Perjantain tulipunainen auringonlasku vastaanottaa minut Ounasjoen varrella. Puna on niin voimakas, että voi miltei kuvitella saksalaisen marssimusiikin raikuvan jossain lähistöllä. Pikku pakkanen ja höyryävä joki tekevät päivästä upean. Vieläkin upeammaksi päivän ja viikonlopun tekee se tosiasia, että on viides kerta kun Arctic Weekend täyttää Lapin pääkaupungin vapaalaskuntäyteisellä ohjelmalla.
Rovaniemeläiskaksikko Antti Autti ja Ville Puominen ovat viidessä vuodessa rakentaneet tapahtuman, joka on hyvää vauhtia noussut korvaamaan edesmenneet Ski Expon ja Vapaalaskufestivaalin. Viikonlopun kattaus tulee olemaan erittäin kattava. Luvassa on luentojen, elokuvien ja kilpailujen lisäksi myös laskemista ja työpajoja. Kokonaisuuden kruunaa vielä se, että Ounasvaaran avauspäivä osuu juuri tälle viikonlopulle ja juuri sinne olen matkalla.
Ounasvaaran perjantaitanhut
Tunnelma Ounasvaaralla on huipussaan. Paikalle on tullut satoja juniorilaskijoita ja muita innokkaita, joita talviset mäkipuuhat kiinnostavat. Heti ensimmäisenä tapahtumapaikalle saavuttuani törmään isännistä toiseen, Antti Auttiin. Autti kertookin järjestelyiden menneen erittäin hyvin ja huomauttaa myös, että kokemuksen kertyminen näkyy tapahtuman tekemisessä. Samaan hengenvetoon Autti kertoo tapahtuman laajentuneen kolmeen eri pisteeseen. Ounasvaaran läheisyydessä käydään päiväsaikaan tapahtuva sisältö, ja illaksi pääpiste siirtyy kaupungille Hostel Cafe Kotiin ja Sampokeskukseen.
Autti pitää erittäin tärkeänä, että tapahtuma saadaan pidettyä Rovaniemellä. Ovathan tapahtuman järjestäjät itse täältä kotoisin, ja kotiseuturakkaus näkyykin tapahtuman järjestämisessä. Autti on erittäin mielissään siitä, että mäki on saatu auki ja väkeä on paikalla runsaasti. Ounasvaara on panostanut paljon kauden aloitukseen. Töitä on paiskittu yötä myöten, jotta mäki saatiin tavoitteen mukaan auki. Autti toteaakin, että ei voi kuin suu auki katsoa menoa ja sitä satsausta, minkä Ounasvaara on tähän viikonloppuun laittanut.
Ounasvaara on hyvällä tavalla juuri sitä, mitä talven avaustapahtumaan on kaivattu. Vaikka edellispäivien pieni vesisade näkyykin maastossa, se ei mäessä viihtyvien ilmeistä näy millään muotoa. Totuttu kaava on ollut se, että kauden avaustapahtumien aikaan vettä sataa taivaan täydeltä ja lähimmän jäähallin pihalta kärrätty lumi sulaa toivottomana tapahtumapaikan edustalla kuin huutaen apua pakkasen jumalilta. Nyt edessä on täysimittainen rinne, jonne on myös rakennettu suorituspaikat viikonlopun aikana järjestettävää Freeski Suomi cupin big air -kilpailua varten.
Saavun juuri sopivasti paikalle, kun alkamassa on viikonlopun carving-klinikka. Klinikan vetäjät ”Freeskier Daddy” Riku Laakso ja Pontus Penttilä hymyilevät tyytyväisinä katsellessaan innokkaiden laskijoiden määrää. Parivaljakko näyttää vetävän carvingista ja modernista rinnelaskemisesta kiinnostuneita nuoria magneetin lailla puoleensa. Eikä ihmekään, sillä karismaattinen Laakso on edesmenneen Nipwitz- kokoonpanon kantavia jäseniä, ja Penttilä puolestaan kuuluu entisistä freeskimaajoukkuelaskijoista koostuvaan Keeshlife Crewiin.
Jututtaessani kaksikkoa saan selville, että carving-klinikka valmistaa laskijoita elon tielle muillakin tavoin kuin pelkän kurvaamisen saralla. Luvassa on kuuleman mukaan kosolti elämänkatsomuksellista horinaa ja kovaa kanttailua. Laakso toteaa, että horina on paikallaan, sillä rinne on vaikeudessaan mielenkiintoa herättävä. Se on sekoitus betonista kovuutta ja sokerista mureutta. Laakso painottaa vielä, vaikka rinne onkin hieman puolimakea, niin olosuhteiden perään ei vinguta. Mäkeen mennään vetämään, ja kyllä ihminen mukautuu. Niinhän se on tehnyt jo vuosituhansia. Ennen mäkeen syöksymistään Freeskier Daddy tokaisee ykskantaan, että tarkkana siellä saa olla, ettei kanta liika liu’u eikä noussi hökäse. Näillä ohjeilla hän lähettää nuorison mäkeen, ja kurvailun aakkoset voivat alkaa.
Käyn vielä nopeasti vilkaisemassa, miltä näyttää välinepuolella. Paikalla on saapunut kourallinen välineiden maahantuojia esittelemään ja testauttamaan kauden uutuuksiaan. Päivän valon painuessa mailleen pujahdan Elanin pisteellä siteitä ruuvaavan Eskin Linnavuoren juttusille. Linnavuorella onkin positiivisesti virittäytynyt näkemys kävijämäärästä. Mitä pidemmälle päivä on edennyt, sitä enemmän väkeä on valunut paikalle. Linnavuori kertookin, että hiihtokeskuksen avaaminen ja sen mahdollistama välineiden testaus oli suuri tekijä, miksi Elan päätti ottaa osaa tapahtumaan. Linnavuori pitää mahdollisuutta olla ulkona erittäin hienona asiana.
Keskustan iltapöhinät
Iltaohjelma alkaa kaupungilla, ja väki vääntäytyy hiljalleen pelipaikoille. Cafe Kodissa tunnelma on katossa kun DIY-leffailtamien anti alkaa työntyä valkokankaan kautta verkkokalvoille ja tajuntaan. Huuto ja mylvintä kuuluvat asiaan, kun filmi toisensa perään ja temppu tempun perään pamahtaa tauluun. Yhteisöllisyys ja toisten arvostus näkyvät DIY-illassa, ja tästähän laskemisessa on kyse. Laskeminen parhaimmillaan ei ole vain yksilön suorittamista vaan innostusta, kannustamista ja inspiroitumista.
Sampokeskuksessa alkuilta on hieman hiljaisempi. Alkuun on keskustelua vapaalaskemisesta ikään katsomatta ja kertomusta siitä, millaista on tulla lajin pariin ja olla aloittelijana tuntureilla. Väen valuessa paikalle tunnelma tiivistyy ja äänenvoimakkuus kasvaa. Tässähän on samaa tiivistä tunnelmaa kuin ennen koronaa. Illan edetessä kattaus paranee, ja viimeisenä filminä on Rene Rinnekankaan tähdittämä Sugared. En varmaan ole ainoa suksimies, joka fiilistelee Renen rehellisenoloista habitusta. Sitä rehellisenoloista tunnelmaa on koko elokuva täynnä, ja samanlaiselta maailmaa rakastavalta henkilöltä vaikuttaisi myös kuvaaja Anton Kiiski.
Lopulta DJ päästetään valloilleen, ja ilta saa jatkua. Onkin aika antaa lanteitaan keinuttaville tilaa ja siirtyä valmistautumaan aamun brunssille ja oman luennon pitämiseen.
Lauantain mayhemi
Ounasvaaralla on täysi rähinä päällä heti aamusta. Aamun aikaisina tunteina on alkanut taistelu freeskin ja lumilautailun big airien paremmuuksista. Samaan aikaan mäen päällä hieman kilometrejä jo harteilleen kerännyt kansanosa kauhoo mainiota yön yli haudutettua puuroa lautaselleen odotellessaan aamun ensimmäistä laskijapuheenvuoroa. Kun vatsa on täytetty, kahvit juotu ja infoa kerätty luennoilta, on aika siirtyä ulkoilmaan ja ihmettelemään, miten nousukarvoista eli skineistä vaihdetaan liimat ja miten niistä pidetään huolta. Nousukarvojen huollosta siirrytään sujuvasti nousuklinikkaan, jossa splitboardaajat ja suksijat työstävät ylämäkeen sulassa sovussa. Harmonia on se, mikä kuvastaa aamupäivän tunnelmaa.
Luentoni jälkeen käyn itsekin hieman hakemassa tuntumaa rinteeseen, sillä onhan tämä ainutkertainen tilaisuus käydä laskemassa tällaisen tapahtuman yhteydessä. Kurvaan Puuppolan Suksen teltalle ja otan alleni Pusun jäisiin rinteisiin soveltuvat sukset. Suoriudun hissille ja jännitän tulevaa. Samaan aikaan kun vauhtini kiihtyy ja hymyni levenee, on Carving Meister -kilpailu laitettu tulille. Parivaljakko Ville Puominen ja Lauri Valonen nostattavat Ounasvaaralla tunnelman kattoon. Kaksikkoa kuunnellessa ja hissistä seurattuna on suorastaan ihailtavaa, miten suurella intohimolla nuoret suksijat ja lautailijat toinen toisensa perään kaartavat hyppypaikan bänkkiä kohti ja heittäytyvät tekemään surmankäännöstä. Mestarin ollessa selvillä vaihdetaan lajia ja siirrytään reilien pariin ratkomaan mestaruuksista.
Ilta kaupungilla
Illalla toiminta keskittyy jälleen Sampokeskukseen. Päivän mittaan on saatu maistella erilaisia luentoja ja työpajoja, joten niille ei enää ole tilausta illan ohjelmistossa. Tänään on pääpäivä, ja luvassa lähtökohtaisesti on laskuelokuvia ja musiikkia. Kattaus on kaikkea eksperimentaalisista kuva- ja äänispektaakkeleista aina Autin omiin videotuotantoihin. Mieleenpainuvia hetkiä saattoi viettää kokeellisten esitysten Chroman ja Kenttä-äänityksiä nimisten tuotantojen parissa. Mainittakoon, että Kenttä-äänityksiä on Eero Niemisen toteuttama äänikokonaisuus siitä, miltä Lyngenin jäätikkö kuulostaa. On tämäkin tapa lähestyä vapaalaskemista.
Toiminnantäyteisen viikonlopun jälkeen on hyvin ilahduttavaa huomata, miten ulkoilu kiinnostaa ihmisiä yhä laajenevissa määrin. On myös hienoa nähdä kuinka Arctic Weekend on kasvanut tapahtumana ja kuinka Autti ja Puominen ovat osanneet valjastaa vapaalaskemisen aiheena kansan nähtäville. Tämän vuoden tapahtuma oli koonnut paikalle hienon kattauksen alamäkikulttuurien edustajia ja tapahtuma myös osallisti yleisöä kilpailujen ja työpajojen muodossa. Iso kädennosto myös kaikille vapaaehtoistyöntekijöille, joita ilman Arctic Weekendiä ei olisi olemassa. Kiitos Rovaniemi ja kiitos Arctic Weekend.
Lisätietoja: arcticweekend.com
Teksti: Jan-Erik Blomberg Kuvat: Simo Vilhunen
