Vuoden 2025 hiihtokeskuspalkinnot jaettiin 29. huhtikuuta Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen vuosikokouksessa Ylläksellä. Saariselkä valittiin vuoden hiihtokeskukseksi, Vihti Ski (kuvassa kauden ensimmäisiltä päiviltä) vuoden lähikeskukseksi, Himoksen Himoset vuoden hiihtokouluksi ja Talma vuoden patrol-keskukseksi. Lisäksi jaettiin kaksi ”Vuoden teko” -palkintoa: BNKD CUPille sekä vastuullisuustyöstä Jusu Toivoselle.
Palkinnot valitsi raati, jota johti Kristiina Hietasaari Visit Finlandista. Raadin tukena oli noin 2 500 kuluttajan vastaukset Ski.fi-sivustolla tehtyyn kyselyyn. Hietasaaren mukaan hiihtokeskukset ovat tärkeitä matkailun vetovoimatekijöitä ja Suomen kansainvälinen käyntikortti erityisesti vastuullisuudessa ja turvallisuudessa.
Saariselkä nousi vuoden hiihtokeskukseksi aktiivisen kehitystyönsä, lämpimän ilmapiirinsä ja erinomaisten palveluidensa ansiosta. Vihti Ski sai tunnustusta erityisesti lumivarmuudestaan Etelä-Suomen olosuhteissa ja panostuksestaan nuorten liikuttamiseen. Himoset puolestaan palkittiin vahvasta yhteistyöstä koulujen kanssa ja alalle innostamisesta, ja Talma erottui esimerkillisellä patrol-toiminnallaan ja nuorten rinnekulttuurin vahvistamisella.
Vuoden teko -palkinnon saanut Jusu Toivonen on ollut vastuullisuustyön edelläkävijä hiihtokeskusalalla, ja BNKD CUP puolestaan keräsi kiitosta matalan kynnyksen lumilautatapahtumana, joka toi yhteen eri-ikäisiä harrastajia ja korosti yhteisöllisyyttä kilpailun sijaan.

