Home » Seurojen nousevat tähdet

Seurojen nousevat tähdet

SEUROJEN NOUSEVAT TÄHDET

JAAKKO TAPANAINEN – GrIFK Alpine
Teknisesti taitavana palkitun nuoren laskijan esikuva on Ted Ligety.

Espoolainen 13-vuotias GrIFK Alpinen edustaja Jaakko Tapanainen kuuluu maamme nouseviin tähtiin. Tavoite tulevalle kaudelle on kirkas: TOP 3:n joukkoon Topolinon lasten kansainvälisissä kisoissa.

Jaakko jatkaa tulevalla kaudella vanhempana M14-ikäluokassa kiertämässä Audi Alpine Ski Tour -kilpailuja. Viime kaudella M14-sarjan ensimmäisenä vuonna Jaakon parhaat tulokset olivat 6. sija Topolinossa suurpujottelussa, kultaa Levillä SM-suurpujottelussa, hopeaa paripujottelussa ja super G:ssä ja pronssia pujottelussa sekä Audi Cup -osakilpailuvoitot Pyhällä super G:ssä ja suurpujottelussa.

Ski Sport Finlandin vuonna 2018 seurantaryhmään valittu Jaakko avasi kauden mitalisaldonsa voittamalla syyskuussa järjestetyn Audi Ironman kuntokilpailun. Palkintojen jako on Rukalla Audi Tourin lumilajien aloitusviikonloppuna 18-20.12.2015. Tästä on hyvä ponnistaa kohti alkavaa lumikautta.

- Mainos -

GrIFK ALPINEN POLKU HIIHTOKOULUSTA VALMENNUSRYHMIIN
Jaakko aloitti laskettelun 3-vuotiaana perheensä kanssa ja meni vuonna 2006 Granin hiihtokouluun. Matka jatkui, kipinä ratalaskuun ja kilpailemiseen syttyi ja laji sopi hyvin jalkapallon rinnalle. Aluksi ratalasku oli pääosin harjoittelua ja satunnaisia kilpailuja Suomi Slalomissa sekä Granin keskiviikko-kisoissa. Innostuksen kasvaessa kilpailut lisääntyivät; Jaakko osallistui ES Cup -kisoihin ja sen jälkeen jopa kansallisiin loppukilpailuihin Rukalle.

Jaakko keskittymässä laskujen välissä Topolinon karsinnoissa Sallassa 2015.
Jaakko keskittymässä laskujen välissä Topolinon karsinnoissa Sallassa 2015

NUOREN LUPAUKSEN ARKI
Jaakko laskee monipuolisesti ja innostuneesti kaikkia alppilajeja. Lähimpänä sydäntä ovat ehkä suurpujottelu ja pujottelu. Myös vapaalasku, hypyt, reilit ja muut temput ovat Jaakon mieleen.

Granin valmennusryhmän valmentajina toimivat Sami Tikkanen, Mikko Heiskanen ja Atte Penttinen. Leirejä kertyy 4-6 vuodessa, minkä lisäksi matkustetaan kilpailuihin ja niitä edeltäville leireille. Arkiharjoittelu tapahtuu Granissa sekä Nuuksion Swinghillissä. Jaakon mieluisin treenimäki on Pyhän Piste Palander ja kisarinne Sallan EP.

Alppihiihdon lisäksi Jaakko harrastaa aktiivisesti jalkapalloa FC Espoossa.
Fysiikkaharjoitteluna ovat tähän mennessä olleet Granin omien treenien harjoitteet ja jalkapallon erilliset fysiikkatreenit. Fyysinen kunto on kehittynyt monipuolisella liikunnalla ja molempien lajien harjoituksissa.

”Kahden vaativan lajin yhdistämistä pitää tarkasti miettiä, sillä molemmat ovat Jaakolle mieleisiä. Ykkössijalla on kuitenkin koulunkäynti Pohjois-Haagan Yhteiskoulun ylä-asteen urheilupainotteisella luokalla. Jaakko on hoitanut koulunsa aina erittäin tunnollisesti”, kiittelee Jaakon isä Petri Tapanainen.

RAKKAUDESTA LAJIIN
Valmentajat Sami Tikkanen, Mikko Heiskanen ja Atte Penttinen hehkuttavat Jaakkoa urheilijana. Jaakkoa ei ole koskaan tarvinnut patistaa treeneihin – kylläkin pois sieltä!

Jaakon vahvuuksia ovat rohkeus, taito, analyyttisyys ja voitontahto. Alppihiihtotekniikan jatkuvasti kehittyessä Jaakolla on hyvin valveutunut tapa ajatella, kyseenalaistaa ja miettiä teknisiä aspekteja: ”Jos tässä kohtaa laitan polven tähän asentoon tai kuinka paljon tässä kohtaa voin kuormittaa suksea, miten se vaikuttaa tähän käännökseen ja miten sitä seuraavaan?”. Oheiset kysymykset kertovat paljon Jaakon aktiivisuudesta.

Jaakko Tapanainen (oik.) ja valmentaja Mikko Heiskanen syyslomaleirillä Hintertuxissa. Jaakko on hakemassa tuntumaa uusiin Atomicin suksiin, jotka toimivat hyvin.
Jaakko Tapanainen (oik.) ja valmentaja Mikko Heiskanen syyslomaleirillä Hintertuxissa. Jaakko on hakemassa tuntumaa uusiin Atomicin suksiin, jotka toimivat hyvin.

Jalkapallotaustan omaavana urheilijana Jaakko hallitsee joukkuepelaamisen ja harjoittelun, osaa treeneissä kannustaa ja motivoida muita. ”Kisatilanteissa löytyy sieltä yksilöurheilijakin, joka osaa ajaa omaa etuaan”, kertoo Atte. ”Suorasanainen ja järkevä, joka taitaa myös sosiaalisen pelin – pääsääntöisesti positiivisessa mielessä”, jatkaa Mikko. Jaakko on harvinaisen keskittynyt ja rauhallinen kisatilanteissa, ja pystyy yleensä omaan ”hyvään” suoritukseen, mikä on harvinaista nuorille urheilijoille.

Sami Tikkanen lisää: ”Jaakko satsaa vielä sekä futikseen että alppiin ja molemmissa lajeissa vain taivas on rajana. Toivottavasti alppihiihto voittaa!”.

Jaakko on kooltaan jo raamikas urheilija eikä hänellä ole toistaiseksi ollut mitään isompia terveysongelmia kovasta urheiluohjelmasta huolimatta. Kroppa tuntuu kestävän, kun harjoittelu on aloitettu riittävän aikaisin.

PERHE MUKANA MATKALLA HUIPULLE
Kaksi urheilulajia ja koulu vaativat myös vanhemmilta panostusta. Isä Petri osallistuu kuljetusten lisäksi päivittäin ympäri vuoden varusteiden huoltoon. Riippuu kaudesta, mitä varusteita huolletaan. Henkilökohtaisia sponsoreita ei vielä tällä hetkellä ole, mutta ajatuksia asian suhteen pitää lähitulevaisuudessa alkaa kehittää.

Jaakko on ikäluokkansa ehdottomia lupauksia, jolla alppilajiharjoittelussa on vielä kiristämisen varaa. Kahden lajin aktiivi, jolla on potentiaalia vielä paljon hyödyntämättä. Hän on myös rohkea rämäpää, joka uskaltaa hakea omia rajojaan. Ei ole helppoa 80 km/h:n nopeudella jäisellä pinnalla ”heittää” kroppaa kummulla tyhjän päälle ja toivoa että suksi tarttuu kiinni. ”Jaakko on varma tulevaisuuden maajoukkueurheilija!”, peukuttaa Tikkanen.

 

 

 

Teksti MARJA SALOKANGAS

Kuvat ATTE PENTTINEN

Kommentit

kommenttia