, saattaa ensimmäisessä nousussa mennä aikaa 45 minuutista tuntiin. Pidemmät nousut ovat tosin melko harvinaisia.
Nykyaikaiset lumikissat pystyvät etenemään hyvinkin syvässä lumessa ja nousemaan jyrkkyydeltään jopa 35–40 asteisia rinteitä olosuhteista ja kuskista riippuen. Turvallisuus tulee vastuullisilla operaattoreilla aina ensin, joten kohteet ja rinteet on varmistettu ennen asiakkaiden kanssa lähtöä. Ja jos keli ei sitä salli, mitä harvoin tapahtuu, ennalta valittu kohde voidaan vaihtaa toiseen.
Verrattuna rinteissä nähtäviin ”tamppareihin” on vapaalaskijoita kyydittävän lumikissan takaosaan asennettu metallinen matkustamo, jossa hiihtäjät istuvat. Matkustamot valmistetaan usein erikseen tilaajan toivomusten mukaisesti ja tavallisesti niihin mahtuu noin 12 henkeä. Tyypillinen kissahiihtoryhmä koostuu lumikissan kuljettajasta, kahdesta oppaasta (pääopas ja apuopas, englanniksi tail guide) sekä noin 8–12 asiakkaasta.
Etuja verrattuna helihiihtoon
Kissahiihtoryhmällä on käytössään sama lumikissa koko päivän. Tämä mahdollistaa sen, että osa ryhmästä voi jäädä kissaan lepäämään, lämmittelemään tai korjaamaan varusteita samalla kun kissa ajaa alas noutamaan hiihtäjiä. Tämä harvoin onnistuu helihiihdossa, koska yksi kopteri lennättää päivän aikana kahta tai kolmea ryhmää.
Toinen tärkeä etu on se, että sakean lumisateen aikana helikopteri pysyy maassa. Lumikissa on suunniteltu liikkumaan kaikissa olosuhteissa, joten kovakaan tuprutus ei hillitse puuterinhimoisten laskijoiden mäkeen pääsyä.
Kolmantena etuna on lämmittelyn mahdollisuus, sillä lumikissojen matkustamoissa on pääsääntöisesti aina lämmityslaitteet, joten harvoin kissahiihdossa tulee liian kylmä, vaikka lämpötila voi hyvinkin olla parikymmentä astetta pakkasen puolella.
On myös hyvä mainita, että vaikka helihiihtoon verrattuna kissahiihtopäivässä ei välttämättä tule niin paljon korkeuserometrejä, on kissahiihto huomattavasti edullisempaa ja tuottaa paljon vähemmän haitallisia päästöjä kuin helihiihto.
Lisätietoa kissahiihtomatkoista: lumiversumi.fi
Tutustu Lumiversumin kauden 2023 – 2024 kissahiihtoreissuihin:
