Viime kauden jälkeen Erika Pykäläinen ilmoitti, että menestymättömyyden syyt on kartoitettu ja nyt tiedetään, mitä muutoksia tarvitaan. Puhe oli suoraa, ja aika osoitti sen pitäneen paikkansa. Erika Pykäläinen laskee uransa parasta kautta.
Kun Palander–Poutiainen-menestysjakso päättyi, alkoi suomalaisen alppihiihdon suvantovaihe. Vuonna 2017 saatiin valonhäivähdys menestysvuosien mahdollisesta paluusta, kun Erika Pykäläinen voitti junioreiden epävirallisen MM-tittelin St. Moritzissa. 15-vuotiasta hyvinkääläistä vietiin sen jälkeen vimmalla kohti maailmancup-kisoja.
Alppihiihdon tulevaisuuden toivona pidetyn Pykäläisen maailmancup-debyytti nähtiin jo seitsemän vuotta sitten, 17-vuotiaana. Pitkän uran ansiosta helposti unohtuu hänen olevan vasta 24-vuotias. Tällä kaudella tuli viimein kauan kaivattua tulosta: maailmancupin pisteitä. Niiden ansiosta hän varmisti myös paikkansa olympiajoukkueessa.
Jälkikäteen, nyt 24-vuotiaana, Pykäläinen näkee, että hänelle olisi ollut parempi kasvaa urheilijana Eurooppa cupin kisoissa. Viime kaudella hän kilpaili siellä ja menestyi hyvin. Palkintopallille nousu teki hyvää myös itsetunnolle ja itseluottamukselle.
Nuoruuden syömishäiriö ja loukkaantumiset sotkivat urheilijan matkaa alppihiihdon huipulle. Pykäläinen kiistää, että ulkopuolelta tulleet paineet olisivat vaikuttaneet, vaan hän on ollut itse itselleen suurin paineiden kerryttäjä.
”En ole kokenut ulkopuolelta tulleita paineita. Tuntui, että nousin maailmancupiin (MC) liian varhain. Jouduin siellä opettelemaan häviämistä, kun FIS-tasolla voitin liki kaiken. En osannut sanoa ei, kun MC-paikkaa tarjottiin. Ehkä olisi ollut parempi kasvaa pari kautta Eurooppa cupissa (EC) ennen maailmancupiin menemistä. Rakastin huomiota, mutta koin ’superlupaus’-otsikot niin, että rakensin niistä itselleni mielikuvan ja loin sitä kautta painekattilan.”
Huippu-urheilija 24/7
Pykäläinen tunnetaan himotreenaajana – aiemmin jopa liian innokkaana. Hänen mielensä toimi pitkään niin, että kaikki ongelmat ratkeavat treenaamalla enemmän. Ne eivät ratkenneet. Jälkikäteen Pykäläinen arvioi tekemisiään analyyttisesti.
”Nuorempana nousin suoraan FIS-kisoista maailmancupiin. Lähdin tavoittelemaan täydellisyyttä, eikä elämässä ollut muuta kuin alppihiihto. Yritin suorittaa kaikkea: treenaaminen ja syöminen menivät överiksi, en joustanut kummastakaan. Poltin kynttilää molemmista päistä. Kun tuli loukkaantumisia, sain hetken rauhan, mutta treenien alettua sama ralli jatkui.”
Muutos lähti siitä, että Erika tutustui itseensä.
”Viimeiset pari vuotta olen työstänyt mieltä ja käynyt syvissäkin vesissä. Nyt tunnistan, kuka olen. Alppihiihto on sitä mitä teen, ei sitä mitä olen. Ajatus alppihiihdosta kirsikkana kakun päällä on tuonut tasapainoa, joka on auttanut myös urheiluun”, hän toteaa.
Nyt Pykäläisellä on mieli ja kroppa kunnossa.
”Olen hyvässä vireessä. Tähän lajiin kuuluu ylä- ja alamäkiä, mutta kokonaisvaltaisesti voin hyvin.”
Oma reitti – oma tiimi
Erika Pykäläinen kulkee nyt neljättä kautta oman tiimin kanssa. Valmentajana toimii entinen naisten maajoukkuevalmentaja Davor Lazeta. Ratkaisu on herättänyt mielipiteitä, mutta syitä siihen on ollut useita.
”Minusta tämä on minulle paras ratkaisu. Tämä on minun oma polkuni ja teen alppihiihtoa itselleni. Onhan tämä riski, mutta yhä useampi urheilija harjoittelee nykyään yksityistiimissä”, Pykäläinen huomauttaa.
Yksi syy omaan tiimiin löytyy takavuosien kokemuksista.
”Nousin hyvin nuorena maajoukkueeseen, enkä silloin uskaltanut olla oma itseni. Yritin mennä muiden pillin mukaan. Nyt olen löytänyt oman tyylin ja tarkoituksen, ja se on helpottanut tekemistä. Pystyn olemaan oma itseni”, hän korostaa.
Yksi muutos tämän kauden ohjelmassa on super-G:n mukaan ottaminen.
”Olin nuorempana hyvä super-G:ssä. Harmittaa, että se jäi pois, kun yritimme ottaa pujottelua mukaan ohjelmaan. Tein super-G-harjoituksia maailmancup-laskijoiden kanssa ja pärjäsin hyvin vähällä harjoittelulla. Vauhti ei pelota, joten miksi en ottaisi sitä askel kerrallaan mukaan kisaohjelmaan?”
Pykäläinen on treenannut paljon Puolan maajoukkueen kanssa. Maryna Gasienica-Daniel on toiminut hyvänä vauhdittajana ja ystävänä.
”On ollut iso apu, että olemme saaneet joukkueen jeesiä treeneihin ja kisoihin. Marinalta saan sparria, kun meillä on samat lajit. Olemme molemmat todella kilpailuhenkisiä ja synkkaamme hyvin. Sparraamme toisiamme esimerkiksi ratojen teknisistä kohdista”, Pykäläinen kehuu.
Aiemmin Pykäläisen kauden toinen kisa oli Levin pujottelu, jossa tulokset jäivät vaisuiksi ja itse tekeminen tuntui väkinäiseltä. Toisessa vaakakupissa painoi kotikisa ja mittava mediahuomio.
”Levi vei paljon voimia, ja ehkä loin itselleni turhia paineita. Tietysti halusin onnistua kotikisassa. Tänä vuonna Söldenin jälkeen olo oli rentoutuneempi ja rauhallisempi, kun Levin tuomaa stressiä ei ollut. Pystyin keskittymään perustreenaamiseen Keski-Euroopassa.”
Kisapäivien asennemuutos
Alppihiihdossa tulosmittareina ovat kello ja sijoitukset. Mutta mitkä asiat ovat kisaviikonlopuissa merkityksellisiä Pykäläiselle itselleen?
”On vaikeaa olla miettimättä tulosta tai aikaa, vaikka niitä ei saisi ajatella laskiessa. Tavallaan niihin ei voi enää vaikuttaa, kun kaikki valmistava työ on tehty. Kun kesän on tehnyt hyvin töitä, siihen on pakko luottaa. Kisassa hoen itselleni, että osaan ja keho tietää. Kaiken pitää tulla automaatiolla.”
Miten haastavaa oli, kun tulostaso pysyi pitkään maailmancupin pisteiden liepeillä?
”Siinä oli paljon korvien välissä. Viime vuonna Eurooppa cupissa tulosta tuli helposti, mutta maailmancupissa tekeminen meni väkinäiseksi. Oli pakko, pakko, pakko kontrolloida tulosta, vaikka olisi pitänyt toimia päinvastoin. Tänä vuonna Söldenissä päästin irti kontrollin tarpeesta ja se helpotti oloa. Onnistuminen tuli sitä kautta”, hän kertoo avoimesti.
”Pakko kuitenkin sanoa, että muutamien huonojen MC-kisojen jälkeen onnistumiset unohtuvat helposti. Tällä kaudella tavoitteenani on TOP 15 -sijoitus ja pisteet aina maailmancup-kisoissa. Olympialaisissa voi sitten tapahtua mitä vain – lähden niihin ennakkoluulottomasti”, Pykäläinen sanoo.
Elämä rinteiden ulkopuolella
Kun Erika Pykäläiseltä kysyy, onko elämässä muuttunut muutakin kuin asenne, ensimmäinen vastaus on ei. Hetken päästä hän mainitsee ikään kuin sivulauseessa merkittävän muutoksen.
”Seurustelen saksalaisen laskijan kanssa ja asun hänen luonaan Zell am Seessä. Se on helpottanut matkustamisen kuormitusta. Ja onhan se mielellekin kiva, kun on muuta sisältöä elämässä.”
Pykäläisen tulevaisuuden tavoitteissa on tietenkin tulosparannuksia, mutta puheesta ei löydy sekunteja eikä sijoituksia.
”Haluan löytää tasapainon ja hymyillä enemmän. Nyt tiedostan väsymyksen ja tunnistan tauon tarpeen. Vanhat tavat puskevat helposti esiin, mutta nyt tiedän, milloin painaa jarrua eikä kaasua, kuten ennen. Lisäksi haluan nauttia tästä matkasta ja osoittaa omalla esimerkillä rohkeutta olla oma itseni ja kulkea tätä matkaa omannäköisesti. Uskon että kun voi hyvin urheilijana, niin se näkyy myös tuloksissa!”, hän summaa ajatuksiaan.
Teksti: Jussi Ovaskainen Kuvat: Ski Sport Finland, Erikan arkistot
