Alppihiihto

Seurassa on hauskempaa laskea

Alppihiihdon alkeita opitaan hiihtokouluissa. Kun perustaidot on kartutettu ja laskemiseen kyetään itsenäisesti, laskutaitoja voi jalostaa alppihiihto- tai freestyleseurassa. Lähes jokaisessa Suomen hiihtokeskuksessa toimii seura, jossa laskutaitojen lisäksi saadaan uusia kavereita. 

Lasten seuratoiminta on lapsilähtöistä, eikä siinä tähdätä kisauralle. Tavoitteena on kasvattaa taitavia monipuolisia laskijoita, jotka nauttivat rinteessä olemisesta. Laskutaitojen lisäksi opetellaan myös yleisiä rinnesääntöjä, kirjattuja sekä kirjaamattomia, kuten hyviä tapoja. 

Kohtuulliset kustannukset

Seurassa laskeminen on hyvin kohtuuhintaista. Kausikortti ja maltillinen osallistumismaksu. Esimerkiksi Peuramaan Kalle Palanderin ratalaskukoulun tai Freestylekoulun 10 kerran treenimaksu on 150 euroa. Pienimpien ryhmiin pääsee mukaan, kun osaa käyttää hissiä ja pärjää itsenäisesti rinnealueella. 

Varusteiksi riittävät sukset, monot, sauvat ja kypärä. Välineitä saa huokeasti käytettyjen välineiden pörsseistä tai joissain keskuksissa käytössä olevan kausivuokrauksen avulla. Kasvuikäisten välineillä on hyvät jälkimarkkinat. 

Seuratoimintaa on pääsääntöisestä kahdessa eri muodossa. Viikoittain kokoontuvissa kerhoissa tai erilaisina leireinä. Leirejä järjestetään esimerkiksi hiihtolomalla. Vuosien edetessä seuratoiminnassa voi edetä kilpailulliseen suuntaan, tai jatkaa laskemista mukavana harrastuksena taitoja kehittäen ja ylläpitäen. 

Toimintaa myös aikuisille

Usea seura tarjoaa myös treeniryhmiä aikuislaskijoille. Eritoten ratalaskun puolella on aktiivisia Masters-ryhmiä, jotka harjoittelevat ja kilpailevat säännöllisesti. Aktiivisimmat Masters-laskijat kiertävät kisoja ympäri maailmaa jälleen, kun koronatilanne vähän hellittää. Varsinkin ratapuolella tarvitaan myös aktiivisia toimitsijoita, kuten ajanottajia tai vaikka radan kunnostajia. Tehtäviä laskettelun parista löytyy kaikille vähänkään lajista kiinnostuneille.   

Aina ammattiin saakka

Laskemisesta voi myös tehdä itselleen ammatin, täysipäiväisen tai osa-aikaisen. Tunnetuin näistä on hiihdonopettajan työ. Esimerkiksi Levin Snow Sport Academy tarjoaa useita eri vaihtoehtoja tehdä laskemisesta ammatti. Koulun monitaitolinjalla opiskelija suorittaa opintojensa ohella alppihiihdonohjaaja- ja sekä lumilautaohjaajakoulutuksen. FreeRide-koulutuksessa ohjaajakoulutuksen lisäksi koulutussisältö painottuu vapaalaskuun ja siihen liittyvien aiheiden, kuten lumiturvallisuuden ympärille. Huippu-urheilulinjalla harjoitellaan ammattimaisesti alppihiihtoa, tavoitteena saada urheilusta ammatti. 

Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia tarjoaa Rukalla alppihiihdon, freeskiin sekä lumilautailun oppisuuntauksia. Urheiluakatemiat tarjoavat urheilusta innostuneille ja tavoitteellisille nuorille alustan, jossa on turvallista kasvaa ja kehittyä ja tavoitella myöhemmin myös huippu-urheilumenestystä. Nuorten elämäntaitoja kehitetään niin, että nuorista kasvaa tasapainoisia aikuisia ja he saavat valmiuksia myös jatko-opintoihin ja tulevaisuuden työelämään. Verkoston toimintaa johtaa ja koordinoi Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelma.

Tahkolla on myös Alppilukio, joka tarjoaa hyvän alustan ammattitasolle nousemiseksi.

Mikäli laskemisen teoria ja sen eteenpäin välittäminen kiinnostaa enemmän, vaihtoehtona on myös valmentajaksi kouluttautuminen.

Enemmän mäkinautintoa

Vaikka kisauraa ei haluaisikaan tai tulisikaan, saa seurassa laskemalla monipuolisen laskutaidon, jonka ansiosta nauttii laskemisesta myös haastavammissakin paikoissa.  

Lähimmän alppihiihto- ja freestyleseuran löydät täältä: https://www.ski.fi/skisport/seurat/ 

Teksti ja kuvat Jussi Ovaskainen 

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia