Home » Ushuaian harjoitusleirille harmittava päätös

Ushuaian harjoitusleirille harmittava päätös

Naisten maajoukkueen alppihiihtäjät Erika Pykäläinen ja Riikka Honkanen lähtivät syyskuun alussa kohti maailman eteläisintä kaupunkia Argentiinan Ushuaita kuukauden mittaiselle harjoitusleirille. Nella Korpio on valmistautunut kauteen Keski-Euroopassa ja jätti suunnitellusti Argentiinan leirin välistä. 

Argentiinan eteläkärjessä sijaitseva Usuaia on monelle alppihiihtäjälle tuttu ja perinteikäs lumileiripaikka. Cerro Castron hiihtokeskus tarjoaa monipuoliset ja lumivarmat olosuhteet, ja sen rinteet ovat profiililtaan pitkiä ja haastavia. Säävaihtelut antavat lumiolosuhteiltaan monipuolisuutta harjoituksiin. 

“Koen, että sain tämän kuukauden aikana kokea kaikki mahdolliset olosuhteet, joka tietenkin toi monipuolisuutta harjoituksiin. Kahdeksan toistoa per harjoitus tuli jotakuinkin tehtyä”, kertoo Honkanen. 

Suomalaisnaisten lisäksi hiihtokeskus Cerro Castorin rinteillä nähtiin paljon tunnettuja alppihiihtäjiä. Argentiinassa avattiin myös kilpailukausi Etelä-Amerikan cupin ja FIS-kilpailuiden myötä. Honkaselle kilpailut olivat menestys kolmannella ja neljännellä sijalla. FIS-kilpailuissa Honkanen laski myös toisen kierroksen pohja-ajan. Pykäläiselle kauden ensimmäiset kilpailutulokset ja harjoitukset kokonaisuutena eivät ole lämmittäneet mieltä. 

“Olen todella itsekriittinen ja jotenkaan en täysin pysty olemaan tyytyväinen omaan tekemiseeni. Kokonaisuutena Argentiina oli kyllä hyvä kokemus ja koen saaneeni laskemiseeni ainakin toistoja ja hyvää harjoitusta, jos en muuta”, kommentoi Pykäläinen. 

- Mainos -

Valitettava loukkaantuminen

Pykäläinen kiristi monot, tempaisi sauvat lähtöviiksen ylitse ja ponnisti päivän viimeiseen laskuun. Valmentajat jäivät purkamaan starttipaikkaa ja rataa päättyneiden harjoitusten jälkeen. Samaan aikaan ala-asemalla Honkanen nousi vielä viimeisen kerran hissiin. 

“Sen piti olla vain sellainen kevyt harjoitusten päättävä lasku. Päätin kuitenkin pujotella vielä kepit harjoituksille ominaiseen tyyliin kaikki peliin -asenteella”, sanoo Pykäläinen. 

Pykäläisen lasku oli kolmea porttia vaille maalissa, kunnes suksi haukkasi ulkokaaressa rinteessä olevaan kulumaan. Pykäläinen lennähti kumoon ja ajautui rinteen ulkopuolella olevaan pientareeseen. 

“Tilanne kuulostaa hurjemmalta, mitä se todellisuudessa oli. Makasin hetken aikaan itsekseni metsässä ja tunnustelin, että sattuiko johonkin erityisesti. Tajusin heti, ettei polvessani ollut kaikki täysin kunnossa, enkä uskaltanut omin avuin lähteä itseäni nostamaan sieltä ylös. Siinä samalla hetkellä katsoin rinteelle päin huutaakseni apua, ja näin kun yksi valmentajistani laski ohitseni kepit olalla. Hän ei ollut huomannut kaatumistani.” 

Metsikössä Pykäläisen oli tehtävä jotain herättääkseen huomiota. 

“Päätin, että nyt on huudettava. Onneksi venäläinen pujottelujoukkue huomasi minut ja pysäytti suksihuoltajamme luokseni.” 

Muuta ei ollut tehtävissä kuin tilata kelkkakyyti alas ja lähteä paikalliseen sairaalaan tutkittavaksi. Tutkimuksista selvisi, että sääriluussa saattoi olla murtuma ja Pykäläinen on lennätettävä pikimmiten Suomeen. 

“Lääkäri määräsi minut lentämään bisnesluokassa. En laittanut sitä pahakseni, toki en myöskään pystynyt taittamaan jalkaani, joten bisnesluokka oli ainoa vaihtoehto, jossa pystyin pitämään jalkani suorassa noin 30 tuntia kestäneen kotimatkan.” 

Lääkäriltä hyviä uutisia

Naisten maajoukkueen päävalmentaja Nicolas Burtin ja Pykäläinen matkustivat muutamaa päivää aiemmin pois Argentiinasta kohti koti-Suomea lisätutkimuksiin. Urheilu Mehiläisessä joukkueen oma lääkäri Sikri Tukiainen vahvisti sääriluun yläosassa olevan hyväasentoisen murtuman, jonka hoito ei vaadi leikkausta. Paluu rinteille on mahdollista loppuvuodesta. 

“Onhan tämä ikävä takapakki näin kauden alkuun, mutta olen täysin varma, että tästä toivutaan hyvin vielä kisakauteen. Tällä hetkellä jalka tuntuu jo paremmalta ja kuntoutus on edennyt suunnitellusti”, sanoo Pykäläinen. 

Hyvillä mielin alkavaan kauteen

Honkanen jäi vielä Argentiinaan naisten maajoukkueen apuvalmentaja Jessica Honkosen kanssa. 

“Tuntuihan se oudolta, kun Erika lähti, mutta pääasia että hänet saatiin pian hoitoon ja varmistus jalan tilanteeseen”, sanoo Honkanen. 

Vaikka harjoitusleiri Argentiinassa sai ikävän päätöksen Pykäläisen loukkaantumisen vuoksi, oli matka Etelä-Amerikkaan kokonaisuudessaan opettavainen. 

“Vaikka leiri oli pitkä ja intensiivinen, ei leiri ollut kuormitukseltaan rankimmasta päästä. Ensimmäiset kolme viikkoa meni aika sutjakasti.  Viimeisinä päivinä kun tiesi, että leiri päättyy, huomasin itsestäni ja kropastani että olin väsyksissä”, sanoo Honkanen. 

Kaikesta huolimatta Honkanen kokee leirin valmistaneen häntä kauteen toivotulla tavalla ja voi levollisin mielin jatkaa kautta kohti maailmancup -startteja. 

“Kyllä tavoitteenani on vakiinnuttaa paikka Top 30 -joukkoon tällä kaudella. Koen, että olen saanut monipuolisia ja onnistuneita laskupäiviä alle ja kehittynyt niillä osa-alueilla, jotka ovat olleet tähän asti haasteellisia.” 

Söldenin suurpujottelun osakilpailu avasi naisten ja miesten alppihiihdon maailmancupin 26.-27.10. Seuraavaksi suomalaisnaisia nähdään kotiyleisön edessä pujottelun maailmancupin avauksessa Levillä 23.-24.11. 

Kuvat: (C) Fotiar    Teksti: Ellinoora Pelamo

Kommentit

kommenttia